Valon yhteydessä

”Jumala on valo, eikä hänen yhteydessään ole pimeyttä. . . . Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalan yhteydessä, ja Jumala pysyy yhteydessä hänen kanssaan.” – 1. Joh. 1:5 ja 1. Joh. 4:16, Um.

1. Millä tavalla oli apostoli Johannes erityisesti Jehovan siunaama ja miksi?

JEHOVA käytti erästä hyvin sopivaa miestä, jonka kautta hän paljasti joitakin kaikkein syvällisimpiä ja kaikkein kallisarvoisimpia ja tärkeimpiä totuuksia, mitkä tuovat runsaimmat siunaukset, kun niitä arvostetaan ja kun niihin tunkeudutaan, mutta mitkä tuovat myös mukanaan mitä vakavimman ja tutkivimman vastuun. Tämä hyvin sovelias mies oli Johannes, Jehovan suosima palvelija. Hän oli yksi ”Karitsan kahdestatoista apostolista”, yksi niistä kolmesta etuoikeutetusta, jotka Jeesus valitsi toisista opetuslapsista erikoistilaisuuksissa, ja sellainen, joka sai iloita ainoalaatuisesta ja läheisestä suhteesta Jeesukseen ennen kaikkia toisia, jotka tunsivat hänet hänen ollessaan maan päällä. Mikä teki Johanneksen erityisen sopivaksi käytettäväksi niinkuin olemme tässä maininneet? Katsokaamme kertomusta nähdäksemme sen.

2. a) Miten Johannes oli hyvin sopiva käytettäväksi siten? b) Millainen suhde syntyi Jeesuksen ja Johanneksen välille ja millä perusteella?

² Johannes oli yksi niistä neljästä ensimmäisestä, jotka Jeesus kutsui seuraamaan itseään. Tämä merkitsi sitä, että hänellä oli etu olla läheisimmässä mahdollisessa kosketuksessa Jeesuksen kanssa koko hänen palveluskautensa aikana, kuunnella kaikkia hänen opetuksiaan, saada suoranaista valmennusta evankeliuminpalvelukseen sekä nähdä, miten hän menetteli kaikkien erilaatuisten ihmisten kanssa, jotka hän kohtasi, ja kaikissa vaihtelevissa olosuhteissa, joihin hän joutui. Mutta on ilmeistä, että Johannes pääsi monissa suhteissa katsahtamaan syvemmälle Jeesuksen mieleen ja sydämeen kuin hänen toverinsa. Eikä tässäkään kaikki, vaan hän sai osakseen myöskin Herran luottamuksen ja rakkauden täydellisemmin ja vapaammin. Tämä läheinen ja luottamuksellinen toveruus ei johtunut varmastikaan tunnesyistä kummankaan puolelta, vaan, kuten Johanneksen kirjoitukset ilmaisevat selvästi, se perustui lujasti hänen syvään arvostukseensa ja nopean vastakaiun tuntemiseen sitä kohtaan, mikä oli ylinnä Jeesuksella itsellään – palavaan rakkauteen vanhurskautta, Jumalaa ja kaikkia vanhurskauteen taipuvaisia ihmisiä kohtaan sekä yhtä kiihkeään pahan vihaamiseen sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Sama perustus oli silläkin erinomaisen läheisellä ystävyydellä, mikä vallitsi kahden muun miehen, Daavidin ja Joonatanin, välillä. Vaikka Jeesus ei kannattanutkaan suosikkijärjestelmää, niin hän havaitsi puolestaan nopeasti opetuslapsensa Johanneksen tosi luonteenlaadun eikä epäröinyt osoittaa oikeutettua mieltymystä ja rakkautta ja kiintymystä tälle, joka oli sen arvoinen. Näin syntyi näiden kahden välille erittäin läheinen toveruus ja yhteys. Johannes oli totisesti rakkaan Mestarinsa ”yhteydessä”.

3. Onko Johanneksen kirjoitustyyli jollakin tavalla poikkeuksellinen, ja tekeekö tämä tutkimisen helpoksi?

³ Aikomuksemme ei ole tällä kertaa tutkia yksityiskohtaisesti tätä rakastettua apostolia, vaan muistutamme lukijaimme mieleen, että tämä oli syyskuun 1. p:n Watchtowerin kirjoituksen aiheena v. 1951. Mutta me haluamme kuitenkin mainita erään toisen kiinnostavan piirteen, ennenkuin tartumme pääaiheeseemme, ja se on Johanneksen poikkeuksellinen kirjoittamis- eli esitystapa. Se tekee meille vaikeaksi saada nopeasti lyhyttä ja täydellistä kuvaa mistään hänen käsittelemistään erilaisista aiheista. Hän ei näytä sitovan itseään mihinkään tarkkaan jäsennykseen eikä noudattavan järjestyksellistä esitystä eikä sanovan kaikkea yhtä asiaa koskevaa sanottavaansa yhteen menoon, ikäänkuin otsikoin ja alaotsikoin. Ei, hän aloittaa jostakin ajatusjuonteesta, mikä johtaa toiseen ja taas toiseen, palaten sitten usein takaisin ja lisäten siihen, mitä hän on jo sanonut jostakin aiheesta, niinkuin timanttikauppias tutkii kallisarvoista kiveä käännellen sitä ympäri ja antaen valon heijastua sen monista särmistä. Tämä on eräs syy siihen, miksi emme ryhdy tutkimaan jae jakeelta sitä, mitä Johannes kirjoitti.

4. Voidaanko Raamattua syyttää miltään osaltaan ristiriitaiseksi? Miten näennäiset ristiriitaisuudet voidaan selittää?

⁴ Jollakulla voisi kenties olla kiusaus sanoa, että hän toistaa samoja asioita ja puhuu ristiriitaisesti, mutta – kuten toisinaan on näiden täten syytettyjen laita – Johannes ei sano todellisuudessa samaa kahdesti, vaan katselee aihetta eri näkökulmista, niinkuin esim. syntiä. ”Jos me väitämme: ’Meillä ei ole syntiä’, niin me harhaannutamme itsemme, eikä totuus ole meissä.” Mutta Johannes kirjoittaa muutamaa jaetta myöhemmin: ”Lapsukaiseni, minä kirjoitan teille näitä, jotta te ette tekisi syntiä. Ja kuitenkin, jos joku tekee synnin, niin meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” (1. Joh. 1:8 ja 1. Joh. 2:1, Um) Hän osoittaa ensin, että me teemme syntiä, ja kirjoittaa sitten, kuin me voisimme välttää syntiä, mutta sitten hän jatkaa näyttäen, että me teemme syntiä epätäydellisyyksien tähden, minkä vuoksi meille on varattu auttaja. Meidän täytyy siis katsella tällaisia esityksiä niiden tekstiyhteydessä. Vaikka näitä näennäisiä ristiriitaisuuksia tai järjenvastaisuuksia esiintyy silloin tällöin Jumalan Sanassa, niin huolellinen tekstiyhteyden tai tapahtumien taustan tutkiminen ratkaisee ongelmat.

5. a) Mitä täytyy muistaa Johanneksen kirjoituksista? b) Miten hänen kaksi pääaihettaan voidaan lausua lyhyesti?

⁵ Johannes kirjoitti siten kuin hän kirjoitti osaksi ehkä siitä syystä, että hän tiesi – kirjoittaessaan evankeliuminsa ja kirjeensä pitkän elämänsä ja palveluksensa loppupuolella – lukijansa tuntevan jo ne aiheet, joissa hänen ajatuksensa askartelivat niin mielellään. Meidän täytyy joka tapauksessa muistaa hänen kirjoittaneen pyhän hengen opastuksella. Hänen kirjoituksensa muodostavat osan Jumalan Sanasta. Me haluamme nyt ryhtyä tutkimaan tätä osaa Jumalan Sanasta, erityisesti kahta Johanneksen kirjoitusten läpi kulkevaa aihetta: 1) että ”Jumala on valo” ja 2) että ”Jumala on rakkaus”, joita hän käsittelee varsinkin ensimmäisessä kirjeessään. Mutta tämä täytyy tehdä kumminkin Johanneksen evankeliumin yhteydessä, koska nämä kaksi liittyvät läheisesti toisiinsa.

6. Miksi meidän ei tarvitse jäädä jälkeen läheiseen henkilökohtaiseen yhteyteen pääsemisessä Herran kanssa?

⁶ Kenties kuulemme jonkun sanovan tässä kohdassa: ’Sellainen tutkistelu olisi varmasti hyvin hyödyllinen, mutta kukaan ei voi päästä samaan henkilökohtaiseen ja läheiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa, mistä rakastettu Johannes sai iloita.’ Mutta älkäämme tehkö liian pikaista johtopäätöstä. Myönnämme, että me emme voi päästä ruumiillisesti kosketukseen Herran kanssa emmekä nojata häneen, niinkuin Johannes teki. Mutta se oli vain noiden kahden välillä vallitsevan todellisen sisäisen sopusoinnun ulkonainen, ohimenevä ilmaus. Joka tapauksessa häipyvät kaikki kateuden tai mielipahan pistokset, joita saatamme tuntea tämän asian suhteen, kun huomaamme, että ”tätä meidän osallisuuttamme koskevan” Johanneksen ensimmäisen kirjeen kirjoittamisen ensimmäinen esitetty syy on, ”että meidän ilomme [hänen ja teidän] olisi täydellinen”. Me voimme saada osamme samasta ilosta, mikä Johanneksella oli. Ja eikö Jeesus puhunut samalla tavalla sanoessaan: ”Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi”? (1. Joh. 1:3, Um, 1. Joh. 1:4; Joh. 15:11) Jeesus piti epäilemättä enemmän Johanneksesta, kuten luemme useita kertoja (Joh. 13:23; 21:7, 20), mutta tämä ei merkinnyt yksinomaista ystävyyttä Johanneksen kanssa tämän sanan verraten tavallisessa itsekkäässä merkityksessä. Meillä ei ole mitään syytä jäädä jälkeen. Edelläolevasta saamme kaiken rohkaisun uskoa, että mekin voimme samalla tavalla olla ”yhteydessä” rakkaan Mestarimme kanssa, yhteytemme läheisyyden ja syvyyden riippuessa meistä kustakin henkilökohtaisesti. Miten se on mahdollista? Tämä herättää vuorostaan toisen tärkeän kysymyksen. Se on seuraava:

KENEN LAPSI SINÄ OLET?

7. a) Miten Jeesus otettiin vastaan, kun hän tuli maailmaan? b) Millä perusteella oikeutettiin jotkut tulemaan Jumalan lapsiksi?

⁷ Niin, se on lapseuskysymys. Johannes ei käsittele kirjeessään lapseutta ennen kolmatta lukua, mutta hänen evankeliumissaan pulpahtaa lapseus esiin kohta ensimmäisessä luvussa johdonmukaisessa järjestyksessään. Hän osoittaa, että ”Sanan”, ainoan elämää luovan välikappaleen, oli Jumala määrännyt myöskin olemaan ”ihmisten valona”. Hän tuli pimeään maailmaan, ”mutta maailma ei välittänyt hänestä”. Miksi ei? Koska, kuten Johannes selittää ensimmäisen kirjeensä lopussa, ”koko maailma on tuon jumalattoman vallassa”. Vieläpä hän ”tuli omaan kotiinsa”, niiden luo, joiden olisi pitänyt ottaa hänet tervetulleena vastaan, mutta he ’eivät olleet kotona’ häneen nähden. Hänen oma kansansa, juutalaiset, ei halunnut olla yhteydessä hänen kanssaan. Oli kuitenkin yksityisiä poikkeuksia, ja juuri näistä Johannes kirjoittaa: ”Niin monelle, kuin otti hänet vastaan, heille hän antoi valtuuden tulla Jumalan lapsiksi.” Millä perusteella? Ensiksi ja etupäässä, ”koska he uskoivat hänen nimeensä”. Tämä tähdentää uskon tärkeyttä tultaessa Jumalan lapsiksi. Varmistautukaamme siitä, että näemme sen tärkeyden oikeasta – Raamatun – näkökulmasta. – Joh. 1:4, 10–12 ja 1. Joh. 5:19, Um.

8. Miten Kirjoituksissa tähdennetään uskon tärkeyttä?

⁸ Kaikki Raamattua tuntevat tietävät, miten usein Johannes viittaa siihen käskyyn, että Jumalan lasten tulee rakastaa toisiaan, ja kertoo ’Jeesuksen omat sanat tästä asiasta, mutta kaikki eivät huomaa, että aikaisempana käskynä mainitaan, että meillä on oltava uskoa, erityisesti usko Jeesuksen nimeen. Johannes kirjoittaa: ”Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme.” (1. Joh. 3:23) Jos Jumala käskee jotakin, niin sen täytyy olla tärkeää: vanhurskas vaatimus, meille annettu velvoitus, mitä meillä ei ole varaa käsitellä kevytmielisesti. Se on paljon voimakkaampi kuin vetoomus tai kehoitus. Jumalan käskyn suhteen ei ole mitään valinnanvaraa. Sitä täytyy totella.

9. Missä ja miten Raamattu selittää uskoa koskevan oikean näkemyksen töiden ja tottelevaisuuden yhteydessä?

⁹ Juutalaiset tunnustivat Lakiin sisältyvien Jumalan käskyjen tottelemisen tärkeyden, mutta he katselivat kuuliaisuutta väärästä näkökulmasta. He liittivät uskonsa omiin ponnistuksiinsa saavuttaakseen vanhurskauden pitämällä Lain teot, mutta kun he kysyivät eräässä tilaisuudessa Jeesukselta: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” niin Jeesus supisti koko vastauksen yhteen virkkeeseen: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Paavali todisteli samaa asiaa galatalaisille kysyen: ”Lain teoistako saitte Hengen vai [tottelevaisesta] uskossa kuulemisesta?” Hän osoittaa sen jälkeen, ”että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia”, ja ”heidät siunataan uskovan Aabrahamin kanssa”. Lopuksi sanoo Paavali suoraan lapseutta koskevaan kysymykseen: ”Te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. . . . sillä kaikki te olette yhtä [Kristuksen Jeesuksen yhteydessä].” Usko on välttämätön lapseuden saamiseksi. Me myönnämme, että nämä raamatunkohdat soveltuvat tarkasti niihin, jotka on kutsuttu taivaan valtakuntaan Kristuksen Jeesuksen kanssa, ”pieneen laumaan”, mutta samaa uskon osoittamista vaaditaan myöskin ”suurelta joukolta”, joka voi osallistua rukoilemaan ”Isä meidän” -rukousta toivoen saavansa iankaikkisen elämän maan päällä. – Joh. 6:28, 29; Gal. 3:2, 7–9, 26–28.

10. Onko usko lahja, joka annetaan joillekuille, mutta kielletään toisilta, vai onko se kaikkien tavoitettavissa?

¹⁰ Eräs toinen seikka, mikä koskee meille uskon suhteen annettua käskyä, on tämä: Jumala ei anna koskaan käskyä, mitä luomuksen on mahdoton noudattaa. On yllin kyllin perusteita luottaa uskon omaamisen mahdollisuuteen. Sen puuttumiselle ei ole mitään puolustusta. Se on riippuvainen sydämentilasta, ’oikealaatuisesta mullasta’. Yksilö on vastuussa ’uskonsa kohdistamisesta’ Jumalan Poikaan. Henkilö voi kokea sydämen muutoksen, jos se on tämän toteutumiseksi välttämätöntä, niinkuin Joosefin kymmenen velipuolta tai niinkuin nuorempi poika, tuhlaajapoika, joka ”tuli järkiinsä”. – Room. 1:20; Mark. 4:8; 1. Joh. 5:10; 1. Moos. 44:18–34; Luuk. 15:17.

11. Miten joku tunnetaan joko Jumalan tai Perkeleen lapseksi?

¹¹ Voimme näin ollen ymmärtää, että kysymystä, kenen lapsi sinä olet, ei voida ratkaista lainkaan lihallisen syntymän tai pelkkien tunnustusten perusteella. Eikä tämä merkitse sitäkään, että sinä olisit ollut Perkeleen lapsi ennenkuin käännyit uskomaan Jumalan Poikaan. Ketään ei voida osoittaa Jumalan lapseksi enempää kuin Perkeleen lapseksikaan, ennenkuin hänen näytetään olevan joko toisen tai toisen yhteydessä kansan tai maailman ollessa tuomiolla; todetaan hedelmistään olevan joko ”hyvä puu” tai ”huono puu”; joko noudattavan vanhurskautta ja rakastavan veljiään tai vihaavan heitä ja väijyvän heidän henkeään kuin Kain. – Matt. 7:15–23; 1. Joh. 3:10–12.

12, 13. Miten juutalaiset ja kristikunta lankeavat Kristukseen, ja minkä puutetta ne ilmaisevat?

¹² Me näemme siis, että me voimme nauttia Jumalan yhteydestä ainoastaan tulemalla hänen lapsikseen uskoen hänen Poikaansa. Mutta sen täytyy olla valistunutta uskoa, mikä perustuu totuudelle, erityisesti Kristusta Jeesusta koskevalle totuudelle. Hän on tärkein tekijä, kuten Johannes painottaa toistamiseen. Älkäämme kompastuko Jeesukseen, niinkuin juutalaiset tekivät hänen ilmaantuessaan syntiuhriksi, vaikka he olisivat mielestään ottaneet hänet tervetulleena kuninkaana vastaan; tai niinkuin kristikunta tekee, joka kompastuu Kristukseen läsnäolevana hallitsevana kuninkaana, vaikka se luuleekin omaksuvansa hänet lunastajanaan. Heidän uskonsa ei ole valistunutta.

¹³ Tämä valistunutta uskoa koskeva kysymys vie meidät tarkastamaan tämän tutkisteluaiheemme pääsanaa ”VALO”. Miten ilahduttava sana se onkaan!

14. Millä tavalla valoa käytetään vertauskuvana Kirjoituksissa?

¹⁴ ”Jumala on valo”, sanoo apostoli, ja meistä tuntuu, että noissa kolmessa sanassa täytyy olla valtavasti merkitystä. (1. Joh. 1:5, Um) Ne muodostavat yhden määritelmän, ei siitä, kuka Jumala on, vaan siitä, mikä hän on. Miten sanaa ”valo” käytetään Raamatussa? Sitä käytetään tässä yhteydessä ilmeisesti vertauskuvana, mikä tarkoittaa pääasiassa Jumalan totuutta ja siitä lähtevää valistusta, mutta mikä sisältää myöskin siihen läheisesti liittyvät seikat, nimittäin Jumalan suosion ja siunauksen, varsinkin tuon kruunaavan siunauksen, iankaikkisen elämän. ”Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.” Me anomme sentähden Jumalalta: ”Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi.” Jehovan kasvoista säteilevä valo merkitsee tosiaan loputonta siunausten virtaa, kuten Moosesta opetettiin sanomaan Israelille: ”Jehova siunatkoon sinua ja . . . antakoon kasvojensa loistaa yllesi.” Näitä siunauksia voidaan nauttia ainoastaan harjoittamalla valistunutta uskoa, riemuitsemalla ensimmäisestä valojuovasta, Jumalan olemassaolon perustotuudesta, ja havaitsemalla sitten, ”että hänestä tulee häntä vilpittömästi etsivien palkitsija”. Hän on tosiaan ”taivaallisten valojen Isä”, jolta tulee ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja”. – Ps. 36:10; 43:3; 4. Moos. 6:24, 25, As; Hepr. 11:6 ja Jaak. 1:17, Um.

15. Mitä tukea saamme Kirjoituksista voiton yhdistämiselle valon Jumalaan?

¹⁵ Miten mittaamatonta etua valon Jumala, jota sanotaan ”Israelin Voitoksi”, nauttiikaan! (1. Sam. 15:29, As, reunam.) Ajattelehan sitä! Ei ole sitä seikkaa eikä ihmistä, ei sitä olosuhdetta eikä mielen sisimmässä kätkössä syntynyttä tai äkillisesti toimeenpantua juonta, mikä voisi säästyä tai kätkeytyä tuolta kaikkivoivalta, kaiken läpitunkevalta säteeltä. ”Jehovan silmät ovat joka paikassa tähyillen pahoja ja hyviä.” ”Hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku”, ”eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili”. Hän on aina vartiossaan, häntä ei voida milloinkaan yllättää, sillä hän tietää ja ”ilmoittaa lopun alusta asti”. Hänen lopullinen voittonsa kaikista vihollisistaan on ehdottoman varma, ja hän on aina täysin peloton. – Sananl. 15:3, As; Ps. 121:4; Jes. 46:10, As; Hepr. 4:13.

16. Mistä asiasta heräsi ensiksi kysymys, kuten Jeesus ilmaisee?

¹⁶ Voitto on yksi Raamatun henkeytetyistä ja henkeyttävistä aiheista. Oli aika, jolloin ei tarvittu lainkaan tällaista sanaa, koska voitto merkitsee vihollisen voittamista jostakin heränneestä kysymyksestä käydyssä taistelussa eli ottelussa. Siihen aikaan ei ollut ketään vihollista, ei Saatanaa eikä pimeyden hallitsijaa. Mutta tänä aikana on kysymys valosta pimeyttä vastaan. Pimeys on valon vastakohtana ensi sijassa eksytyksen ja vääryyden ja sen pimentävien vaikutusten, nimittäin kuolemaan johtavan viekkauden ja turmeluksen, vertauskuva. Johannes lainaa Jeesuksen todistuksen sen suhteen, miksi tämä kysymys heräsi. Jeesus sanoi Perkeleestä: ”Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, . . . hän on valhettelija ja sen isä.” – Joh. 8:44; katso myös 2. Korinttolaisille 11:3.

17. Miten Johannes sitoo läheisesti elämän valoon ja voittoon?

¹⁷ On kiinnostavaa huomata tässä kohdassa, miten Johannes liittää läheisesti yhteen kolme edellämainittua aihetta: elämän, valon ja voiton, kun hän aloittaa hyvää uutista koskevan kertomuksensa käyttäen mestarillisesti lyhyitä ja syvällisiä lausuntojaan. Johannes sanoo Jeesuksen lausuneen: ”Minä olen tie ja totuus [valo] ja elämä.” Johannes muistuttaa ensiksi meille, että kaikki elämä on saanut alkunsa ”Sanalta”. Sitten hän kertoo, että Jeesus, ”elämä”, on ”ihmisten valo”. Se merkitsee sitä, että ainoa keino, millä ihminen voi saada elämän, on tulla valoon ja pysyä ainaisesti sen yhteydessä. Lopuksi Johannes kajahduttaa voiton sävelen sanoen: ”Ja valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei ole voittanut sitä.” Valon voitto! – Joh. 1:1–5; 14:6.

18, 19. Mikä ensimmäinen askel tuo meidät tähän kuvaan, ja mihin se johtaa edelleen?

¹⁸ Ennenkuin tarkastelemme edelleen, miten pimeys teki kaikkensa voittaakseen valon Jeesuksen ollessa kyseessä, mutta miten se epäonnistui perusteellisesti, niin katsokaamme, miten mekin joudumme tähän kuvaan, tutkien sitä allaolevan otsikon jälkeen.

TEHTÄVÄ JA VASTUU

¹⁹ Kuten olemme jo huomanneet (§ 7), niin meistä tulee Jumalan lapsia uskomalla Jeesuksen nimeen eli toisin sanoen tekemällä niinkuin Jeesus sanoi: ”Uskokaa valkeuteen [mikä merkitsee totuutta], että te valkeuden lapsiksi tulisitte.” (Joh. 12:36) Usko on ensimmäinen askel, mikä tuo meidät tähän kuvaan. Millä tavalla sitten? Kun me tulemme ”valon lapsiksi”, niin se tuo meille mitä runsaimmat siunaukset ja edut, mutta niiden mukana myöskin koettelevan vastuun. Voidaksemme arvostaa näitä ja astua niihin meidän täytyy ensin saada selville Kristuksen tehtävän suuruus ja vastuun määrä Jumalan ensimmäisenä valonkantajana.

20. Miten Jumala ennusti Jeesuksen tehtävän, ja miten se täyttyi?

²⁰ Jumalan Jeesukselle, Palvelijalleen, antaman tehtävän sanamuoto, mikä on merkitty muistiin kauan sitten, kuuluu näin: ”Minä, [Jehova], olen . . . kutsunut sinut, . . . ja pannut sinut . . . pakanoille [valoksi], avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.” (Jes. 42:1, 6, 7; katso myös Jes. 49:6, 9) Arvostiko Jeesus hänelle asetettua velvollisuutta? Kuule hänen vastauksensa: ”Minä olen maailman valo.” Ja täyttikö hän uskollisesti vastuunsa? Hän täytti. Jeesuksen apostoli Matteus lainaa ja soveltaa häneen Jesajan ennustuksen, että ”[Sebulonin ja Naftalin] kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren [valon]”, koska Jeesus meni Galileaan saarnaamaan. Sitten hän sanoo: ”Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle’.” (Matt. 4:15–17) Mutta Jeesuksen oma todistus tulee paljon painavampana hänen maallisen elämänsä lopussa. Hänen huuliltaan ei lähtenyt tosiaankaan koskaan mitään sen voimakkaampaa ilmaisua hänen tehtävästään kuin hänen Pilatukselle antamansa julistus: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.” – Joh. 8:12; 18:37.

21, 22. Onko meidänkin tehtävämme ”valon lapsina” esitetty samalla tavalla selvästi?

²¹ Osallistuvatko Kristuksen seuraajat, ”valon lapset”, samaan tehtävään ja sitä seuraavaan vastuuseen? Aivan varmasti. ”Palvelijaa” koskevat Jesajan ennustukset sisältävät usein nämä Kristuksen ruumiin jäsenetkin suuremmassa täyttymyksessään. (Katso Jesajan 43:10:ttä esimerkiksi.) Ja meillä on myöskin Herran opetuslapsilleen lausumat selvät sanat: ”Te olette maailman [valo]. . . . Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14–16) Ja huomaa nyt Paavalin sanat, mitkä osoittavat siitä johtuvan siunauksen ja vastuun, että olemme valon yhteydessä, sekä sen, miten me joudumme suoraan tähän kuvaan. Hän mainitsee ensiksi ”tämän palveluksen”, mikä sisältää ”julistamamme hyvän uutisen”. Sitten hän selittää, miksi ”se on verhottu niiden keskuudessa, jotka tuhoutuvat”; koska ”tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut epäuskoisten mielen, jotta Kristusta, joka on Jumalan [kaiken valon lähteen] kuva, koskevan ihanan hyvän uutisen valo [valistus] ei loistaisi läpi”. Paavali takoo sitten mitä odottamattomimman renkaan käyttäen ensimmäistä suurta käskyä, joka kuului: ”Tulkoon valkeus.” (1. Moos. 1:3) Tuo käsky näytti viittaavan ainoastaan kirjaimelliseen valoon, mutta Paavali antaa nyt sille vertauskuvallisen lisämerkityksen. Hän sanoo: ”Sillä Jumala sanoi: ’Loistakoon valo pimeydestä’, ja hän on loistanut meidän sydämiimme valistaakseen ne Jumalan loistavalla tuntemuksella Kristuksen kasvojen kautta.” – 2. Kor. 4:1–6, Um.

²² Totuus, Jumalan ihana tuntemus, on totisesti valo, mikä heijastuu täydellisesti ja kokonaisena ”Kristuksen kasvojen kautta”, ja meidän tehtävämme on ’kaikkien verhoamattomin kasvoin heijastaa kuin kuvastimet Jehovan kirkkautta’ eli, niinkuin Pietari lausuu asian, ”julistaa laajalti hänen erinomaisia ominaisuuksiaan, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa”. – 2. Kor. 3:18; 1. Piet. 2:9, Um.

23, 24. a) Mikä vastuumme puoli on tuotu esiin? b) Miten Johannes valottaa tätä puolta?

²³ Meidän Jumalalta saamamme tehtävän oivaltaminen selvittää perin pohjin sen käytännöllisen vastuun, minkä valon pimeydessä oleminen tuo. Se ei merkitse suinkaan pelkästään meidän mielessämme tapahtuvaa myönnytystä sen suhteen, mikä on totuus, vain valon rauhaisaa vastaanottamista niinkuin eloton, tumma pinta, mikä imee kaikki valonsäteet heijastamatta niistä vuorostaan itse mitään. Ei. Se merkitsee sellaisen kallisarvoisen kiven kaltaisuutta, mikä heijastaa valoa siinä määrin, että se näyttää säteilevän valoa itsestään.

²⁴ Vastuumme käytännöllisen puolen ajattelu vie meidät jälleen Johanneksen ensimmäiseen kirjeeseen. Jotkut saattavat sanoa, että Jaakob tähdensi kaikista Raamatun kirjoittajista enimmän käytännöllistä puolta ja että Johannes oli taas päinvastoin rakkauden apostoli. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Joka kerta, kun Johannes lausuu totuuden, hän osoittaa heti sen jälkeen sekä sen käytännöllisen sovellutuksen että ne surkeat seuraukset, mitkä johtuvat siitä, ettei toimita johdonmukaisesti sitä noudattaen. Huomaa esimerkiksi Johanneksen muistutukset, mitkä seuraavat hänen esitystään, että ”Jumala on valo”, ja mitkä osoittavat, että meidän ei ole ainoastaan uskottava ja rakastettava totuutta, vaan että meidän täytyy myöskin ”harjoittaa totuutta”. (1. Joh. 1:5, 6, Um) Kukaan ei voisi osua paremmin kohdalleen eikä olla suuremmaksi avuksi kuin Johannes, kun hän osoittaa, miten me voimme tuntea ”antikristukseen” kuuluvat, ”jotka yrittävät eksyttää teitä”. (1. Joh. 2:18–26, Um) Eikä hän epäröi mainita kolmannessa kirjeessään nimeltä erästä vahingollista juoruilijaa, Diotrefestä, eikä lisätä muutamia selviä neuvoja. Ei hyödyttäisi paljoakaan, jos yrittäisi kätkeä jotakin Johanneksen läpitunkevalta katseelta. – 3. Joh. 9–11.

25. Miksi johdonmukainen toimintatapa on niin tärkeä?

²⁵ Voitaisiin tietysti sanoa paljon enemmänkin vastuustamme ”valon lapsina” sekä mieleen ja sydämeen ja käyttäytymiseen että myös palvelukseen nähden. Mutta meidän täytyy ennen kaikkea toimia johdonmukaisesti ”harjoittaessamme totuutta” voidaksemme olla aina valon Jumalan yhteydessä, jossa ”ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa”. – Jaak. 1:17. Katso myös Luukkaan 11:33–36; Efesolaiskirjeen 5:6–14.

26. Nähdäänkö valistuksen ja rakkauden välillä läheinen suhde?

²⁶ Runollisesti sanoen me ajattelemme taivaan Isämme hyväksynnän hymyä verraten sitä lämpimään auringonpaisteeseen. (4. Moos. 6:25) Ja se pitääkin paikkansa. Valo ja rakkaus käyvät käsi kädessä johdattaen meitä kirkkaaseen voittoon ja tehden meidät pelottomiksi Jumalan palveluksessa. Jos meidän syventymisemme aiheeseen ”Jumala on valo” on auttanut meitä läheisempään yhteyteen Jumalan ja hänen Poikansa kanssa, niin meillä on täysi syy uskoa, että me saamme vielä enemmän hyötyä tarkastellessamme tuota Jumalaa koskevaa toista määritelmää: ”Jumala on rakkaus”. – 1. Joh. 4:16.