Opettaako Raamattu yleistä pelastusta?
Melkein tuhatyhdeksänsataa vuotta on ollut kristityiksi tunnustautuvia, jotka ovat opettaneet yleistä pelastusta. Ja koska eräät itämaiset uskonnot väittävät, että kaikki sielut saavuttavat lopulta ”nirvanan” tilan, niin voitaisiin sanoa, että sadat miljoonat uskovat nykyään yleiseen pelastumiseen ja että tämä usko juontaa alkunsa Kristusta edeltäneeltä ajalta. Mutta opettaako Raamattu, Jumalan Sana, yleistä pelastusta?
VAIKKA se, mikä nykyään tunnetaan ”universalistikirkkona”, ei ole täysin kahdensadan vuodenkaan vanha, niin yleistä pelastusta koskeva oppi syntyi kohta sen jälkeen kun viimeinen apostoli oli nukkunut kuolemaan. Jotkut lahkot opettivat sitä jo niin varhain kuin v. 130 jKr. Vuonna 195 opetti sitä eräs Klemens Aleksandrialainen, ja yksi hänen oppilaistaan, itse Origenes, kannatti sitä voimakkaasti. Hänestä näytti uskomattomalta, että Jumala kiduttaisi luomuksiaan palavassa helvetissä iankaikkisesti ja ilman tuloksia, ja niin hän päätteli, että kaikki helvetin kidutus on parantavaa ja päättyy kohta, kun se on täyttänyt tarkoituksensa: ”Kaikki sielut, kaikki älylliset olennot, jotka ovat menneet harhaan, päästetään sentähden ennemmin tai myöhemmin jälleen Jumalan ystävyyteen. Kehitys on pitkä, arvaamattoman pitkä eräissä tapauksissa, mutta tulee aika, jolloin Jumala on kaikki kaikessa.”
Vaikka katoliset jumaluusoppineet, erityisesti Augustinus, jyrisivät ns. origenismia vastaan, niin yleisellä pelastuksella oli jatkuvasti puoltajia heidän kirkossaan samoin kuin muissakin uskontojärjestöissä, jotka väittivät olevansa kristillisiä. Albigenssit opettivat sitä yhdennellätoista vuosisadalla, lollardit neljännellätoista ja monet uskonpuhdistusta edeltäneet uskonpuhdistajat viidennellätoista vuosisadalla. Sekä katoliset että protestanttiset uskonnolliset järjestöt erottivat kirkosta, karkoittivat maasta tai poistivat asemastaan monia pappeja, koska he opettivat yleistä pelastusta.
Yleinen pelastuminen kuului Englannissa jonkin aikaa seitsemännellätoista vuosisadalla kerettiläisyyteen, mikä rangaistiin vankeudella, kun taas toiset ”kerettiläisyydet” rangaistiin kuolemalla. Eräs John Gatchell tuomittiin suunnilleen samoihin aikoihin Yhdysvaltojen hyvin uskonnollisessa siirtokunnassa Massachusettsissa ”häpeäpaaluun kieli esiinvedettynä ja tulisella raudalla lävistettynä”, koska hän opetti yleistä pelastusta.
Näyttää siltä, että yleistä pelastusta opettaneitten sydän oli useimmissa tapauksissa oikeassa paikassa. Eräskin sanoi: ”Jumalattomien loputon rankaiseminen [kiduttaminen] ei osoittaisi Jumalan oikeudenmukaisuutta, vaan epäoikeudenmukaisuutta.” Koska he uskoivat Raamatun opettavan, että jumalattomia kidutetaan helvetissä ja että ihmissielu on kuolematon, niin he asettivat iätikestävän helvetin kidutuksen kyseelliseksi. Joku päätteli, että tuollainen kidutus loppuu suuren riemuvuoden tullessa 50 000 vuoden kuluttua.
Niiden raamatunkohtien joukossa, joita Origenes käytti tukeakseen yleistä pelastusta, oli 1. Korinttolaiskirjeen 15:25, 28 (Um): ”Sillä hänen täytyy hallita kuninkaana, kunnes Jumala on pannut kaikki viholliset hänen jalkojensa alle. . . . Poika itsekin alistuu sen alaiseksi, joka alisti kaiken hänen alaisuuteensa, jotta Jumala olisi kaikki jokaiselle.” Jotta Jumala olisi lopulta kaikki jokaiselle, niin Origenes ajatteli, että kaikki älylliset luomukset täytyy viimein sovittaa Jumalan kanssa.
Toinen yleistä pelastusta tukemaan käytetty raamatunpaikka on Filippiläiskirjeen 2:10, 11 (Um): ”Niin että Jeesuksen nimessä kaikki polvet notkistuisivat, niiden, jotka ovat taivaassa, ja niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja että jokainen kieli tunnustaisi avoimesti Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” On väitetty, että jos jokaisen polven on notkistuttava ja jokaisen kielen tunnustettava, niin kaikkien elävien täytyy tulla lopulta sovitetuiksi Jumalan kanssa.
Ja sitten Roomalaiskirjeen 5:18. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi.” Eräs universalistien julkaisu sanoi tästä v. 1930: ”Rinnakkaisuus on tässä täydellinen. Aadamin yhden rikkomuksen tekee tehottomaksi Kristuksen yksi vanhurskas tuomio. Aadamin teko vaikuttaa lopulta koko ihmiskuntaan. Kristuksen työn täytyy samoin lopulta vanhurskauttaa todellisesti koko ihmiskunta. . . . Jos Aadamin rikos antaisi vain jokaiselle tilaisuuden tehdä syntiä, niin että joistakuista tulisi syntisiä ja toisista ei, niin me voisimme sanoa, että Kristuksen työ tuo vanhurskautuksen kaikille sillä ehdolla, että he ottavat sen vastaan. Mutta meidän täytyy myöntää, että ihminen ei voi valita syntiseksi tuloa, joten näin on käyvä myöskin Kristuksen työn kautta. Molemmat ovat todellisia ja yleisiä.”
RAAMATUN KANTA
Raamatussa tehdään selväksi Ensimmäisestä Mooseksen Kirjasta Ilmestyskirjaan asti, että jotkut eivät saa pelastusta. Tuomitessaan Aadamin Jumala sanoi: ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Se merkitsee tyhjäksitekemistä, ei pelastumista. Meille sanotaan Sodomasta ja Gomorrasta, että ne ”ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään” oikeudenmukaista iankaikkista rangaistusta. Ilmestyskirjan 21:8:nnesta (Um) luemme, että kaikkien jumalattomien osa on ”siinä järvessä, mikä palaa tulta ja tulikiveä. Tämä merkitsee toista kuolemaa.” Ei puhuta mitään siitä, että tästä toisesta kuolemasta olisi lunastusta tai ylösnousemusta. – 1. Moos. 3:19; Juud. 7.
Kristus hävittää ”sen, jolla on keinot aiheuttaa kuolema, se on, Perkeleen”. Jumalattomat ovat niinkuin ”vihan astioita, jotka on tehty sopiviksi tuhoon”. Heidän nimensä ”lahoaa”. ”Vuohia” käsketään menemään ”iankaikkiseen poiseristykseen”. Sanakirjan mukaan merkitsee tuhoaminen tyhjäksi tekemistä, olemassaolosta poistamista, ja tuho merkitsee hävitystä, perin juurin hävittämistä, olemattomaksi tekemistä. – Hepr. 2:14; Room. 9:22, Um; Sananl. 10:7; Matt. 25:46, Um.
Yleiseen pelastumiseen uskovat painottavat Jumalan armoa. Mutta Jumala ei jätä armoa osoittaessaan oikeutta huomioonottamatta, vaan on harkitseva. ”Minä . . . armahdan, ketä armahdan.” Hän ”on vihainen jumalattomille joka päivä”. Hän sanoo tahallisille jumalattomille, jotka halveksivat hänen nuhdettaan, että minäkin ”nauran teidän hädällenne”. – 2. Moos. 33:19; Ps. 7:11, KJ; Sananl. 1:24–32.
Päävikana niillä, jotka pitävät kiinni yleisestä pelastuksesta, näyttää olevan, että he erehtyivät rakentaessaan väärälle opille, kun yrittivät saada uskonsa sopusointuun rakkauden Jumalan kanssa. Koska he eivät kyenneet sovittamaan yhteen rakkauden Jumalaa ja iankaikkista rangaistusta kidutuksen muodossa, niin he rajoittivat rangaistuksen kestoaikaa. Heidän olisi pitänyt poistaa kidutus, mutta antaa rangaistuksen kestoajan olla iankaikkinen. Tyhjäksi tekeminen, tuhoaminen, perin juurin hävittäminen, olemassaolosta poistaminen ovat ikuinen rangaistus, mutta niihin ei sisälly kärsiminen tietoisuudessa, minkävuoksi ne ovat sopivia rakkauden Jumalan langettamiksi rangaistuksiksi.
He tekivät tämän erehdyksen, koska he pitivät kiinni erheellisestä kaikkien sielujen kuolemattomuutta koskevasta opista. Koska he uskoivat, että kaikkien kerran olemassaoloon tulevien älyllisten luomusten täytyy elää jatkuvasti iäti, niin he päättelivät, että koska Jumalan ei voida ajatella kiduttavan heitä hyödyttömästi iankaikkisesti, niin heidät kaikki sovitetaan lopulta Jumalan kanssa.
Mutta Raamattu ei sano missään, että kuolemattomuus on kaikkien älyllisten sielujen synnynnäinen ominaisuus. Se sanoo päinvastoin, että ”se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”, että kukaan ihminen ’ei voi vapauttaa sieluaan sheolin vallasta’ eli haudasta ja että Kristus ”antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan” sekä että kristityt etsivät nyt katoamattomuutta ja heidät puetaan ylösnousemuksessa kuolemattomuuteen. – Hes. 18:4; Ps. 89:49; Jes. 53:12; Room. 2:7; 1. Kor. 15:53, 54.
”Se palkka, minkä synti maksaa, on kuolema, mutta se lahja, minkä Jumala antaa, on iankaikkinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, kautta.” (Room. 6:23, Um) Jos kaikki saisivat elämän ilman muuta, niin se ei olisi lahja. Lahjaan sisältyy valinta. Jumalan Sana osoittaa, että luomuksien valittaviksi vaihtoehdoiksi ei ole asetettu elämää onnessa tai kidutuksessa, vaan elämä tai kuolema. ”Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman.” (5. Moos. 30:19) Jos ihminen ei arvosta riittävästi elämää elääkseen sitä sopusoinnussa Jumalan vanhurskasten lakien kanssa, niin hän menettää sen. Se on viisasta, oikeudenmukaista ja rakkaudellista Jumalan puolelta. Samoin kuin Aadam ja Eeva eivät arvostaneet elämää, minkävuoksi heidät palautettiin tomuun, niin on hävitys oleva kaikkien sellaisten älyllisten luomusten kohtalo, jotka eivät arvosta elämää.
Kun kaikki jumalattomat tuhotaan Jumalan määräämänä aikana, niin siitä täytyy seurata, että sitten kaikki alistuvat Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen valtaan, niin että Jumala on oleva kaikki kaikille, jotka elävät. Ja silloin myös jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa, että Kristus on Herra, sillä jumalattomien polvet ja kieli ovat hävitetyt.
Mutta mitä on sanottava siitä väitteestä, että sellaiset raamatunpaikat kuin Roomalaiskirjeen 5:18 osoittavat, että yhtä vähän kuin ihminen voi valita synnin perimistä, hän voi valita elämänkään perimistä, koska kumpikin tulee kuin itsestään? Tällainen johtopäätös on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa Ensimmäisestä Mooseksen Kirjasta Ilmestyskirjaan asti, sillä hänen Sanansa osoittaa toistamiseen, että elämä riippuu oikeasta elämäntavasta. Iankaikkista elämää ei pakoitettu Aadamille, vaan se tehtiin ehdonalaiseksi. Se tarjottiin lahjana. Iankaikkista elämää ei pakoiteta myöskään hänen jälkeläisilleen. Emmekä me lue sitäpaitsi mistään, että kuolema olisi lahja. Se on rangaistus, jota ei voida välttää, kun se kerran on ansaittu. – Hes. 18:31, 32.
Mitä Roomalaiskirjeen 5:18:an tulee, niin Uuden maailman käännös tekee sen merkityksen selväksi: ”Niinpä siis, samoinkuin yhdestä rikkomuksesta oli seurauksena kaikenlaisille ihmisille kuolemantuomio, niin on yhdestä vanhurskautusteosta seurauksena kaikenlaisille ihmisille heidän julistamisensa vanhurskaiksi elämää varten.” Kun Kreikkalaisissa Kirjoituksissa mainitaan sana ”kaikki”, niin tarkoitetaan kerran toisensa jälkeen ”kaikenlaisia” eikä ”kaikkia”. Valaiseva esimerkki on Apostolien tekojen 2:17. Jumala sanoo siinä useimpien käännösten mukaan: ”Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle.” Me tiedämme nyt, että Jumalan henkeä ei vuodatettu helluntaina kirjaimellisesti kaikkeen lihaan, vaan ainoastaan verraten harvoille. Mutta Jumala vuodatti sen ’pojille ja tyttärille, nuorille miehille ja vanhoille miehille, orjille ja orjattarille’. Ja niinpä Uuden maailman käännös kuuluukin näin: ”Minä vuodatan jonkin verran henkeäni joka lajia olevalle lihalle.” Sama koskee 1. Timoteuksen kirjeen 2:3, 4:ttäkin (Um): Jumalan tahto on, että ”kaikenlaisia ihmisiä pelastuisi”.
OPETUKSEN AIKAANSAAMA VAHINKO
Voiko siitä opetuksesta olla vahinkoa, että kaikki älylliset luomukset, jotka ovat koskaan eläneet, sovitetaan lopulta Jumalan kanssa? Kyllä, koska se riistää ennen kaikkea Jumalalta hänen kirkkautensa sellaisena, joka on arvollinen siveellisesti vapaitten luomusten palvottavaksi. Lisäksi se tekee tyhjäksi juuri sen kysymyksen, minkä vuoksi Jumala on sallinut ihmiskunnan olla olemassa ja mistä hän suurimmin iloitsee, nimittäin: Voivatko älylliset luomukset säilyttää nuhteettomuutensa kaikesta siitä huolimatta, mitä Saatana saattaa tehdä kääntääkseen heidät pois kiusauksien tai vainon välityksellä? Miksi Jehova olisi kääntänyt Saatanan huomion Jobin nuhteettomuuden säilyttämiseen, jos koko ihmiskunta ja Saatana itsekin lopulta tulee sovitetuksi Jumalan kanssa ja saa iankaikkisen elämän?
Yleinen pelastuminen on Perkeleen ansa ihmisten johtamiseksi varomattomuuteen lupaamalla heille pelastuksen siitä huolimatta, mitä he tekevät tai eivät tee. Ne, jotka kerran arvostivat totuuden valoa, minkä Jumala antaa loistaa Sanaansa nykyään, mutta jotka syystä tai toisesta loukkaantuivat ja erosivat muodostaen oman pienen suuntansa, tarttuvat usein yleiseen pelastukseen. Mutta hyväksyessään yleisen pelastumisen nämä valmistavat nähtävästi tietämättään tilaisuutta itselleen nuhteettomuuden menettämisestä huolimatta. Mutta sellaisilla ei ole pelastumistoivoa enempää kuin oli Juudaksellakaan, jota Jeesus sanoi ”kadotuksen lapseksi”. Niinkuin sekä Pietari että Paavali osoittavat näistä, jotka ovat kerran olleet valistetut ja sitten ovat langenneet pois, ”mahdotonta on heitä taas uudistaa parannukseen”. – Joh. 17:12; Hepr. 6:4–6; 2. Piet. 2:4–22.
Vaikka monet hyvää tarkoittavat kristityiksi tunnustautuvat ihmiset ovat opettaneet yleistä pelastusta toiselta vuosisadalta kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti meidän kristillistä aikaamme, niin Raamattu ei opeta sitä. Jumala on rakkaus, mutta hän on myöskin oikeudenmukainen. Hän tarjoaa rakkaudessa iankaikkisen elämän niille, jotka täyttävät hänen asettamansa ehdot, ja hän sääti oikeudenmukaisuudessaan, että ne, jotka hylkäävät hänen lahjansa, ansaitsevat kuoleman.