Papit teokraattisen armeijan mukana
1. Keiden läsnäololla israelilaisten leiri pyhitettiin, ja miksi heidän läsnäolonsa oli välttämätön?
TEOKRAATTISEN sodankäynnin pyhyys vaati israelilaisten miesten pyhittämistä tähän Jumalan palvelukseen hänen kaikkeudenyksinvaltiutensa ylläpitäjinä ja hänen vanhurskaan suuttumuksensa toteuttajina väärien jumalien palvojia kohtaan. Siitä syystä oli Leevin sukukunnan pappien välttämättä seurattava Israelin armeijaa. Heidän läsnäolonsa lisäsi pyhyyttä Jehovan armeijalle. Niinä päivinä, joina hänen pyhä liitonarkkunsa oli tabernaakkelin eli teltan suojassa, oli tapana ottaa tuo arkku armeijan leiriin, koska se kuvasi Jehova Jumalan läsnäoloa taistelevien joukkojensa luona. (1. Sam. 4:4–6; 4:18, 19; 2. Sam. 11:11) Tämä vaati ehdottomasti leeviläisten pappien läsnäoloa leirissä, sillä he olivat ainoat, joilla oli valtuus kantaa Jehova Jumalan arkkua. Eräs ei-papillinen israelilainen kuoli kerran koskettaessaan arkkua, kun hän ajatteli suojella sitä kaatumasta rattailta. Jos leeviläiset papit olisivat kantaneet arkkua, ei tätä olisi tapahtunut. (5. Moos. 31:9; Joos. 3:17; 6:4–11; 1. Sam. 4:4; 2. Sam. 6:6, 7; 1. Aikak. 15:2–15, 26), Ja kun Israelin armeijan edessä oli taisteluun ryhtyminen, niin oli tapana uhrata uhri Jehova Jumalalle, ja tämä vaati Jehovan profeetan tai leeviläispapin läsnäoloa. (1. Sam. 7:9; 13:9) Lisäksi kysyi Jumalaa pelkäävä sotilaskomentaja ohjeita Jehovalta, ennen kuin ryhtyi johtamaan taistelua, liitonarkun, papin kasukan tai pyhän uurimin ja tummimin kautta, joita ylimmäinen pappi kantoi. Pakanat, kuten Babylonian kuningas Nebukadnessar, turvautuivat erilaisiin taikakeinoihin, mutta Jehovan kansa tiedusteli häneltä, tosi Jumalalta, taistelun johtoa. (Tuom. 1:1; 20:27, 28; 1. Sam. 14:37; 23:2, 6, 9–14; 28:6; 30:8; 2. Sam. 5:19, 23; Hes. 21:21) Tämäkin vaati Jehovan profeetan tai papin läsnäoloa teokraattisessa leirissä.
2. Mitä tarkoitusta varten papit määrättiin suoraan rintamalle ennen taistelua, mutta vaadittiinko heitä tarttumaan aseisiin ja taistelemaan?
2 Jehova määräsi pappinsa nimenomaan rintamalle, kun hän antoi seuraavan käskyn israelilaisille heidän taistellessaan Pyhässä maassa, Luvatussa maassa: ”Jos lähdet sotaan vihollistasi vastaan ja näet hevosia ja sotavaunuja ja sotajoukon, joka on sinua suurempi, niin älä pelkää heitä, sillä Herra [Jehova], sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, hän, joka johdatti sinut Egyptin maasta. Kun olette ryhtymässä taisteluun, astukoon pappi esiin puhumaan kansalle ja sanokoon heille: ’Kuule, Israel! Te ryhdytte nyt taisteluun vihollisianne vastaan. Älkää arkailko, älkää peljätkö älkääkä hätääntykö, älkää säikähtykö heitä; sillä Herra [Jehova], teidän Jumalanne, käy teidän kanssanne, sotii teidän puolestanne vihollisianne vastaan ja antaa teille voiton.’” (5. Moos. 20:1–4) Oli täysin sopivaa, että Jehovan sotien taistelijat saivat hänen suoranaisen edustajansa, hänen vihityn pappinsa antaman rohkaisun juuri taistelurintamalla. Mutta pappeja itseään ei vaadittu tarttumaan aseisiin eikä taistelemaan millään lailla.
3. Miksi taistelumerkki vaati pappien läsnäoloa armeijassa, ja mikä tämä taistelumerkki oli itse asiassa?
3 Taistelumerkin kaiuttaminen vaati niin ikään pappien läsnäoloa leirin keskellä. Ketkään muut kuin he, eivät voineet antaa taistelumerkkiä voittoisaan hyökkäykseen vihollista vastaan. Jehovan Mooseksen kautta antamat ohjeet olivat: ”Tee itsellesi kaksi hopeatorvea. Sinä teet ne takotyönä, ja niiden täytyy olla sinun käytössäsi kokoonkutsuttaessa ja leirejä hajoitettaessa. Ja jos te ryhtyisitte sotaan maassanne sortajaa vastaan, joka ahdistaa teitä, niin kun te olette kaiuttaneet sotahälytyksen torvia, teidät muistetaan varmasti Jehovan, teidän Jumalanne, edessä ja pelastetaan vihollisistanne. . . . ja niiden käytön on oltava muistuttamassa teistä Jumalan edessä. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.” (4. Moos. 10:2, 9, 10, Um) Raamatun kertomus näiden kahden hopeatorven käytöstä ilmaisee, keiden piti puhaltaa niitä. Leeviläispappien tuli tehdä se. Kun he kaiuttivat taistelumerkin, niin torvien puhallukset elähdyttivät koko armeijan, ja miehistö lähti sotatoimiin. Torvenääni oli avunanomus korkeudesta. Se oli kuin hälytys Jumalalle ryhtyä toimintaan heidän kanssaan ja antaa voitto, sillä se oli pappien aikaansaama ääni.
4. Mikä seikka auttoi israelilaiset voittamaan midianilaiset?
4 Vaellettuaan lähes neljäkymmentä vuotta autiomaassa israelilaiset tulivat ja leiriytyivät Mooabin tasangoille vastapäätä Luvatussa maassa olevaa kaupunkia, Jerikoa, Jordanin virran toiselle puolelle. Mooses lähetti sieltä kaksitoistatuhatta miestä käsittävän sotilasosaston taistelemaan paholaisia palvovia midianilaisia vastaan. Kertomus sanoo: ”Ja Mooses lähetti heidät, tuhat miestä jokaisesta sukukunnasta, sotaan sekä heidän kanssaan Piinehaan, pappi Eleasarin pojan; tällä oli mukanaan pyhät esineet ja hälytystorvet. Niin he lähtivät sotimaan Midiania vastaan, niinkuin Herra [Jehova] oli Moosekselle käskyn antanut.” (4. Moos. 31:1–7; 22:1) Jehovalle torvilla esitettyihin anomuksiin vastattiin voitolla!
5. Missä epäedullisessa sotilaallisessa asemassa Juudan kuningas Abia joutui kohtaamaan Israelin kuninkaan Jerobeamin, mutta mikä erittäin tärkeä apu Abialla oli?
5 Vuosisatoja sen jälkeen kun tuo teokraattinen sota oli käyty Jehovan vihollisia vastaan, jakaantui Israelin kaksitoistasukukuntainen valtakunta Luvatussa maassa kahteen valtakuntaan, Juudan ja Israelin valtakuntaan. Niiden kahden kuninkaan armeijat olivat yhdessä tapauksessa vastakkain taistelukentällä. Juudan valtakunnan kuninkaalla Abialla, joka oli uskollinen Jumalalle, oli neljäsataatuhatta miestä kentällä kaksinkertaisesti saman määrän, kahdeksansataatuhatta miestä, käsittävää epäjumalain palvojain joukkoa vastaan, jota johti Israelin valtakunnan kuningas Jerobeam. Mutta kuningas Abialla oli enemmän kuin neljäsataatuhatta sotilasta kanssaan, ja hän mainitsi tästä erittäin tärkeästä avusta vastustavalle armeijalle esittämässään vetoomuksessa sanoen: ”Mutta meidän Jumalamme on Herra [Jehova], ja häntä me emme ole hyljänneet. Ja pappeina palvelevat Herraa [Jehovaa Aaronin pojat, ja leeviläiset toimittavat palvelustehtäviä. . . . Ja katso, meidän kanssamme, meidän edellämme on Jumala ja ovat hänen pappinsa, ja hälytystorvet toitottamassa teitä vastaan. Te israelilaiset, älkää sotiko Herraa [Jehovaa], isienne Jumalaa, vastaan, sillä se ei teille onnistu.”
6. Miten kuningas Abian sotajoukot osoittivat vaaralliseksi kehittyneessä tilanteessa luottavansa Jehovaan, ja miten hän saattoi kunniaan sen luottamuksen?
6 Tämä vetoomus ei tehnyt vaikutusta viholliseen. Ryhdyttiin taistelemaan, ja kuningas Abian armeija havaitsi olevansa väijyjien uhkaama. Tilanne oli vaarallinen. Mutta Jumalan apu tuli vastaukseksi torven ääneen. Kertomus sanoo: ”Kun Juudan miehet kääntyivät, niin katso, heillä oli sota edessä ja takana. Silloin he huusivat Herraa [Jehovaa], ja papit puhalsivat torviin. Ja Juudan miehet nostivat sotahuudon; ja kun Juudan miehet nostivat sotahuudon, antoi Jumala Abian ja Juudan voittaa Jerobeamin ja koko Israelin. Ja israelilaiset kääntyivät Juudan miehiä pakoon, ja Jumala antoi heidät näiden käsiin.” Miksi tämä pyhä voitto saatiin sitten? Jehova vastaa kertomuksessa sanoen: ”Näin israelilaiset siihen aikaan nöyryytettiin; mutta Juudan miehet voimistuivat, sillä he turvautuivat Herraan [Jehovaan], isiensä Jumalaan.” Pappien puhallus hopeatorviin raikui muistuttimena, johdattaen mieleen Jehovaan turvaamisen. Luottamuksen Häneen ilmaiseva yhteishuuto, halleluja, kaikui hänen taistelijoittensa suusta, ja Juudan armeija hyökkäsi Jumalan rohkaisun täyttämänä vihollista vastaan sekä edestä että selustasta, ja Jehova saattoi kunniaan heidän luottamuksensa häneen antamalla heille voiton. – 2. Aikak. 13:3, 10–18.
7. Kun mooabilaisten, ammonilaisten ja Seirin vuoristolaisten armeija uhkasi Jerusalemia, niin ketä Jehova käytti ilmaisemaan sanomansa, ja mitä siinä sanottiin?
7 Toinen esimerkki teokraattisen sodan pyhyydestä ja siitä, miten Jehova käytti hänelle antautunutta leeviläisten sukukuntaa armeijan yhteydessä, sattui valtakunnan ollessa kerran hyvin jännittyneessä ajassa. Paholaistenpalvojien, mooabilaisten, ammonilaisten ja Seirin vuoristolaisten, liittolaisarmeijat olivat matkalla Juudean autiomaan kautta hyökkäämään pyhää kaupunkia Jerusalemia vastaan. Kuningas Joosafat julisti paaston kautta valtakunnan ja kokosi kaiken kansan Jerusalemin temppeliin. Esittäen juhlallisen anomuksen kaikkien ympärillään olevien miesten, naisten ja lasten puolesta kuningas Joosafat kohotti rukouksen Jehovalle. Jehova valitsi silloin välikappaleensa, jonka kautta hän antoi lohdutusta ja ohjeita ahdingon kohtaamiseksi voittoisasti. Hän valitsi pyhän miehen, Jahasiel-nimisen leeviläisen laulajan. Hän antoi hänelle pyhän henkensä pannen hänet sanomaan: ”Näin sanoo teille Herra [Jehova]: Älkää peljätkö älkääkä arkailko tätä suurta joukkoa, sillä sota ei ole teidän, vaan Jumalan. Menkää huomenna heitä vastaan. . . . Silloin ei ole teidän asianne taistella. Astukaa esiin, seisokaa ja katsokaa, kuinka Herra [Jehova] pelastaa teidät, Juuda ja Jerusalem. Älkää peljätkö älkääkä arkailko; menkää huomenna heitä vastaan, ja Herra [Jehova] on oleva teidän kanssanne.”
8. Miten ilmeni heidän tilanteeseen suhtautumisensa pyhyys, ja miksi pyhyyden painotus ei ollut erehdys?
8 He menivät seuraavana aamuna tottelevaisesti ulos kaupungin suojaavien muurien sisäpuolelta ja marssivat kohtaamaan tulevaa vihollista. Mutta millä tavalla? Kaksi hopeatorvea eivät olleet mukana pappien käsissä kaiuttamassa hälytystä. Jalkaväen ei tullut hyökätä huutaen Mooabia, Ammonia ja Seirin vuoristolaisia vastaan. Heidän ei tarvinnut sotia tässä taistelussa; se oli pyhä taistelu; se ei ollut heidän taistelunsa, vaan Jumalan. Kun he lähtivät, niin kuningas Joosafat nousi armeijan ylipäällikkönä ja kehoitti marssivia 5. Mooseksen kirjan 20:5–9 olevan määräyksen mukaisesti sanoen: ”Uskokaa Herraan [Jehovaan], Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa [sellaisia kuin Jahasiel], niin te menestytte.” Samalla kuningas Joosafat asetti Jahasielin ja hänen leeviläiset laulajatoverinsa pyhässä asussa marssivan rivistön eteen vahvistaakseen miesten uskoa ja luottamusta Jehovaan. Sen sijaan että nämä pyhät leeviläiset olisivat huutaneet torven antaman hälytyksen jälkeen, he marssivat eteenpäin laulaen: ”Kiittäkää Herraa [Jehovaa], sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” Kuningas Joosafat ja armeija seurasivat jäljessä, toisarvoisessa asemassa. Tämä sodan pyhyyden painotus ei ollut erehdys, sillä me luemme: ”Ja kun he alkoivat laulaa ja ylistää, niin Jehova asetti väijyjiä Ammonin, Mooabin ja Seirin vuoren lapsia vastaan, jotka olivat tulleet Juudaa vastaan, ja heidät lyötiin. Sillä Ammonin ja Mooabin lapset nousivat Seirin vuoren asukkaita vastaan surmatakseen ja tuhotakseen heidät perusteellisesti; ja kun he olivat tehneet lopun Seirin asukkaista, niin jokainen auttoi toisen tuhoamisessa.” (As) Kun teokraattinen kulkue saapui autiomaassa olevalle vartiotornille, niin se sai nähdä tapahtuneen joukkosurman.
9. Miten he juhlivat Jehovan voittoa, ja mitä muinaisen maailman annettiin tietää tämän voiton kautta?
9 Heidän tarvitsi nyt vain ottaa saalis kuolleilta ruumiilta. Tehtyään tätä kolme päivää he kokoontuivat Berakan laaksoon ja kiittivät Jehovaa, ja sitten he palasivat pyhän musiikin kaikuessa Jerusalemiin ja sen temppeliin riemuiten, ”sillä Herra [Jehova] oli antanut heille ilon heidän vihollisistaan”. Mikä oli seurauksena Jehovan pyhästä taistelusta jumalattomia hyökkääjiä vastaan? Kertomus vastaa: ”Ja Jumalan kauhu valtasi kaikkien maitten valtakunnat, kun he kuulivat Herran [Jehovan] sotineen Israelin vihollisia vastaan.” (2. Aikak. 20:1–29) Muinaisen maailman annettiin tietää, että Jehova ei ole suinkaan pasifisti, vaan taistelija, joka voittaa aina ja jota tulee senvuoksi pelätä. Voi niitä, jotka taistelevat Jumalaa vastaan! He joutuvat taistelussa häviölle. Mutta eivät ne, jotka käyvät Jehovan taisteluja. Nämä antautuvat kokonaan kristilliseen teokraattiseen sotaan. Heidät on pyhitetty yksinomaan tähän sodankäyntiin, koska se on pyhä, sillä kaikkeuden Pyhä valtuuttaa sen ja tukee sitä voitto näkyvissään.