Jumalan nimi on kaikkein tärkein
USEIMPIEN kristityiksi tunnustautuvien uskonnollisena päähuolena on ”sielujensa pelastuminen”. He eivät ajattele paljoakaan – tuskin lainkaan – Luojansa, Jehovan, nimen kirkastamista ja kunniaansaattamista. He välittävät vähät siitä, tietävätkö ihmiset vai eivät, ”että yksin sinä, jonka nimi on Jehova, olet Korkein yli koko maan”. (Ps. 83:18, As) Kaikki tällaiset ilmaisevat surullisen puutteen sen ymmärtämisessä, mikä heidän suhteensa on Tekijäänsä; he eivät oivalla, miten paljon ylempi Hän on kaikkia luomuksiaan ja että hän on ainoa tosi Jumala.
Mutta eikö Raamattu pane painoa luomusten pelastumiselle? Emmekö lue kerran toisensa jälkeen siitä, mitä meidän täytyy uskoa ja tehdä, jos haluamme pelastua? Kyllä, mutta Jumalan Sana osoittaa myöskin, että Jehovan nimen kunnioittaminen ja sen kunniaansaattaminen, mikä sisältää myöskin vanhurskauden riemuvoiton, on paljon tärkeämpi. Luomusten pelastus on vain sivuseikka sen rinnalla tai enintään kokonaan riippuvainen Jehovan kunniaansaattamisesta.
MIKSI ARMO JA PELASTUS
Jumalan Sanan huolellinen tutkiminen osoittaa, että hän on osoittanut armoa ja varannut vapautuksen ihmissuvun jäsenille, koska hänen nimensä ja ylimmyytensä sisältyvät siihen. Kun Aadam ja Eeva kapinoivat, niin Jehova olisi voinut pyyhkäistä heidät heti pois yhdessä vastustajan kanssa ja aloittaa alusta. Miksei hän tehnyt siten? Koska vastustaja oli tehnyt Jehovan ylimmyyden kyseelliseksi aiheuttaessaan Aadamin ja Eevan poispoikkeamisen, hän oli tehnyt kyseelliseksi hänen kykynsä panna maan päälle ihmisiä, jotka säilyttäisivät nuhteettomuutensa, oli tehnyt kyseelliseksi Jehovan kyvyn toteuttaa päätöksensä. Siksi Jumala salli armollisesti ensimmäisten vanhempiemme elää niin monta vuotta sen jälkeen, kun he olivat tehneet syntiä. – 1. Moos. 2:17; Jobin 1. ja 2. luku; Sananl. 27:11; Jes. 46:11.
Jehova osoitti paljon kärsivällisyyttä toimiessaan ylpeän faraon kanssa. Miksi hän ei tuhonnut faraota heti? Samasta syystä: ”Sillä minä olisin jo voinut ojentaa käteni ja lyödä sinut ja sinun kansasi rutolla, niin että sinä olisit tullut hävitetyksi pois maan päältä, mutta tämä on syy, miksi minä olen säästänyt sinut: osoittaakseni sinulle voimani ja jotta minun maineestani kerrottaisiin kautta koko maan.” (2. Moos. 9:15, 16, Ak) Ja nämä sanat ovat sivumennen sanoen vieläkin merkityksellisemmät sovellettuina suurempaan faraoon, Saatana Perkeleeseen.
Juuri tämän vuoksi Jehova vapautti Israelin kansan faraon takaa-ajavan armeijan käsistä huolimatta siitä, että israelilaiset ”kapinoivat Korkeinta vastaan Punaisella merellä. Kuitenkin hän vapautti heidät nimensä takia tehdäkseen tunnetuksi voimansa”. Ei siis vain siksi, että hän muisti Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton ja sääli sentähden heidän jälkeläisiään, vaan jotta hän lunastaisi heidät itselleen ”tehdäkseen itselleen nimen suorittamalla suuria ja kauhistavia tekoja heille”. – 2. Moos. 2:24, 25; 2. Sam. 7:23 ja Ps. 106:7, 8, Ak.
Jehovan luopio-Israelille lausumat sanat ovat samansisältöiset: ”Nimeni tähden minä pidätän vihani ja ylistykseni vuoksi minä hillitsen itseni sinun hyväksesi, etten hävitä sinua.” (Jes. 48:9, As) Jehova painottaa profeetta Hesekielin kautta toistamiseen tätä seikkaa, että hän osoitti armoa kansalleen nimensä takia: ”Mutta minä tein, minkä tein, oman nimeni tähden, ettei se tulisi häväistyksi [kansain] silmissä.” ”Ja te tulette tietämään, että minä olen [Jehova], kun minä teen teille, minkä teen, oman nimeni tähden, en teidän pahan vaelluksenne enkä riettaiden tekojenne ansion mukaan, te Israelin heimo; sanoo Herra [Jehova].” ”Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti [kansain] seassa, minne tulivatkin. Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra [Jehova]: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet [kansain] seassa, minne tulittekin.” (Hes. 20:9, 44; 36:21, 22) Tässähän ei ole minkäänlaista epävarmuutta sen suhteen, kumpi tuli ensiksi, hänen nimensä kunnia vai hänen luomustensa pelastus. Vai onko?
Tarkastelkaamme pätsiin heitettyjen kolmen heprealaisen tapausta. Korkeamman kritiikin harjoittajat ovat käyttäneet muun muassa tätä tapausta osoittaakseen Danielin kirjan epäaitouden väittäen, ettei tällaisella ihmetyöllä ollut mitään todellista tarkoitusta, minkävuoksi se onkin luultavimmin vain keksitty. Mutta he paljastavat siten ainoastaan ymmärryksen puutteensa, koska Jehovan nimi tuli suuresti kirkastetuksi tämän ihmeen kautta. Huomaa se määräys, minkä Nebukadnessar, Babylonian maailmanvallan hallitsija, antoi tuon Jumalan palvelijoitten huomattavan vapautuksen johdosta: ”Jokainen, olkoon hän mitä kansaa, kansakuntaa ja kieltä tahansa, joka puhuu pilkaten Sadrakin, Meesakin ja Abednegon Jumalasta, hakattakoon kappaleiksi, ja hänen talonsa tehtäköön soraläjäksi; sillä ei ole muuta jumalaa, joka niin voi pelastaa kuin tämä.” (Dan. 3:13–29) Nuo kolme heprealaista olivat vakuuttaneet kuninkaalle, että Jehova voisi vapauttaa heidät, jos hän näkisi hyväksi tehdä sen; ja Jehova näki hyväksi tehdä sen, ei vain säästääkseen heidän henkensä, vaan pääasiassa saadakseen Nebukadnessarin tietämään, että juutalaisten Jumala oli tosiaan ylin elävä Jumala.
MUINAISTEN MIESTEN ARVOSTAMA
Niin uusi kuin tämä ajatus, että Jehovan nimen kunniaansaattaminen on tärkeämpi kuin luomusten pelastus, lieneekin useimmille kristityiksi tunnustautuville, niin Jumalan palvelijat ymmärsivät täysin tämän seikan muinaisina aikoina. Katsohan Moosesta: Kun Jehova ilmaisi päätöksensä tuhota Israelin kansan sen kapinan vuoksi silloin kun kymmenen vakoilijaa antoi huonon raportin, niin Mooses anoi Jumalan armoa sillä perusteella, että hänen nimensä oli kyseessä: ”Jos sinä nyt surmaat tämän kansan, niinkuin yhden miehen, niin kansat, jotka saavat kuulla sitä kerrottavan sinusta, sanovat näin: ’Koska [Jehova] ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, jonka hän oli heille valalla vannoen luvannut, tappoi hän heidät erämaahan’.” Jehova osoitti tämän todistelun perusteella armoa, niinkuin hän teki eräässä aikaisemmassakin tilaisuudessa, kun sama kysymys heräsi – koska israelilaiset tekivät kultaisen vasikan ja palvoivat sitä. – 2. Moos. 32:7–29; 4. Moos. 14:11–35.
Ottaen huomioon sen seikan, että Joosua oli Mooseksen valmentama, ei meidän tarvitse hämmästyä, että hänkin arvosti Jehovan nimen tärkeyttä. Kun hänen Aihin lähettämänsä pieni sotajoukko joutui häviölle, niin Joosua oli murheen murtama, hän ei voinut käsittää sitä. Hän vetosi syvässä surussa Jehovaan: ”Oi, Herra, mitä sanoisinkaan, kun Israel on kääntynyt pakoon vihollistensa edestä! Kun kanaanilaiset ja kaikki muut maan asukkaat sen kuulevat, niin he saartavat meidät ja hävittävät meidän nimemme maan päältä.” Ja tähänkö Joosuan huoli rajoittui? Ei suinkaan! Hänen päähuolensa oli: ”Mitä aiot tehdä suuren nimesi puolesta?” Niin, se oli asian ydin: ’Jehova, mitä tapahtuu sinun nimellesi, jos sinun nimellesi otettu kansa pyyhkäistään pois?’ – Joos. 7:7–9.
Jehova ei unohtanut sitä, että hänen nimensä sisältyi asiaan, mutta koska eräs israelilainen oli ottanut Jerikon kaupungista jotakin saalista, minkä Jehova oli täysin vihkinyt tuhon omaksi, niin hän salli Israelin kärsiä häviön. Kun rikkoja Aakania oli rangaistu asianmukaisesti, niin Israel osoittautui jälleen voittoisaksi Jehovan nimen kunniaksi. – Joosua 7:10–8:25.
Samuelilla, viimeisellä tuomarilla, oli sama ymmärtämys kuin Joosuallakin, ensimmäisellä heistä. Kun israelilaiset pelkäsivät, että heidät hävitettäisiin, koska he olivat hylänneet Jehovan olemasta Kuninkaana ja pyytäneet ihmiskuningasta, niin Samuel vakuutti heille: ”Suuren nimensä tähden [Jehova] ei hylkää kansaansa, koska [Jehova] on tahtonut tehdä teidät omaksi kansaksensa.” (1. Sam. 12:22) Jehova osoitti jälleen armoa nimensä tähden.
DAAVID, JEREMIA, HISKIA YMMÄRTÄVÄT ASIAN
Daavid oli huomattava Jehovan nimen tärkeyden arvostuksen takia. Daavidia raivostutti, kun hän näki ja kuuli Goljatin pilkkaavan Israelin sotajoukkoja: ”Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?” Vaikka Daavid oli vain nuorukainen ja aseistautui pelkästään paimensauvalla, lingolla ja muutamilla sileillä kivillä, niin hän meni Goljatia vastaan luottavaisena ja sanoi hänelle: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan [sotajoukkojen Jehovan] nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä [Jehova] antaa sinut minun käsiini.” Miksi Daavid luotti niin varmasti siihen, että Jehova antaa hänelle voiton? Koska Jehovan päätös oli saattaa koko maa ”tietämään, että Israelilla on Jumala” ja että voitto ei ole riippuvainen lihallisista aseista, vaan Jehovasta. – 1. Sam. 17:26, 45–47.
Olivatpa olosuhteet millaiset hyvänsä, niin Daavid odotti Jumalalta apua Hänen nimensä perusteella. ”Hän ohjaa minut [vanhurskauden poluille] nimensä tähden.” ”Nimesi tähden, [Jehova], anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.” ”Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.” ”Nimesi tähden, HERRA [Jehova], pelasta henkeni! Itsesi kunniaansaattamisessa saata minut pois ahdistuksesta!” – Ps. 23:3; 25:11; 143:11, Ak.
Toinen Israelin suloinen laulaja, Aasaf, ymmärsi samaten tämän vaatimuksen saada armon Jehovalta hänen nimensä perusteella: ”Auta meitä sinä, pelastuksemme Jumala, nimesi kunnian tähden, pelasta meidät ja anna meidän syntimme anteeksi nimesi tähden. Miksi [kansat] saisivat sanoa: ’Missä on heidän Jumalansa?’ Tulkoon tunnetuksi [kansain] seassa, meidän silmäimme nähden, sinun palvelijaisi vuodatetun veren kosto.” (Ps. 79:9, 10) Profeetta Jeremia rukoili samanlaisen rukouksen: ”Vaikka pahat tekomme todistavat meitä vastaan, tee työsi, [Jehova], nimesi tähden; sillä meidän luopumuksemme ovat monet, sinua vastaan me olemme syntiä tehneet. Älä hylkää, nimesi tähden!” – Jer. 14:7, 21.
Kuningas Hiskia osoitti myöskin ymmärtävänsä, että vapautus tuli Jehovan nimen takia. Kun Sanherib kerskui, että ’mitkään kansojen jumalat eivät ole pystyneet vapauttamaan minun kädestäni, eikä teidän Jehovannekaan voi sitä tehdä’, niin Hiskia rukoili Jehovaa: ”Se on totta, [Jehova], että Assurin kuninkaat ovat hävittäneet kaikki maat ja omankin maansa. Ja he ovat heittäneet niiden jumalat tuleen; sillä ne eivät olleet jumalia, vaan ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä, ja sentähden he voivat hävittää ne. Mutta pelasta nyt meidät, [Jehova], meidän Jumalamme, hänen käsistänsä, että [me säästyisimme hengissä? Ei, vaan että] kaikki maan valtakunnat tulisivat tietämään, että sinä, [Jehova], olet ainoa.” Ja Hiskian rukoukseen vastattiin, kun Jehovan enkeli löi 185 000 Sanheribin armeijan kukoistusiässä olevaa miestä, koska Jehovan nimi sisältyi asiaan. Tämä nimi on totisesti vahva torni. – Sananl. 18:10; Jes. 36:13–20; 37:10–38.
KRISTUS JA HÄNEN APOSTOLINSA YMMÄRTÄVÄT SEN
Kristus Jeesuskin ymmärsi, että luomusten pelastus ei ollut tärkein asia. Niinkuin hän itse sanoi, hän tuli ennen kaikkea ”ei . . . palveltavaksi, vaan palvelemaan” ja toiseksi ”antamaan [sielunsa] lunnaiksi monen edestä”. (Matt. 10:28) Palvelemaan millä tavalla? Antamalla todistusta Isänsä totuudesta ja kirkastamalla Isänsä nimeä. Siksi hän sanoi Pilatukselle: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.” Ja siinä on syy, miksi hän voi rukoilla sinä yönä, jona hänet petettiin, jo ennenkuin hän oli antanut henkeään lunnaiksi monien puolesta: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.” Hän kirkasti Isänsä nimen nimenomaan kahdella tavalla: ensiksi oppimalla kuuliaisuutta siitä, mitä hän kärsi, todistaen siten Perkeleen valehtelijaksi, kun hän kerskui voivansa vieroittaa kaikki ihmiset Jumalasta; ja myös ’ilmoittamalla Isänsä nimen niille ihmisille, jotka hänen Isänsä oli antanut hänelle’. – Joh. 17:4, 6; 18:37; Hepr. 5:8.
Ja hän painoi lähimpien seuraajiensa mieleen saman arvostuksen sitä kohtaan, miten tärkeää on tuottaa kunniaa hänen taivaalliselle Isälleen. Hän käski vuorisaarnassaan heitä antamaan valonsa loistaa ihmiskunnalle. Miksi? Jotta kirkkaus ja ylistys annettaisiin hänen Isälleen, joka on taivaissa. (Matt. 5:16) Hän ilmaisi saman ajatuksen, vaikka valaisten sen eri tavalla, siinä neuvossa, minkä hän antoi apostoleilleen viimeisenä heidän kanssaan viettämänään iltana: ”Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja [osoittaudutte] minun opetuslapsikseni.” – Joh. 15:8.
Apostoli Paavali esittää samanlaisen ajatuksen Heprealaiskirjeen 13:15:nnessä (Um) sanoen: ”Uhratkaamme hänen kauttaan aina Jumalalle ylistysuhria, se on, niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään.” Niin, me annamme valomme loistaa, kannamme hedelmää, uhraamme uhreja ja teemme tämän kaiken samassa tarkoituksessa: tuottaaksemme kunniaa Jehovan nimelle. Ei ole ihme, että Pietari kirjoitti: ”Te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” – 1. Piet. 2:9.
Jehova Jumala ja Kristus Jeesus todistavat kumpikin Jehovan nimen pääasiallisesta tärkeydestä verrattuna luomusten pelastukseen, samoin kuin monet Jehovan palvelijat Mooseksesta apostoli Johannekseen asti tekevät. Todellisesti viisaat asettavat sentähden Jehovan nimen ylimmäksi elämässään tehden kaiken voitavansa saattaakseen tunnetuksi tämän nimen tuottamalla kunniaa ja ylistystä sille sekä yrittämällä käyttäytyä aina niiden vanhurskasten periaatteitten mukaisesti, joita Jehovan nimi edustaa. Vain tätä menettelyä noudattamalla me voimme pyytää Jehovalta armoa ja vapautusta ”hänen nimensä tähden”. Jehovan nimi on ylin. Meidän pelastuksemme on sivuseikka ja riippuvainen sen kunniaansaattamisesta.