Ei ’kielillä puhumisen lahjaa’ nykyään
Mitä tarkoitusta varten oli helluntain kielillä puhumisen lahja? Jakaako Jumalan pyhä henki yhä kielillä puhumisen lahjoja, ja täytyykö meidän kyetä puhumaan kielillä sen todistukseksi, että me olemme syntyneet pyhästä hengestä? Mitä Raamattu sanoo?
PAIKKA oli eräs ylähuone Jerusalemissa. Läsnä oli 120 Kristuksen seuraajaa, hänen apostolinsa, velipuolensa ja äitinsä mukaanlukien. Oli helluntaipäivä v. 33 jKr., noin toukokuun 20:s meidän kalenterimme mukaan. Oli kulunut kymmenen päivää siitä, kun Kristuksen nähtiin kohoavan taivaaseen. ”Tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä.” – Apt. 2:1–4.
Koska oli helluntai, niin siihen aikaan ”Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä”, ”Jumalan suuria tekoja”. Pietari selitti puhemiehenä kunnioittavan pelon valtaamille juutalaisille tämän ihmeen merkityksen, että se merkitsi Jooelin 2:28, 29:nnen täyttymistä, kun Jehova sanoo vuodattavansa henkensä kaiken lihan päälle. – Apt. 2:5–18.
Noin kolme ja puoli vuotta myöhemmin seurasi kielillä puhuminen pyhän hengen vuodattamista Korneliukselle ja hänen huonekunnalleen, kun Pietari saarnasi heille. Vuosia myöhemmin sattui samanlainen tapaus, kun Paavali oli saarnannut joillekuille Efesossa. Ilmaisevatko nämä kolme tapausta, ainoat Raamatussa mainitut tapaukset, joissa kielillä puhumisen lahja seurasi pyhän hengen saamista, lujan ja varman säännön, että kaikki, jotka ovat saaneet pyhän hengen, pystyvät puhumaan kielillä?
Monet lahkot, erityisesti se, jota sanotaan ”helluntailiikkeeksi”, panevat suuren painon kielillä puhumiseen. Niinpä meille kerrotaan, että eräs lahko, johon Yhdysvalloissa kuuluu yli neljännesmiljoonaa jäsentä, ”pitää erityisesti kiinni siitä opetuksesta, että kielillä puhumisen lahja seuraa henkikastetta, eikä yksikään pappi epäile, etteikö tällä lahjalla voisi olla valtaa tässä ryhmässä”. – Handbook of Denominations.
KIELILLÄ PUHUMISEN LAHJAN TARKOITUS
Jehova Jumala oli valtuuttanut Mooseksen suorittamaan ihmetöitä vahvistaakseen olevansa Jumalan profeetta. Kristus Jeesus oli samalla perusteella todistanut olevansa Jehovan profeetta, niinkuin hän sanoi arvostelijoilleen. ”Vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani.” Mikä voisi sitten olla johdonmukaisempaa, kuin että Jeesuksen suoranaiset seuraajatkin kykenisivät tekemään samoin? Ja niin hekin suorittivat ihmetöitä, paransivat sairaita, herättivät kuolleita jne. Kielillä puhumisen lahja oli vain yksi niistä monista hengen lahjoista, joita apostoleilla ja varhaisilla opetuslapsilla oli ja jotka auttoivat heitä osoittamaan, että he olivat todellisesti Jumalan Pojan tosi seuraajia ja että heillä oli oikea, tosi uskonto. – Joh. 10:38.
Mutta kielillä puhumisen lahja oli kuitenkin toistakin tarkoitusta varten, erittäin käytännöllistä tarkoitusta varten. He kykenivät erityisesti helluntaipäivänä todistamaan tämän kielilahjan avulla monista eri maista tuleville juutalaisille, jotka eivät ymmärtäneet arameaa, maan kieltä. Ei ihme, että kolmetuhatta heistä omaksui kristillisyyden sinä samana päivänä!
Mutta nykyään ei kumpaakaan näistä syistä ole olemassa. Kun kristillisyys on todistanut jumalallisen alkuperänsä, niin ei tarvita enää ihmeitä. Pankaamme ohimennen merkille, että vaikka jotkut väittävät omaavansa parantamisen lahjan, niin ei ole mitään yhtäläisyyttä Jeesuksen ja hänen apostoleittensa suorittaman parantamisen ja sen parantamisen välillä, mitä väitetään nykyään aikaansaatavan. Jokainen, joka tuli silloin Jeesuksen tai apostolien luokse, parannettiin, mutta nykyään väittävät ainoastaan poikkeuksellisen harvat saaneensa apua. Silloin herätettiin sitäpaitsi kuolleitakin. Ja meillä on myöskin nykyään Raamattu yli 1 125:llä kielellä, ja ”tätä hyvää uutista valtakunnasta” saarnataan useammalla kuin sadalla eri kielellä.
Tosiasia on, että kielillä puhuminen näytteli hyvin vähäistä osaa varhaiskristillisessä evankeliuminpalveluksessa. Me emme lue sanaakaan siitä, että Jeesus itse olisi puhunut kielillä tai että hänen seuraajiaankaan olisi käsketty tekemään siten tai että he olisivat tehneet niin hänen ollessaan heidän kanssaan. Koska he palvelivat pääasiassa juutalaisia, niin ei tarvittu kieliä. Kielillä puhuminen ei kuulu siitä syystä Jeesuksen lähtöohjeisiin: ”Menkää sentähden ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä kastaen heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä, opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” – Matt. 28:19, 20, Um.
”Mutta”, helluntailiikkeen kannattaja kysyy, ”miten on Markuksen 16:17:nnen laita, mikä sanoo: ’Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä’? Eikö tämä todista, että kaikkien Kristuksen seuraajien tulisi kyetä puhumaan kielillä?” Mutta huomatkaamme tekstiyhteys. Sen mukaan ei uskovien tule ainoastaan kyetä puhumaan kielillä, vaan myös ajamaan pois paholaisia ja käsittelemään myrkyllisiä käärmeitä vahingoittumatta sekä juomaan tappavia juomia kärsimättä vahinkoa.
On tosin joitakuita harvoja, jotka väittävät, että pyhä henki auttaa käsittelemään myrkkykäärmeitä vahingoittumatta, ja Yhdysvaltojen sanomalehdet kertovat silloin tällöin joistakuista tällaisista harhaannutetuista, joita on purtu ja jotka ovat kuolleet käärmeenpuremasta tällaisissa olosuhteissa, kuten W. J. Palmer Tennesseen Johnson Citystä. Hän kuoli käärmeenpuremaan lokakuun 4. pnä 1953. J. Thomas Georgian valtion Trentonista kuoli tällaiseen käärmeenpuremaan kesäkuun 15. pnä 1954. C. E. Canada Greenvillestä, Etelä-Carolinasta, kesti elokuussa 1953 käärmeenpureman ainoastaan siksi, että hän otti paljon seerumiruiskeita, joista kaksi muuta, jotka kuolivat, kieltäytyivät.
Nykyiset Raamatun oppineet ovat yksimielisiä siitä, että ne kaksitoista viimeistä jaetta, jotka puhuvat kielistä ja siitä, että käärmeet eivät vahingoita, eivät ole Markuksen kirjoittamat, vaan jonkun toisen lisäämät. Goodspeedin mukaan Markuksen kertomus ”päättyy äkisti 16:8:nnen loppuun kahdessa parhaassa ja vanhimmassa käsikirjoituksessa, Siinailaisessa ja Vatikaanilaisessa, sekä muutamissa muissa”. – The Goodspeed Parallel New Testament.
LAHJOJEN VASTAPAINONA HENGEN HEDELMÄT
Koska kielilahja ihastutti Korinton kristittyjä suhteettomasti arvoonsa nähden, niin Paavalin piti oikaista heille asia, minkä hän tekikin ensimmäisessä heille kirjoittamassaan kirjeessä, luvuissa 12–14, joissa on ainoa muu viittaus kieliin Apostolien tekojen ulkopuolella. Ei silloinkaan kaikilla ollut kielillä puhumisen lahjaa, sillä Paavali kirjoitti: ”Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?” Ja huomaa järjestys, tärkeimmästä, apostoleista, vähimmän tärkeään, kieliin ja niiden selittämiseen. – 1. Kor. 12:27–30.
Jatkaen tätä todisteluaan Paavali osoittaa 13. luvussa, mikä on todellisuudessa tärkeää: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.” Ja asettaen kielillä puhumisen lahjan sille kuuluvaan paikkaan Paavali sanoo seuraavassa luvussa: ”Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.” ”Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan; mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä. Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne.” ”Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko.” – 1. Kor. 14:4–25.
Voidaan selvästi havaita, että Paavali ei pitänyt kielilahjaa kovin tärkeänä. Hän osoitti, että se hyödytti vähän, jollei sitä, mitä sanottiin, käännetty, ja että profetoiminen, mikä merkitsee tässä julkista selittämistä, oli paljon hyödyllisempää kuin mikään kielillä puhumisen lahja.
Kristillinen seurakunta ei tarvitse enää nykyään kielillä puhumisen lahjaa, mutta se tarvitsee hengen hedelmää, niinkuin Paavali osoittaa: ”Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja KIELILLÄ PUHUMINEN LAKKAA.” ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.” Ne ihmelahjat, jotka auttoivat kristillistä seurakuntaa sen lapsuudessa, eivät ole selvästikään enää tarpeellisia sen kypsyydessä. Jos se, mikä näyttää kielillä puhumiselta nykyään ja mitä sanotaan glossolaliaksi, ei ole tunteellisuuden tai henkisen horjuvuuden tuote, niin se on tapaus, missä ”itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi” pettääkseen. – 1. Kor. 13:8, 11; 2. Kor. 11:14.
Jeesus sanoi: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” Hänen tosi seuraajiensa nykyään kantama hedelmä on ’tämän valtakunnan hyvän uutisen’ saarnaaminen ja ’itsensä varjeleminen niin, ettei maailma saastuta’, sekä ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen”. Nämä – ei kielillä puhuminen – ilmaisevat tosi kristillisen evankeliuminpalvelijan ja osoittavat, onko hänellä pyhää henkeä vai ei. – Matt. 7:16; 24:14; Jaak. 1:27; Gal. 5:22, 23.