Ennallistetun kaupungin näkyvän osan mittaaminen
1. Mitkä kysymykset tulevat mieleen, varsinkin nähdessämme ne monet, joille ei ole vielä annettu tilaisuutta ottaa asennettaan?
MONIEN ihmisten mieleen nouseva suuri kysymys on: Miten pitkältä on vielä Harmagedonin taisteluun, ja milloin tulee täydellistetty loppu? Miten kauan minun on vielä tehtävä työtä? Herra Jeesus vastaa tähän kysymykseen Matteuksen 24:nnessä luvussa, missä hän sanoo: ”Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen saarnataan koko asutussa maassa todistustarkoituksessa kaikille kansoille, ja sitten tulee täydellistetty loppu.” (Matt. 24:14, Um) Siispä niin kauan kuin tätä todistusta täytyy saarnata kansoille, ei loppu tule. On täysin ilmeistä, että on tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joille ei ole vielä annettu riittävää tilaisuutta asennoitua Valtakunnan puolelle. Mitä on tehtävä? Koska tuhansia hyvätahtoisia ihmisiä tulee Herran järjestön yhteyteen ja evankeliumin palvelijoiksi tutkittuaan jonkin aikaa asioita ja koska tämä tapahtuu 49 000:n nopeudella vuodessa, niin voisi ajatella, että teokratian kasvu saattaisi olla suurempikin. Voisiko se olla suurempi joka vuosi? Hankkiiko jokainen Jumalalle vihkiytynyt lujan otteen iankaikkiseen elämään antamalla oikean tunnustuksen julkisesti? Jokaisen Jehovan todistajan on hyvä tarkastella huolellisesti työtään näiden kysymysten mukaan. Mikä on vastauksesi, kun otat huomioon sen, mitä tässä seuraa?
2. Kuinka monet raportoivat 1950 julistuksensa, miten useassa maassa ja kuinka monen tunnin ajalta?
2 Raportteja on tullut 115 maasta, saaresta, maakunnasta ja kansojen eri asuinpaikasta, ja me huomaamme, että 328 372 Jehovan todistajaa on hajallaan maan ääriin asti, ja he ovat julistaneet hyvää uutista Jumalan valtakunnasta joka kuukausi läpi vuoden. Se on loistavaa. He ovat omistaneet paljon aikaa huolehtiakseen siitä, että tätä sanomaa on saarnattu. Seura pitää luetteloa tunneista, mitkä on käytetty sanoman saarnaamiseen, ja me havaitsemme, että palvelusvuonna 1950 käytettiin 54 707 445 tuntia Sanan saarnaamiseen. Tämä Jumalan Sanan saarnaamisen hyvä työ on noussut taivaaseen ja tuoksunut suloisesti Herran nenässä, ja se tuo hänen maan päällä oleville palvelijoilleen tyydytyksen, koska me tiedämme kyenneemme saarnaamaan jälleen vuoden, että Jehova on Kuningas.
3. Keille ihmisille me olemme erityisesti kiinnostuneita puhumaan? Mikä seuraus siitä oli uusintakäynteihin ja kirjantutkisteluihin katsoen 1950?
3 Herran kansaa ei kiinnosta pelkkä puhuminen jokaiselle, vaikka se tekeekin siten, vaan se on kiinnostunut ennen kaikkea puhumaan niille, joilla on kuuleva korva. Herran omat kulkevat ovelta ovelle löytääkseen sellaisia ja järjestävät sitten uusintakäynnin tällaisten ihmisten luo, jotka ovat ilmaisseet kiinnostusta. Ehkä joku näistä monista ihmisistä, joille on puhuttu, on ottanut jonkin kirjan tai lehden tai kirjasen, minkä vuoksi hänen kiinnostustaan on seurattu. Monet tuhannet Jehovan todistajat tekivät viime vuoden kuluessa 18 782 972. uusintakäyntiä niiden luo, jotka olivat kiinnostuneita Jumalan Sanaan. Kun luet Vuosikirjan [engl.] raporttia, niin huomaat, että näiden kahdeksantoista miljoonan ihmisen tavoittamiseksi kuljettiin useita kilometrejä, ja sitten nämä palvelijat viettivät ehkä tunnin tai enemmänkin heidän luonaan vastaten heidän raamatullisiin kysymyksiinsä ja kiinnittäen heidän huomionsa Jumalan Sanan hyvään uutiseen. Näiden uusintakäyntien tekemisen lisäksi on havaittu viisaaksi tutkia säännöllisesti ihmisten kanssa, jotka haluavat todellisesti oppia. Nämä hyvän uutisen julistajat ovat näin ollen johtaneet uusintakäynneillään 234 952 Raamatun tutkistelua ihmisten kodeissa. Mutta riittääkö tämä? Ei. Meidän täytyy auttaa heitä hankkimaan lujan otteen iankaikkiseen elämään ja antamaan oikealaatuisen tunnustuksen julkisesti. Me haluamme heidän tuntevan Jumalan niin hyvin, että he pystyvät saarnaamaan myöskin toisille, tehden sen – koska he tahtovat tehdä siten – ei pakosta, vaan päinvastoin rakkaudesta totuuteen ja halusta nähdä teokratian kasvavan.
4. Mikä oli 1950:n julistajahuippu? Mitä voidaan siis tehdä yleensä toiminnan parantamiseksi?
4 Me havaitsemme, että näissä 115 kansassa tapahtui kaiken kaikkiaan 18 prosentin lisäys eli että kuluneena vuonna 1950 oli Valtakunnan sanomaa julistamassa 49 151 ihmistä enemmän kuin vuonna 1949. Se osoittaa oivallista edistystä ja että monet ihmiset ovat hylänneet epävanhurskauden ja omaksuneet Jehovan nimen sekä saaneet hänen siunauksiaan palvellessaan häntä. Mutta mitä me voimme tehdä 1951 parantaaksemme tätä toimintaa? Jos kehitys kulkee yleensä lisääntymisen merkeissä, niin meidän henkilökohtaistemme tulostemmekin täytyy kohota. Kun tarkastelemme viime vuoden raporttia, niin me huomaamme, että kullakin maalla oli jolloinkin vuoden aikana julistajien huippu, toisin sanoen suurempi lukumäärä niitä, jotka olivat Jehovan todistajain järjestön yhteydessä maailmanlaajuisesti työssä jossakin kuussa kuin missään muussa kuussa. Kun laskemme yhteen kaikki niiden julistajien huippusaavutukset, jotka olivat todistamassa Valtakunnasta, niin huomaamme, että kaiken kaikkiaan 373 430 henkilöä suoritti palvelustyötä. Jos nämä 373 430 henkeä olisivat olleet kenttätyössä joka kuussa, olisi todistus suunnaton, ja huuto, mikä kaikuisi Herran ylistykseksi, olisi kuin suuren väenpaljouden ääni ja monien vetten pauhu. Niin pitäisi ollakin.
5. Miten mahtava oli Johanneksen kuuleman suuren joukon ääni? Mitkä kysymykset me voimme siis syystä tehdä?
5 Ilmestyskirjan 19:6:nnessa (Um) sanotaan: ”Ja minä kuulin ikään kuin suuren ihmisjoukon äänen ja monien vetten pauhun ja ankarain jyrinäin pauhun. He sanoivat: ’Ylistäkää Jahia, te ihmiset, koska Jehova meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on alkanut hallita kuninkaana. Riemuitkaamme ja olkaamme ylen iloisia ja antakaamme hänelle kunnia, koska Karitsan häät ovat tulleet ja hänen vaimonsa on laittanut itsensä valmiiksi. Niin, hänen on suotu verhoutua hohtavaan, puhtaaseen, hienoon liinavaatteeseen sillä hieno liina edustaa pyhien vanhurskaita tekoja.’” Tämän suuren joukon aika on nyt huutaa Korkeimman ylistystä ja julistaa Jehovaa kuninkaana, ja tämän äänen täytyy olla niin suuri, että se vaikuttaa monien vetten ja ankaran ukkosen pauhulta. Kaikki Jehovan todistajat voisivat tehdä nämä kysymykset: Onko nyt kuuluva ääni niin voimakas? ja: Teemmekö me sen Herran armosta niin voimakkaaksi?
6. Kuinka monessa maassa oli 50 prosentin kasvu? Kuinka monessa 34 prosentin tai enemmänkin? Mitä kysymyksiä voidaan tehdä tämän johdosta?
6 Ei voida kieltää sitä, että ihmisten ja karjan suuri joukko kokoontuu tähän muurittomaan kaupunkiin. Ei voida kieltää sitäkään, että me näemme teokratian kasvun. Ei voida myöskään kieltää sitä, että Jehova Jumala suojelee kansansa, ikään kuin me olisimme hänen kätensä varjossa. Eikä voida kieltää, että tätä Valtakunnan evankeliumia saarnataan maailmanlaajuisesti. Mutta koska olemme Herran palvelijoita, niin teemme itsellemme seuraavat kysymykset: Voimmeko tehdä vielä paremmin? Voimmeko tehdä enemmän? Löydämmekö kaikki ”muut lampaat” ja autammeko heitä asianmukaisesti? Katsele julkaistua taulukkoa ja huomaa, että 28 maassa oli 50 prosentin tai suurempikin lisäys julistajissa. Onko meidän sanottava, että noissa maissa on enemmän ”lampaita”, kuin mitä voidaan nyt löytää toisista maista? Vai onko meidän otaksuttava, että noissa maissa työskentelevät tekevät työtä ahkerammin, mitä tulee uusintakäynteihin, Raamatun tutkisteluihin ja talosta taloon käyntiin? Saavatko heidän kotimaissaan tekemänsä ponnistelut suuremmat tulokset heidän paremman kelpoisuutensa vuoksi, siksi että he käyttävät aikansa arvokkaammin? Käyvätkö he suoraan ihmisten kodeissa puhumassa heille ja tutkimassa heidän kanssaan, vai seisovatko he vain kadunkulmissa näyttämässä lehtiä sanomatta mitään? Kulkevatko he ovelta ovelle innokkaina ja jatkuvasti puhuen niille, joilla on kuuleva korva? Onko meidän työmme tehokasta? Nämä ovat kysymyksiä, mitkä me kaikki voimme tehdä itsellemme. Kun katselemme sitten jälleen kaikkia näitä maita, niin huomaamme että 45 maata 115:stä raportoi ainakin 34 prosenttia suuremman lisäyksen kentällä keskimäärin kuussa olevissa julistajissaan edelliseen vuoteen verrattuna. Me ihmettelemme: Miten he ovat voineet saada näin ihmeellisen kasvun? Voimme tehdä jälleen samat kysymykset.
HENKILÖKOHTAISEN TOIMINNAN LISÄÄMINEN
7. Minkä tehtävän me voimme asettaa itsellemme nähdäksemme teokratian kasvavan 1951 niinkuin ei koskaan aikaisemmin?
7 Kun katselemme tehtäväämme ja tähänastisia tuloksia, on 18 prosentin lisäys keskimäärin kaikissa kansoissa loistava, mutta jos meidän on nähtävä teokratian lisääntyvän niinkuin ei koskaan ennemmin, niin mitä meidän on tehtävä vuonna 1951? Me emme voi tuoda henkilökohtaisesti mukaan puolta todistajaa tai kolmasosatodistajaakaan, mutta me voimme uuden maailman julistajina auttaa jotakuta toista luomusta ymmärtämään Jumalan päätökset, lähtemään työhön ja saattaa hänet näkemään etunsa olla Korkeimman palvelija ja liittyä tähän suureen ukkosmaiseen huutoon laulamaan ylistystä, että Jehova on Kuningas. Paljon suurempi joukko on laulava Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä tätä ylistystä ennen Harmagedonia, ja Jehovan todistajat osallistuvat heidän kokoamiseensa. Eikö olisi näin ollen hyvä jokaisen Jehovan todistajan koettaa nyt auttaa ainakin yhtä henkeä saamaan riittävää tietoa totuudesta tulevana vuonna edistääkseen häntä siten tulemaan säännölliseksi julistajaksi? Me saamme johtaa ehkä monta tutkistelua saadaksemme yhden Herran puolelle, mutta jos me voimme tehdä tämän ja jos jokainen panee tämän päämääräkseen siitä huolimatta, missä maassa, maakunnassa, kaupungissa, kylässä tai seudussa hän asuu, niin julistajien lukumäärä kaksinkertaistuisi tulevan palvelusvuoden loppuun mennessä.
8. Mihin lisäykseen me voimme pyrkiä, lukuunottamatta tavallista tavoitettamme, ja millaista julistajamäärää odottaen 1951:n lopussa?
8 Jokainen ryhmä yrittää pyrkiä 10 prosentin kasvutavoitteeseensa, kuten edellisinäkin vuosina, mutta siihen ei tule pysähtyä. Miksei joka ryhmä pyrkisi sen lisäksi Herran armosta vähintään 34 prosentin lisäykseen julistajainsa huippua silmälläpitäen? Toisin sanoen, ottakoon kukin ryhmä sen julistajahuipun, mikä sillä oli viime vuonna, ja lisätköön siihen 34 prosenttia ja tehköön sen sitten tavoitteekseen, mihin pyrkii palvelusvuonna 1951. Jos jokainen järjestö, ryhmä, maa eli haaratoimisto voi suorittaa tämän, niin se merkitsee, että vuoden 1951 lopussa on yli puoli miljoonaa evankeliuminpalvelijaa kiinnostunut tämän Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen. Se merkitsee tarkalleen sanoaksemme 500 396 henkilöä, mikä on totisesti suuri joukko niitä, joiden ääni kaikuu kuin paljot vedet ja taivaan ukkonen, kun he julistavat, että ”Jehova meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on alkanut hallita kuninkaana”.
9. Mikä viime vuonna läsnäolleitten lukumäärä osoittaa tämän mahdolliseksi? Mitä Sakarjan 8:23 osoittaa meidän täytyvän tehdä?
9 Voimmeko odottaa tällaista tapahtuvan lähetessämme Harmagedonin taistelua? Ei ole mitään syytä, miksi emme voisi, jos kerran kaikki hyvätahtoiset ihmiset on koottava Jumalan järjestöön. Ota viime vuoden muistonviettonumerot esimerkiksi. 511 203 henkilöä kokoontui viettämään Herran kuolemaa. Miksi emme auttaisi kutakin ja jokaista näistä julistamaan häntä Kuninkaana? Kun profeetta Sakarja sanoi: ”Näin sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä tarttuu kymmenen miestä kaikista pakanakansain kielistä, tarttuu Juudan miestä liepeeseen sanoen: ’Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne’”, niin mitä hän tarkoitti? (Sak. 8:23) Hän tarkoitti sitä, että suurempi joukko ilmaantuu. Nuo ihmiset tarttuvat jonkun hengellisen israelilaisen eli juutalaisen, Jehovan todistajan, liepeeseen, jonkun, joka on ahkera palveluksessa ja kokonaan antautunut Herralle, koska he kuulevat, ”että Jumala on teidän kanssanne”. Emmekö antaisi siis heidän kuulla, että Jumala on kanssamme, ja osoittaisi heille todistuksia siitä? Meille on erittäin tärkeää julistaa Jumalan valtakuntaa, jotta kaikki, jotka tahtovat, voisivat osallistua meidän siunauksiimme ja riemuita teokratian kasvusta.
10. Ketkä erikoistyöntekijät tukevat ryhmiä tämän tavoitteen saavuttamisessa ja miten suurilukuisina?
10 Ne 14 093 tienraivaajaa, jotka palvelevat kaikissa osissa maailmaa, tukevat kaikkialla maailmassa ryhmäjärjestöjä. Tässä joukossa näemme 779 lähetystyöntekijää, jotka ovat 79 maassa Amerikan Yhdysvaltojen ulkopuolella. Heidän avullaan tulee 34 prosentin lisäys viime vuoden huippuun helpommaksi, varsinkin kun meillä on 511 203 henkilöä, jotka tulivat muistonviettoomme. Seura lähettää enemmän Gileadin suorittaneita ja tekee siten jatkuvasti niin kauan kuin Herra antaa varoja heidän tukemisekseen lähetyskentillä. Heidät on valmennettu niinkuin kaikki Jumalan palvelijat auttamaan tässä suuressa kokoamistyössä, mikä nyt on käynnissä.
11. Mitkä määrät kirjallisuutta on valmistettu ihmisten saatavaksi? Mikä vastuu meillä on siis?
11 Jotta tämä kasvu saataisiin aikaan, täytyy Valtakunnan sanoma viedä suoraan ihmisille, joko Raamatun tai toisten painamiemme julkaisujen muodossa. Tässä suhteessa onkin suoritettu hyvää työtä, sillä vuonna 1950 levitettiin 15 954 418 sidottua kirjaa ja kirjasta sekä 17 376 611 lehteä (Vartiotornia ja Herätkää!) ja lisäksi otettiin 622 094 tilausta. Tämä merkitsee ihmisten ruokkimista hyvin kirjallisuudella, mutta kysymys on: Onko suoritettu asiaankuuluvaa jälkityötä teokratian kasvun aikaansaamiseksi? Me emme voi pysähtyä kirjallisuuden levittämiseen, vaan meidän täytyy käydä jatkuvasti ja säännöllisesti ihmisten luona ja tutkia heidän kanssaan. Kautta maailman levitettiin miljoonia traktaatteja ja jakeluilmoituksia. Niin, Seura on painanut kaikissa painoissaan yhteensä Raamattuja, kirjoja ja kirjasia 12 650 267. Vartiotornin ja Herätkää!-lehden painokset nousivat tänä vuonna 46 084 937:ään. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura voi painaa enemmänkin, jos kentältä niin vaaditaan, eikä mikään tekisi haaratoimistoja onnellisemmiksi, kuin että näin kävisi. Kaiken tämän painamistyön lisäksi tuli painokoneista 242 215 027 kappaletta muita tuotteita, kuten jakeluilmoituksia, yleisten esitelmien mainonnassa käytettyjä kilpiä sekä Tiedonantajaa, kirjeitä, kirjelomakkeita jne. Tätä kirjallisuutta on saatavana, ja mitä maailman ihmisiin tulee, niin suurimmalle osalle heistä voidaan viedä hyvä uutinen. Vastuu sen viemisestä heille jää Herran kansalle, kun se saarnaa Sanaa, ja se tekee sen Jehovan armosta.
USKOLLISENA PYSYMINEN
12. Kenen kautta Jumala on puhunut näinä viimeisinä päivinä, ja miksi meidän tulee noudattaa hänen käskyjään?
12 Jehovan todistajat tietävät, että kaikkeuden Ylin puhui kauan sitten muinaisille uskollisille ihmisille ja että hän puhui heille profeettojen kautta. Mutta nyt, tämän vanhan asiainjärjestelmän lopussa, hän puhuu meille Poikansa kautta, joka on määrätty kaiken perilliseksi. (Hepr. 1:1, 2) Meillä on kertomus siitä, mitä hän sanoi, ja me voimme tutkia sitä. Eikä tässä kaikki, vaan historian suurin tapahtuma on ilmennyt, nimittäin se, että Kristus Jeesus on asetettu valtaistuimelleen ja että hän hallitsee Jehovan kuninkaana! Hän on Jumalan kirkkauden heijastuma ja hänen olemuksensa täsmällinen ilmauma. Hän on paljon parempi kuin enkelit, koska hän on perinyt oivallisemman nimen kuin he. Jos se on tapahtunut, mitä enkelit ovat sanoneet, niin paljon varmemmin tapahtuu se, mitä Jumalan Poika sanoo. Meidän täytyy totisesti kuunnella hänen käskyjään ja täyttää ne.
13. Miksi meidän tulee olla ahkerampia kuin koskaan aikaisemmin saadaksemme teokratian kasvamaan?
13 Jehovan todistajat menevät julistamaan Valtakunnan sanomaa Jumalan Pojan opetusten tähden. Paavali sanoi meille Jumalan puhemiehenä Heprealaiskirjeen 2:1:sessä (Um): ”Tästä syystä on meidän välttämätöntä kiinnittää tavallista suurempaa huomiota kuulemiimme asioihin, jottemme koskaan ajelehtisi pois.” Meidän täytyy pitää mielessämme, että tämä, joka puhuu ja antaa ohjeita, on Jumalan ainoasyntyinen Poika. Meidän on vaellettava hänen askeleissaan ja noudatettava hänen esimerkkiään saarnaten Sanaa. Nyt ei ole aika tulla huolimattomaksi ja välinpitämättömäksi ja ajatella, että Harmagedonin taistelu on kaukana. ”Jäljelläoleva aika on supistettu.” (1. Kor. 7:29, Um) Hän paljasti apostoleille tämän maailman lopun ja toisen läsnäolonsa merkin, ja meillä on todisteet siitä, että hän on näkymättömänä läsnä. Yksi hänen läsnäolonsa merkeistä on suuri saarnaamistyö. Jehovan maan päällä oleville palvelijoille on sen tähden välttämätöntä olla ahkerampia kuin koskaan teokratian kasvun aikaansaamiseksi. ”Tee äärimmäisesi osoittautuaksesi hyväksytyksi Jumalalle, työmieheksi, jolla ei ole mitään hävettävää, joka käsittelee totuuden sanaa oikein.” – 2. Tim. 2:15, Um.
14. Mitä me etsimme ensiksi, ja mihin kokoamiseen me olemme pääasiallisesti kiinnostuneita ja missä?
14 Jeesus sanoi: ’Etsikää ensin taivaan valtakuntaa, ja kaikki nämä asiat lisätään teille’; meillä täytyy olla siis tämä pääperiaate, että etsimme ensiksi Valtakuntaa, ja siten meidän täytyy seurata sitä loppuun asti. Siksi sanoikin Paavali Timoteukselle: ”Juuri tästä syystä minä muistutan sinua kohentamaan kuin tulta sitä Jumalan lahjaa, mikä sinussa on sen kautta, että panin käteni sinun päällesi. Sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja terveen järjen hengen. Älä sen tähden rupea häpeämään todistusta Herrastamme tai minustakaan, joka olen vanki hänen tähtensä, vaan ota oma osasi pahan kärsimisessä hyvän uutisen takia Jumalan voiman mukaan.” (2. Tim. 1:6–8, Um) Meillä on odotettavissa vainoa; me voimme odottaa vankeutta Paavalin tavoin, joka vietti jonkin ajan vankilassa. Me voimme odottaa näkevämme monen uskollisen, totalitaaristen rautaesirippujen takaakin, olevan pakotettuina eroamaan muiden Jumalan kansaan kuuluvien yhteydestä. Me voimme odottaa löytävämme joitakuita ollessamme keskitysleireissä tai roskajoukon väkivallan ruoskimina. Tämän yhden me tiedämme varmasti: me emme voi odottaa suosiota tältä jumalattomalta maailmalta, sillä tämä vanha maailma ei ole Jumalan valtakunnan puolella. Jeesus sanoi: ”Minun valtakuntani ei kuulu lainkaan tähän maailmaan.” (Joh. 18:36, Um) Ja me tiedämme myöskin sen. Meitä on varoitettu näistä olosuhteista, ja niistä huolimatta me kaikki tahdomme olla vain kiinnostuneita ”muiden lampaitten” kokoamisesta, koska se koituu Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi.
15. Mitä uskollisuussääntöä meidän tulee soveltaa nyt ja mitä meille kuuluvia tulevaisuuden vaatimuksia silmälläpitäen?
15 Jos meidän on nyt koottava hyvätahtoisia ihmisiä muurittomaan kaupunkiin, koska on Jehovan aika tehdä se, ja 34 prosentin lisäyksen nopeudella edellisen vuoden huippuun verraten, Jehovan todistajat haluavat olla valmiit huolehtimaan heistä. Jumalan hyvyyden takia ovat hänen palvelijansa olleet uskollisia heille uskotussa työssä, ja me muistamme Jeesuksen sanat, jotka ovat Luukkaan 16:10:nnessä (Um): ”Henkilö, joka on uskollinen siinä, mikä on vähintä, on uskollinen myöskin paljossa, ja henkilö, joka on epävanhurskas siinä, mikä on vähintä, on epävanhurskas myöskin paljossa.” Niiden, jotka ovat ryhtyneet Korkeimman uskolliseen palvelukseen, täytyy olla uskollisia kaikessa työssään, olkoon se pientä tai suurta. Talosta taloon todistamisen pikkuiset yksityisseikat ovat aivan yhtä tärkeitä uskollisuudelle kuin suuren ryhmän valvominen. Edessämme on suurempi työ: ”muiden lampaitten” suuren joukon kokoaminen, sillä he tulevat nyt suuremmissa joukoissa kuin koskaan aikaisemmin, ja meidän täytyy kyetä ottamaan heidät vastaan. Peräytyisimmekö me ja sanoisimmeko, että se on liian paljon meille, kun kymmenen ihmistä tarttuu vaatteisiimme ja vaatii aikaamme, jotta kertoisimme heille totuutta, koska he ovat kuulleet meidän Jumalastamme ja että hän on kanssamme? Emme! Me iloitsemme siitä, että he ovat yhtyneet laulamaan: ”Ylistäkää Jahia, te ihmiset, koska Jehova meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on alkanut hallita kuninkaana.” – Ilm. 19:6, Um.
16. Mistä suojeluksesta varmoina ponnistelemme eteenpäin?
16 Kun nämä tuhannet, niin, kenties miljoonat tulevat jonain päivänä Jehovan muurittomaan kaupunkiin ennen Harmagedonia, niin hän suojelee heitä, olkootpa he missä tahansa maan päällä. Kun Jehovan valtakunnan sortajat vahingoittavat jotakuta näistä pienistä, niin se on samaa kuin he koskisivat hänen silmäteräänsä, sillä ”Jehova tuntee ne, jotka kuuluvat hänelle”. Tämä varmuus mielessään Jehovan todistajat ponnistelevat eteenpäin Jehovan valtakunnan hyvän uutisen suurenmoisessa saarnaamistyössä, tehden sen kokonaan hänen kunniakseen ja Suvereenin Herramme tosi palvonnaksi.