Järkähtämättömyys kantaa hedelmää
Miten järkähtämättömyys voittaa vainon tarkoituksen, voidaan nähdä seuraavasta kokemuksesta. Itä-Saksassa on eräässä kaupungissa paljon metodisteja. Eräs heistä, joka ei ollut enää tyytyväinen metodistien oppeihin ja jota erityisesti tympäisi se tapa, millä siihen seurakuntaan kuuluvat sovittelivat kommunistien kanssa, tuli kosketuksiin Jehovan todistajain kanssa. Hän otti kohta asenteensa, hänet kastettiin, ja hän julisti innokkaasti Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Kolme kuukautta kasteen jälkeen, hänen ollessaan matkalla työhönsä, SSD, valtion turvallisuuspoliisi, kävi häneen käsiksi ja vei pois odottavassa autossa.
Hänen perheensä ei tiennyt viikkomääriin, mitä oli tapahtunut, koska hänen ei sallittu olla yhteydessä sen kanssa. Tämä sai perheen ajattelemaan asioita, ja kun Jehovan todistaja tuli seuraavalla kerralla ovelle, niin hänet käskettiin sisään ja järjestettiin Raamatun kotitutkistelu. Koko perhe otti ennen pitkää osaa tutkisteluun, ja toinen tutkistelu aloitettiin eräitten ystävien kodissa.
Kuusi kuukautta myöhemmin sallittiin todistajan, joka oli sillä välillä viety oikeuteen ja tuomittu useiksi vuosiksi vankeuteen, ottaa vastaan luokseen tulijoita. Kuvittele hänen suurta iloaan, kun hänen tyttärensä tervehti häntä sanoen: ”Isäni – ja nyt myöskin veljeni!” Kahdeksan tämän perheen jäsentä oli tähän mennessä ottanut asenteensa, ja heidät oli kastettu Jehovan todistajina. Vanhin heistä oli 84 vuoden ja nuorin 15 vuoden ikäinen. Todistajien seurakunta kasvoi noina kuutena kuukautena 12:sta 22:een! Järkähtämättömyys voittaa totisesti vainon!