Jumalalle kuuluvan maksaminen takaisin Jumalalle

”Silloin hän sanoi heille: ’Maksakaa sen tähden keisarille kuuluva takaisin keisarille, mutta Jumalalle kuuluva Jumalalle.’” – Matt. 22:21, Um.

JEHOVA Jumala saattaa lähitulevaisuudessa loppuratkaisuun riitakysymyksen, mikä hänellä on ollut keisarin kanssa siitä, kuka on hallitseva maata. Kun tämä kaikkeudensuvereenisuutta koskeva tärkein kysymys on ratkaistu, niin jokainen, jonka sallitaan elää maan päällä, maksaa takaisin Jehova Jumalalle kaiken, koska keisaria ei ole enää olemassakaan. Silloin ei ole enää tarvis jakaa velvollisuuksia Jumalan ja tämän vanhan maailman poliittisten mahtien välillä. Tämä vanha maailma keisareineen on tuhottu. Vanhurskas uusi maailma on tullut, ja Jehova on sen elävä tosi Jumala, ja sillä on täydellinen Hallitsija, jonka Hän panee koko maan valtiaaksi.

² Mutta ennen kuin Harmagedonin yleissota poistaa ”keisarin” ja kaikki hänen kannattajansa ja kaupalliset ja uskonnolliset liittolaisensa, niin niidenkin, jotka eivät kuulu lainkaan tähän maailmaan, mutta jotka silti elävät siinä, on otettava ”keisari” huomioon. Kun Jumalan Poika oli maan päällä ihmisenä keskellä keisarin valta-aluetta, niin hän sanoi: ”Minä olen ylhäältä olevilta valta-alueilta. . . . Minä en ole tästä maailmasta.” ”Minä en kuulu maailmaan.” Kuitenkin hän sanoi samalla: ”Maksakaa sen tähden keisarille kuuluva takaisin keisarille, mutta Jumalalle kuuluva Jumalalle.” (Joh. 8:23; 17:14, 16 ja Matt. 22:21, Um) Jeesuksen sanat pitävät täällä paikkansa niin kauan kuin tätä maailmaa kestää. Sen tähden on ratkaistava kysymys, mitä ”keisarille” tulee maksaa takaisin ja mitä on maksettava takaisin Jumalalle. Tätä kysymystä ei saa ratkaista ”keisarin” mielivaltaisten vaatimusten mukaan, vaan Jumalan oman Kirjan, Raamatun, mukaan, koska Jehova Jumala on Ylin Valtias.

³ Olosuhteet, joissa Jeesus esitti tämän usein lainatun lausunnon, ilmaisevat erään niistä tapauksista, joissa meidän täytyy maksaa ”keisarille” takaisin hänelle kuuluva. Ei ollut kysymyksessä palvonta ja antaumus eikä sotalippujen tervehtiminen, vaan yleisten verojen maksaminen hallituksen käyttötarkoituksiin. Tämä käy ilmeiseksi siitä Raamatun kertomuksesta, mikä koskee siihen aikaan sattunutta tapausta, kun Herodes Antipas oli keisarin määräämä hallintomies Galilean maakunnassa ja Pontius Pilatus keisarin Juudean maakuntaan määräämä hallintomies. Paikka on Juudean Jerusalem. Aika on juuri kaksi päivää ennen kuin Jeesus kiinnitettiin kidutuspaaluun Golgatalla. Kertomus kuuluu:

⁴ ”Silloin menivät fariseukset tiehensä ja neuvottelivat yhdessä solmiakseen hänet hänen puheestaan. Niin he lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen seuraajajoukon kanssa sanomaan: ’Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totuudenmukainen ja opetat Jumalan tietä totuudessa etkä välitä kenestäkään, sillä sinä et katso ihmisten ulkomuotoon. Sano meille sen tähden, mitä sinä ajattelet. Onko laillista maksaa veroa keisarille vai ei?’ Mutta, tietäen heidän jumalattomuutensa, Jeesus sanoi: ’Miksi te panette minut koetukselle, ulkokullatut? Näyttäkää minulle veroraha.’ He toivat hänelle denaarin (mikä vastaa n. 40 markkaa ja oli silloinen työmiesten päiväpalkka). Ja hän sanoi heille: ’Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?’ He sanoivat: ’Keisarin.’ Silloin hän sanoi heille: ’Maksakaa sen tähden keisarille kuuluva takaisin keisarille, mutta Jumalalle kuuluva Jumalalle.’ Kun he nyt kuulivat tämän, niin he ihmettelivät ja menivät pois jättäen hänet.” – Matt. 22:15–22, Um; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:19–26.

⁵ Fariseusten, kirjanoppineitten ja juutalaisten ylipappien suunnitelma oli saada Jeesus vaikeuksiin keisarin Palestiinassa olleen hallituksen kanssa ja päästä syyttämään häntä kapinasta. Siksi he lähettivät mukaan juutalaisia, jotka olivat Herodeksen puoluelaisia eli suosivat häntä pitäen häntä paikallisena hallitsijanaan. Luukas osoittaa tämän sanoessaan: ”Ja kun he olivat tarkkailleet häntä läheisesti, he [kirjanoppineet ja ylipapit] lähettivät miehiä, jotka oli salaisesti palkattu teeskentelemään olevansa vanhurskaita, jotta nämä solmisivat hänet puheesta, voidakseen antaa hänet hallitukselle ja maaherran [Pontius Pilatuksen] valtaan.” He eivät kyenneet saamaan mitään kumouksellisia, kapinallisia sanoja Jeesukselta. Mutta kaksi päivää myöhemmin he ryhtyivät kumminkin tarkoituksellisesti syyttämään häntä Pontius Pilatuksen edessä juuri näistä asioista sanoen: ”Me havaitsimme tämän miehen vaikuttavan kumouksellisesti kansaamme ja kieltävän maksamasta veroja keisarille ja sanovan olevansa Kristus, kuningas.” (Luuk. 20:20; 23:2, Um) Ei ole siis ihme, että Jehovan todistajain uskonnolliset viholliset syyttävät nykyään heitä poliittisten vallanpitäjien edessä vakoilusta, kumouksellisuudesta ja kapinallisuudesta! Jeesus, joka on Jehovan päätodistaja, sanoikin, että jos viholliset syyttivät häntä, Mestaria, sellaisista asioista, niin kuinka paljon enemmän he syyttäisivätkään väärin hänen seuraajiaan samoista asioista saattaakseen heidät vaikeuksiin poliittisten mahtien kanssa!

⁶ Kun me tarkastelemme yksityiskohtaisesti tätä Jeesuksen lausuntoa niin me näemme, ettei hän ollut kumouksellinen eikä kapinallinen, vaan oikeudenmukainen ja asiallinen keisaria kohtaan. Jeesus myönsi, että veron maksaminen keisarille kuului hänelle, pitivätpä fariseukset, kirjanoppineet ja ylipapit siitä tai eivät. On totta, että keisari oli Palestiinan sotilaallinen valloittaja ja piti juutalaisia alamaisuudessaan, mutta keisarin palvelijat hoitelivat siitä huolimatta hallituksen toimia. He varasivat monia yleisiä etuja hallintotoimenpiteillään ja säilyttivät rauhan ja yleisen järjestyksen, ja niin piti sorrettujen, vapautta rakastaneitten, riippumattomuutta etsineitten juutalaistenkin maksaa keisarille takaisin, mikä hänelle kuului, noiden yhteiskunnallisten, taloudellisten ja hallinnollisten etujen ja palveluksien tähden. Keisarille maksetuista verorahoista voitiin käyttää osa hänen sotayrityksiinsä, mutta vaikka juutalaiset eivät tunteneetkaan myötätuntoa moisia sotilaallisia hyökkäyksiä kohtaan eivätkä liittyneet hänen armeijoihinsa, niin heidän täytyi kumminkin maksaa veroa, koska keisari vastasi siitä, mitä hän teki omalla rahallaan, eivätkä he. Hän oli valmistanut denaarirahan eikä Jehovan teokraattinen hallitus. Rahassa oleva kuva ja päällekirjoitus ilmaisivat poliittisen verotusmahdin, ja vero oli maksettava tällä rahalla. Alamaisten tuli siis maksaa keisarille takaisin niistä hyödyllisistä palveluksista, joita hän suoritti heille, hänen vaatimallaan rahalla, vaikka hän kiskoikin heiltä sortavasti veroa.

⁷ Jeesus itsekin maksoi veroa. Ja ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että hänen juutalaistoverinsakin kokosivat tai maksoivat veroa vieraalle keisarivallalle, sen hän osoitti pitämällä yhteyttä veronkerääjien kanssa ja haluamalla heidän pelastuvan. Hänen uskonnolliset vihamiehensä sanoivatkin sen takia: ”Katso, ahnas ja viininjuontiin mieltynyt mies, veron kantajien ja syntisten ystävä!” (Matt. 11:19, Um) Jeesus tuli Jumalan lähettinä maan päälle, mutta lähettiläänkin on maksettava veroa vieraassa maassa ja vieraan hallitusvallan huolenpidon alaisuudessa siitä kiinteimistöstä, mitä hän pitää hallussaan tuossa vieraassa maassa, tai ostamistaan tavaroista tai saamastaan palkasta. Jeesus oli siis järkevä ja vanhurskas sen suhteen, mikä kuului keisarille. – 2. Kor. 5:20.

NÄIDEN OHJEITTEN ALAISUUDESSA OLEVAT

⁸ Keisari ei ehkä ollut yhtä mieltä siitä, mitä Jeesus sanoi tässä, koska se asetti rajoituksen keisarille. Keisarit ja äärimmäiset kansalliskiihkoilijat pitävät nykyään kiinni pääasiallisesti keisarille tulevista maksuista, mutta eivät halua lainata tuota toista osaa Jeesuksen lausunnosta, mikä koskee Jumalalle kuuluvan maksamista takaisin hänelle, eivätkä joutua tekemisiin sen kanssa. Jokaisen täytyy nyt huomata, että Jeesus ei sanonut näitä sanoja pakanoille, kuten pakanaroomalaisille ja -kreikkalaisille, vaan uskonnollisille juutalaisille. He olivat sen Jehova Jumalalle vihkiytyneen kansan jäseniä, jonka hän oli valinnut ja ottanut liittoon kanssaan. He olivat etusijassa sen teokraattisen lain alaisia, minkä Jumala oli antanut heille Mooseksen kautta ja mikä ohjasi heidän henkilökohtaista käyttäytymistään ja palvontaansa. He olivat siis tämän teokraattisen lain kautta ensi sijassa velkaa Jehova Jumalalle eikä kenellekään ihmisluomukselle, kuten keisarille. Jeesus sanoi myöhemmin samana päivänä juutalaisille, kun eräs teokraattiseen lakiin perehtynyt fariseus pani hänet koetukselle lausuen: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?”, lainaten Laissa olevasta 5. Mooseksen kirjan 6:5:nnestä ja 3. Mooseksen kirjan 19:18:nnesta ja vastasi: ”’Sinun täytyy rakastaa Jehova Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on tämä: ’Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Koko Laki ja Profeetat riippuvat näistä kahdesta käskystä.” – Matt. 22:34–40, Um.

⁹ Keisarille suoritettavan veronmaksun laillisuutta koskevaa kysymystä ei herätetty keisarin lakia silmälläpitäen. Keisarin oma laki vaati veroa, mutta juutalaiset asettivat sen laillisuuden kyseenalaiseksi Jehovan lain, teokraattisen lain, kannalta. Pakanaroomalaiset palvoivat keisaria hänen lakinsa mukaan ja palvoivat myöskin sotilaslippujaan ja viirejään eli osoittivat niille uskonnollista kunnioitusta. Vihkiytyneitä juutalaisia kiellettiin kymmenen käskyn ensimmäisellä ja toisella määräyksellä tekemästä tätä. (2. Moos. 20:2–6) Keisarit antoivat, näytellen suvaitsevaisuutta, voitettujen kansojen palvoa omia paikallisia kansallisjumaliaan, mutta vaativat heitä myöskin palvomaan jumalaksi julistettua keisaria eli hallitsijaa jumalana yhdistääkseen siten valtakunnan yhteisellä palvonnalla. Mutta Jeesus ja hänen uskolliset seuraajansa eivät voineet milloinkaan hajoittaa palvontaansa. Hän teki tämän selväksi kiusausvuorella. Me luemme tästä: ”Niin hän vei hänet korkealle paikalle ja näytti hänelle kaikki asutun maan valtakunnat ajan rahdussa; ja Perkele sanoi hänelle: ’Minä annan sinulle kaiken tämän vallan ja niiden loiston, koska se on luovutettu minulle, ja minä annan sen kenelle haluan. Jos sinä siis suoritat palvontateon edessäni, niin se kaikki on oleva sinun.’ Jeesus sanoi hänelle vastaukseksi: ’On kirjoitettu: ”Jehovaa, Jumalaasi, sinun täytyy palvoa, ja yksin hänelle sinun täytyy suorittaa pyhää palvelusta.”’” (Luuk. 4:5–8, Um) Kun Jeesus sanoi siis noille teokraattisen lain alaisille, että heidän tuli maksaa Jumalalle kuuluva takaisin Jumalalle, niin hän ei suinkaan tarkoittanut jumalaksi julistettua keisaria. Hän tarkoitti Jehova Jumalaa, joka antoi Mooseksen lain valitulle kansalleen. Me emme voi koskaan sovitella ”keisarin” ja hänen poliittisten kannattajiensa kanssa näistä Jumalalle kuuluvista asioista.

¹⁰ Vuonna 1914 jKr. päättyivät ne ”kansain määräajat”, mitkä alkoivat v. 607 eKr. kuningas Nebukadnessarin hävittäessä Jerusalemin. Kansat ovat eläneet siitä lähtien tämän maailman ”lopun aikaa”. Tämän ratkaisevan ajan kansainvälisessä puristuksessa, ja varsinkin nyt kylmän sodan vallitessa itäisen ja läntisen blokin kansojen välillä ja uhatessa muuttua kuumaksi kolmannessa maailmansodassa, keisarin vertauskuvaama poliittinen valtio tuntee pakkoa vaatia, että sen kansalaisten on maksettava keisarille kaikki, tunnustaen hyvinvointinsa ja pelastuksensa tulevan valtiolta. Se on yhä enemmän taipuvainen valtaamaan niitä Jumalan antamia asioita, mitkä aitojen kristittyjen täytyy maksaa takaisin elävälle tosi Jumalalle, ja se tekee vaatimuksia, jotka ovat ristiriidassa Jeesuksen Kristuksen antaman ohjeen kanssa. Ylpeät, kunnianhimoiset, omakeskiset kansat eivät ota koskaan huomioon sitä, että ne olisivat kansoina mitään velkaa Jehova Jumalalle. Ja kuitenkin ne ovat velvolliset maksamaan Jumalalle takaisin sen, mikä kuuluu hänelle varsinkin vuodesta 1914 lähtien. Jehova Jumalan todistajat ovat siitä lähtien asettaneet niiden eteen kaikkeudensuvereenisuuskysymyksen, joka kuuluu: Kuka on oikeutettu valvomaan maata ja hallitsemaan kaikkia sen ihmisiä? Kenellä on oikeus tehdä se, käy selväksi meidän ajallemme kuuluvasta ennustuksesta, mikä on Psalmissa 24:1, 2, 7–10 (As): ”Maa on Jehovan ja sen täyteys; maailma ja ne, jotka siinä asuvat. Sillä hän on perustanut sen merille ja vahvistanut sen virroille. Nostakaa päänne, te portit, ja kohottukaa, te iankaikkiset ovet, ja kunnian Kuningas on tuleva sisälle. Kuka on se kunnian Kuningas? Jehova väkevä ja mahtava, Jehova mahtava taistelussa. . . . Hän on kunnian Kuningas.”

¹¹ Yksikään kansa ei omista ehdottomalla oikeudella hallitsemaansa aluetta. Maa kuuluu Jehovalle, Luojalle, ja kansat omistavat Hänen alueensa, omaisuutensa, vain hänen sallinnallaan. Ne ovat vastuussa hänelle siitä tavasta, millä ne hoitavat maata. Maan eri osien ja ihmisten hallitukset ovat yhteisvastuussa Luojalle, varsinkin ne hallitukset, jotka väittävät olevansa kristittyjä tai jotka ovat hylänneet kristillisyyden. Hän pitää niitä vastuullisina, samoin kuin hän piti muinaista Sodomaa ja Gomorraakin, joihin hän antoi sataa tulta ja tulikiveä. Kansojen maailmanhallinnon määräaika päättyi 1914. Hän on ilmoittanut niille tämän todistajiensa kautta, jotka julistavat hänen Kristuksen hallitseman valtakuntansa perustamista. Siksi olisi kansoille, varsinkin kristikunnan kansoille, soveliasta maksaa Jumalalle takaisin hänelle kuuluva ja luovuttaa alueensa ja herruutensa hänelle ja hänen Kristukselleen, mutta ”keisari” kieltäytyy alistumasta tähän oikeaan menettelyyn. Kaikki kansat valitsevat itsekkäästi ”keisarin” säilyttämisen ja Jehovan omaisuuden, maapallon, riistämisen ja sen sekä sen asukkaitten tuhoamisen. He haluavat mieluummin täyttää Ilmestyskirjan 17:12–14 (Um), kuten on kuvattu ”kymmenellä kuninkaalla”: ”Näillä on yksi tarkoitus, ja niin he antavat valtansa ja valtuutensa villipedolle. Nämä taistelevat Karitsan kanssa, mutta koska hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas, niin Karitsa voittaa heidät. Myöskin kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssaan.”

¹² Äärimmäiset kansalliskiihkoilijat, jotka ovat ärtyneitä Jehovan todistajain hänelle osoittamasta uskollisuudesta, tahtovat ajaa heidät pois siitä, mikä on Jehovan ja hänen aluettaan. He puhuvat kuin Jumalan kieltävät totalitaarisuuden kannattajat ja vaativat äänekkäästi Jehovan todistajain poistamista maasta, ikään kuin nämä todistajat asuisivat maaperällä, mille he eivät kuulu. He haluaisivat poistaa heidät tosiaan koko maanpinnalta. He eivät anna suinkaan arvoa sille, että Jehovan uskolliset palvelijat ovat ainoat, joilla on nyt oikeus asua maassa. Jumala näyttää tämän oikeuden Karitsan ja maailman kansojen välisessä taistelussa. Jehova puhdistaa siinä maan noista tämän maailman kiihkoilevista yltiöisänmaallisista ja antaa vain uskollisten todistajainsa jäädä henkiin maan päälle uuteen maailmaan, missä kaikki luomukset maksavat Jumalalle takaisin Jumalalle kuuluvan.