”Emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois”

AINEEN muodostavat atomit ja molekyylit ovat alituisessa liikkeessä. Mitä nopeammin ne kulkevat, sitä kuumemmiksi ne tulevat, ja mitä hitaammin ne liikkuvat, sitä alhaisemmaksi tulee niiden lämpötila. Ja yleinen sääntö on, että aine laajenee kuumentuessaan ja supistuu jäähtyessään. Kuuma kappale voi myöskin jakaa lämpöä kylmälle, kuuman kappaleen nopeammin liikkuvien molekyylien antaessa suuremman nopeuden sen kylmän aineen molekyyleille, minkä kanssa ne joutuvat kosketuksiin, mikä lisääntynyt liikkuvuus panee tuon kylmän kappaleen kuumenemaan. Tällä kaikella on jonkinlainen vastaavaisuutensa kristityissä ja kristillisessä toiminnassa. Jeesus viittasi niihin, jotka väittävät seuraavansa häntä käyttäen lämpimiä sanoja: ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.” – Ilm. 3:15, 16.

Ne kristityt, jotka ovat palavia, kulkevat innokkaina ja kiiruhtavat eteenpäin Valtakunnan palveluksessa ja laajentavat palvelustaan. Kylmät ovat menettäneet liikuntakykynsä ja jäähtyneet ja vetäytyneet pois. Heillä ei ole lämpöä eli intoa itsellään eikä jaettavaksi toisille. Ne, jotka ovat toimeliaita ja palavia Jumalan palveluksessa, voivat ottaa yhteyden vähemmän toimeliaisiin ja antaa lämpöä ja intoa heille kannustaen heitä toimintaan ja lämmittäen heitä suorittamaan laajenevaa palvelusta. Tämän avun antaminen saattaa kuluttaa sen voimia, joka auttaa, ja voi lyhentää hänen saarnaamisaikaansa, mutta se vaikuttaa toiminnan yleiseksi lisääntymiseksi saamalla jäähtyneen lämpiämään ja toimeliaaksi jälleen. Eikä se ole pysyvä menetys auttajallekaan, niinkuin saattaa olla elottomien esineitten ollessa kyseessä. Miksi ei? Koska kristityillä on keino lisätä alituisesti lämpövarastojaan. ”Eikö minun sanani ole niinkuin tuli?” kysyy Jehova. (Jer. 23:29) Kristitty voi siis säilyttää palvelusinnon ja -tarmon korkeatasoisena ottamalla jatkuvasti uutta polttoainetta tyhjentymättömästä Jumalan Sanasta.

Jotkut aloittavat palveluksen innokkaina. He tutkivat ja imevät lämpövaraston Jumalan Sanasta ja edistyvät nopeasti jonkin aikaa. Mutta he lankeavat myöhemmin pahaan tapaan. He laiminlyövät Raamatun tutkimisen. He lakkaavat ottamasta uutta polttoainetta, kadottavat kuumuuden, kun tieto häipyy mielestä, ja jäähtyvät vajotessaan vanhan maailman ympäristöön, mikä on kylmä Jumalaa kohtaan. Kadottaen kristillisen kuumuutensa ja lisäämättä sitä tutkimalla he jäähtyvät ja vetäytyvät pois entiseen pienuuteensa ja toimettomuuteensa, missä he olivat ennenkuin kuulivat mitään totuudesta. Paavali varoittaa tällaisesta poisvetäytymisestä niitä, jotka ovat alkaneet käyttää puhevapauttaan saarnatakseen ja jotka ovat kestäneet kärsimyksiä Jumalan kansan kanssa: ”Muistakaa kuitenkin jatkuvasti entisiä päiviä, joina te, valistusta saatuanne, kestitte suuren taistelun kärsimyksissä, kun teidät toisinaan saatettiin alttiiksi kuin teatterissa sekä häpäisyille että ahdistuksille ja kun te toisinaan jouduitte osallisiksi niiden kanssa, joilla oli sellainen kokemus. Sillä te sekä osoititte myötätuntoa niitä kohtaan, jotka olivat vankeudessa, että kestitte iloisesti omaisuutenne ryöstön tietäen, että teillä itsellänne on parempi ja pysyvä omaisuus. Älkää sentähden heittäkö pois puhevapauttanne, mille maksetaan suuri palkka. Sillä te tarvitsette kestävyyttä, . . . Mehän emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois tuhoon, vaan sellaisia, joilla on usko sielun elossasäilyttämiseen.” – Hepr. 10:32–39, Um.

Pietari sanoi tämän sananparren sopivan niihin, jotka vetäytyvät pois: ”’Koira palaa oksennukselleen’, ja: ’pesty sika rypee rapakossa’.” (2. Piet. 2:22) He olivat kuuluneet vanhaan asiainjärjestelmään, tulleet sitten kosketukseen uuden maailman yhteiskunnan kanssa ja nauttineet Jehovan pöydästä puhdasta hengellistä ravintoa, ’rasvaisia pitoja’, ja kääntyneet sen jälkeen takaisin Saatanan maailmaan, missä ”täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät – ei puhdasta paikkaa”. (Jes. 25:6; 28:8) Kristityn ruokana ei ole ainoastaan Raamatun ravitsevat totuudet, vaan myöskin Jumalan tahdon tekeminen, kuten Jeesus sanoi: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” (Joh. 4:34) Ei ole kysymys ainoastaan Jumalan sanojen kuulemisesta, vaan myöskin niiden tekemisestä. (Jaak. 1:22) Kun joku lakkaa tutkimasta ja tekemästä Jumalan tahtoa, niin hän palaa maailmaan monisanaisen propagandan kuuntelemiseen ja noudattamiseen ja kieriskelee sen rapakossa niinkuin pesty sika, joka palaa rypemään mudassa.

Mutta kenties nuo kerran kuumat eivät tule aivan kylmiksi, vaan haaleiksi. Miten silloin käy? Jeesus vastasi: ”Olen minä oksentava sinut suustani ulos.” He saattavat kiinnittää totuuteen kylliksi halutonta huomiota pysyäkseen vetäytymästä kokonaan pois, mutta eivät kylliksi kasvaakseen innokkaaseen palvelukseen. He ajelehtivat menemättä suuntaan tai toiseen. ”Tästä syystä on meille välttämätöntä kiinnittää tavallista suurempaa huomiota kuulemiimme asioihin, jottemme koskaan ajelehtisi pois.” (Hepr. 2:1, Um) Jos me sallimme itsemme ajelehtia velttoina ihmiskunnan virran mukana, niin painumme kohti Harmagedonin Kuollutta merta. Me emme saa ajelehtia tämän ihmiskunnan poreilevan virran vietävänä tullen pyyhkäistyksi sen mukana vastustamattomasti, vaan meidän täytyy uida vastavirtaan, ja se vaatii voimakasta ponnistelua. Meidän ei tule siis ainoastaan kieltäytyä vetäytymästä pois, vaan meidän täytyy myöskin kieltäytyä olemasta laiskoja ja liikkumattomia, sillä sellaisista tulee kuin vesiajopuita, mitkä kulkevat jokaisen kääntyvän tuulen ja aallon mukana, eikä tällaisilla ole kykyä ohjata itseään eikä voimaa suuntautua päämääräänsä. Jotkin Saatanan vetten virrat juoksevat petollisen tasaisesti, näennäisesti hiljaa, mutta ulottuen syvälle. Hän panee meidät ovelin keinoin ajelehtimaan kuljettaen meitä aluksi hitaasti ja näennäisesti vaarattomasti, mutta kun virta tarttuu meihin, niin sen ote lujittuu ja siitä irtautuminen käy yhä vaikeammaksi, kunnes me lopulta emme voi uida sitä kasvavaa kymeä vastaan, mikä vie meitä aina nopeammin kohti Niagaran kaltaista syöksyä syvyyteen. Mutta me voimme välttää tämän onnettomuuden kuuntelemalla Jumalan sanoja ja tekemällä niiden mukaan, mikä vahvistaa meidän uuteen maailmaan kiinnittämäämme toivoa, mikä toivo vuorostaan on meidän sielumme ankkurina varjellen sitä ajelehtimasta tuhoon. (Hepr. 6:19) Jos me emme tee näin, niin me tulemme niin tympeiksi ja vastenmielisiksi Jehovalle ja Kristukselle ja Jumalan järjestölle, että meidät oksennetaan lopulta näiden keskuudesta pois, karkoitetaan väkivalloin kuvottavina ja saastuttavina.

HYVIÄ JA HUONOJA ESIMERKKEJÄ

Mooses vetäytyi pois eräästä Jehovan erityisestä palvelusmääräyksestä, koska se vaati puhumista, ja Mooses huomasi sen vaikeaksi. Jehova varasi Moosekselle puhetorven, hänen veljensä Aaronin, ja he palvelivat yhdessä uskollisesti, ja puhuipa Mooses itsekin jotakin. Kertomus ei ilmaise, oliko hänellä jokin puhevika ja voittiko hän sen. Pääasia on, että hänen poisvetäytymisensä oli vain tilapäinen ja johtui siitä, mitä hän piti voittamattomana esteenä, ja että hän puhui myöhemmin joko virheettömästi ja kaunopuheisesti tai muulla tavalla. – 2. Moos. 4:10–16.

Lähdettyään Egyptistä ja ollessaan autiomaassa israelilaiset kuuntelivat Kanaanin maata vakoilleitten miesten Moosekselle antamaa selostusta: ”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin [jättiläisten] jälkeläisiäkin.” Kaksi vakoilijaa, Joosua ja Kaaleb, olivat maahan menon kannalla, ja jälkimmäinen sanoi: ”Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.” Mutta kymmenen torjuvaa vakoilijaa varoitti siitä kauhuissaan: ”Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi. Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka [hävittää] omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin [nefiliim], Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä, ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin [varmasti] olimme.” (4. Moos. 13:27, 28, 30–33) Israelilaiset vetäytyivät kauhistuneina takaisin tuhoutumaan autiomaassa, koska he kieltäytyivät menemästä Luvattuun maahan. Tuon maan jättiläiset pelästyttivät heidät, mutta kun Israel meni siihen maahan noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin, niin jättiläiset olivat silloinkin siellä. (2. Sam. 21:15–22) Näin on nytkin. Poisvetäytyminen ei poista esteitä. Ne ovat jäljellä seuraavalla viikolla, seuraavassa kuussa ja seuraavana vuonnakin, ja ne on kohdattava lopulta, kun me edistymme palveluksessa.

Kun profeetta Uuria julisti vastenmielisen sanoman Jerusalemia ja Juudaa vastaan, niin kuningas Joojakim etsi häntä tappaakseen hänet. Uuria vetäytyi pois, jätti Jehovan palveluksen ja pakeni Egyptiin. Mutta Joojakim lähetti Egyptiin miehiä, jotka toivat Uurian sieltä takaisin, ja tuo uskoton profeetta surmattiin. (Jer. 26:20–23) Kuinka erilainen olikaan Jeremian menettely! Kun kuningas Joojakimille luettiin kirjakäärö, minkä Baaruk oli kirjoittanut Jeremian sanelun mukaan ja mikä sisälsi Jehovan tuomiot, niin kuningas poltti sen käärön ja määräsi vangitsemaan Baarukin ja Jeremian. Mutta Jeremia ei paennut maasta niinkuin Uuria oli tehnyt. Hän antoi sen sijaan toisen käärön Baarukille, ”ja tämä kirjoitti siihen Jeremian suusta kaikki sen kirjan sanat, jonka Juudan kuningas Joojakim oli tulessa polttanut. Ja niihin lisättiin vielä paljon samankaltaisia sanoja.” (Jer. 36:32) Jehovalta tullut epämieluinen tuhosanoma aiheutti eräässä toisessa tilaisuudessa niin paljon kärsimystä Jeremialle, että hän päätti olla puhumatta enää Jumalan nimessä. Mutta tämä profeetta ei voinut tulla kylmäksi Jehovan työlle eikä vetäytyä pois toimettomuuteen. Miksi ei? Jeremia itse antoi vastauksen: ”Sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.” (Jer. 20:9) Jumalan Sana piti tulen tavoin profeetan kuumana ja toimeliaana Jehovan palveluksessa.

Kun Jehova kutsui Jeremian hänen palveluksensa alussa profeetaksi, niin Jeremian ensimmäinen mielijohde oli vetäytyä pois: ”En minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.” Mutta Jehova vastasi tähän: ”Minä panen sanani sinun suuhusi.” (Jer. 1:4–10) Jeremia puhui sitten ne sanat uskollisesti. Meidän täytyy samalla tavalla puhua nyt pelottomasti Jumalan sanoja. Hän panee ne suuhumme, kun tutkimme hänen Sanaansa, Raamattua, ja niitä välineitä, joita hän antaa näkyvän järjestönsä kautta. Jos me tahdomme saada nämä sanat suuhumme ja kyetä soveltamaan ne kielellemme saarnaten, niin meidän täytyy antaa niiden vajota sydämeemme ja sallia niiden taivuttaa mielemme muuttamalla mielemme, niin että se täyttyy Jumalan eikä ihmisen ajatuksilla. (Jes. 55:8; Matt. 16:23; Room. 12:2) Lyhyesti sanoen: meidän täytyy tutkia. Älkäämme tutkiko ainoastaan totuuden ensimmäisiä perusteita, vaan myöskin Jumalan syvempiä asioita, jotta voisimme edistyä kypsyyteen tullaksemme Jumalan Sanan opettajiksi. ”Mutta vahva ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille, joiden käsityskyky on käytössä valmentunut erottamaan sekä oikean että väärän.” – Hepr. 5:12–14; 6:1.

Kuulummeko me niihin, ”joiden käsityskyky on käytössä valmentunut erottamaan sekä oikean että väärän”? Meidän henkiset kykymme laajenevat ja harjaantuvat käytössä. Harjaannutammeko me henkisiä kykyjämme tyhjänpäiväiseen rupatteluun, typeryyksiin, juoruamiseen, valittamiseen tai nurisemiseen? Me teemme siten, jos me käytämme siten elämämme. Jos me toisaalta käytämme mieltämme etsiäksemme ja sulattaaksemme kaiken mahdollisen Jumalan Sanasta ja tarjolla olevista Raamatun tutkistelun apuneuvoista, jos me käytämme tätä vastahankittua tietoa lausumalla ajatuksemme seurakunnan kokouksissa, jos me panemme sen edelleen käyttöön saarnaten kenttäpalveluksessa, niin tällainen käyttö harjaannuttaa havaitsemiskykyämme niin, että henkiset kykymme lisääntyvät. Tämä maailma on muodostanut sellaisen iskulauseen, että harjoitus tekee täydelliseksi. On helppo muodostella iskulauseita, mutta niiden tarkka erittely osoittaa ne usein vääriksi. Harjoitus ei tee täydelliseksi – vain Jumala tekee jonkin täydelliseksi. Harjoitus tekee paremmaksi, joko paremmaksi hyvässä tai pahassa, riippuen siitä, mitä me harjaannutamme. Harjoittele juoruamista, niin sinä tulet paremmaksi siinä synnissä. Harjoittele jumalisuutta, niin edistyt Jumalan avulla. Havaitsemiskykyjemme oikea käyttö tekee meistä Jumalan Sanan parempia tutkijoita ja palvelijoita, pitää meidät kuumina ja toimeliaina hänen puolestaan.

Apostoli Paavali, joka varoitti poisvetäytymisestä, on hyvä esimerkki tämän ansan välttäneestä. Mikään alue ei ollut kyllin vaikea saamaan häntä vetäytymään pois siltä. Eräässä tapauksessa juutalaiset ”kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi”. Hän meni kohta sen jälkeen tähän samaan kaupunkiin jälleen saarnaamaan. (Apt. 14:19–22) Hän ei vetäytynyt pois ovelta ovelle suoritettavasta työstä: ”Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että [talosta taloon].” (Apt. 20:20) Vainot eivät lannistaneet häntä: ”He ovat Kristuksen palvelijoita – puhun kuin mieltä vailla – minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; ollut työssä ja vaivassa, paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.” – 2. Kor. 11:23–27.

Kristus Jeesus vastusti kaikkia yrityksiä, joilla häntä koetettiin saada vetäytymään pois. Perkele kiusasi Jeesusta hänen palveluksensa alussa erilaisin kavalin keinoin, mutta hän ei horjunut koskaan, ja lopuksi hän lausui seuraavan jyrkän hylkäyksen kiusaajalle: ”Mene pois, saatana.” (Matt. 4:10) Eräs hänen omista apostoleistaan koetti myöhemmin kääntää hänet syrjään hänen edessään olleelta kärsimystieltä: ”Pietari otti hänet syrjään ja alkoi esittää voimakkaita vastalauseita hänelle sanoen: ’Ole ystävällinen itseäsi kohtaan, Mestari; ethän sinä saa lainkaan tällaista kohtaloa.’ Mutta hän sanoi Pietarille kääntäen selkänsä hänelle: ’Väisty taakseni, Saatana! Sinä olet kompastuskivi minulle, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia, vaan ihmisten.’” (Matt. 16:22, 23, Um) Ja silloinkin, kun hänen oma lihansa halusi häpeällisen kuoleman maljan poistuvan, oli hänen intonsa Jumalan tahdon puolesta ensi sijalla hänen sydämessään. Hän rukoili kolme kertaa, juuri ennen kuin hänet petettiin ja ennen kuin hän kuoli kidutuspaalussa, pääasiassa näin: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.” – Matt. 26:39–44.

HYVÄT ESIMERKIT OVAT ESIKUVINAMME

Niiden esimerkiksi kelpaavien todistajien pilvi ympäröi meitä, jotka elivät ennen Kristuksen Jeesuksen aikaa: ”Heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä – he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle –; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.” Mutta he eivät vetäytyneet pois. Me olemme lukeneet niistä koettelevista kokemuksista, mitkä kohtasivat Paavalia. Hän ei vetäytynyt kuitenkaan pois. Hän kehoitti: ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.” Ja nuhteettomuuden parhaasta esimerkistä on kirjoitettu: ”Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.” – 1. Kor. 11:1; Hepr. 11:37, 38; 12:1; 1. Piet. 2:21.

Me tiedämme, milloin olemme vetäytymässä pois, ja Jumalakin tietää sen. Me tiedämme, milloin teemme jotakin, mitä emme tahdo, ja milloin teemme jotakin siksi, että Jumala tahtoo meidän niin tekevän. Me tiedämme, milloin noudatamme omaa tahtoamme ja milloin Jumalan tahtoa. Me voimme toisin sanoen sanoa sen, jos haluamme, mutta me haluamme harvoin puhua itseämme vastaan. Monet pettävät mieluummin itseään ja luulevat pettävänsä toisiakin sekä toivovat pettävänsä Jumalaakin. Mutta häntä ei voida pitää pilkkana. Hän tuntee meidät paremmin kuin me itsemme. Hän näkee meidät sellaisina, kuin me olemme, näemmepä me itse tai emme. Meidän täytyy koettaa nähdä itsemme sellaisina, kuin Jumala näkee meidät. Me voimme tehdä kysymyksiä itsetutkisteluksemme. Me olemme antaneet ruumiimme hänelle, mutta annammeko me sen hänen tahdolleen vai omalle tahdollemme? Palvelemmeko me itseämme vai häntä? Täytämmekö me antaumuksemme, vai vetäydymmekö me pois ja luovumme sen toteuttamisesta? Annammeko me hänen käyttää itseämme omalla tavallaan, vai pidämmekö me kiinni siitä, että hänen tulee käyttää meitä meidän tavallamme? Mistä me luovumme? Mistä me kieltäydymme? Missä me sanomme itsellemme: Ei! laajentaaksemme palvelustamme? Vai hemmottelemmeko me ensiksi itseämme ja puolustelemme sitten hemmotteluamme? Pidämmekö me huolta lihasta ja murehdutamme henkeä, vai ilahdutammeko me henkeä ja masennamme lihaa? Me emme voi miellyttää molempia. (Room. 8:7–13) Sen sijaan että Paavali olisi orjuuttanut henkeään, hän orjuutti lihansa, jotta henki olisi vapaa. (1. Kor. 9:27) Me voimme asettaa itsellemme monta muutakin tutkivaa kysymystä.

Johtopäätös tässä asiassa on siis, että meidän tulee tutkia Jumalan Sanaa ja antaa sen sytyttää itsemme Valtakunnan palvelukseen, avartaa itsemme ottamaan vastaan ne yhä kasvavat vaatimukset, mitkä todistaminen asettaa meille. Kun olemme kerran aloittaneet, niin meidän tulee säilyttää lämpömme Jumalan asian puolesta ottamalla yhä uudelleen polttoainetta Kristuksen innon tyhjentymättömästä lähteestä, Raamatusta. Hoivaamaton tuli sammuu. Uudelleentäyttämätön vuotava astia juoksee kuiviin. Meidän täytyy siis pysytellä palavina Jumalan Sanan avulla, olla totuuden veden täyttämiä, käyttää sitä palavuutta toisten auttamiseksi tulemaan toimeliaiksi, käyttää sitä seurakunnan kokouksissa, käyttää sitä kenttäpalveluksessa, käyttää sitä kaikin mahdollisin tavoin sallimatta milloinkaan sen jäähtyä tai hävitä elämästämme. Me emme saa koskaan jäätyä liikkumattomuustilaan, vaan meidän on oltava jatkuvasti liikkeessä palveluksessa, laajentaen palvelustamme, kuumina Jehovan ja hänen asiansa puolesta. Silloin voimme yhtyä luottavaisina näihin sanoihin: ”Mehän emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois tuhoon, vaan sellaisia, joilla on usko sielun elossasäilyttämiseen.”