Nuoriso uuden maailman yhteiskunnassa
”Minä annan teille hyvän neuvon, älkää kääntykö pois minun opetuksestani. . . . ota vaarin siitä, mitä minä sanon, kallista korvasi minun sanoilleni; älä kadota niitä koskaan näkyvistäsi, vaan paina ne mieleesi; niille, jotka löytävät ne, ne ovat elämä.” – Sananl. 4:2, 20–22, Mo.
1. Mikä määrää nuorten hyvät ominaisuudet uuden maailman yhteiskunnassa?
TÄMÄN päivän nuoret ovat huomisen aikuisia. Huomispäivän aikuisten kelpoisuus ja kypsyys riippuu sentähden siitä kasvatuksesta ja valmennuksesta, mikä annetaan nuorisolle nyt. Yhtenä nuorison valmennuskeskuksena pitäisi olla kodin, ja kristittyjen vanhempien tulisi toimia opettajina. Kristillisen kodin kypsät opettajat käyttävät johtavana oppikirjanaan Jumalan Sanaa, Raamattua, ja tällainen pohja tarjoaa oikean taustan nykyiselle nuorisolle sen valmistautuessa oikeaan paikkaan uuden maailman yhteiskunnassa.
2. Mitkä tekijät tulevat kysymykseen lasten opettamisessa ja kasvattamisessa?
2 Opetus ja valmennus ovat maailmassa yleensä yhtä vaihtelevia kuin opettajat ja heidän perimätietonsa ja filosofiansakin. Miten moninaista henkistä ravintoa tarjotaankaan siitä syystä nautittavaksi varsinkin nuoremmalle sukupolvelle! Jotkut asiantuntijat selittävät, että ”me olemme sitä, mitä me syömme”. Meidän mielemme tulee sellaiseksi, millä me ruokimme sitä. Koska mieli ohjaa ihmistä eli vaikuttaa häneen, niin me ymmärrämme heti, miten tärkeä oikea henkinen ruokavalio on. Mieltä ravitaan kasvatusmenetelmillä kotona ja kristillisessä seurakunnassa suoranaisesti puhutun sanan kuulemisen kautta. On olemassa myöskin hyvin tärkeä epäsuora vaikutin, ja se on esimerkki, koska kymmenvuotiaskin muovautuu niin kovin vanhempiensa, opettajiensa ja toisten aikaansaaman vaikutuksen mukaiseksi, minkä alaiseksi tai mille alttiiksi hän saattaa joutua. Oikean esimerkin noudattamista valaisee Mestariopettajan lausunto: ”Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” Mutta monet mukautuvat päinvastoin menneisyyden tapahtumiin tai useamman kuin yhden henkilön, kenties jonkin ryhmän menettelyn antamaan esimerkkiin tai ehkä johonkin kasvatusjärjestelmään, joka noudattaa jotakin moninaisen filosofian erityistä muotoa, tai kansalliseen tai oman paikkakunnan poliittiseen kaavaan tai myöskin niiden kaupallisten järjestöjen menettelytapoihin, joiden yhteydessä heidän seuralaisensa ovat tai jotka vaikuttavat näihin. Jotta sopimattomia esimerkkejä voitaisiin karttaa, niin on kirjoitettu: ”Mutta nämä tapahtuivat heille esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien täydellistetyt loput ovat saapuneet.” – Joh. 13:15; 1. Kor. 10:11; 1. Tim. 6:20, 21.
3. Mikä hallitsee ruumiillista kasvua? Miksi hengellinen ravinto on vielä tärkeämpää?
3 Ihmiselle annettiin kyky jatkaa omaa lajiaan. Tarkoitus oli, että jälkeläiset kehittyvät kasvun mukana määrättyjen vuosien varrella ruumiillisesti, mikä vaatii noin kaksikymmentä vuotta. Tämä täysi-ikäisyys saavutetaan, jos on saatavissa hyvää ravintoa. Ruumis kehittyy luonnollisesti voimakkaammaksi, jos sille annetaan liikuntoa tai harjoitusta kovassa työssä. Mutta tällainen menestys sellaisenaan kehittyy ainoastaan määrättyyn kohtaan asti, ja apostoli Paavali puhuu siitä vain ohimennen sanoessaan: ”Ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään.” Koska sillä on vain vähän merkitystä, niin pitäisi uuden maailman yhteiskunnassa ottaa nuorisoa varten huomioon tärkeämpi kunnossapitokeino, hengellinen ravinto ja sen arvo ja vaikutus. Tämä on tärkeätä erityisesti Paavalin nuorelle Timoteukselle kirjoittamien voimakkaampien sanojen valossa: ”Jumalinen antaumus on hyödyllinen kaikkeen, koska se sisältää sekä nykyisen että tulevan elämän lupauksen.” – 1. Tim. 4:8, Um.
VARHAINEN VALMENNUS
4. Miksi on tärkeää alkaa valmentaa lapsia hyvin varhaisessa iässä? Ja miksi heidän ei voida antaa tehdä omia ratkaisujaan?
4 Lapsi saa ensimmäisen valmennuksensa kymmenenä ensimmäisenä vuonna useimmissa tapauksissa vanhemmiltaan tai lähimmiltä hoitajiltaan. Lapselle esitetään ensin joukko käskyjä ja kieltoja, ja se tutustutetaan sitä koskeviin perussanoihin. Tähän valmennukseen suhtaudutaan usein kevyesti, sillä vanhemmat ajattelevat toisinaan lapsen olevan liian nuori. Myöntäköötpä vanhemmat tai eivät, niin aivan nuori mieli voi ottaa vastaan paljon tietoa, ja monet pysyvät piirteet saadaan juuri tänä aikana. Lapsi on monesti kyllin ovela jopa opettaakseen vanhemmat palvelemaan sitä ja tehdäkseen oman päänsä mukaan. Tämä ei ole kuitenkaan kristillinen menettelytapa, koska vanhemmille sanotaan: ”Totuta lapsi sille tielle, mitä hänen tulee kulkea.” Lapsi on epätäydellinen ja syntinen (ei viaton ja synnitön, niinkuin jotkut papit haluaisivat monen uskovan) ja tarvitsee askelilleen ohjausta vanhurskaaseen suuntaan. Lapsen oma valinta johtaisi sen usein väärälle ja itsekkäälle tielle. Jeremia tunnusti muinoin sattuvasti: ”Minä tiedän, [Jehova], että miehen tie ei riipu hänestä itsestään, etteivät vaeltavan miehen askeleet ole hänen ohjattavissaan.” Miten totta tämä onkaan ihmisestä varsinkin lapsena! – Sananl. 22:6; Jer. 10:23, Ts.
5. a) Miksi todellinen kuri on niin välttämätön? b) Osoita esimerkein, mitä tapahtuu, kun vanhemmat ovat leväperäisiä käskyjensä toteuttamisessa.
5 Eräässä kristityssä kodissa tapahtui seuraavaa, mikä valaisee lapsen hallintoa kodissa. Lapsi pyysi ja hälisi saadakseen haluamaansa ruokaa ja teki tämän vaativalla tavalla. Äiti myöntyi ja valmisti sitä ruokaa. Kun ruoka pantiin lapsen eteen, niin hän päätti, ettei hän sittenkään haluakaan sitä. Äiti suostutteli, mutta kun lapsi teeskenteli olevansa sairas, niin äiti otti ruoan pois. Lapsen kuultiin sanovan hiljaa: ”Pääsinpä siitä tosiaan!” Tässä tapauksessa ei ollut lainkaan kuria, ja tuo lapsi kehitti itsekkyyden piirrettä ja tuli itsekeskeiseksi. Vanhemmat eivät ehkä aina huomaa, että lapset koettelevat myöskin heitä. Tämän osoittaa tapaus, kun nelivuotias poika, jonka eteen asetettiin hänen ruokansa, heitti sen lattialle äidin astuttua ulos huoneesta. Seurauksena oli lempeä moite, minkä jälkeen äiti pani enemmän ruokaa hänen eteensä. Se sai samanlaisen kohtelun äidin poissaollessa. Hänelle selitettiin, että hän olisi eräänä päivänä täysikasvuinen ja hänellä olisi omia lapsia, ja kun kysyttiin, mitä hän tekisi, jos hänen lapsensa heittäisi ruokansa lattialle, niin hän vastasi empimättä: ”Minä piiskaisin häntä.” Hän tiesi, mikä oli oikein, ja että olisi pitänyt ryhtyä oikeisiin oikaisumenetelmiin. Hänen on täytynyt olla kasvatuksen kannalta katsoen jossain määrin pettynyt vanhempiensa suhteen. Tällaisissa olosuhteissa eivät lapset voi pitää vanhempiaan sopivina esimerkkeinä lasten kasvattamisessa. Valmennus ei ole pelkästään tiedon antamista mieleen, vaan se merkitsee myöskin sen mukaan elämistä. ”Pelkät sanat eivät valmenna koskaan orjaa; hän ymmärtää, mutta ei tottele.” ”Joka hemmottelee palvelijaansa lapsuudesta lähtien, ei saa lopulta mitään muuta kuin kiittämättömyyttä.” Ei niin, että lapset eivät tietäisi parempaa, sillä he tietävät usein, mikä on oikein ja sopivaa, mutta he eivät tee sitä aina, jos heitä ei kuriteta. Lisävahvistukseksi sille ajatukselle, että käskyn tottelemista ei jätetä lapsen tahdon varaan, on kiinnostavaa huomata, mitä Jehova sanoi Aabrahamista: ”Sillä minä olen tullut tuntemaan hänet, jotta hän käskisi poikiaan ja huonekuntalaisiaan jälkeensä, niin että he pitävät Jehovan tien ja tekevät vanhurskautta.” Ei ole koskaan ollut ajatustakaan siitä, että lapsi päättäisi asian, vaan vanhemmat tekivät ratkaisut lapsen puolesta. – Sananl. 29:18, 19, Mo; 29:21, Ak; 1. Moos. 18:19, Um.
6. Miksi vanhemmilta vaaditaan paljon aikaa lasten valmentamiseen asianmukaisella tavalla?
6 Kun huomaamme, että 3 800 vuotta sitten oli niin kovin tärkeätä, että vanhemmat opettivat lapsiaan, niin voimme nähdä, kuinka paljon tärkeämpää se on kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, jolloin vanhempien valvonta on leväperäistä ja rikollisuus vallalla. Kristittyjen vanhempien tulee ehdottomasti tämän tähden käyttää aikaa nuorten mielen opettamiseen ja muokkaamiseen oikealla tiedolla ja sitten, jos on välttämätöntä, sellaisen sopivan kurin soveltamiseen, mikä auttaa heitä toteuttamaan sen, mitä he ovat oppineet. Kun he oppivat tekemään sen, mitä heille on sanottu, ja tekemään sen oikealla tavalla ja jatkuvasti, niin se on helpompaa kasvamisen tapahtuessa. Eikä tässä kaikki, vaan se myöskin vahvistaa lapsen mieltä erottamaan oikean väärästä ja lujittaa siten mielen vääriä oppeja ja kouluissa sekä muitten kosketusten kautta saatavia vääriä opetuksia ja erheellisen maallisen kasvatuksen turmelevaa vaikutusta vastaan. On myös hyvä painaa lapsen mieleen Paavalin antama neuvo, kun hän lausui: ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee.’” – 1. Kor. 15:33.
7. Miten vanhemmat voivat olla avuksi lapsille, kun nämä menevät kouluun?
7 Jotkut vanhemmat ajattelevat, että ottaen huomioon kaiken yleisessä koulujärjestelmässä vallitsevan rikollisuuden ja turmeluksen voisi olla parempi olla lainkaan lähettämättä lapsia yleisiin kouluihin. Mutta kun lapsi saa jatkuvasti oikeaa vanhempien teokraattista kasvatusta kehitysvuosinaan olemalla säännöllisesti kokouksissa ja osallistumalla palveluskouluun sekä todistamiseen ovelta ovelle, niin hän pystyy ’kestämään Perkeleen tuliset nuolet’ koulussa tai missä tahansa muuallakin. Hän voi koulussa ollessaan välttää niitä opintojen ulkopuolella olevia toimintoja, mitkä ovat niin tuhoisia hänelle. Tämä tulee erityisesti kysymykseen, kun huomaamme, että samanikäiset turvautuvat usein koulussa vääriin menettelyihin peleissä ja käyttävät rumaa ja karkeaa kieltä seurustellessaan toisten kanssa. Läheinen yhteys sellaisiin herättäisi kiusauksen noudattaa samanlaista menettelyä ja omaksua samanlaisia tapoja. Paavali kehoittaa meitä: ”Älköön kelvoton puhe lähtekö teidän suustanne, vaan mikä puhe on hyvä rakentamiseksi, niinkuin tarve saattaa olla, jotta se antaisi sitä, mikä on edullista kuulijoille. Poistukoon kaikki ilkeä katkeruus ja viha ja kiukku ja huutaminen ja herjaava puhe teiltä yhdessä kaiken vahingollisen kanssa.” – Ef. 4:29, 31, Um.
8, 9. Miksi vahva usko on välttämätön nuorelle evankeliuminpalvelijalle, kun hän on koulussa? Mikä edistää sitä?
8 Nuori mieli voi olla voimakas ja voi ilmaista tämän vastustamalla maailman vääriä houkutuksia koulussa niinkuin sen ulkopuolellakin. Olemme huomanneet, kuinka monet nuoret evankeliuminpalvelijat ovat kestäneet vainoa ajattelematta hetkeäkään horjua. Monilla on sama mielenlaatu kuin Timoteuksella, josta Paavali kirjoitti: ”Minä muistelen sitä uskoa, mikä sinulla on ilman ulkokultaisuutta ja mikä oli ensin sinun isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella, mutta minkä minä tiedän varmasti olevan sinullakin.” Timoteuksen myöhempi palvelus saarnaamisessa ja lujuudessa vahvistaa tosiaan Paavalin mielipiteen tässä suhteessa. Me voimme huomata niinikään, että Timoteuksen varhaisen opetuksen hyvä perustus oli tuon uskon aidon voiman edellytys. Samanlainen kristillinen kasvatus on nykyäänkin vanhempien velvollisuutena, ja silloin voidaan odottaa lasten osoittavan yhtä vahvaa uskoa. Kun perustus on siis hyvin laskettu, niin lapsen mielenlaatu kohdistuu ja suuntautuu hänen omasta halustaan siihen, mikä on ollut etusijalla hänen vanhempiensa mielessä. Jos se on ollut kokoajanpalvelus, niin hänkin suunnittelee ja valitsee koulussa ollessaan opintonsa siten, että ne edistävät hänen evankeliuminpalveluksensa laatua. – 2. Tim. 1:5, Um.
9 Sellaisten ammattien valinta, mitkä sopivat osa-ajan työksi toimeentulon hankkimiseksi Paavalin tavalla kokoajanpalveluksessa, pidetään mielessä. Lapsen ei tarvitse näin hyvän alun omatessaan olla kuin maailman horjuvat ja epäilevät nuoret, joiden tulevaisuus on onneton ja epävarma ja jotka ihmettelevät, mihin he voisivat luottaa. Hänellä on sama mielenlaatu kuin psalminkirjoittajalla: ”Onnellisia ovat ne, jotka elävät rehellisesti eläen Iankaikkisen lain mukaan.” Niillä, jotka elävät Jehovan lain mukaan osoittaen arvonantoa sitä kohtaan, ei ole mitään pelkoa eikä epävarmuutta. Nuorella evankeliuminpalvelijalla voi olla ilo ja rauha, kuten saman psalmin kuudes jae osoittaa: ”Minua ei kohtaa häpeä, kun otan vaarin sinun käskyistäsi.” Ja: ”Minä tottelen sinua, älä sinä hylkää minua koskaan.” Tässä on sellaisen pyyntö, joka ottaa vastaan opetusta voidakseen totella vielä paremmin. Psalminkirjoittaja kehoittaa edelleen: ”Miten voi nuori mies pitää elämänsä puhtaana?” Tämä kysymys on varmasti niiden rehellisten nuorten mielessä, jotka haluavat pysytellä erossa tämän maailman turmeluksesta ja rikollisuudesta. Vastaus kuuluu: ”Pitämällä kiinni sinun sanastasi. Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, jotten tekisi syntiä sinua vastaan.” Jos kouluissa vallitsevat opetusperiaatteet olisivat yhtäpitäviä ja sopusoinnussa tämän kanssa, niin lapset suhtautuisivat mielessään samalla tavalla siihen, mikä on oikein, samoin kuin koulun sääntöihinkin. Mutta nykyään ei monilla lapsilla ja nuorilla yleensä ole paljoakaan kunnioitusta kouluviranomaisia kohtaan, koska sääntöjä ei panna täytäntöön ja korkeat periaatteet puuttuvat. – Apt. 18:3, 4; Ps. 119:1, 6, 8, 9, 11, Mo.
NYKYINEN RIKOLLISUUS
10. Mitä kouluissa tapahtuu, kun niissä ei ole kuria? Miksi?
10 Mutta mitä tapahtuu alaikäiselle pojalle tai tytölle, kun varhaisvalmennuksessa ei painoteta Jumalan laeissa pysymistä? Katso ympärillesi ja näe! On murheellisia vanhempia, hämmentyneitä opettajia ja siviilivirkamiehiä, joiden kurin vitsaa pidättävät väärät ajatukset, mikä sallii kaikenlaisen pahuuden ja nuorisorikollisuuden lisääntyä. Koska Jumalan Sana ei ole kasvatuksen ainoana auktoriteettina ja oppaana, niin vastuulliset viranomaiset ovat eri mieltä siitä, millä tavalla kuria on käytettävä, ja monet psykologit menevät niin pitkälle, että he sanovat lapsen kurissapitämisen olevan sen vihaamista. Meidän sanomalehtiemme otsikot tekevät joka päivä yhteenvetoja näiden jakautuneitten mielipiteitten seurauksista, kun ne kertovat nykyisten kurittomien lasten tekoja. Mutta Jumalan Sana sanoo selvästi: ”Kurituksen vitsa antaa viisautta, mutta lapsi, joka on jätetty oman onnensa nojaan, tuottaa häpeää äidilleen.” ”Kurita poikaasi, niin kauan kuin hänestä on vielä toivoa, äläkä salli hänen juosta tuhoon.” – Sananl. 29:15, Ak; 19:18, Mo.
11. Mikä on seurauksena, kun sallitaan laiskuutta?
11 Umpimähkäinen ja huolimaton lasten kasvatustapa johtaa siihen, että heidän mielensä harjaantuu väärään suuntaan, tulee taipuvaiseksi laiskuuteen. Vanhemmat ovat vastuussa tästä, kun he eivät ohjaa lapsiaan oikeaan suuntaan eivätkä pidä heitä ahkerina. Salomo kirjoitti: ”Kun kädet ovat velttoina, niin katto vuotaa”, osoittaen, että velttous ajattelemisessa ja toiminnassa johtaa tuhoisaan tilaan. Jumala kehoittaa päinvastoin tarkkailemaan muurahaista oikeana esimerkkinä. Ahkerat lapset eivät joudu ikävyyksiin. Jokaisen koululapsen muistivihon ensimmäiselle sivulle voitaisiin hyvin jäljentää kokonaan ahkeraa muurahaista koskevat Raamatun jakeet. – Saarn. 10:18, Mo; Sananl. 6:6–8.
12, 13. a) Mikä on edistänyt rikollisuutta nykyään kouluissa? b) Miten mielettömyys ilmenee?
12 Katselkaamme nyt edelleen kurittomia nuoria. Toiset alaikäiset heittiöt pitävät usein nykyään suuressa arvossa neljäntoista ikäisiä poikia, kun raain, itsepintaisin heistä kaikista pystyy hallitsemaan heitä heidän joukossaan jäljitellen täysikasvuisia roistoja, koska pojat (ja toisinaan tytötkin heidän joukossaan) matkivat vanhempia heittiöitä, jotka lähtevät yöllä ryöstämään, raiskaamaan, murhaamaan ja herättämään kauhua. He turvautuvat huumausaineisiin ja tulevat niiden orjiksi siinä määrin, että eivät kykene näkemään toivon kipinääkään paremmasta elämästä. Mikä synkkä kuva! Sen sijaan että nämä nuoret olisivat valmennettuja vanhurskauteen, he valmentuvat syntiin. Kaiken tämän voidaan katsoa juontavan alkunsa sarjakuvavimmasta lastentarhan päivinä, radiosta, televisiosta ja jännittävistä rikoselokuvista, mitkä nielevät noiden rikollisten melkein joka ainoan hetken, mikä on koulusta vapaana. Opittuaan siten monenlaisia rikoksia he astuvat röyhkeinä synnin täyttämään maailmaan harjoittamaan sitä, mitä heille on ’saarnattu’.
13 Voidaan tosiaan nähdä, että ”hulluus on kiertynyt poikasen sydämeen”, mikä osoittaa meille, että mielettömyys on nuorten luonnollinen taipumus, ja jos vanhemmat tai vastuunalaiset eivät poista sitä, niin tämä mielettömyys lisääntyy, ja seurauksena on, että ”teoistansa tuntee jo poikasenkin”. – Sananl. 22:15; 20:11.
OIKEA KRISTILLINEN VALMENNUS
14. a) Millainen on kristillisesti valmennettujen nuorten asenne ja käytös? b) Ottaako Jehova huomioon nuoret lapset? Miten hän käyttää heitä?
14 Pankaamme tämän vastakohdaksi kristillisesti valmennettu nuori mies tai nainen, jolla on puhdas näkemys ja jolle Jumalan varma Sana on antanut lujan toivon. Tuloksena tästä on vanhurskaus, rauha, terveys ja ennen kaikkea viisas halu palvella vanhurskasta Jumalaa, Jehovaa. Jehovaa miellyttää, että nuoret miehet ja naiset antavat vapaaehtoisesti elämänsä hänen palvelukseensa vapaina rikollisuudesta ja synnistä ja kaikista niistä epävanhurskaista teoista, joita maailman nuoriso harjoittaa, pitäen mielessä yksistään puhtaan ja rehellisen elämän viettämisen hänen ylistyksekseen. Kun joku yritti tyhmästi Jeesuksen päivänä ehkäistä tällaisia vanhurskautta rakastavia lapsia tulemasta hänen luokseen, niin hän nuhteli niitä, jotka tahtoivat estää heitä, sanoen: ”Antakaa nuorten lasten tulla minun luokseni, älkää yrittäkö estää heitä, sillä Jumalan valtakunta kuuluu senkaltaisille ihmisille. Minä sanon teille totuudenmukaisesti: Ken ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin nuori lapsi, hän ei suinkaan pääse sinne.” Hän ”otti lapsia syliinsä ja alkoi siunata heitä pannen kätensä heidän päälleen”. Heille tarjoutui täten siunattu tilaisuus aitoon onneen. Heillä oli vapaus tulla Jeesuksen luo, ja hän kehoitti heitä empimättä tulemaan. Hän sanoi heistä: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut ylistyksen.” – Mark. 10:14–16; Matt. 21:16, Um.
15. Missä olosuhteissa ja iässä antautuminen ja kaste sopivat lapselle?
15 Kun hän kehoitti heitä laulamaan Jehovan ylistystä, niin se tarkoitti myöskin sitä, että heidän sopi antautua tekemään Jehovan tahto. Uskolliset lapset haluavat nyt palvella Jehovaa rakkaudellisesti ja uskollisesti sekä seurata samaa tietä, mitä heidän antautuneet vanhempansakin kulkevat. Joku voi nyt kysyä: Olisiko minun sopivaa tehdä varhaisessa iässä, ollessani vasta vähän toisella kymmenellä, tällainen antautumislupaus ja vertauskuvata se vesikasteella? Koska monta lasta kastetaan joka vuosi kierroskonventeissa ja muissa Jehovan kansan konventeissa, niin voidaanko sanoa, että tämä on oikea menettely näiden nuorten evankeliuminpalvelijoitten noudatettavaksi? Jos he eivät tiedä omassa mielessään, mitä he tekevät, niin he eivät ole luonnollisestikaan silloin valmiita ottamaan tätä ylen tärkeää askelta. Ei voida määrätä tarkalleen, missä iässä kaste tai antautuminen on sopiva. Jos lapsella on riittävä tieto Kaikkivaltiaasta Jumalasta, Jehovasta, ja hänen vanhurskaista päätöksistään ja jos hän pitää uskollisesti kiinni hänen Sanassaan esitetyistä oikeista periaatteista, jos lapsi on saavuttanut vastuuiän ja haluaa antautua Jehovalle, niin on paikallaan, että hän tekee sen, ja silloin on sopivaa ottaa myöskin askel vesikasteelle. Kun nuori evankeliuminpalvelija ottaa tämän tärkeän suoranaisen askeleen kohti elämää, niin häntä ei tavata epävanhurskasten asemasta. Antautuminen on tärkeä askel ja välttämätön Jehova Jumalan hyväksymyksen saavuttamiseksi. Pane merkille Salomon viisas neuvo tässä suhteessa: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat . . . Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” – Saarn. 12:1, 13, 14.
16. Mikä vastuu nuorisolla on?
16 Ottakaamme siis vanhempina vaarin Jumalan Sanasta! Ottakaamme lapsina vaarin siitä halukkaasti, totellen iloiten! Koeta aina, jo ennen kuin täytät kahtakymmentäyhtä, osoittaa hyvää arvostelukykyä ja tarmoa ja olla varuillasi. Muistakaa, te seitsemän- ja kahdeksantoista vanhat pojat, että te olette nyt tulemassa miehuuteen. Teidän täytyy tehdä oikeat päätökset. Teistä on tulossa huomispäivän miehiä, ja jokainen teistä voi olla valmis miehenä jo tänään.