”Herran illallinen”

”Syömään Herran illallista . . . Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te jatkatte Herran kuoleman julistamista, kunnes hän saapuu.” – 1. Kor. 11:20–26, Um.

1. Mitä Jehova on varannut yhdistääkseen kansansa yhdeksi ruumiiksi?

JEHOVA Jumala on varannut maljan ja pöydän sille kansalle, joka mainitaan hänen nimellään. Suosittuja ja onnellisia ovat kaikki ne miehet ja naiset, joilla on etu osallistua tähän maljaan ja pöytään. Hän varaa nämä asiat yhdistääkseen kansansa yhdeksi ruumiiksi, sen kaikkien jäsenten ollessa rauhassa keskenään ja auttaessa ja palvellessa toisiaan.

2. Mitkä kaksi luokkaa saatetaan nyt yhteen muistonvietossa, ja mikä kysymys täten herää?

² Maailmassa koetellaan keinotekoisia menettelytapoja yksimielisyyden saavuttamiseksi ihmisyhteiskunnassa, ja kuitenkin käy suunta alinomaa kohti itsekästä hajaannusta, niin että lopulta ’jokaisen käsi on hänen lähimmäistään vastaan’. Mutta Jehovan yhdistämistyö onnistuu. Hän on kutsunut, koonnut ja valmistanut tuhat yhdeksänsataa vuotta lammasmaisten miesten ja naisten ”pientä laumaa”. (Luuk. 12:32) Nämä seuraavat uskollisesti Paimenta Jeesusta Kristusta, ja niin heidät yhdistetään hänen kanssaan taivaan valtakunnassa, jotta he hallitsisivat hänen kanssaan maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Jehova on käyttänyt Paimentaan viime vuosina, ensimmäisen maailmansodan päätyttyä 1918, kokoamaan muitakin lammasmaisia ihmisiä, ”suurta joukkoa”, ja heitä sanotaan hänen ”muiksi lampaikseen”. (Ilm. 7:9–17; Joh. 10:16) Maan päällä on nyt Paimenen tarhassa vain pieni jäännös tätä ”pientä laumaa”, mutta hän antaa sille nykyään monta toveria kokoamalla suuren joukon muita lampaita. Hän aikaansaa täten sen tilan, jonka hän kuvailee ”yhdeksi laumaksi, yhdeksi paimeneksi”. Muut lampaat huomaavat Raamatusta, että heidän tuleva paikkansa ei ole taivaassa, vaan maassa. He tulevat asumaan ikuisesti ennallistetussa paratiisissa täällä maan päällä, ja heidät siunataan rauhalla, menestyksellä, onnella ja täydellisellä terveydellä ihmisinä Jeesuksen Kristuksen ja hänen pienen laumansa taivaallisen valtakunnan kautta. Tämän ”yhden lauman ja yhden paimenen” olotilan vallitessa nousee muistonvieton aikaan kysymys: Mitkä ovat jäännöksen ja suuren joukon etuoikeudet Jehovan maljaan ja pöytään nähden? Erilaisen tulevaisuuden ei pitäisi aiheuttaa hajaannusta lampaitten keskuudessa eikä erilaisten etujenkaan. Onneksi on havaittu, että niin ei tapahdukaan. Miksi ei?

3. Minkä nimen Paavali antoi muistonvietolle? Miten hän kuvaili sen?

³ Jehovan maljasta ja pöydästä puhutaan Herran illallisen yhteydessä. Te sanotte sitä todennäköisesti ”Herran ateriaksi”. (1. Kor. 11:20) Tämä nimi tarkoittaa sitä erikoista ateriaa, minkä Herra Jeesus asetti kuuliaisten seuraajiensa parissa sinä yönä, jona Juudas Iskariot petti hänet. Eräs Jeesuksen seuraajista, apostoli Paavali, antaa sille tämän nimen Korinttolaiskirjeessään. Kiinnittäen huomion heidän epäjärjestyksellisyyteensä hän kirjoittaa: ”Kun te siis tulette yhteen johonkin paikkaan, niin ei ole mahdollista syödä Herran illallista. . . . Sillä minä sain Herralta sen, minkä minä annoin myöskin teille tiedoksi, että Herra Jeesus otti leivän sinä yönä, jona hän oli tuleva luovutettavaksi, ja mursi sen kiitettyään ja sanoi: ’Tämä merkitsee minun ruumistani, mikä on teidän edestänne. Pitäkää tämä jatkuvasti minun muistokseni.’ Hän teki samoin maljallekin, nautittuaan illallisen, sanoen: ’Tämä malja merkitsee uutta liittoa minun vereni ansiosta. Tehkää näin jatkuvasti, niin usein kuin juotte sen, minun muistokseni.’ Sillä niin useasti kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te jatkatte Herran kuoleman julistamista, kunnes hän saapuu.” – 1. Kor. 11:20–26, Um; myös Moffattin käännös.

4. Miten usein sitä on vietetty? Keillä on nyt kysymyksiä sen suhteen?

⁴ Herra Jeesus kuoli vuonna 33 (jKr). Hänen opetuslapsensa ovat nauttineet tuhat yhdeksänsataa vuotta sen jälkeen tämän aterian eli illallisen kunkin vuoden määräpäivänä. Sen nauttiminen joka vuosi tähän vuoteen 1951 asti on merkinnyt sen nauttimista yli 1 900 kertaa, joten se on tapahtunut tosiaan ”usein”. Jeesuksen ei ole tarvinnut henkilökohtaisesti kärsiä uudelleen näin monta kertaa, näin ”usein”, vastoin eräitten uskonnoitsijain väitteitä, koska apostoli Paavali sanoo niin. (Hepr. 9:24–26; 10:10–14) Hänen ”pienen laumansa” uskollinen jäännös jatkaa tällä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla kuuliaisesti Herran illallisen nauttimista, ”julistaen Herran kuolemaa”. Mutta nyt liittyy jäännökseen muiden lampaiden ”suuri joukko” sadointuhansin Paimenen Jeesuksen Kristuksen johdolla. Koska Raamattu rajoittaa ”pienen lauman” kaiken kaikkiaan 144 000:ksi (Ilm. 7:4–8; 14:1, 3) ja koska Vartiotornia painetaan noin 1 235 000 kpl. 36:lla kielellä, niin lukijaimme suurimman osan täytyy olla ”pienen lauman” ulkopuolelta ja määrätty muiden lampaitten suureen joukkoon. Kun lähestymme jälleen muiston viettoaikaa, niin siitä ei ole mitään epäilystä, mitä pienen jäännöksen täytyy tehdä, mutta kaikkien näiden muiden lampaitten mielessä oleva kysymys on tämä: Tuleeko minun osallistua leipään ja viiniin jäännöksen kanssa? Onko minua käsketty tekemään siten ja täytyykö minun sen tähden tehdä niin? Onko se myöskin minun etuni?

OSALLISTUMISEN PÄÄTTÄMINEN

5–7. Kuka osallistuja kertoi ensimmäisestä muistonvietosta? Mitä hän sanoo?

⁵ Kun tutkimme ensimmäisen muistonvieton olosuhteita ja piirteitä, niin se auttaa meitä kaikkia saamaan selville Raamatun vastauksen näihin tärkeisiin kysymyksiin. Ottakaamme sen miehen kertomus, joka oli läsnä siellä ja osallistui viettoon ja näki ja kuuli, mitä tehtiin. Hän on apostoli Matteus. Toisten kertomusten kirjoittajat, Markus, Luukas ja Paavali, eivät olleet osallistujia. Matteuksen 26:17–30 kuuluu:

⁶ ”Opetuslapset tulivat ensimmäisenä happamattomien leipien päivänä Jeesuksen luo sanoen: ’Minne sinä haluat meidän valmistavan pääsiäislampaan syötäväksesi?’ Hän sanoi: ’Menkää kaupunkiin sen ja sen luo ja sanokaa hänelle: Opettaja sanoo: ”Minun määräaikani on lähellä; minä tahdon viettää pääsiäistä opetuslasteni kanssa sinun kodissasi.”’ Ja opetuslapset tekivät, niinkuin Jeesus käski heitä, ja he valmistivat asiat pääsiäistä varten. Kun oli nyt tullut ilta, niin hän oli pitkällään pöydän ääressä niiden kahdentoista opetuslapsen [siis Matteuksenkin] kanssa. Kun he söivät, niin hän sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: Yksi teistä pettää minut.’ Tästä erittäin suuresti murheellisella he alkoivat kukin ja jokainen sanoa hänelle: ’Mestari, enhän se suinkaan minä ole?’ Hän sanoi vastaukseksi: ’Se, joka kastaa kätensä kanssani kulhoon, on se, joka pettää minut. Ihmisen Poika menee tosin pois, niinkuin hänestä on kirjoitettukin, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ihmisen Poika tulee petetyksi! Sille ihmiselle olisi ollut parempi, ettei hän olisi syntynytkään.’ Juudas, joka oli pettämäisillään hänet, sanoi vastaukseksi: ’Enhän se suinkaan minä ole, Rabbi?’ Hän sanoi hänelle: ’Sinäpä sen sanoit.’”

⁷ Tämän Jeesuksen ja Juudaan välisen vuoropuhelun jälkeen jatkaa kertomus: ”Kun he jatkoivat syömistä, niin Jeesus otti leivän ja mursi sen, lausuttuaan siunauksen, sekä sanoi antaen sen opetuslapsille: ’Ottakaa, syökää. Tämä merkitsee minun ruumistani.’ Hän otti myöskin maljan ja, kiitettyään, antoi sen heille sanoen: ’Juokaa siitä, te kaikki; sillä tämä merkitsee minun ”liiton vertani”, mikä tulee vuodatettavaksi monien edestä syntien anteeksiantamiseksi. Mutta minä sanon teille: Minä en suinkaan juo tästä lähtien yhtään tätä viinipuun tuotetta, ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.’ Lopuksi he menivät, laulettuaan laulun, ulos Öljymäelle.” – Um; katso myös Moffattin käännöstä.

8. Mitä Johannes kirjoittaa siitä, kuinka Jeesus ilmaisi pettäjänsä?

⁸ Markuksen kertomus on yhtäpitävä Matteuksen edelläolevan kertomuksen kanssa. Näin ollen meillä on kaksi kirjoittajaa todistajina. Apostoli Johannes oli tuossa ensimmäisessä muistonvietossa, ja hän kertoo meille enemmän yksityiskohtia siitä ilmaisten pettäjän, kun Jeesus oli sanonut: ”Totisesti minä sanon teille: Yksi teistä pettää minut.” Johanneksen 13:22–30 lisää: ”Opetuslapset alkoivat katsoa toisiinsa ollen ymmällä siitä, ketä hän tarkoitti. Jeesuksen rinnan edessä oli pitkällään eräs hänen opetuslapsensa, ja Jeesus rakasti häntä. Siksi Simon Pietari nyökkäsi tälle ja sanoi hänelle: ’Sano, kuka se on, josta hän puhuu.’ Niin viimeksimainittu nojasi taaksepäin Jeesuksen rintaa vasten ja sanoi hänelle: ’Mestari, kuka se on?’ Siksi Jeesus vastasi: ’Se on se, jolle minä annan kastamani palasen.’ Ja kun hän oli kastanut palasen, niin hän otti ja antoi sen Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle. Ja tämän palasen jälkeen meni Saatana viimeksimainittuun. Jeesus sanoikin sen tähden hänelle: ’Mitä olet tekemässä, toimita se tehdyksi nopeammin.’ Mutta ketkään pöydän ääressä pitkällään olevat eivät tienneet, mitä varten hän sanoi tämän hänelle. Jotkut kuvittelivat tosiaan, että koska Juudas piti rahakukkaroa, niin Jeesus sanoi hänelle: ’Osta, mitä me tarvitsemme juhlaa varten’, tai että hänen pitäisi antaa jotakin köyhille. Kun hän sai siis sen palasen, niin hän meni heti ulos. Ja oli yö.” – Um.

9. Viettikö Juudas siis tätä muistoa? Mikä osoittaa, tekikö hän sen?

⁹ Meille on käynyt siis selväksi näiden kolmen todistajan yhtäpitävyyden avulla, että Juudas lähti joukosta, ennen kuin Jeesus asetti muistonvieton toisille apostoleille, niille yhdelletoista uskolliselle. Jeesuksen tässä muistonvietossa tarjoamaa leipää ei ollut kastettu pääsiäiskastikkeeseen, ennen kuin hän antoi sen heille. Eikä Jeesus palannut syömään pääsiäislammasta ja kastamaan palasia sen jälkeen, kun hän oli asettanut muistonvieton. Jeesus tarjosi siis Juudaalle kastetun palasen ja lähetti hänet pois ennen muistonviettoa. Juudas nautti vain pääsiäislammasta Jeesuksen ja hänen uskollisten apostoliensa kanssa, samoin kuin ne temppelin papit ja päämiehetkin tekivät, joiden kanssa Juudas oli sopinut Jeesuksen pettämisen. Juudasta ei estetty pääsiäislampaan syömisestä enempää kuin heitäkään; kaikki nämä nauttivat pääsiäislammasta omaksi tuomiokseen. Jeesus salli Juudaan olla mukana nauttimassa pääsiäislammasta kanssaan, jotta ennustus saavuttaisi siten täydellisen huippunsa, kuten Jeesus sanoi: ”Mutta seuraus on se, että täyttyy kirjoitus: ’Se, joka sai ravintonsa minun leivästäni, on nostanut kantapäänsä minua vastaan.’” (Joh. 13:18, Um) Tästä seuraa, että Jeesus asetti muistonvieton yhdentoista kuuliaisen apostolin läsnäollessa ja ilmaisi tällä, keiden tuli noudattaa sitä sen jälkeen.

10. Miksi apostolit voivat osallistua siihen, vaikka eivät olleetkaan hengestä siinneitä?

¹⁰ Ne yksitoista miestä eivät olleet vielä siinneet Jumalan hengestä eikä sillä voideltuja, ”sillä vielä ei ollut henkeä, koska Jeesus ei ollut vielä kirkastettu”. (Joh. 7:39, Um) Henki tuli vasta helluntaina, kymmenen päivää sen jälkeen kun Jeesus oli noussut taivaan kirkkauteen Isänsä oikealle puolelle. Mutta Jeesus oli sanonut noille apostoleille: ”Siinä uudestiluomisessa, jolloin ihmisen Poika istuutuu loistoisalle valtaistuimelleen, tekin, jotka olette seuranneet minua, istutte kahdellatoista valtaistuimella tuomiten Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Matt. 19:28, Um) Hän oli kutsunut heidät myöskin pienen laumansa jäseniksi sanoen: ”Älä pelkää, pieni lauma, koska teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” (Luuk. 19:28, Um) Hän oli sanonut myöskin apostoleille Jaakobille ja Johannekselle: ”Sen maljan, minkä minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, teidätkin kastetaan.” (Mark. 10:39) Ja kohta kun Jeesus oli asettanut muistonvieton, hän vahvisti sen, että he olivat ehdolla taivaan valtakuntaan, kun hän sanoi: ”Te olette niitä, jotka olette pysyneet minun kanssani minun koettelemuksissani; ja minä teen liiton teidän kanssanne, niinkuin minun Isäni on tehnyt liiton minun kanssani valtakunnasta, jotta te söisitte ja joisitte minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istuisitte valtaistuimilla tuomitaksenne Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Luuk. 22:28–30, Um) Jeesus rukoili loppurukouksessaan taivaan Isäänsä, että he saisivat olla hänen kanssaan hänen valtakunnassaan. – Joh. 17:24.

11. Millä tavalla muut lampaat eivät ole siis sopivia siihen, niinkuin nuo apostolit olivat myöhemmin?

¹¹ Näin ollen ei sitä seikkaa, että ne yksitoista apostolia eivät olleet vielä hengestä siinneitä, voida käyttää todistuksena siitä, että uskovat, jotka eivät ole siinneet hengestä, saisivat osallistua muistonvieton vertauskuviin. Pyhä henki vuodatettiin viisikymmentä yksi päivää myöhemmin apostoleihin, ja he syntyivät Jumalan hengellisiksi pojiksi. He viettivät sen jälkeen muistoa Jumalan hengellisinä poikina. Mutta ne, jotka muodostavat muiden lampaitten suuren joukon, eivät ole ehdolla taivaan valtakuntaan eivätkä sikiä koskaan Jumalan hengestä eivätkä herää elämään henkinä. Heistä ei tule koskaan hengellisiä israelilaisia, joille apostoli Pietari kirjoitti: ”Tulkaa hänen [Kristuksen] tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. . . . te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” – 1. Piet. 2:4–9.

EI PÄÄSIÄISEN VASTAKUVA

12. Mikä peruste esitetään sille, että muut lampaat voisivat osallistua siihen?

¹² Joku sanoo: ”Jäännös ja muut lampaat ovat nyt ’yksi lauma, yksi paimen’. Muut lampaat ovat antautuneet Jumalalle samoin kuin jäännöskin. Tämä Jumalalle antautuminenhan vertauskuvattiin juutalaisten ympärileikkausmenoilla, eikö niin? Ja eikö niiden muukalaisten, jotka vaelsivat israelilaisten kanssa, sallittu osallistua pääsiäisen viettoon, jos heidät ympärileikattiin? Miksi eivät sitten jäännös ja muut lampaat eli muukalaisluokka osallistuisi yhdessä arvostamaan Jeesuksen lunastusuhria? Eivätkö ne ympärileikatut muukalaiset, jotka osallistuivat pääsiäiseen, muodostaneet sekakansaa, joka marssi pois Egyptistä israelilaisten kanssa, ja eivätkö he kuvaa nykyistä muiden lampaitten ’suurta joukkoa’? Miksi eivät kaikki osallistu siis muistonviettoon?” – 2. Moos. 12:48, 49; 12:38; 4. Moos. 11:4.

13, 14. Miksi tämä ei ole oikea peruste heidän osallistumiselleen?

¹³ Me vastaamme: Nämä seikat voivat olla tosia, mutta osallistuminen juutalaisten pääsiäiseen ei todista Herran illalliseen osallistumista. Miksi ei? Koska pääsiäinen ei ole esikuva Herran illallisesta.

¹⁴ Luonnolliset juutalaiset ja heidän mukanaan vaeltaneet ympärileikatut muukalaiset söivät paahdettua lammasta happamattoman leivän ja kitkeräin yrttien kera. Ennen tätä ilta-ateriaa vihmottiin pääsiäislampaan verta israelilaisten kotien ovenpieliin ja kamanoihin, ja viettäjät vetäytyivät sisään viettämään pääsiäistä veren turvissa. (2. Moos. 12:1–27) Mutta kun Jeesus asetti muistonvieton, niin hän otti happamattoman leipäkakun, siunasi sen, mursi sen ja jakoi sen sanoen: ”Tämä merkitsee minun ruumistani, joka tulee annettavaksi teidän edestänne. Tehkää tämä jatkuvasti minun muistokseni.” Hän käytti sitten viiniä edustamassa verta, mutta hän ei käskenyt opetuslapsiaan vihmomaan viiniä sillä tavalla kuin lampaan verta oli vihmottu Egyptissä. Hän ojensi sen sijaan heille viinin maljassa ja käski heitä kaikkia juomaan sitä, so. juomaan kuvaannollista verta, sanoen: ”Tämä malja merkitsee uutta liittoa minun vereni ansiosta, mikä tulee vuodatettavaksi teidän edestänne.” (Luuk. 22:19, 20, Um) Jos pääsiäisen viettäjät olisivat juoneet lampaan verta, niin se olisi merkinnyt Jumalan Nooan kanssa tekemän, veren pyhyyttä koskevan liiton rikkomista. Se olisi vaatinut sen tähden juojien kuolemaa. Mutta Jeesus käski opetuslapsiaan juomaan veren vertauskuvaa, viiniä. Pääsiäisen ja muistonvieton välillä ei ole siis eräässä hyvin tärkeässä suhteessa lainkaan vastaavaisuutta, eikä pääsiäinen esikuvaa muistonviettoa. Pääsiäisen vietto ei kuvaa kristillistä muistonviettoa.

15. Mitä israelilaiset viettivät ensin, ja mitä pakanat jälkeenpäin?

¹⁵ Mitä tulee neljään ensimmäiseen muistonviettoon (33–36 jKr.), niin osallistujat olivat juutalaisia, käännynnäisiä ja ympärileikattuja samarialaisia. He eivät olleet niitä tavallisia israelilaisia, jotka olivat oikeutettuja osallistumaan pääsiäiseen, vaan he olivat juutalaisten jäännös, joka otti vastaan Jeesuksen Jumalan lähettämänä Messiaana ja joka kastettiin. Kolme ja puoli vuotta sen jälkeen kun Jeesus asetti muiston, lähetettiin apostoli Pietari erään italialaisen sadanpäämiehen Korneliuksen kotiin. Siitä lähtien kääntyivät ympärileikkaamattomat ei-juutalaiset Jehova Jumalan puoleen ja ottivat Jeesuksen vastaan hänen Messiaanaan, ja heidät kastettiin hänen nimessään ja laskettiin muistopöytään sekä osallistumaan sen vertauskuviin. Jehova Jumala, Isä, siitti heidät hengellisiksi lapsikseen ja voiteli heidät hengellään saarnaamaan Jumalan valtakuntaa. (Apt. 10:1–11:8; Dan. 9:24–27) Nämä Jumalan hengelliset lapset, nämä voidellut ”Kristuksen lähettiläät”, ovat olleet kuluneina tuhantena yhdeksänäsatana vuonna ainoat, jotka ovat viettäneet tosi muistoa sen arvon mukaisesti.

VERTAUSKUVALLINEN MERKITYS AUTTAA RATKAISUSSA

16, 17. Mitä vertauskuvien merkitys auttaa meitä ratkaisemaan? Mitä Jeesus sanoi niiden merkityksen selittämiseksi?

¹⁶ Mitä Jeesuksen muistonvieton asettamisessa käyttämät vertauskuvat merkitsevät? Tämä on ollut suunnattomien kiistojen aihe vuosisatoja. Tosi raamatullinen merkitys auttaa ratkaisemaan, kuka voi oikeutetusti osallistua siihen vertauskuvien mukaisesti. Koska muistonvietto asetettiin kohta pääsiäislampaan syömisen jälkeen, ei Jeesuksella ollut muuta saatavissa kuin happamatonta leipää. Hapan tai hiiva kuvaa syntiä, ja leipä, missä ei sitä ole, on ainoa oikeaa lajia oleva leipä, joka vertauskuvaa jotakin synnitöntä. Mitä tämä leipäkakku siis tarkoittaa ja mitä tämä viini? Käyttäen Moffattin käännöstä me lainaamme jälleen, mitä Matteus kertoo Jeesuksen sanoneen:

¹⁷ ”Kun he söivät, niin hän otti leivän ja mursi sen siunauksen jälkeen; sitten hän antoi sen opetuslapsille sanoen: ’Ottakaa ja syökää tämä, se merkitsee minun ruumistani.’ Hän otti myöskin maljan, ja kiitettyään Jumalaa hän antoi sen heille sanoen: ’Juokaa siitä, te kaikki; tämä merkitsee minun vertani, uutta liitonverta, joka vuodatetaan monien edestä heidän syntiensä anteeksiantamisen aikaansaamiseksi. Minä sanon teille, että minä en juo tämän jälkeen koskaan tätä viinipuun tuotetta, ennen kuin sinä päivänä, jona minä juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni Valtakunnassa.’” – Matt. 26:26–29, Mo.

18. Muuttuivatko leipä ja viini Kristuksen ruumiiksi ja vereksi?

¹⁸ Me näemme tästä, ettei Jeesus sanonut leivän ja viinin muuttuneen hänen kirjaimelliseksi ruumiikseen ja verekseen, enempää kuin hän sanoi maljankaan muuttuneen uudeksi liitoksi lausuessaan: ”Tämä malja merkitsee uutta liittoa, mikä vahvistetaan minun verelläni, joka vuodatetaan teidän tähtenne.” (Luuk. 22:20, Mo) Leipä ja viini ovat pelkästään vertauskuvia. Eivät ne muutu millään tavalla, kun niistä lausutaan nuo sanat, vaan niiden selitetään noilla sanoilla merkitsevän jotakin muuta. Mitä? Jeesus sanoi ”minun ruumiini” ja ”minun vereni, joka vuodatetaan teidän tähtenne”.

19. Miten Paavali selittää niiden merkitystä 1. Korinttolaiskirjeen 10:nnessä?

¹⁹ Saadaksemme selityksen näihin sanoihin käännymme Paavalin puoleen, hän kun sanoo: ”Paetkaa sen tähden, rakkaani, epäjumaluutta. Minä puhun kuin arvostelukykyisille ihmisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon. Se siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallistumista Kristuksen vereen? Leipä, jonka murramme, eikö se ole osallistumista Kristuksen ruumiiseen? Koska on yksi leipä, niin me olemme yksi ruumis, vaikka meitä onkin monta, sillä mehän osallistumme kaikki tuohon yhteen leipään.” (1. Kor. 10:14–17, Um) Vertauksen vuoksi lainaamme nämä sanat erään toisen käännöksen, Moffattin, mukaan: ”Karttakaa siis epäjumaluutta, rakkaani. Minä puhun järkeville ihmisille; punnitkaa itse sanani. Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallistumista Kristuksen vereen? Leipä, jonka murramme, eikö se ole osallistumista Kristuksen ruumiiseen? (sillä, niin monta kuin meitä onkin, me olemme yksi Leipä, yksi Ruumis, koska me kaikki osallistumme tähän yhteen Leipään).” Amerikkalainen standardikäännös on yhtäpitävä Moffattin käännöksen kanssa; samoin Rotherham, Darby, Cuthbert Lattey, Uuden maailman reunamuistutus jne.a

20. Mihin Jeesus viittasi sanoillaan ”minun ruumiini”? Mitkä raamatunpaikat tukevat tätä?

²⁰ Tästä henkeytetystä todistuksesta käy ilmeiseksi, että Herra Jeesus viittasi muistonvietolla ”seurakuntaan, joka on hänen ruumiinsa”. Se on, niinkuin Jeesus sanoi, ”minun ruumiini”, koska Jumala ”alisti kaikki hänen jalkojensa alle ja teki hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka täyttää kaikki kaikessa”. (Ef. 1:22, 23, Um) Apostoli Paavali kirjoittaa lisäselitykseksi tässä samassa ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessään sanoen: ”Sillä aivan samoin kuin ruumis on yksi, mutta sillä on monta jäsentä, ja kaikki ruumiin jäsenet ovat yksi ruumis, vaikka niitä onkin monta, niin on myös Kristus. Sillä meidät kastettiin totisesti kaikki yhdessä hengessä yhteen ruumiiseen, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja meidät kaikki on pantu juomaan yhtä henkeä. Mutta nyt on Jumala asettanut jäsenet ruumiiseen, kunkin niistä, juuri niinkuin hän on nähnyt hyväksi. Jos ne olisivat kaikki yhtenä jäsenenä, niin missä olisi ruumis? . . . pää ei voi sanoa jalalle: ’Minä en tarvitse sinua lainkaan.’ . . . Te olette nyt Kristuksen ruumis ja jäseniä henkilökohtaisesti. Ja Jumala on asettanut kutkin seurakuntaan.” – 1. Kor. 12:12, 13, 18, 19, 21, 27, 28, Um.

21. Mitä leipään osallistuminen merkitsee siis? Ketkä tämä erottaa pois?

²¹ Kun kristitty on siis todellisesti antautunut Jumalalle ja syö muistoleipää, niin hän tunnustaa siten ”osallistuvansa Kristuksen ruumiiseen”, hän on sen jäsen. Onko hän ylentäytynyt tai kohottautunut itse julkisesti Kristuksen henkiruumiin jäsenyyteen? Ei, vaan hän on täyttänyt Jumalan vaatimukset, ja hän tunnustaa, että ”Jumala on asettanut” hänet Kristuksen ruumiiseen. Tämä jo erottaa kaikki ”muut lampaat” osallistumasta muiston vertauskuviin, koska he eivät ole Kristuksen ruumiin jäseniä. He eivät voi osallistua ja sanoa: ”Koska on yksi leipä, niin me olemme yksi ruumis, vaikka meitä onkin monta”, so. ”yksi ruumis” Kristuksen ruumiin jäsenten kanssa.

22. Minkä täytyy siis vallita osallistujien välillä? Miten?

²² Tämä ”yksi leipä” edusti Kristuksen ruumista, ja tämän henkiruumiin jäsenet ”osallistuvat kaikki tuohon yhteen leipään”. Tästä syystä täytyy heidän keskuudessaan olla täydellinen ykseys, sillä ”me olemme yksi ruumis, vaikka meitä onkin monta”. (1. Kor. 10:17, Um) Meidän ykseytemme ei saa ulottua ainoastaan toisiimme, vaan myös erityisesti Päähämme Jeesukseen Kristukseen. Hän on Ensimmäinen. Meidän täytyy muistaa hänet. Meidän täytyy jatkuvasti ”pysyä kiinni päässä, siinä, josta koko ruumis, ollen varustettu ja sopusointuisesti liitetty yhteen nivelien ja nivelsiteitten avulla, jatkaa kasvamistaan Jumalan antamin kasvuin”. (Kol. 2:19, Um) Todistellessaan tätä tärkeää ykseysasiaa ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessään apostoli viittasi äkkiä kymmenennessä luvussa Herran ateriaan eli muistonviettoon. Hän asetti heidän eteensä varoittavana esimerkkinä autiomaassa olleet israelilaiset, jotka luopuivat Jehova Jumalasta palvomaan epäjumalia, jotka edustivat paholaisia, ja harjoittivat siten hengellistä sekä ruumiillista haureutta. Hän varoitti sitten kristittyjä tovereitaan ”pakenemaan epäjumaluutta”. Todistusperusteena tämän tekemiselle hän käski heitä harkitsemaan, mitä hänellä oli sanottavaa Herran illallisesta. Tämän aterian perusajatus oli ykseys Kristuksen kanssa.

[Alaviitteet]