Sivistyksen luhistuminen

MILLOINKAAN aikaisemmin historiassa ei ole puhuttu eikä kirjoitettu näin paljon kuultaviksi tai luettaviksi arvottomia sanoja. Mistä johtuu, että koko maailma on vajonnut pahojen ja alhaisten ajatusten suohon? Eikö tämä ole valistuksen aikakausi? Eikö tämä ole aikaa, jolloin sivistystason pitäisi nousta eri aloilla uuteen huippuunsa? Kuitenkin luhistuvat sivistyksen mitat maailmanlaajuisesti. Jotkut eivät ole heränneet vielä näkemään tätä tosiasiaa. Tämä johtuu siitä, että ylioppilaiden lukumäärä kasvaa, kiinnostus luoviin taiteisiin laajenee, kirjojen ja lehtien levikki lisääntyy, ja taidekokoelmissa kävijöitten määrä enenee. Kuitenkaan ei sivistystä, mikä koskee maun ja ajatuksen hienoutta, mitata paljoudella, vaan laadulla. Minkälaista on sitten se laatu, mikä on suosittu kirjallisuudessa, huvituksissa, kuvaamataiteessa ja musiikissa?

Kun otamme esimerkiksi musiikin, niin huomaamme, että suuri osa siitä, mitä sanotaan ”suosituksi”, on vähemmän kuin hyvää, tosiaankin, keskinkertaista huonompaa. Todellinen sivistys tuottaa musiikkia ja myöskin kuuntelee sitä. Mutta nykyään on kuitenkin harvoja musiikin luojia, ja valtava enemmistö on uinailevia kuuntelijoita. Douglas Gilbert kirjoittikin sentähden kirjassaan Lost Chords: ”Amerikka ei ole enää sävelikäs kansa. Me emme laula enää. Meille lauletaan.”

Koko sivistyksen merkitys on rappeutunut. Koko sanonta ”sivistynyt ihminen” kuulostaa vanhanaikaiselta. Näyttääpä sana ”erottamiskykykin” menettäneen merkityksensä hyvän erottamisessa pahasta ja rajoittuneen rotuja koskevaan suvaitsevaisuuteen. Itse sivistys on turmeltunut itsensähuvittamisen keinojen tavoitteluksi. Useimmat ihmiset kuluttavat enemmän aikaa ja rahaa huvituksiin kuin itsensä kehittämiseen. Tämä on luonnollista, koska sivistyksen uskotaan olevan helposti ostettavissa radiokaupasta tai lippuluukulta. Kuitenkin kehittää suuri osa siitä, mitä nähdään elokuvissa tai kuullaan radiosta, katselijoissaan pintapuolista ja kehnoa makua.

Mitä sanoisimme nykyisestä kuvaamataiteesta? Me sanomme, että se panee enemmän painoa sekavuudelle kuin kauneudelle. Samoin on nykyaikainen kirjallisuus pannut suuremman painon epänormaalille kuin sille, mikä on kaunista. Suosituista romaaneista ja aikakauslehdistä päätellen elävät miljoonat ihmiset maailman sivistyneimmissä kansoissa epätodellisten haaveitten tai unelmien satumaailmassa. Tämä ei ole merkitsevää niinkään paljon siinä suhteessa, että ihmiset haluavat paeta todellisuutta, kuin siinä, mihin ihmiset tahtovat paeta – lapselliseen tunteellisuuteen tai ruumiilliseen hillittömyyteen. Saksalaiset lukivat ennen toista maailmansotaa Tarzania; hän oli heidän suosikkinsa. Mutta Tarzan ei ole mitään verrattuna nykyisten romaanien sankareihin, varsinkin roskaromaanien sankareihin.

Romaanit toivat ennen lämpöä sydämeen. Mitä karmivampi kirja on nyt, sitä todennäköisemmin sillä on menestystä. Kun eräs arvostelija tarkasteli muuatta romaania New Yorkin Timesissa, niin hän sanoi näin: ”Kirjailijaa on lamaannuttanut menneisyydessä usein liian paljon rakkaudellinen myötätunto. . . . Myöhemmin on Mr. Morrisin romaaneihin hiipinyt uusi ja terveempi synkkä sävy. . . . Hänen ihastuttavat kansallistyyppinsä, hänen tavalliset aviomiehensä ja vaimonsa ovat tulleet hiukan julmiksi; hänen vaatimattomat kotipiirinsä ovat alkaneet muistuttaa naaraspetojen tarhoja, minne on siroteltu miesten ruumiita. Se, mikä oli kerran lämmittävää sydämelle, on nyt jäätävää, ja Mr. Morris on hankkinut tällä muutoksella uuden merkityksen ja aseman romaanikirjailijana.” Miksi uusi asema? ”Terveemmän synkän sävyn” tähden! Koko maailma on tullut sielullisesti sairaaksi, joten ehkä ”synkkä sävy” on monille tosiaan terveellinen ja normaali. Mikä itsepetos!

Entä sanomalehdet? Ne ovat suunnaton tekijä sivistystason kohottamiseksi. Kuitenkin tulee siitä lehdestä, mikä sisältää sukupuoli- ja rikosasioita, kansalle paras menekkilehti. Jos sivistyneet ihmiset panevat vastalauseensa, niin noiden lehtien toimittajilla on valmis vastaus: he painavat ainoastaan, mitä yleisö haluaa. Ja niin on, että yksi mallikysymys jonkun henkilön sivistyksen ja älykkyyden (mitä hän lukee?) ratkaisemiseksi voidaan melkein rajoittaa siihen, mitä lehtiä hän ostaa. Lehdistö on tullut niin turmelevaksi, että eräs kirjoittaja uskalsi sanoa: ”Jos joku tutkisi parhaita keinoja pyyhkiäkseen pois ja tappaakseen koko kansasta kunnioituksen opetuksen, sen tuntemisen, mikä on korkeaa, niin paras keino olisi käyttää amerikkalaisia sanomalehtiä.”

Mutta sivistyksen luhistuminen ulottuu muuallekin kuin Amerikkaan. Euroopan lehtikojut osoittavat tämän. Dennis W. Brogan kirjoitti äskettäin: ”Edistyminen on ollut sama Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin; sikäli kuin lukutaito on levinnyt, on nähtävästi maku, säädyllisyys ja harkintakyky vähentynyt.” Sivistyksen luhistuminen on tuonut päivänvaloon nykyisen sodan mietiskelyä ja yksinäisyyttä. Jos joku jää yksin miettimään ja lukemaan, niin hänen ajatellaan olevan seuraelämää vastaan. Elokuvien, television ja matkaradion keksiminen on vähentänyt mahdollisuutta, että kukaan saisi jäädä omien ajatustensa valtaan.

Nykyään ovat täydelleen peräytymässä vapaat taiteet, aineet, joita opiskellaan sivistyksen pikemmin kuin välittömän käytännöllisen käytön tähden (kirjallisuus, kielet, historia jne.). Tämän mukaisesti selitti Princetonin yliopiston rehtori Harold W. Dodds: ”Amerikan veroilla ylläpidetty suunnaton oppikouluopetusjärjestelmä ei täytä tehtäväänsä, mikäli mieli on kyseessä. . . . Sen suurin heikkous on johtunut akateemisen oppineisuuden tason madaltamisesta.” Amerikassa on sodan jälkeen laajennettu etupäässä ammattikouluja. Mutta eivätkö nykyisten koulujen loppututkinnon suorittaneet ole ammatillisesti päteviä ja henkisesti valppaita? Kyllä, mutta eräs opettaja sanoi: ”Ne, jotka katsovat näiden miellyttävien tutkinnonsuorittajien pinnan alle, löytävät rajoituksia henkisessä itsekurissa, inhimillisissä arvoissa, lujissa siveellisissä käsityksissä, historiallisissa tiedoissa, laatuperusteissa ja tiedon syvyydessä ja tarkkuudessa.”

Eräs syvällinen ja ymmärtävä kirjoittaja selitti kauan sitten, miten tärkeää on ihmisille kiinnittää ajatuksensa siihen, mikä on vanhurskasta, puhdasta, rakastettavaa ja hyvämaineista. Kuitenkin näyttävät nykyiset tiedoituksen massavälineet yleisön innokkaan kannatuksen turvin omistautuvan kiinnittämään yleisön huomion siihen, mikä on arkista, rumaa, alhaista, irstasta ja huonomaineista. Sivistyksen luhistuminen on tullut selvästi. Sen piti tulla, sillä me olemme tuhoon tuomitun, pahan maailman ”viimeisissä päivissä”, maailman, jonka jumala on Saatana Perkele. Silmiemme edessä on siis maailman lopun merkin toinen osa: ’Tiedä tämä, että täällä on oleva viimeisinä päivinä arveluttavat ajat, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset ovat vailla hyvyyden rakkautta.’ – 2. Tim. 3:1–3, Um.