Jumalan tahdon iloinen noudattaminen
JUMALAN tahdon iloinen noudattaminen merkitsee sitä, että saa tosi nautintoa, suurta mielihyvää ja todellista tyydytystä sen tekemisestä. Se ei merkitse Jumalan tahdon tekemistä ainoastaan mielellään, vaan myös innokkaasti, palavasti. Jumalan tahdon tekeminen pintapuolisella, kielteisellä ja nurisevalla tavalla ei saa koskaan hänen hyväksymystään eikä hänen antamaansa palkkaa, iankaikkista elämää uudessa maailmassa, sillä me voimme tehdä sen mahdollisimman hyvin, täysimmin määrin, vain silloin, jos me teemme sen mielellämme, ja silloin me voimme kestää sen tekemisessä kaikista kiusauksista huolimatta, joita Perkele ja hänen asiamiehensä saattavat tuoda eteemme.
Oli aika, jolloin kaikki Jumalan älylliset luomukset tekivät mielellään hänen tahtonsa. Sitten antoi eräs suojeleva kerubi itsekkään kunnianhimon riistää itseltään tuon mielihyvän, ja hänen onnistui viekoitella ensimmäiset vanhempamme kadottamaan ilonsa Jumalan tahdon tekemisessä. Monet ovat seuranneet heidän esimerkkiään, kuten Lootin vaimo, israelilaisten nurisevat joukot autiomaassa ja kuningas Saul.
Jyrkän vastakohdan kaikelle tälle muodostaa Kristuksen Jeesuksen antama esimerkki. Hän tuotti ennen ihmiseksi tuloaan luomisestaan lähtien joka päivä mielihyvää Isälleen, koska hän aina riemuitsi Hänen edessään palvellessaan ”taitavana työntekijänä” (As) ja Logoksena eli ”Sanana”. (Sananl. 8:22–30; Joh. 1:1–3; Ilm. 3:14) Ja kun Jumalan tahto Logoksen suhteen osoitti, että hänen oli jätettävä loistava henkiolotilansa ja tultava maan päälle elämään ihmisenä ja lisäksi epätäydellisissä, epäsuotuisissa ja vastustavissa olosuhteissa, niin ei Logos kadottanut mielihyväänsä Jumalan tahdon tekemisessä. Kun hän tuli ihmisenä Jeesuksena Jordanille antautuakseen tekemään Jumalan tahdon, niin hänen sydämentilansa oli yhä sama: ”Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.” – Ps. 40:8, 9; Hepr. 10:7–9.
Jeesus ponnisteli innokkaasti ja halukkaasti eteenpäin Isänsä tahdon tekemisessä. Se oli hänen ruokansa. ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” (Joh. 4:34) Ollen aina valpas hän saarnasi varhain ja myöhään; hänellä oli kuluttava into Isänsä asian puolesta. – Mark. 6:30–34; Luuk. 21:38; Joh. 2:17; 3:2.
Mikä antoi Jeesukselle tuon mielihyvän Jumalan tahdon tekemisessä? Se, että hänellä oli ’Jumalan laki sydämessänsä’. Tuon lain muodostivat pääasiassa nämä kaksi suurta käskyä: ”’Rakasta [Jehovaa], sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’”, ja ”’rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’”. (Mark. 12:30, 31) Se, että nuo käskyt olivat hänen sydämessään, ei merkinnyt ainoastaan sitä, että hän tunsi ne, vaan myös sitä, että hän oli huolissaan niiden tottelemisesta.
Koska Jeesuksella oli tämä rakkaus taivaan Isäänsä, niin hän piti sitä sulana ilona kun hän voi kunniaansaattaa Isänsä nimen säilyttämällä nuhteettomuutensa koetuksessa, ja siksi hän antoikin iloiten kaiken omaamansa tullakseen sen valtakunnan pääksi, joka kunniaansaattaa täydelleen Jehovan nimen tuhoamalla kaikki hänen vastustajansa. (Job, 1. ja 2. luku; Sananl. 27:11; Matt. 13:45, 46; Fil. 2:5–11; Hepr. 12:2) Vaikka Jumalan tahto merkitsikin siis ruumiillista ja henkistä kärsimistä ja kuolemaa rikollisena, niin Jeesus teki sen jatkuvasti mielihyvin. Hän ei koskaan nurissut, valittanut, moittinut eikä ollut masentunut.
RAKKAUS TUO ILOA
Noudatammeko me sitä esimerkkiä, minkä Jeesus antoi Jumalan tahdon jatkuvasta iloisesta noudattamisesta? Siitä ei ollut epäilystäkään, kun ensin kuulimme totuudesta. Se oli niin ihmeellinen, niin ihana, niin lohduttava, niin tyydyttävä, niin uusi, niin erilainen, niin oikeudenmukainen ja järkevä, että me kirjaimellisesti rakastuimme siihen. Eikö ollut näin? Tuon ensimmäisen rakkauden (ei iankaikkisen vaivan pelon eikä itsekkään voiton toiveen) vaikutuksesta me antauduimme tekemään Jumalan tahdon sanoen niinkuin Jeesuskin: ”Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni.”
Mutta ajan kiitäessä edelleen herää kysymys: Onko meillä yhä sama lämmin ensimmäinen rakkaus, sama syvä arvostus, sama into, sama mielihyvä Jumalan tahdon tekemisessä? Vai olemmeko kadottamassa arvostustamme ja viileneekö ensimmäinen rakkautemme? Varjellakseen tältä vaaralta Paavali kirjoitti heprealaisille kristityille: ”Muistakaa [jatkuvasti] entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset.” – Hepr. 10:32.
Jos meillä on Jeesuksen tavoin Jumalan laki sydämessämme, jos me olemme huolissamme noiden kahden suuren käskyn tottelemisesta, niin arvostuksemme ei vähene, rakkautemme ei viilene. Ja jos me ymmärrämme, kuka Jumala Jehova on todellisuudessa, mitä hän on tehnyt hyväksemme, tekee hyväksemme ja tulee vielä tekemään hyväksemme, niin kiitollisuutemme panee meidät tekemään Jumalan tahdon mielellämme. Pitäisihän jo pelkästään sen seikan, että meillä on tilaisuus ilmaista arvostuksemme ja kiitollisuutemme tekemällä Jumalan tahdon, tuottaa meille mielihyvää! Se, mitä hän vaatii meiltä, ei ole rasittavaa. – 1. Joh. 5:3.
Sen ymmärtäminen, mitä Jumalan tahdon tekeminen aikaansaa, auttaa myös meitä tekemään sen mielellämme. Ajattelehan vain sitä! Suuri Jehova, Kaikkivaltias, Korkein, Iankaikkisuuden Kuningas, kaiken Luoja ja elämän Lähde, sanoo meille, jokaiselle meistä, epätäydellisille mullasta valmistetuille luomuksille, jotka olemme vain tomuhiukkasia: ”Viisastu, poikani, ja ilahuta minun sydämeni, niin minä voin antaa herjaajalleni vastauksen.” – Sananl. 27:11.
Rakkautemme lähimmäiseemme antaa samalla tavalla meille mielihyvää Jumalan tahdon tekemisessä, sillä jos meillä on rakkautta lähimmäistämme kohtaan, niin me viemme hänelle mielellämme lohdutusta, mitä hän tarvitsee niin kipeästi. Ja kun otamme huomioon, että työskentelemällä ankarasti ja pitkään, tahdikkaasti ja kärsivällisesti, me voimme saattaa lähimmäisemme sille tielle, mikä johtaa iankaikkiseen elämään vanhurskaassa, ihmeellisessä ja ihanassa uudessa maailmassa, niin kuinka me emme auttaisi häntä mielellämme?
Rakkaus ei saata meitä ainoastaan mielellämme auttamaan lähimmäisiämme, jotka ovat hyvätahtoisia, toistaiseksi Jehova Jumalalle antautumattomia ihmisiä, opastamalla heitä ymmärtämään Jehova Jumalaa ja hänen päätöksiään, vaan se myös saattaa meidät iloitsemaan Jumalan tahdon tekemisestä sellaista lähimmäistämme kohtaan, joka työskentelee ikäänkuin valjaissa meidän kanssamme tehden tunnetuksi Valtakunnan hyvää uutista. Siinä määrin kuin me osoitamme armoa, siinä määrin kuin me koetamme olla tosi avuksi veljillemme, siinä määrin lisääntyy mielihyvämme Jumalan tahdon tekemisessä. Mutta rakkaudeton kauna veljiämme kohtaan riistää meiltä mielihyvän tehdessämme Jumalan tahtoa ja saattaa myöskin vähentää toisten mielihyvää. – 3. Moos. 19:18; Sananl. 11:17; Hepr. 12:15.
USKOAKIN VAADITAAN
Jeesuksen mielihyvä Isänsä tahdon tekemisessä ei perustunut ainoastaan hänen täydelliseen rakkauteensa Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan, vaan myöskin vahvaan uskoon. Hänellä oli aina pysyvä luottamus taivaalliseen Isäänsä. Hän tiesi, että Jumala tukisi häntä ja palkitsisi hänet hänen uskollisuudestaan. (Hepr. 5:7) Niin on meidänkin laitamme. Meilläkin täytyy olla luja usko tehdäksemme Jumalan tahdon mielellämme. Autiomaassa olleella nurisevalla kansanjoukolla ei ollut uskoa. Näennäisesti se teki Jumalan tahdon, mutta kymmenen vakoilijan huono raportti paljasti, ettei se tehnyt mielellään sitä. Mielihyvän puute johtui siitä, että siltä puuttui usko Jehova Jumalan voimaan. Joosualla ja Kaalebilla oli taas uskoa siihen, että Jumala oli heidän kanssaan ja että he voivat valloittaa maan. He tekivät Jumalan tahdon mielellään. (4. Moos. 13:21–14:38) Daavid, jolla oli usko Jumalaan, ilmaisi tekevänsä mielellään Jumalan tahdon sekä mennessään Goljatia vastaan että myöhemmin sotiessaan filistealaisia vastaan. Kuinka erilainen hänen menettelytapansa olikaan kuin uskottoman kuninkaan Saulin! (1. Sam. 13:8–15; 15:4–35; 17:1–54; 1. Aikak. 14:8–17) Me voimme tehdä Jumalan tahdon mielellämme vain, jos meillä on vahva usko, että Jehova Jumala tukee meitä ja palkitsee meidät. – Jes. 54:17; 1. Kor. 10:13; 15:58; Hepr. 11:6.
Jos meidän uskomme Jehovan kunniaansaattamiseen ja hänen uuteen maailmaansa on vahva, niin me teemme mielellämme hänen tahtonsa. Me emme katsele silloin taaksemme ikävöiden jälkeen jäänyttä. Muista, ettei kukaan sellainen ole sovelias Valtakuntaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo sitten taakseen. Taakse katsominen saattaa osoittautua kohtalokkaaksi, niinkuin Lootin vaimon tapauksessa. Hän lähti pakoon Sodomasta ja Gomorrasta perheensä kanssa, mutta hän ei totellut mielihyvin siten Jumalan käskyä, sillä hän katsoi Jumalan varoituksesta huolimatta taakseen ikuiseksi tuhokseen. – Luuk. 9:62; 17:32.
Miksi katsoisimme taaksemme? Mitä maailmalla on tarjottavana? Se myöntää, että sen ”tuttavuus synnyttää halveksintaa” ja että ”odotus on suurempi kuin toteutuminen”. Ne, jotka noudattavat sen menettelyä, on tuomittu pettymään, eikä siitä ole epäilystäkään, että mitä enemmän joku perehtyy sen kaupankäyntiin, uskontoon ja politiikkaan, sitä enemmän hän halveksii niitä. Koska sen vaikuttimena on pelko tai itsekkään voiton halu, niin sillä ei ole lainkaan tosi mielihyvää työssään, ja niin se koettaa paeta todellisuutta etsimällä huvituksia. Se pilkkaa Raamattua epäkäytännöllisenä, mutta sen huolet ja harmit seuraavat sen huvitusten etsijöitä ajaen yhä useampia heistä mielisairaaloihin tai ennenaikaiseen hautaan.
Mutta edellämainitut sanonnat eivät sovellu teokratiaan, totuuksiin, niihin yhdistyksiin ja järjestöihin, mitkä ovat Raamatussa esitettyjen Jumalan totuuden ja vanhurskauden periaatteitten mukaisia. Jumalan palveleminen tuottaa jo nyt satakertaisen palkan, ja Jumalan tahdon iloisille noudattajille tulevia uuden maailman siunauksia ei taas voida liioitella, vaan todellisuus ylittää paljon odotteet. (Jes. 65:17–25; Mark. 10:29, 30) Ja mitä paremmin me tutustumme totuuteen, palvelijatovereihimme ja Jumalan järjestöön, sitä suurempi on kunnioituksemme, arvostuksemme ja rakkautemme niitä kohtaan. Älkäämme siis osoittako heikkoa uskoa kääntämällä silmiämme pois teokratian arvokkaista asioista ja kiinnittämällä niitä Saatanan järjestelmän arvottomiin asioihin ja menettämällä siten mielihyvämme Jumalan tahdon tekemisessä. – 2. Kor. 4:4.
Meidän täytyy myöskin uskoa syntiemme ja puutteittemme peittämiseksi Jumalan armollisesti varaamiin Kristuksen lunnaisiin, jos haluamme tehdä Jumalan tahdon mielellämme. Me emme voi katsoa jatkuvasti taaksemme hairahduksiimme ja kiduttaa itseämme kertaamalla niitä mielessämme yhä uudelleen ja odottaa saavamme mielihyvää Jumalan tahdon tekemisessä. Jos me kompastumme, niin nouskaamme jälleen pyytäen Jumalan anteeksiantoa Kristuksen ansion kautta, ja ponnistelkaamme sitten eteenpäin käsillä olevassa työssä unohtaen menneen. (1. Joh. 2:1–3) Karkoita loukkaantunut ylpeys ja turhamaisuus, tee kompastuskivistä astinkiviä ja usko Jumalan armoon.
SEURAUKSET ILOSTA
Jumalan palveluksessa toimimisemme määrä ei riipu suinkaan vain vähän Jumalan tahdon iloisesta noudattamisesta. Jumalan palvelijoille tarjoutuu jatkuvasti tilaisuuksia palvella nykyään, niinkuin niitä tarjoutui Kristukselle Jeesukselle hänen ollessaan maan päällä, toisinaan suuria, toisinaan pieniä. Mutta jos me emme tee Jumalan tahtoa mielellämme, niin me emme pysty näkemään montakaan niistä tai me katselemme halveksien pienempiä tilaisuuksia. Jumalan tahdon iloinen noudattaminen auttaa meitä olemaan uskollisia siinäkin, mikä on vähäisintä. – Luuk. 16:10.
Jumalan tahdon iloinen noudattaminen ei johda ainoastaan määrän lisääntymiseen, vaan myöskin laadun paranemiseen. Taiteilija, lääkäri tai lakimies, joka harjoittaa mielellään valitsemaansa ammattia, koettaa aina parantaa taitojaan ja kykyjään, mikä saattaa hänet saamaan siitä yhä enemmän mielihyvää. Sama pitää paikkansa meistäkin. Jos me teemme mielellämme Jumalan tahdon, niin me olemme valppaita parantaaksemme palvelustamme käyttämällä hyväksemme kaikkia Jehova Jumalan ”uskollisen ja ymmärtäväisen [orjansa]” kautta varaamia keinoja, niin että voimme antaa hyviä vastauksia tutkistelukokouksissa, todistaa tehokkaasti kentällä ja huolehtia saamistamme puheista tavalla, mikä tuottaa kunniaa Jehovan nimelle ja valistaa kuulijoita.
Jos meiltä puuttuu mielihyvä Jumalan tahdon tekemisessä, niin me huomaamme olevamme aina valmiit tarttumaan johonkin puolustukseen sen tekemättä jättämiseksi. Me annamme silloin niin sanoaksemme tuulen estää itseämme kylvämästä, pilvien estää itseämme korjaamasta ja kaduilla olevan jalopeuran pelon pitää itsemme sisällä. (Sananl. 22:13; Saarn. 11:4) Me suurentelemme silloin autiomaassa olleitten nurisevien israelilaisten tavoin jokaisen tiellemme tulevan esteen.
Mutta jos me teemme mielellämme Jumalan tahdon, niin olemme aina valppaat voittaaksemme tuollaiset esteet. Pane merkille totalitaarisissa maissa olevat veljemme. He eivät masennu helposti. Vaikeat olosuhteet saattavat asettaa ankarat vaatimukset heidän kekseliäisyydelleen, koetella heidän uskoaan ja rakkauttaan, mutta he löytävät keinon todistuksen antamiseksi jatkuvasti. Me voimme odottaa ajan mittaan tuollaisten epäsuotuisten olosuhteitten tulevan yleisemmiksi, ja jos me emme tee mielellämme Jumalan tahtoa, niin me joudumme varmasti häviölle.
Vaimo ja äiti, joka suorittaa talousvelvollisuutensa ilottomalla, välinpitämättömällä tai kielteisellä tavalla tai joka surkuttelee itseään, aiheuttaa todellisuudessa häpeää miehelleen. Jos me emme tee mielellämme Jumalan tahtoa, jos me nurisemme tai valitamme, jos me surkuttelemme itseämme, olemme taipuvaisia tekemään epäsuotuisia vertailuja oman osamme ja toisten osien välillä, niin me aiheutamme samalla tavalla häpeää Hoitajallemme ja Huoltajallemme Jehova Jumalalle. Meille on tässä suhteessa avuksi, jos me ymmärrämme, että me antauduimme Jehova Jumalalle, että me olemme henkilökohtaisessa suhteessa häneen, että hän otti huomioon antautumisemme, että hän tietää ja ymmärtää ja että jos hän sallii jonkin määrätyn tilanteen jatkua, niin hänellä on viisaat ja rakkaudelliset syynsä siihen, minkä vuoksi meidän tulisi palvella mielellämme niistä huolimatta.
Me antauduimme palvelemaan Jehovaa omasta vapaasta tahdostamme. Meitä ei pakoitettu eikä painostettu, eipä edes houkuteltu eikä kovisteltu. Meidät merkittiin sellaisiksi, jotka tekevät mielellään Jumalan tahdon. Vain jos me teemme jatkuvasti mielellämme sen, me voimme tehdä sen täysimmässä määrässä ja pätevimmällä tavalla, ja me teemme sen jatkuvasti kiusauksista ja vainoista huolimatta. Sen syvä arvostaminen, mitä Jumalan tahdon tekeminen aikaansaa Jumalaan ja lähimmäiseemme kohdistuvan rakkauden pohjalla, auttaa meitä säilyttämään tämän mielihyvän. Kun olemme astuneet Jumalan palvelukseen sanoen: ’Minä teen mielelläni sinun tahtosi’, niin jatkakaamme sen tekemistä mielellämme, sillä vain silloin, kun me teemme mielellämme Jumalan tahdon nyt, Jumala antaa meille edun tehdä hänen tahtonsa kautta iäisyyden.