”Pitäen hyvän omantunnon”

”OLKOON omatuntosi oppaasi” on suosittu iskulause näinä aikoina. Mutta eri tavoin kasvatetut omattunnot opastavat omistajiaan hyvin erilaisia polkuja. Omatunto, joka on kasvanut moniavioisuuden ympäröimissä olosuhteissa, omaksuu tuon menetelmän ilman omantunnon pistosta. Toinen, joka on kasvatettu yleisen sukupuolisen löyhyyden ja vahvistamattomien avioliittojen keskellä, pitää tuollaista väärää tapaa asiaankuuluvana. Sellainen taas, joka on syntynyt luihujen liikemenetelmien tai yleisen lahjonnan tai poliittisen turmeluksen ilmapiirissä, antaa äänettömästi anteeksi nuo epäkohdat sillä perusteella, että ne ovat hyväksyttyjä tapoja. Tuollaiset sopimattomasti kasvatetut omattunnot eivät ole turvallisia oppaita. Niiden ympäristöt ovat saastuttaneet ne siinä määrin, ja tuo väärinkäytös on niin paaduttanut ne, etteivät ne ole enää puhtaat eikä herkkätuntoiset ottaakseen vastaan varoituksia ja antaakseen turvallista opastusta.

Niiden omistajat ovat enemmän eläinten kaltaisia siinä, että eläimillä ei ole omaatuntoa. Omatunto, joka on sisäinen oikean ja väärän taju, mikä puolustaa tai syyttää meitä, on Jumalan ihmisille antama lahja. Eläin voidaan harjaannuttaa tekemään tai olemaan tekemättä jotain. Se ei mukaudu tähän harjaannuttamiseen oikean ja väärän tunnosta, vaan isäntänsä vihan pelosta, lyömisen tai ankarien sanojen tai vapauden tai etujen menetyksen pelosta. Kun ihmiset oikaisevat vääryyksiä vain silloin, kun paljastuminen on lähellä ja rangaistus uhkaa, niin heitä ajaa seurausten pelko eikä omatunto, joka tiesi koko ajan tuon väärinteon, mutta ei opastanut omistajaansa ryhtymään oikaisutoimenpiteisiin. Tällainen yksistään vihan pelosta johtuva toiminta on itsekästä ja eläimellistä. Jotkut väittävät, että presidentti Truman ryhtyy nyt murskaamaan hallituksen turmeltuneisuutta pikemminkin poliittisten seurausten pelosta kuin hyvästä omastatunnosta ja oikeintekemisen rakkaudesta, niinkuin seuraava pääkirjoituksen selitys osoittaa: ”Mr. Truman pitää liian usein kiinni vanhoista ystävistä, vanhojen ystävien palveluksessa olevista virkailijoista ja vanhojen ystävien ystävistä aina siihen saakka, että hänen täytyy joko lakata pitämästä heistä kiinni tai joutua vaikeuksiin.” – New Yorkin Times, jouluk. 14. 1951.

Kristityt tottelevat Jumalaa, mutta eivät ainoastaan hänen vihansa pelosta, vaan myöskin ja etupäässä hyvästä omastatunnosta, joka on Jumalan Sanan harjaannuttama tuntemaan hyvän ja pahan. Paavali osoitti tämän kehoittaessaan kristittyjä olemaan alamaisia korkeammille valloille, Jehovalle ja Kristukselle: ”On sentähden olemassa pakoittava syy siihen, että olette alamaisia, ei ainoastaan vihan tähden, vaan myös omantuntonne tähden.” (Room. 13:5, Um) Jumalallisesti kasvatettu omatunto pistoineen ja pakoituksineen auttaa kristittyjen turvallisessa opastamisessa, samaan tapaan kuin tutkaimet pitivät muinoin härkiä astelemassa oikeaa tietä. (Apt. 26:14) Kristityt anovat Jumalalta tätä hyvän omantunnon lahjaa, minkä saaminen on tehty heille mahdolliseksi Kristuksen kautta. (1. Piet. 3:21) Kun he saavat sen, niin he säilyttävät sen huolellisesti ja pitävät sen kirkkaana ja puhtaana, jotta se opastaisi heitä turvallisesti. (Apt. 23:1; 24:16) Se auttaa heitä soveltamaan vanhurskaita periaatteita jokapäiväiseen elämäänsä tehden yksityiskohtaiset ja kirjoitetut käyttäytymislait tarpeettomiksi. Paavali osoittaa omantunnon toiminnan tässä ominaisuudessa seuraavasti:

”Eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” – Room. 2:13–15.

Omaatuntoa täytyy varjella tahraantumasta ja arpeutumasta. Meidän ei tule saastuttaa sitä väärillä päätelmillä ja järkeilyillä vaientaaksemme sen oikeutetut vastalauseet. Jos jonkun omatunto kieltää häntä tekemästä jotakin, niin hänen ei tule tehdä sitä. Jollei teossa ole mitään väärää, niin hänen tulee kasvattaa edelleen omaatuntoaan sen tosiasian suhteen etsimällä lisää Raamatun totuuksia ennen sen tekemistä. Silloin hän säilyttää omantuntonsa rauhassa, vaivautumattomana ja levossa. Tämä omantunnon huomioonottaminen on välttämätön, jos tahdomme säilyttää sen herkkänä karttamaan pahaa. Me emme saa toimia kovakouraisesti ja varomattomasti vastoin sen huutoja ja haavoittaa sitä siten sekä pakoittaa sitä kovettumaan ja arpeutumaan parantumisekseen ja suojeltumisekseen. Meidän ei pidä harjoittaa ulkokultaisuutta tehden tunnottomia tekoja. Paavali varoitti, että eräät lankeavat viimeisinä päivinä pois ”valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty”. (1. Tim. 4:2) Poltinraudan jättämä jälki arpeutuu kudoksiltaan eikä tunne mitään. Siten merkitty omatunto ei pysty tajuamaan oikeaa ja väärää.

Paavali oli erittäin herkästi tietoinen omantunnon äänestä, ei ainoastaan omastaan, vaan myöskin toisten. Hän pidättyi tekemästä sellaista, mitä hänen oma omatuntonsa salli, jos se olisi loukannut toisten heikompaa omaatuntoa. Me luemmekin sentähden: ”En tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?” (1. Kor. 8:7–13; 10:27–29) Paavali ei puolustanut tässä, niinkuin eräät ajattelevat, henkilökohtaisia oikeuksiaan eikä väittänyt, ettei toisten antaman tuomion pitänyt rajoittaa hänen toimintavapauttaan. Hän sanoi päinvastoin, että hän oli valmis pidättymään käyttämästä sitä vapautta, minkä hänen omatuntonsa salli hänelle, jos hän sitä käyttäen joutuisi toisen, heikomman omantunnon omaavan henkilön epäedullisesti tuomitsemaksi. Hän kieltäytyi mieluummin omantuntonsa vapaudesta, jos hän olisi sitä käyttämällä vaivannut heikomman veljensä omaatuntoa.

Mutta Paavali ei halunnut toisaalta pidättyä osoittamasta tunnollista kuuliaisuutta Jumalan Sanaa kohtaan siksi, että hän saattaisi loukata aikansa väärien uskontojen mukaan väärin kasvatettuja omiatuntoja. Sellaisissa tapauksissa ei paranne ollut se, että Paavali olisi hylännyt Jumalan palveluksen, vaan väärien uskontojen saastuttamien omientuntojen oikaiseva, raamatullinen valistaminen. Jumalan puhtaan palvonnan hyvät asiat saattoivat näyttää saastaisilta tahriintuneista omistatunnoista, mutta puhtailta jumalisesti harjaantuneista omistatunnoista. Paavali kirjoitti sen takia: ”Kaikki [tosi uskon mukainen] on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta [väärien uskonnollisten tarujen saastutuksen takia], vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” – Tiit. 1:13–16.

Meidän täytyy siis totella omaatuntoamme, jos se on harjaannutettu Jumalan Sanan vanhurskaitten periaatteitten mukaan. Meidän täytyy osoittaa suurta huomaavaisuutta vähemmän kypsien uskonveljiemme heikompaa omaatuntoa kohtaan. Mutta me emme saa antaa maailmanihmisten tahriintuneitten ja epäuskoisten omientuntojen olla oppainamme eikä sallia heidän kääntää itseämme pois oikeintekemisestä. Jumalisesta omastatunnostamme kiinnipitäminen saattaa vaatia kestävyyttä, mutta se on mieluista meille ja Jumalalle: ”Jos joku Jumalaan kohdistuneen omantunnon takia kestää ahdistuksissa ja kärsii epäoikeudenmukaisesti, niin tämä on mieluinen asia.” (1. Piet. 2:19, Um) Näin tulee menetellä kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa ”pitäen hyvän omantunnon”. – 1. Piet. 3:16.