Uskon rukous sairauden aikana
1, 2. Mikä osoittaa, puhuuko Jaakobin 5:13–15 hengellisestä sairaudesta?
OPETUSLAPSI Jaakob puhuu sairaan puolesta pidetystä uskon rukouksesta. Eikö hän puhu vastoin sitä, mitä on sanottu edellä? Tutkikaamme tätä koskevia sanoja: ”Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta. Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä [Jehovan] nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja [Jehova] antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.” – Jaak. 5:13–15.
2 Tekstiyhteys osoittaa selvästi, että Jaakob puhuu tässä hengellisestä eikä ruumiillisesta sairaudesta. Hän mainitsee ensin vaivan kärsimisen. Se viittaa ’vaivan kärsimiseen evankeliumin tähden sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa’. Se merkitsee joidenkin vaikeuksien kärsimistä siksi, että palvelee Jumalan kristittynä todistajana ja säilyttää nuhteettomuutensa Jumalaa kohtaan. (2. Tim. 1:8) Jos joku kärsii siis täten, niin jatkakoon hän rukoilemista, jotta hän saisi avun ollakseen edelleen uskollinen, neuvoo Jaakob. Mutta mitä Jaakob käskee tekemään, jos joku on hyvillä mielin? ”Veisatkoon kiitosta.” Tehdessään siten hän ylentää mieltään ja niiden mieltä, jotka kuulevat häntä. Mutta entä jos joku ei ole hyvillä mielin? Toisin sanoen, entä jos joku on hengellisesti sairas? Se seikka, että Jaakob asettaa sairaanaolon hyvillä mielin olemisen vastakohdaksi, osoittaa selvästi, että hän puhuu hengellisestä eikä ruumiillisesta sairaudesta. Se menettely, mitä hän nyt suosittelee, ilmaisee sen myös hengelliseksi sairaudeksi. Ne seurakunnan vanhimmat, jotka ovat täysikasvuisia uskossa ja ylhäältä tulevan viisauden täyttämiä ja jotka tuntevat Jumalan ohjeet, ovat sopivia hengellisesti sairaan kutsuttaviksi luokseen. Jos hän sairastaisi ruumiillisesti, niin hän kutsuisi lääkärin, jos hänellä olisi varaa siihen, tai turvautuisi johonkin lääkitysmenetelmään.
3. Miksi tuli vanhinten rukoilla sairaan puolesta?
3 Mitä tulee seurakunnan vanhimpien tehdä sille, joka on hengellisesti sairas? Heidän tulee rukoilla hänen puolestaan, niin että hän voi kuulla, mitä he rukoilevat, ja ilmaista yhtyvänsä siihen lausuen ”amenensa”. Hän on vaipunut sellaiseen hengelliseen tilaan, ettei hän voi rukoilla enää oikein omasta aloitteestaan. Koska hän ei pysty anomaan uskossa ja horjumattomin mielin, niin hänellä ei ole luottamusta omaan rukoukseensa. (Jaak. 1:6, 7) Jokin seikka on aiheuttanut tämän hengellisen sairauden. Vanhimpien täytyy varmistautua siitä, mikä se on. Paavalikin viittaa tämänkaltaiseen sairauteen ja mainitsee yhden syyn: Herran illallisen eli muistoillallisen sopimattoman vieton. ”Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi.” (1. Kor. 11:29–31) Ne, jotka olivat tässä tilassa, eivät säilyttäneet yhteyttä kristillisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin, kanssa. Paavali kirjoitti sen tähden vanhempana veljenä heille heidän avukseen ja hengelliseksi parantumisekseen.
4. Millä tavalla he hierovat sairasta öljyllä?
4 Seurakunnan vanhimpien ei tule ainoastaan rukoilla hengellisesti sairaan kanssa, vaan heidän täytyy myös hieroa häntä öljyllä Jehovan nimessä. Ei kirjaimellisella öljyllä, niinkuin katolilaiset tekevät ns. ”viimeisessä voitelussaan” tai niinkuin kerrotaan Markuksen 6:13:nnessa. Tässä mainittu ”öljy” on Pyhistä Kirjoituksista otettu viihdyttävä opetuksen sana, mikä ennallistaa hengellisesti sairaan Jumalan suosiossa olevan kristillisen seurakunnan yhteyteen. Niinkuin on kirjoitettu: ”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat! Se on niinkuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan – Aaronin partaan, jota tiukkuu hänen viittansa liepeille.” (Ps. 133:1, 2) Puhuen öljystä virvoituksen ja tyynnytyksen vertauskuvana Psalmi 23:5 sanoo: ”Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.” Jumalan sanoman terveellistä vaikutusta kuvaillaan Sananlaskujen 15:30:nnessä seuraavasti: ”Hyvä sanoma tuo ydintä luihin.” Ja se oikaisu, mikä johtaa hengelliseen terveyteen, kuvataan tyynnyttävänä ja parantavana, kun psalminkirjoittaja sanoo: ”Lyököön minua vanhurskas: se on rakkautta; kurittakoon hän minua: se on öljyä minun päähäni, siitä minun pääni älköön kieltäytykö.” (Ps. 141:5) Ja että se ilmaisee parannuskeinoa, osoitetaan sillä, että hyvä samarialainen kaatoi öljyä ja viiniä ryöväreitten vahingoittaman miehen haavoihin. (Luuk. 10:34) Seurakunnan vanhimpien tulee siis hieroa hengellisesti sairasta öljyllä siinä merkityksessä, että he virvoittavat häntä Jumalan tyynnyttävällä, parantavalla, lohduttavalla ja oikaisevalla Sanalla.
5. Miten he tekevät tämän ”[Jehovan] nimessä”? Ja mitä se vaikuttaa?
5 Heidän tulee tehdä tämä Jehovan nimessä, se on, uskollisina Jehova Jumalalle ja hänen päätöksensä mukaan, auttaakseen hengellisesti sairasta toipumaan ja osallistumaan jälleen Jumalan nimen kunniaansaattamiseen ja Perkeleen todistamiseen vääräksi jumalaksi ja valehtelijaksi. Näiden vanhimpien täytyy rukoilla uskossa, luottaen siihen, että Jumalan Sana on oikea ja että sillä on voima auttaa sairasta näkemään menettelynsä erheellisyys ja oivaltamaan oikea tie. Tällainen yksimielinen uskon rukous yhdessä Jumalan Sanan vahvistavan sovellutuksen kanssa tekee hengellisesti pahoinvoivan henkilön terveeksi. Se panee hänet uudelleen luottamaan Jumalan lupaukseen ja Jumalan Sanan ja tien oikeudenmukaisuuteen sekä ennallistaa hänet sille tielle. Siten ”[Jehova] antaa hänen nousta jälleen” suoden hänelle voimaa kulkea totuuden ja vanhurskauden tietä ja nostaen hänet ylös hänen epätoivostaan ja siitä tunteesta, että hän on Jumalan hylkäämä. Hänen hengellinen sairautensa on saattanut johtua siitä, että hänelle on tullut huono tapa laiminlyödä kokoontuminen Jumalan kansan kanssa tai itsensä ravitseminen säännöllisesti Jumalan Sanalla ja toimeliaalla palveluksella. Tai hän voi olla tehnyt joitakin vakavia syntejä, joiden tähden hän on joutunut pois Jumalaan ja hänen järjestöönsä omaamastaan suotuisasta suhteesta. Mutta jos hän nyt mukautuu näiden uskon omaavien vanhinten rukoukseen ja heidän terveelliseen nuhde-, oikaisu- ja kehoitusvirvoitukseensa, minkä he esittävät Jumalan Sanasta, ja kääntyy takaisin ja lähtee jälleen oikealle tielle, niin kaikki hänen tekemänsä synnit annetaan hänelle anteeksi. Tämä anteeksianto ei tapahdu minkään hänessä ilmenevän omavanhurskauden takia, vaan Jeesuksen syntien puolesta antaman vanhurskaan uhrin perusteella. – 1. Joh. 1:7–2:2.
TUNNUSTUS
6. Keille me voimme siis tunnustaa syntimme? Onko rukouksella silloin arvoa?
6 Jaakob neuvoo meitä siis suoraan vastoin sitä salaista rippiä, mitä eräät uskontojärjestelmät käyttävät: ”Tunnustakaa siis avoimesti toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte. Vanhurskaan ihmisen rukouksella on paljon voimaa, kun se on vaikuttamassa.” (Jaak. 5:16, Um) Koska sairaus on yhteydessä synteihin, niin on ilmeistä, että tämä sairaus on hengellistä eikä ruumiillista. Muutenhan kaikki Jumalaa vastaan syntiä tehneet olisivat vakavassa ruumiillisessa sairaudentilassa. Mutta näin ei ole asianlaita. Maailmalliset syntiset ovat usein paljon paremmassa ruumiillisen terveyden tilassa kuin Jehova Jumalan uskolliset palvelijat ja todistajat. Valaistakseen vanhurskaan rukousten voimakkuutta, ihmisen, joka ei ole synnin tähden sairas, Jaakob palauttaa mieleen Elian rukouksen: ”Elia oli samanlaiset tunteet omaava ihminen kuin mekin, ja kuitenkin hän rukoili rukouksessaan, ettei sataisi, eikä maahan satanut kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili jälleen, ja taivas antoi sateen, ja maa tuotti hedelmänsä.” (Jaak. 5:17, Um) Israelin maata kohtasi kuivuus ja nälänhätä, koska kansa oli hengellisesti sairas ja ristiriidassa Jehova Jumalan kanssa. Elia pyysi tulta taivaasta todistamaan, että Jehova on Jumala, ja kun kansa tunnusti Karmelin vuorella tämän ja huusi: ”Jehova, hän on Jumala”, ja antoi sitten Baalin riivatut profeetat surmattaviksi, niin Elia rukoili sadetta heidän maalleen, ja se tuli. Hän rukoili horjumattomassa uskossa seitsemän kertaa tätä ihmettä, sadetta. Rukous vaikuttaa.
7. Miten ne, jotka tunnustavat synnit, paranevat tällaisen rukouksen avulla? Mistä tämä ennallistaminen pelastaa harhaantuneet?
7 Kun me siis rukoilemme niiden puolesta, jotka ovat hengellisesti sairaita ja jotka tunnustavat meille syntinsä avoimesti ja etsivät hengellistä apuamme, niin he ”parantuvat” hengellisesti. Se pelastaa heidät luisumasta hengelliseen kuolemaan, mikä päättyisi tuhoon ja kaiken tulevan elämän menettämiseen. Kaikkivaltias Jumala tuhoaisi heidän tapauksessaan ”sekä sielun että ruumiin [Gehennaan]”. (Matt. 10:28) Kehoittaen meitä auttamaan täten veljiä, jotka sairastavat hengellisesti ja ovat kauhistavien seurausten vaarassa, Jaakob lopettaa kirjeensä seuraavin voimallisin muistutuksin: ”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta [mistä johtuu hengellinen sairaus] ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” (Jaak. 5:19, 20) Ne synnit, jotka hengellisesti sairas henkilö tunnusti ja joista sinä rukoilit hänen parantuvan, peitetään. Jumala ei muista niitä enää, vaan uusii rauhaisat suhteensa palanneen syntisen kanssa. Synnit peitetään täten Jeesuksen synnitpoistavalla verellä, mutta sinun rukouksesi auttoi Jumalan asiainjärjestyksen johtamaan tällaiseen tulokseen. Sinä voit olla erittäin kiitollinen tällaisesta elämänpelastavasta edusta.
”PISTIN LIHASSA”
8, 9. Saammeko rukoilla ruumiillisten sairauksiemme poistamista? Miten Paavali teki tässä suhteessa?
8 Mutta eikö meillä ole myös etu rukoilla Jumalaa ruumiillisessa sairaudessamme ja puhua hänelle siitä? Kyllä on. Mutta meidän ei tule rukoilla jumalallista parantumista. Sen aika on mennyt. Tämä hengen lahja hävisi apostolien ja heidän suoranaisten tovereittensa kuollessa. Tämän ihmeparannuksen piti sitäpaitsi olla merkki ulkopuolisille, joille se tuli suorittaakin. Sitä ei tullut käyttää uskollisten uskovien itsekkääksi mukavuudeksi. Tosi kristityt, Jehova Jumalan palvelijat, tulevat ruumiillisesti sairaiksi, kuten hänen oma Sanansa todistaa. Apostoli Paavalillakin oli eräitä ruumiillisia vaivoja, joita hän vertasi ’lihassaan olevaan pistimeen’. Rukoiliko hän sen tähden? Tai, koska hän oli saanut niin suurenmoisia lahjoja, niin vetikö hän itse ihmeen avulla tuon pistimen pois lihastaan? Tai tekikö Jumala sen hänelle jumalallisella voimallaan? Kuule Paavalin omaa todistusta:
9 ”Kenenkään ei pitäisi luulla minun olevan enemmän, kuin mitä hän näkee tai kuulee minusta, pelkästään ilmestysten ylenpalttisuuden tähden. Sen tähden, jotta minä en liikaa ylvästelisi, minulle annettiin pistin lihaan, Saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylvästelisi liikaa. Minä pyysin tämän tähden kolme kertaa hartaasti Herralta, että se häviäisi minulta, ja kuitenkin hän sanoi minulle tosiaan: ’Minun ansaitsematon hyvyyteni on riittävä sinulle, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Minä kerskaan sen tähden mitä iloisimmin mieluummin heikkouksiini katsoen, jotta Kristuksen voima pysyisi kuin teltta ylläni. Siksi minä mielistyn heikkouksiin, häväistyksiin, hätätilanteisiin, vainoihin ja vaikeuksiin Kristuksen tähden. Sillä kun minä olen heikko, niin silloin minä olen voimakas.” – 2. Kor. 12:6–10, Um.
10, 11. Mikä on saattanut olla Paavalin ”pistin” eräitten osoitusten mukaan?
10 Mikä Paavalin lihassa oleva pistin oli? Jotkut ajattelevat sen olleen hänen heikko näkönsä tai silmien märkivä sairaus. Tämä saattaa olla sen kolmipäiväisen sokeuden jättämä, millä Jeesus löi hänet, kun hän Saulus Tarsolaisena oli matkalla Damaskoon ulottaakseen väkivaltaisen kristittyjen vainoamisensa sinne. Pysähdyttääkseen Paavalin äkkiä ja vakuuttaakseen hänelle siinä paikassa, että Kristus herätettiin taivaan kirkkauteen ja että Saulus Tarsolainen vainosi tämän elävän ja kirkastetun Kristuksen seuraajia, Jeesus ilmestyi hänelle ihmeen kautta Damaskon tiellä. Mutta vaikka tämä näky ei tappanutkaan häntä eikä polttanut hänen silmiään kuopistaan, niin hänen täytyi maksaa kalliisti siitä. Hänen näkönsä palautettiin vain toisen ihmeen kautta, mutta todennäköisesti ainoastaan jossakin määrin. – Apt. 9:1–19.
11 Paavali näyttää viittaavan himmeään näköönsä kirjoittaessaan galatalaisille: ”Minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.” Tässä saattaa olla myös syy siihen, miksi hän lisäsi heille seuraavat sanat: ”Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan!” (Gal. 4:15; 6:11) Siitä voi johtua myöskin se, että hän saneli useimmat kirjeensä. Heikko näkö näyttää ilmenevän siinäkin, kun hän katsoi kiinteästi sanhedrinia ja puhui purevasti ylimmäiselle papille ja pyysi sitten anteeksi sanoen: ”En tiennyt, veljet, että hän on ylimmäinen pappi; sillä kirjoitettu on: ’Kansasi ruhtinasta älä kiroa’.” (Apt. 23:1–5) Joka tapauksessa saattoi märkivä, heikko silmäpari olla noina aikoina ilman silmälaseja aika kiusallinen ja estää Paavalia työssä ja tutkistelussa. Se voi työlästyttää häntä ja saada hänet toivomaan parannusta ja rukoilemaan sitä. Amerikkalainen käännös kääntää ”pistimen lihassa” vapaasti ”tuskalliseksi ruumiilliseksi vaivaksi”.
12. Mitä muuta voi Paavalin lihassa oleva pistin merkitä?
12 Mutta Paavalin ”pistin lihassa” voi vastata jotakin, mikä vaivasi israelilaisia sen jälkeen kun he olivat menneet maidon ja hunajan maahan. Mooses lausui Mooabin tasangolla, Luvatun maan vastakkaisella Jordanin-rannalla, seuraavan varoituksen heille: ”Mutta jos ette karkoita maan asukkaita tieltänne, niin ne, jotka te heistä jätätte jäljelle, tulevat teille okaiksi silmiinne ja [pistimiksi] kylkiinne, ja he ahdistavat teitä siinä maassa, jossa te asutte.” Ja Mooseksen seuraaja Joosua toisti tämän varoituksen ennen kuolemaansa. (4. Moos. 33:55; Joos. 23:11–13) Israelilaiset eivät ottaneet vaarin näistä varoituksista eivätkä taistelleet vapauttaakseen maan pakanallisista, paholaisia palvovista kansoista, ja niin Jehova lähetti enkelinsä ja sanoi heille: ”Te ette ole kuulleet minun ääntäni. Mitä olettekaan tehneet! Niinpä minä nyt sanon teille: Minä en karkoita heitä teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille [pistimiä kupeisiinne], ja heidän jumalansa tulevat teille ansaksi.” (Tuom. 2:2, 3) Apostoli Paavalilla on saattanut olla jokin tällainen pistin lihassa kuin nuo Kanaanin pakanat, paholaisten palvojat, jotka vaivasivat läsnäolollaan niitä israelilaisia, jotka koettivat kulkea suoraan Jehovan lain mukaan. Jos näin oli, niin minkä Raamattu myöntäisi tällaiseksi Paavalin kupeessa olevaksi ”pistimeksi”?
13, 14. Keiden voitaisiin Raamatun perusteella ajatella olevan tällainen ”pistin”?
13 Koska Paavali kirjoitti tässä kirjettä korinttolaisille ensimmäisen kirjeensä jatkoksi, missä hän valitti sitä eripuraisuutta, mikä oli hiipinyt heidän keskuuteensa, ja sitä lahkolaishenkeä, mikä pani heidät seuraamaan ihmisjohtajia, niin tämä ”pistin” saattoi olla heidän ”isoiset apostolinsa”. Nämä eivät olleet sopusoinnussa Paavalin opetuksen kanssa, ja he kielsivät Paavalin apostoliuden. Paavali sanoikin sen tähden seurakunnalle: ”Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi. Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa; olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa. Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä [virassa], missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin. Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” – 2. Kor. 11:5, 6, 12–15.
14 Paavali mainitsi Galatian seurakunnalle myöskin ne miehet, jotka kaivoivat maata hänen työnsä alta ja uhkasivat aiheuttaa tuhon heidän keskuudessaan. Hän sanoi: ”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. . . . Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.” ”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!” ”Älköön tästedes kukaan minulle vaivaa tuottako; sillä minä kannan Jeesuksen arvet ruumiissani.” – Gal. 1:6–9; 5:12; 6:17.
15, 16. (a) Miten tämä pistin oli ”Saatanan enkeli”? (b) Mitä Paavali siis rukoili, ja miten Herra vastasi, ja miten Paavali suhtautui siihen?
15 Paavali sanoo ’lihassa olevaa pistintä’ ’Saatanan enkeliksi, joka rusikoi häntä, ettei hän ylvästelisi liikaa’. Ja nuo väärät apostolit ja häiritsijät ja Paavalin apostoliuden ja työn kimppuun hyökkääjät olivat sellaisia pidättäessään häntä tulemasta liian riemuitsevaksi palveluksestaan. Jos tämä ”pistin” oli taas hänen silmissään tai muussa osassa ruumistaan oleva parantumaton vaiva, niin se vaikutti Saatanan enkelinä pistäen häntä pessimismillä tai alemmuudentunteella ja siitä johtuvalla masennuksella. Mitä lajia pistin lienee ollutkin, niin Paavali rukoili kolme kertaa sen poistamista. Hän rukoili sitä lisäksi siihen aikaan, jolloin vielä annettiin hengen parantamislahja ja jolloin se oli toiminnassa. Tämä pistin, Saatanan enkeli, heikensi Paavalia. Hän olisi ollut iloinen, jos olisi vapautunut siitä.
16 Mutta Herra ei vastannut tähän kolminkertaiseen rukoukseen. Hän vahvisti sen sijaan Paavalia seuraavin sanoin: ”Minun ansaitsematon hyvyyteni on riittävä sinulle, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Koska tuo pistin, jota ei vedetty pois, teki Paavalin heikoksi, niin se antoi Herralle tilaisuuden suoda Paavalille sellaista toimintavoimaa, mikä ei ollut hänen omaansa. Herra saattoi täten osoittaa, mitä hän voi tehdä uskolliselle palvelijalle, jota kiusaa tuskallinen heikkous. Tämä todisti Kristuksen voiman varjonneen hänen apostoliaan. Tämän toteaminen muutti Paavalin henkisen näkemyksen asioista. Sen sijaan että Paavali olisi ollut jatkuvasti murheissaan pysyvästä heikkoudestaan, hän sanoi: ”Minä kerskaan sen tähden mitä iloisimmin mieluummin heikkouksiini katsoen, jotta Kristuksen voima pysyisi kuin teltta ylläni. Siksi minä mielistyn heikkouksiin, häväistyksiin, hätätilanteisiin, vainoihin ja vaikeuksiin Kristuksen tähden.” Miksi Paavali teki näin? ”Sillä kun minä olen heikko, niin silloin minä olen voimakas.” Koska hän oli ruumiillisesti heikko itsessään, niin hänen täytyi olla voimakas Kristuksen voiman avulla, mikä suojeli häntä kuin teltta.
SUORITUKSET KÄRSIMYKSISTÄ HUOLIMATTA
17. Miten Paavali kuitenkin työskenteli, ja mitä hänen tapauksensa ja asenteensa osoittaa meille?
17 Paavali ei saanut jumalallista parannusta tässä suhteessa, mutta se ei johtunut hänen uskon puutteestaan. Hän työskenteli siitä huolimatta paljon enemmän kuin kukaan muista apostoleista. Hänen tapauksensa osoittaa, että meidän ei tarvitse saada jumalallista parannusta ruumiillisille vaivoillemme ja sairauksillemme suorittaaksemme jotakin toimeliaassa palveluksessa Korkeimman Jumalan todistajina. Paavali oli valaiseva esimerkki siitä, mitä Jumala voi tehdä Kristuksen kautta ihmisestä, jolla on sellainen pistin lihassa, että se aiheuttaa heikkoutta hänelle. Me voimme Paavalin tavalla olla onnellisia siitä, mitä Herra suorittaa kauttamme niistä sairauksista, esteistä tai heikkouksista huolimatta, joita jumalallinen parannus ei poista meiltä nykyään. Jos me saamme jotakin aikaan näistä huolimatta, niin meidän on myönnettävä, että Herra teki sen meidän kauttamme emmekä me itse. Tämä pidättää meitä tulemasta ylpeiksi ja pöyhistyneiksi. Se muistuttaa meille, että me pystymme tekemään jotakin vain hänen voimallaan, mikä varjoaa telttana meitä. Se sallii Jumalan voiman tulla Kristuksen kautta täydelliseksi vaikuttamaan meidän kauttamme, ottaen huomioon oman tunnetun kyvyttömyytemme. Tästä syystä joutuu kunnia suorituksistamme täydellä syyllä Jumalalle Kristuksen kautta. Meidän palveluksemme hänen palvelijoinaan ja todistajinaan on suurenmoinen aarre, ja me voimme oivaltaa nyt, miksi tämä aarre on uskottu maanpäällisille luomuksille, jotka ovat kuin saviastioita. Paavali selittää: ”Meillä on tämä aarre saviastioissa, jotta se voima, mikä ylittää meidän tavallisen voimamme, olisi Jumalan eikä meistä itsestämme.” – 2. Kor. 4:1, 7, Um.
18. Mitä 1951:n palvelusraportit osoittavat tätä vastaavasti?
18 Nykyisen ajan palvelusraportit osoittavat, että Jumala suorittaa mahtavaa työtä sellaisten miesten ja naisten ja lasten kautta, jotka ovat kokonaan vihkiytyneet hänelle, mutta joita vaivaa jokin ruumiillinen heikkous. He tuntevat kylliksi totuutta ollakseen rukoilematta ja odottamatta Jumalaa suorittamaan jumalallisen parantamisen ihmetyötä ja vapauttamaan heidän ruumistaan kaikista kivuista ja vaivoista, ennen kuin he yrittävät ryhtyä hänen palvelukseensa. Jumalallisen parantamisvoiman ei tarvitse poistaa heiltä heidän luonnollisia heikkouksiaan ja puutteitaan, jotta he itse tai toiset vakuuttuisivat, että heillä on totuus ja että he ovat Jehovan todistajia. He koettavat palvella Hänen valtakuntansa hyvän uutisen palvelijoina juuri sellaisina kuin he ovat, Valtakunnan, mitä täytyy nyt saarnata maailmanlaajuisesti. Niinpä todistavatkin nyt invaliidit ja rammat työntötuoleissaan tai vuoteillaan tulevasta Valtakunnasta kaikin mahdollisin keinoin kaikille, joille he voivat todistaa rajoituksistaan huolimatta. He puhuvat kaikille, jotka tulevat kosketuksiin heidän kanssaan, he kirjoittavat kirjeitä, lähettävät tai tarjoavat kirjallisuutta, soittavat puhelimella, käyttävät merkkikieltä jne. Nämä raportoivat todistamiseen täten käyttämänsä ajan, ja heidät merkitään niiden yli 375 000:n toimivan todistajan joukkoon, jotka Kaikkivaltias on herättänyt tänä vuonna 1951.
19. Mitä toiset vaikeuksissa olevat tekevät näiden tällaisten paikoilleen sidottujen ohella, ja mitä he siten ilmaisevat?
19 Näitä paikoilleen sidottuja ei pidä laiminlyödä. Meidän tulee pitää heistä huolta, olla yhteistoiminnassa heidän kanssaan, varata heille, mitä he tarvitsevat palveluksessa, tarjota heille hengellistä ravintoa käymällä henkilökohtaisesti heidän luonaan ja muilla tavoilla. Sairaaloissa, sairashuoneissaan ja muissa liikuntaa rajoittavissa paikoissa olevien ohella, jotka antavat Valtakunnan totuuden valon loistaa, on toisia, jotka ovat sokeita, kuuroja ja mykkiä, jotka ovat rampoja tai muilla tavoin vaikeuksissa ja vaivoissa. Nämäkin menevät siitä huolimatta kentälle ja julistavat Valtakuntaa sekä antavat valtavaa todistusta, ja se kaikki tapahtuu Jumalan voiman ilmenemiseksi heikkoudessa. Kenenkään tällaisen ei tule siis olla masentunut. Jatkakoot he loistavia ponnistelujaan ja pankoot Jumalan voiman koetukselle. He saavat täten osallistua osoittamaan, että Sakarjan 4:6 pitää paikkansa: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo sotajoukkojen Jehova.” – As.
20. Miten on muiden sairautta ja jumalallista parannusta koskevien kysymysten laita?
20 Mutta sairautta ja jumalallista parantamista koskevia kysymyksiä on niin paljon, että emme voi tarkastella niitä tässä Vartiotornin numerossa. Kiinnostaako sinua niiden tarkastelu seuraavassa numerossa? Me uskomme niin. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että sinä saat tyydyttävän vastauksen vielä edelläolevassa vastaamatta jääneisiin kysymyksiisi siitä, mitä meillä on vielä sanottavana.