Arvostuksen osoittaminen konventeissa
JOS on olemassa aika, paikka tai tilaisuus, missä Jehovalle antautuneet palvelijat nykyään tosiaan ”maistavat ja katsovat, kuinka [Jehova] on hyvä”, niin se on piirikonventissa. Jehova kirjaimellisesti vuodattaa sellaisessa konventissa niin monia siunauksia, etteivät he voi säilyttää niitä kaikkia. Ei ole sentähden ihme, että hänen palvelijansa ovat iloisia, kun Vartiotorni-Seura sanoo heille itse asiassa: ”Menkäämme [Jehovan] huoneeseen”, järjestämällä jälleen piirikonventin. – Se pidetään Messuhallissa, Helsingissä, syyskuun 4.–6. 1953. – Ps. 34:9; 122:1–3; Mal. 3:10.
Siitä ei ole kysymystäkään, etteikö Jehova vuodata monia siunauksia tuossa konventissa, ja kun me tiedämme sen, niin jokainen meistä, joka vain suinkin voi, saapuu siihen. Mutta ei riitä, että on vain henkilökohtaisesti läsnä Messuhallissa noina kolmena päivänä. Missä määrin me juomme niitä siunauksia? Onko käyttäytymisemme sellainen, että se osoittaa meidän todellisesti arvostavan niitä? Vai tekeekö käytöksemme kaikille ilmeiseksi, että me olemme ajattelemattomia ja välinpitämättömiä konventin siunausten suhteen?
Valaisemme asiaa: Otaksukaamme, että joku ystävä antaisi meille liput johonkin oopperailtaan, koska hän tietää meidän rakastavan musiikkia. Menisimmekö me oopperaan ja kuluttaisimme suurimman osan illasta kuljeskellen ympäri eteisaulassa, seurustelisimme toisten kanssa ulkopuolella tai nauttisimme virvokkeita ja olisimme istuimillamme kuuntelemassa kaunista laulua tai soittoa lavalta ja orkesterista vain osan ajastamme? Emme suinkaan! Me olisimme istuimillamme ennen kuin orkesteri alkaa soittaa alkusoittoa, ja jos me menisimme ottamaan virvokkeita näytäntöjen välillä, niin me olisimme varmasti jälleen paikoillamme ennen seuraavan näytöksen alkua; ja me pysyisimme siinä esiripun viimeiseen laskemiseen saakka. Me emme haluaisi kadottaa mitään.
Mutta otaksukaamme, ettemme ainoastaan rakastaisi musiikkia, vaan että olisimme ammattimiehiä sillä alalla, laulajia tai soittajia, joiden elämäntyönä on musiikki. Meillä olisi sitäkin enemmän syytä olla menettämättä mitään. Koska tietäisimme enemmän musiikista, niin saisimme enemmän tuosta oopperasta. Me huomaisimme, miten mikin tahti esitetään. Me olisimme valppaita huomataksemme ajatuksia ja vaikutelmia, arvostaaksemme ja ymmärtääksemme enemmän musiikkia, mikä kaikki sopisi meille hyvin ammattimuusikkoina. Niin, me emme ammattimiehinä ainoastaan nauttisi enemmän oopperasta, vaan me myöskin oppisimme koko joukon sen kuulemisesta.
Soveltakaamme nyt tämä kuvaus: Tänä syksynä on Messuhallissa teokraattista musiikkia, jollaista ei ole kuultu koskaan aikaisemmin. Ja me olemme siellä, emme ainoastaan musiikkia rakastavina, vaan myös ammattimiehinä, laulavina taistelijoina! Sellaisina me emme ainoastaan riemastu hengellisen musiikin kauneudesta, vaan me olemme myös valppaita huomataksemme ne monet kohdat, uudet ajatukset, käytännölliset neuvot, jotka esitetään ja joita me voimme käyttää laulavina ammattitaistelijoina, kun palaamme kotialueelle. Eikö niin?
Jos meillä on tällainen arvostus, niin kiertelemmekö me ympäri pitkillä käytävillä sivuilla ohjelman suorituksen aikaan? Seurustelemmeko jonkun entisen tuttavan kanssa tai otamme unet ohjelman kuluessa? Teemmekö siten?
ARVOSTUKSEN JA HUOMAAVAISUUDEN OSOITTAMINEN
Tai otaksukaamme, että joku rakas ystävä kutsuisi sinut päivälliselle ja valmistaisi sinulle monta lajia, joissa olisi sinun mieliruokiasi. Tulisitko sinä puoli tuntia myöhästyneenä, ahtaisit ruoan vatsaasi lukien sanomalehteä ja sitten syöksyisit pois ennen jälkiruoan tarjoamista, jotta voisit kuunnella suosimaasi radio-ohjelmaa, jättäen ystäväsi yksin ja edes kiittämättä häntä siitä, että hän on ollut niin antelias ja ajatteleva isäntä? Kuinka ajattelematonta!
Jehova varaa anteliaana ja ajattelevana isäntänä lihavat juhlat tulevassa konventissa. Kuinka monet meistä tulevat myöhään eri ohjelmanumeroihin? Kuinka monet mutustelevat voileipää, maistelevat soodavettä tai nuolevat jäätelöä hengellisen juhlamme aikana? Tai ryntäävät pois ennen loppulaulua? Kohtelemmeko me taivaallista Ystäväämme ja Isäntäämme sellaisella tavalla, jolla emme ajattelisi kohdella maallistakaan?
Tai mitä ajattelisit sellaisesta perheenjäsenestä, joka kilpailee aina tovereittensa kanssa kaikesta parhaasta? Joka ei voisi aterioilla odottaa, että pyydettäisiin siunausta, ennenkuin sieppaa makeimmat tai suurimmat ruokapalat? Tai joka hätiköisi ateriansa syönnissä saadakseen parhaan istuimen kuunnellakseen radiota? Tai joka syöksyisi saadakseen etuistuimen autossa joka kerta, kun perhe ajaa jonnekin? Kuinka lapsellista, kuinka epäkypsää! sanot sinä.
Me emme luonnollisestikaan ajattele tietoisesti menettelevämme näin lapsellisesti ja näin itsekkäästi, sillä lapsi ajattelee vaistomaisesti vain itseään, sitä täytyy opettaa olemaan huomaavainen toisia kohtaan. Mutta kuinka usein me toimimmekaan ajattelemattomasti täten, kun tulemme yhteen suurena perheenä konventteihimme? Kilpailemmeko parhaista istuimista ja pidämmekö itsepintaisesti kiinni niiden varaamisesta itsellemme? Ryntäämmekö pois ennen ohjelman loppua ollaksemme ensimmäisinä ruokajonossa, virvoketarjoilussa tai uuden julkaisun saannissa? Olemmeko niin huolissamme siitä, ettei meidän tarvitse odottaa, ettemme välitä siitä, miten kauan toisten meidän takanamme on odotettava niin kauan kuin me olemme heidän edessään?
Sitten tulee majoituskysymys. Mitä ajattelisit ystävästä, jonka olisit kutsunut viettämään viikonloppua luonasi ja joka otettuaan kutsun vastaan tuottaisi sinulle pettymyksen olemalla tulematta? Tai joka tulisi päivää myöhemmin kuin mitä oli ilmoittanut sinulle, antaen sinun odottaa myöhään yöhön aivan turhaan? Tai joka tultuaan ja katsahdettuaan kotiisi ja vierashuoneeseesi halveksisi sinun vieraanvaraisuuttasi menemällä sen sijaan hotelliin? Pitäisitkö häntä yhä ystävänäsi?
Meillä on monta mahdollista ystävää, huoneenhaltijoita Helsingissä, jotka ovat suostuneet majoittamaan Jehovan todistajia konventin aikana ja joille konventtikomitea on ilmoittanut, että joku tulee heille. Miltä heistä tuntuu silloin, jos me emme saavukaan? Tai jos me tulemme päivää myöhemmin? Tai tulemme ja lähdemme, koska emme ole tyytyväisiä majoitukseemme? Miten me huolehdimme silloin ulkopuolella oleviin tekemästämme vaikutelmasta? Miten varomme, ettemme kompastuta mahdollista tulevaa ”muuta lammasta”? Miten teemme toisille, niinkuin tahtoisimme heidän tekevän itsellemme? – Matt. 7:12; Luuk. 17:1, 2; 1. Tim. 3:7.
LASTEN KÄYTTÄYTYMISEN VALVOMINEN
Sitten lapset. Voisimmeko kuvitella sellaista koulua, missä lasten sallittaisiin huvitella, niinkuin he itse haluavat? Tulla ja mennä mielensä mukaan? Missä heidän annettaisiin leikkiä tai riidellä keskenään silloin kun opettaja yrittää opettaa heitä? Tai saattaisimmeko kuvitella pienen Samuelin tekemässä siten, kun hänen äitinsä toi hänet temppeliin palvelemaan? Tai Jeesuksen käyttäytyvän sellaisella tavalla, kun hänen vanhempansa ottivat hänet Jerusalemiin vuotuisiin juhliin? – 1. Sam. 1:23, 24; 2:11; Luuk. 2:46–52.
Lapset eivät ehkä saata käsittää kaikkia jokaisen puhujan esittämiä hienoja kohtia, mutta se ei ole mikään syy, minkä vuoksi heidän ei tulisi istua hiljaa vanhempiensa kanssa ja koettaa saada ohjelmista niin paljon hyötyä kuin mahdollista, niin että heidän vanhempiensa on kannattanut tuoda heidät mukanaan. Tarkkaamalla he tutustuvat paremmin teokraattisiin sanoihin ja lauseisiin. Ja siitä huolimatta, mitä he ymmärtävät, he voivat hyötyä suuresti puhujien ilmaisemasta vilpittömyydestä, vakavuudesta ja innosta. Monet muita kieliä puhuvista veljistämme eivät ymmärrä joka sanaa, ja kuitenkin heidän kannattaa olla mukana. Vanhemmat, jotka arvostavat näitä seikkoja, käyttävät asiaankuuluvaa valtuutta, jotta heidän lapsensa saisivat mahdollisimman paljon hyvää konventista. – Ps. 34:12.
Messuhalli on konventin aikana ”Jehovan huone” Jehovan todistajille, jättiläiskokoinen Valtakunnansali. Ja ottaen huomioon siellä silloin tarjottavan hengellisen ravinnon yltäkylläisyyden meidän tulee osoittaa vielä enemmän arvostusta tätä esitystä kohtaan, kuin mitä teemme Valtakunnansaleissamme. Älkäämme ”nyrpistäkö nenäämme” näille varauksille tai sanoko, että ”[Jehovan] pöytä on halpana pidettävä”, kiertelemällä ympäri tai seurustelemalla toisten kanssa, kun meidän tulisi olla paikoillamme salissa kuuntelemassa, mitä lavalta sanotaan. – Mal. 1:7, 13.
Osoittakaamme arvostusta tätä hengellistä tarjoilua kohtaan omistamalla sille kokosieluisen huomiomme, olemalla kokonaan uponneet siihen, mitä esitetään, tulemalla aikanaan ja jäämällä ohjelman loppuun asti. – Ef. 6:6; 1. Tim. 4:15.
Olkaamme huomaavaisia toisiamme kohtaan, niin ettemme huolehdi vain omasta hyvinvoinnistamme, vaan myös toisten, muistaen, että rakkaus on pitkämielinen eikä hoida omia etujaan. – 1. Kor. 10:24; 13:4, 5.
Älkäämme myöskään syrjäyttäkö velvollisuuksiamme ja etujamme huoneenhaltijaamme nähden, jonka huoneisiin meidät on määrätty. Mitä merkitsevät muutamat matkaan tarvittavat minuutit tai jotkut ruumiilliset mukavuudet verrattuina tilaisuuteen saada asettaa joku iankaikkisen elämän saavuttamisen tielle? Ajatelkaamme lähetystyöntekijöittemme epämukavuuksia, joihin he joutuvat saadakseen tilaisuuksia todistaa!
Ja lopuksi, muistakaamme velvollisuutemme lapsiamme kohtaan. Seura kehoittaa ottamaan heidät mukaan, ei sitä varten, että heillä olisi hauskaa maailmallisella tavalla, vaan jotta he hyötyisivät henkisesti. Olkoon heidän läsnäolonsa Messuhallissa kilometripylväs heidän kasvatuksessaan elämään uudessa maailmassa.
Pitäkäämme siis jokainen ja kaikki, vanhat ja nuoret, mielessämme, että ”ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”. Osoittakaamme arvostusta tuota hengellistä juhlaa kohtaan panemalla ensimmäiset asiat ensimmäisiksi. – Matt. 6:33; Room. 14:17.