Esimerkkejä menneestä ja tulevasta yksimielisyydestä
NEW YORK puhuu yhäkin Jehovan todistajain 1950 viettämästä kansainvälisestä konventista. 67 Yankee Stadiumin täyttänyttä maata näytti painokkaasti Yhdistyneitten Kansakuntien silmien edessä, että on mahdollista asua tosi palvonnan avulla yhdessä rauhassa ja yksimielisyydessä. Moniin kansoihin kuuluvat Jehovan todistajat eivät ainoastaan palvoneet yhdessä, vaan työskentelivätkin yhdessä, söivät yhdessä ja elivät yhdessä! Vanha maailma ei ollut nähnyt koskaan tällaisen sopusoinnun vallitsevan niin monenlaisten ihmisten keskuudessa! Kokouksia pidettiin 20 eri kielellä, ja uutta kirjallisuutta julkaistiin 16 kielellä englannin lisäksi. Suoranaisia selityksiä kuultiin niiltä, jotka olivat työskennelleet monta vuotta Hitlerin keskitysleirien piikkilanka-aitausten takana. Uutisia ja kokemuksia saatiin kuulla rautaesiripun takaa tulleilta. Sykähdyttäviä kokemuksia kertoivat veljet, jotka tulivat Kauko- ja Lähi-idästä.
”Tässä konventissa saamani opetukset”, sanoi eräs nuori 11-vuotias veli. ”riittävät minulle neljäksi ja viideksi vuodeksi – seuraavaan konventtiin tai kauemminkin”. Seuraava on heinäkuun 19.–26. 1953! Aiotko sinä olla silloin siellä? Siellä on enemmän opittavaa. Moniin kansoihin kuuluvilla Jehovan todistajilla on jälleen tilaisuus todistaa maailmalle, että he ovat yksimielistä kansaa, vapaata kansaa, ystävällistä kansaa. Heidän kokemuksensa ovat jälleen yhtä sykähdyttäviä ja liikuttavia. On varmasti rohkaisevaa ja uskoa vahvistavaa saada työskennellä näiden moniin kansoihin kuuluvien veljien kanssa ja kuunnella heidän ongelmiaan ja nähdä heidän intonsa. Kun näkee sen rakkauden, mikä veljillä on toisiaan kohtaan, niin se antaa esimakua uuden maailman elämästä. Vanha maailma pannaan jälleen kerran heräämään ja huomaamaan, että ”hänen [Jehovan] hallituksensa ja rauhan kasvulla ei ole loppua oleva”. Älä menetä tätä tilaisuutta. Ryhdy nyt valmisteluihin voidaksesi olla vapaa 1953 viettämään pitkän, kahdeksanpäiväisen viikon palvomassa yksimielisen maailman kanssa Yankee Stadiumilla.