Pappi neuvoo Einsteiniä

ASSOCIATED Pressin huhtikuun 13. pnä Atlantic Citystä saama uutinen sanoi: ”Eräs korkea katolinen kasvattaja kehoitti tänään tiedemiehiä, Albert Einsteiniäkin, pitämään huolta neutroneistaan ja lakkaamaan ’filosofoimasta’. Robert Henle St. Louisin yliopiston Graduate Schoolista, sanoi, että kansa ’saa joukon tiedemiehiä’, jotka alkavat ’filosofoida 40 ikäisinä’. Hän sanoi, että useimmat eivät ’ole harjaantuneet siihen’. Kansan katolisen valistusyhdistyksen vuosikonventissa Henle sanoi, että Einstein on viime vuosina filosofoinut ’luonnosta ja Jumalan olemassaolosta’. ’Minä panen vastalauseeni sille, että hän antaa arvovaltaisia lausuntoja absoluuttisesta’, Henle sanoi. ’Hän ei ole saanut opetusta Jumalan olemassaolosta tai olemattomuudesta puhumiseen.’” – New Yorkin Post, huhtik. 13. 1955.

Edesmennyt Robert Einstein sanoi toukok. 2. p:n Life-lehden mukaan 1955: ”Minä en usko sellaiseen jumaluusopin Jumalaan, joka palkitsee hyvän ja rankaisee pahan. . . . En voi hyväksyä mitään sellaista käsitystä Jumalasta, mikä perustuu elämän pelkoon tai kuoleman pelkoon tai sokeaan uskoon.” Kaikista tiedoista päätellen Einstein oli lempeämielinen, ja on ymmärrettävää, että hän ei voinut uskoa jumaluusopin Jumalaan, joka kiduttaa iankaikkisesti sieluja tulisessa helvetissä tai polttaa heitä vuosisatoja loimuavassa kiirastulessa, kunnes maan päällä maksetaan papeille kylliksi, jotta he rukoilisivat riittävästi saadakseen nämä sielut vapaiksi.

Sama Lifen numero ilmoitti Einsteinin sanoneen: ”Ylimmän järkevän voiman läheisyys . . . joka paljastuu käsittämättömässä kaikkeudessa, muodostaa minun käsitykseni Jumalasta.” Koska jumaluusopin Jumala, jota puhdasoppiset uskonnot opettavat, oli mahdoton hyväksyttäväksi, niin Einstein etsiskeli toista Jumalaa. Hän uskoi ylimpään henkeen tai älyyn, joka on kaikkien luotujen ihmeitten takana, ja häneen teki valtavan vaikutuksen kaikkeudessa vallitseva järjestys, niinkuin toukok. 2. p:n Time-lehti 1955 osoittaa. Se mainitsi hänen sanoneen: ”En voi uskoa, että Jumala heittää arpaa maailmankaikkeudella.” Lehti jatkoi: ”Albert Einstein, joka sanoi usein, ettei hän voinut hyväksyä sielun kuolemattomuusoppia, vaelteli salaisuuksien rajoilla ja myönsi, että se pani hänet toisinaan tuntemaan olevansa lähellä Jumalaa. ’Minä vakuutan’, hän sanoi kerrankin, ’että kosmillinen uskonnollinen kokemus on voimakkain ja jaloin pakoittava voima . . . Minun uskontoni käsittää sen rajattoman ylimmän hengen nöyrän ihailun, joka paljastaa Itsensä niissä vähäisissä yksityiskohdissa, mitkä me pystymme havaitsemaan heikolla ja puutteellisella mielellämme.’” Raamattu on yhtä mieltä Einsteinin kanssa, kun hän ei ”voinut hyväksyä sielun kuolemattomuusoppia”, sillä se sanoo: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”, ja ilmoittaa, että synnitön Jeesuskin ”antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan”. – Hes. 18:4; Jes. 53:12.

Einstein sanoi, ettei hän voinut hyväksyä sellaista käsitystä Jumalasta, mikä perustuu ”sokeaan uskoon”. Raamatun mukainen usko Jehova Jumalaan ei ole sokea siinä merkityksessä, ettei sillä olisi ehdottomasti mitään uskon perustetta. Usko on ”todellisuuksien ilmeistä toteamista, vaikka niitä ei nähdäkään”. (Hepr. 11:1) Näkemättä sähköä tai painovoimaa Einstein uskoi niiden olemassaolon, koska hän oli nähnyt ilmeiset todistukset niiden todenperäisyydestä. Näkemättä ”rajatonta ylintä henkeä” Einstein uskoi hänen olemassaoloonsa sen majesteettisuuden ja voiman ja järjestyksellisyyden takia, mitkä hän oli nähnyt kaikkeudessa. Raamattu viittaa näihin luotuihin ihmeisiin todistuksena näkymättömästä Luojasta: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa nähdään selvästi maan luomisesta eteenpäin, koska ne ymmärretään siitä, mitä on tehty, nimittäin hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa.” (Room. 1:20, Um) Raamatun ilmoitusten tunteminen ja ymmärtäminen ovat välttämättömiä Raamatun Jumalaan uskomiselle, kuten osoitetaan Roomalaiskirjeen 10:17:nnessä (Um): ”Usko seuraa siis ilmoitusta.” Mutta usko puhdasoppisen jumaluusopin Jumalaan on sokea usko, koska se ei perustu Raamatun totuuksiin, vaan päinvastoin muinaisten pappien pakanallisiin kuvitteluihin tai nykyisten pappismiesten omapäisiin filosofisiin mietelmiin. Kenenkään ajattelevan ihmisen ei pitäisi hyväksyä sellaista käsitystä Jumalasta, mikä perustuu sokeaan uskoon. Mutta heidän ei pitäisi myöskään antaa puhdasoppisten uskontojen opettaman väärän käsityksen Jumalasta kääntää itseään pois Raamatun Jumalasta. Heidän tulisi tutkia Raamattua oppiakseen tuntemaan sitä Jumalaa, joka loi kaikkeuden, eikä olla ennakkoluuloisia hänen suhteensa uskonnollisten väärien oppien tähden.

Jos ’puhdasoppiset’ uskonnot olisivat pysyneet Raamatussa, niin ehkä Einstein olisi pysynyt neutroneissaan. Jos nämä uskonnot olisivat opettaneet Raamatun Jumalaa eikä jotain luotaan työntävää pakanallista jumaluutta, jonka otaksutaan kiduttavan kuviteltuja sieluja olemattomissa kiirastulissa ja tulta ja tulikiveä palavissa helveteissä, niin kenties Einstein ei olisi tuntenut tarvetta etsiä toisenlaista käsitystä Jumalasta. Ehkä Henlen pitäisi poistaa malka omasta silmästään, ennenkuin hän kaivelee rikkaa Einsteinin silmästä. Hän voisi yrittää pitää kiinni Raamatun Jumalasta, jota hän väittää palvelevansa, ja hylätä pakanalliset opit ja inhimilliset perimätiedot, hylätä imartelevat arvonimet Kunnianarvoisa ja Isä, jotka Raamattu omistaa Jehova Jumalalle, ja luopua epäraamatullisista rahankokoamiskeinoista: kiirastulirukouksista ja bingopelistä. (Job 32:21, 22; Matt. 7:1–5; 21:13; 23:9) Henle syyttää Einsteiniä siitä, että tämä ei pysy tieteessään, mutta hän itse on syypää siihen, että hän harhailee pois siitä työstä, mitä hän väittää tekevänsä, Jumalan palvelemisesta. Roomalaiskirjeen 2:1 (Um) sanoo sattuvasti: ”Sentähden et sinä ole puolustettavissa, ihminen, kuka lienetkin, jos sinä tuomitset, sillä siinä, mistä sinä tuomitset toista, sinä tuomitset itsesi, mikäli sinä, joka tuomitset, harjoitat samaa.”