Lukijain kysymyksiä
● Mooseksen laki kielsi israelilaisia ottamasta korkoa lainoista omassa keskuudessaan, ja Jeesus käski lainaamaan korotta ja toivomatta mitään takaisin. Merkitseekö tämä, että kristityt veljet eivät saa nykyään maksaa korkoa eikä ottaa korkoa toisiltaan? Tarkoittiko Jeesus sitä, ettei tule maksaa korkoa eikä suorittaa takaisin pääomaakaan? – J. G., Yhdysvallat.
Mooseksen laki puhui köyhille annetuista lainoista, niille, jotka olivat joutuneet rahallisesti heikkoon tilaan ja tarvitsivat apua. Se velvoitti lainaamaan tällaisille heidän puutteenalaisen tilansa lievittämiseksi, mutta kielsi ottamasta korkoa näistä köyhille annetuista lainoista. Lainan antajat saivat takaisin pääoman, ja toisinaan otettiin pantteja, mitkä osoittivat velallisuuden. Israelissa israelilaisten tai maassa asuvien ei-israelilaisten ja juutalaiseen yhteiskuntaan kuuluvien keskuudessa piti lainojen siihen aikaan helpottaa köyhyyttä tai epäonnea, ja lähimmäisen vastoinkäymisestä hyötymistä pidettiin vääränä. Lainat eivät olleet kaupallisessa tarkoituksessa annettuja. Mutta asia oli toinen niihin ulkomaalaisiin nähden, jotka kulkivat maan läpi karavaaneineen tai asettuivat sinne kaupantekoon. He saattoivat lainata lisätäkseen käyttöpääomaansa ja vahvistaakseen ansaitsemiskykyään, ja oli aivan sopivaa, että sen rahan käytöstä maksettiin kohtuullisesti. Israelilaiset voivat ottaa korkoa lain mukaan sellaisissa tapauksissa. – 2. Moos. 22:25, 26; 3. Moos. 25:35–37; 5. Moos. 15:8; 23:19, 20; 24:6.
Jeesus sanoi Luukkaan 6:34, 35:nnessä (Um): ”Samaten, jos te lainaatte korotta niille, joilta te toivotte saavanne, niin mitä hyötyä teillä on siitä? Syntisetkin lainaavat korotta syntisille, jotta saisivat takaisin yhtä paljon. Rakastakaa päinvastoin jatkuvasti vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa korotta, toivomatta mitään takaisin, niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette olemaan Korkeimman lapsia, koska hän on ystävällinen kiittämättömille ja jumalattomille.” Jeesus menee tässä pitemmälle kuin Mooseksen laki, niinkuin hän teki toisissakin kohdissa puheen ollessa laista. Hän ei käskenyt ainoastaan karttamaan haureutta, niinkuin lakikin määräsi, vaan myös olemaan suosimatta sitä sydämessä. Hän ei käskenyt vain välttämään murhaa, kuten laki vaati, vaan myös kielsi antamasta veljelleen halveksivaa nimeä. Hän käski tässäkin lainaamaan, ei vain korotta, vaan myös odottamatta pääomaakaan takaisin. Syntiset lainasivat toisinaan korotta. Kristittyjen tuli ylittää se, niin etteivät he odottaneet pääomankaan takaisinmaksamista. – Matt. 5:21, 22, 27, 28.
Silloin oli heidän palkkansa oleva suuri, ja heistä oli tuleva todellisia Jumalan lapsia, koska he auttaisivat hänen tavallaan hyviä ja pahoja saamatta siitä mitään takaisin. Jos sinä teet näin, niin sinun palkkasi on oleva suuri, koska Jehova palkitsee sinut. Miksi hän palkitsisi sinua erityisesti, jos sinulle maksettaisiin takaisin? Sehän olisi sinun palkkasi. Mutta jos sinä et odottaisi saavasi takaisinmaksua, jos sinä antaisit rahaa auttaaksesi köyhää, niin Jehova palkitsisi sinut vanhurskasten ylösnousemuksessa, kuten Jeesus osoitti käskiessään, että ihmiset eivät valmistaisi juhlia niille, jotka voivat valmistaa vuorostaan pidot maksaakseen takaisin, vaan tekisivät siten niille, jotka ovat liian köyhiä pitääkseen vastajuhlia; silloin ”sinä olet onnellinen, koska heillä ei ole, millä maksaisivat takaisin sinulle. Sillä sinulle maksetaan takaisin vanhurskasten ylösnousemuksessa.” – Luuk. 14:12–14.
Jehova maksaa takaisin, sillä köyhät kuuluvat hänelle, ja heidän auttamisensa on samaa kuin lainaisi Jehovalle, ja hän maksaa sinulle takaisin, eivätkä ne köyhät, joita sinä autat. Jos sinä vaadit maksamaan takaisin lainan, niin sinä saat maksusi etkä saa mitään Jumalalta. Mutta jos sinä autat köyhää etkä odota mitään takaisin, niin Sananlaskujen 19:17 (As) täyttyy: ”Joka säälii köyhää, lainaa Jehovalle, ja hän [Jehova] maksaa hänelle takaisin hänen hyvän tekonsa.” Miksi köyhän auttaminen on kuin Jehovalle lainaamista? Koska ”se, joka sortaa köyhää, herjaa Tekijäänsä, mutta se, joka on ystävällinen tarvitsevalle, kunnioittaa häntä”. Se, mitä me teemme köyhälle, lasketaan tehdyksi Jehovalle, samoin kuin se, mikä tehdään Kristuksen veljille, lasketaan tehdyksi Kristukselle. Tämä kaikki soveltuu köyhille ja puutteenalaisille annettuun avustukseen.
Mutta asia on toinen, kun kysymykseen tulee lainaaminen liiketarkoituksiin. Olettakaamme, että joku veli haluaa lainata parantaakseen liikettään. Hän voi saada lainan pankista ja maksaa sinne korkoa, mutta miten on, jos hän tahtoo mieluummin lainata toiselta veljeltä ja antaa koron veljelle haluten nähdä hänen eikä pankin saavan hyödyn? Hän voi tehdä siten rikkomatta mitään käskyä, eikä lainan antajakaan riko mitään käskyä siksi, että hän ottaa korkoa lainaamastaan rahasta. On suuri ero sellaiselle lainaamisella, joka on puutteessa, ja sille lainaamisella, joka ei ole. Jos vastaanottaja on puutteenalainen, niin kristittyjen tulee Jeesuksen sanojen mukaan auttaa ilmaiseksi, antaa vapaasti, odottamatta edes mitään takaisinmaksua pääomastakaan. Jehova huolehtii silloin anteliaasti ja palkitsee hänet pannen merkille hänen kauniin veljenrakkautensa ilmauksen ja huomaavaisuutensa ja halukkuutensa jakaa omastaan, ja Jumala tuomitsee hänet elämän ansaitsevaksi uudessa maailmassa palkiten hänet siten.
Liiketarkoituksiin lainaava ei ole puutteessa. Hän haluaa vain lainata pääomaa parantaakseen liiketointaan, lisätäkseen tulojaan. Ei olisi oikein, että joku veli antaisi suorastaan rahalahjan tehdäkseen tuolle toiselle veljelle, jolla on jo rahaa, mahdolliseksi ansaita vielä enemmän sitä. Mutta jos me sovellamme Jeesuksen sanat liikelainoihin tai kaikkiin lainoihin, niin tämä olisi seurauksena. Siksi Jeesuksen ja Mooseksen lain sanat, jotka kieltävät koron ottamisen, koskevat ainoastaan tarpeessa olevien ihmisten lainoja. Jos siis joku veli lainaa toiselle liiketarkoituksiin, niin lainaaja voi odottaa saavansa takaisin pääoman ja voi ottaa myöskin korkoa. Korko on paikallaan määrätyissä olosuhteissa, kuten se Jeesuksen kuvaus osoittaa, missä kerrotaan liiketoimista rahaa käyttäen: ”Sinun olisi pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.” (Matt. 25:27) Tämä orja hylättiin, koska hän ei käyttänyt huostassaan olevaa rahaa liikemiesmäisesti kartuttaakseen sitä. On aivan oikein, että toiselle liikesyistä lainaava veli saa korkoa, koska lainaava käyttää rahan hyväkseen ja ansaitsee enemmän, ja sen, joka tekee tämän mahdolliseksi lainallaan, tulee saada oikeutetusti osansa sen rahan tuotosta. Hän saa osansa ottamalla korkoa.
Ratkaistavana on siis: Onko lainaa haluava veli puutteessa? Jos hän on, niin anna ilmaiseksi odottamatta mitään takaisin. Jollei hän ole kipeästi tarpeessa, vaan haluaa vain tilapäisapua päästäkseen jälleen jaloilleen jonkin raharomahduksen jälkeen, niin toinen veli voi antaa hänelle lainan, mutta ei ota korkoa, vaikka odottaakin pääoman takaisinmaksua, kun apua jossakin määrin tarvitseva on toipunut varallisesti. Mutta jos laina on annettu liikesyistä tulojen lisäämiseksi lainanottajalle, niin lainaaja voi varmasti saada osansa rahansa mahdolliseksi tekemästä lisätulosta ottamalla korkoa.
● Onko sopiva teokraattinen menettely, että kun jollakulla on jotain valitettavaa toista vastaan, niin hän kirjoittaa anomuksen Seuralle pyytäen sitä ryhtymään toimenpiteisiin, ja allekirjoituttaa kirjeensä useilla toisilla seurakuntaan kuuluvilla, mikä merkitsee sitä, että hänen täytyy hankkia nämä allekirjoittajat? – F. R., Yhdysvallat.
Kiertäminen ja kirjeitten tai valituspyyntöjen allekirjoittajien hankkiminen kylvää epäsopua ja aikaansaa jakaumia seurakunnassa. Yksi niistä asioista, joita Jehova vihaa, on ”riidan rakentaja veljesten kesken”. Ja veljiä kehoitetaan karttamaan niitä, ”jotka saavat aikaan erimielisyyttä”. (Sananl. 6:19; Room. 16:17) Jos sinulla on valittamista jotakuta veljeä vastaan, niin sinun tulee mennä sanomaan se hänelle, ei toisille. Se, että sinä et voi tulla toimeen hänen kanssaan, ei oikeuta sinua aikaansaamaan sitä, että toisetkaan eivät voi tulla toimeen hänen kanssaan. Sen sijaan että aiheuttaisit lisää jakaumia, yritä parantaa se erimielisyys, mikä sinulla on hänen kanssaan, menemällä hänen luokseen ja keskustelemalla vaikeudesta. Jollei rikkouma parannu, niin sinä saatat haluta ottaa kaksi kypsää veljeä mukaasi keskustellaksesi ongelmasta. Kun teet näin, niin ole rehellinen. Älä kerro heille ensin omaa puoltasi asiasta, vaan anna heidän kuulla se vasta, kun sinä ja tuo toinen veli on läsnä, jotta kypsät veljet eivät tutustuisi asiaan ennakkoluuloisin mielin, mikä värittäisi heidän ratkaisunsa. Sinun ei pidä mennä neuvotteluun hakemaan omaa puhdistustasi, vaan sinun tulee etsiä tasapuolista ratkaisua, olkoonpa se sitten suotuisa sinulle tai sille toiselle veljelle.
Jos se on henkilökohtainen asia, niin ole halukas tekemään myönnytyksiä senkin yli, mitä sinä pidät järkevänä ja kohtuullisena, saavuttaaksesi yksimielisyyden veljesi kanssa. Jos siihen sisältyy seurakunta tai palvelustyö, ja se veli, jonka kanssa sinulla on erimielisyyttä, saattaa olla joku palvelija, niin tunnusta teokraattisesti järjestö ja ole yhteistoiminnassa hänen kanssaan. Jos ajattelet tämän erehdyksen olevan hyvin vakava, niin voit keskustella siitä seurakunnan komitean kanssa ja sen jälkeen kierrospalvelijankin kanssa, jos pidät sitä välttämättömänä, mutta aina sen veljen läsnäollessa, jota syytät. Jos ajattelet vieläkin, että asiaa ei ole korjattu oikealla tavalla ja että työ häiriintyy, ja jos haluat kirjoittaa Seuralle, niin tee se, mutta anna tuolle veljelle jäljennös kirjeestäsi äläkä yritä sekoittaa toisia asiaan pyytämällä heitä allekirjoittamaan valitustasi. Anna paljastettujen tosiasioitten painon riittää näkemyksesi esittämisessä eikä pitkän nimiluettelon. Katso sitten velvollisuutesi olevan täysin suoritettu, jätä Seuran asiaksi toimia tai olla toimimatta ja ole yhteistoiminnassa tuon palvelijan kanssa niin kauan kuin Seura pitää hänet hänen palvelusasemassaan seurakunnassa. Silloin sinä noudatat hyvää, sopivaa ja asianmukaista menettelyä. Mutta syytösten kirjoittaminen ja allekirjoittajien hankkiminen on aivan sopimatonta.
● Eikö Jobin 14:22 osoita, että sielua vaivataan ruumiin kuoltua? – J. M., Yhdysvallat.
Jobin 14:20–22 kuuluu: ”Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään. Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan – ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi – ei hän heitä huomaa. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen.” On totta, että jakeet 20 ja 21 kuvailevat kuolemantilaa, mutta jae 22 ei. Se viittaa jälleen siihen tuskaiseen oloon, mistä Job on aikaisemmin puhunut ja missä vaimosta syntyneen ihmisen muutamat päivät ovat täynnä ahdistusta. Niiden mukaan, jotka uskovat sielun olevan vaivassa ruumiin kuoleman jälkeen, sielu eroaa ruumiista, ja liharuumis mätänee. He eivät opeta ruumiin kuolemattomuutta ja että ruumis eläisi edelleen tulijärvessä lihan vaivaamiseksi. Tämän jakeen sanamuoto siis jo estää heitä käyttämästä sitä todistuksena sielun iankaikkisesta vaivaamisesta, koska se puhuu lihan tuskasta. Silloin kun ihminen elää, on hänen lihallaan tuskaa tai se kykenee tuntemaan tuskaa, ja kun tuo jae lisää, että hänen sielunsa hänessä murehtii, niin se ilmaisee vain saman yleisen ajatuksen rinnakkaisesityksenä. Se on runollinen tapa sanoa, että ihminen suree. ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”, mutta niin kauan kuin se on elävä sielu eli elävä lihaa ja verta oleva ruumis, niin sen päivät ovat täynnä ahdistusta ja tuskaa. – Hes. 18:4.