Raamatun löytäminen

Hämmästyttävät löydöt ovat saattaneet päivänvaloon paremmin ymmärretyn Raamatun. Miten sinä voit löytää tämän Raamatun itsellesi?

”TOTISESTI (hyvä kristitty lukija) me emme koskaan alusta lähtien ajatelleet, että meidän tarvitsisi tehdä uutta käännöstä” – näin puhui ryhmä Raamatun kääntäjiä melkein unohtuneessa Kuningas Jaakon Raamatun esipuheessa. Silloin oli vuosi 1611. Tällä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, jolloin tehdään enemmän raamatunkäännöksiä kuin koskaan aikaisemmin, vain harvat ihmiset ovat käsittäneet, missä määrin nykyistä kieltä käyttäviä käännöksiä tarvitaan. Eivätkä Raamatun tuntijat ja kääntäjätkään oivaltaneet täysin tätä kipeää tarvetta muutamia vuosia sitten. Mikä on aikaansaanut tämän kumouksellisen näkemyksen ajattelussa? Löydöt, mitkä ovat tehneet paremmin ymmärretyn Raamatun mahdolliseksi, löydöt, joista monet ovat mielikuvitustakin kummempia.

Erään huomiotaherättävimmistä raamatullisista löydöistä teki saksalainen oppinut, kreivi Tischendorf, joka matkusti Palestiinaan vuonna 1844. Hän etsi alkukielillä kirjoitettuja muinaisia Raamatun jäljennöksiä. Tischendorf oli käyttänyt koko elämänsä näiden Raamatun käsinkirjoitettujen jäljennösten etsimiseen. Hänen matkansa veivät hänet usein syrjäisiin paikkoihin. Hänelle ei ollut näin ollen tavatonta huomata jonakin päivänä olevansa Siinain vuoren juurella sijaitsevassa Pyhän Katariinan luostarissa. Saksalainen oppinut näki luostarin salissa ”suuren ja leveän korin”, mikä herätti hänen kiinnostuksensa. Se sisälsi vanhoja ja repeytyneitä pergamentteja. Munkit käyttivät niitä tulen sytyttämiseen.

Tischendorf oli kuluttanut elämänsä ajan löytääkseen juuri sitä, mitä munkit käyttivät tulen sytyttämiseen! Siinä oli yli sata lehteä – Raamatun sivuja hyvin vanhoina kreikkalaisina käsikirjoituksina. Koska kirjoitus oli suoritettu kokonaan isoilla kirjaimilla ilman sanajakoja, niin Tischendorf tiesi löytäneensä oppineitten niin kutsumia ”unsiaali”-käsikirjoituksia. Tosiaan harvinainen löytö! Hän ei voinut salata riemukasta iloaan. Munkit havaitsivat hämmästyneinä, että he olivat polttaneet jotain arvokasta, ja he veivät nopeasti korin pois. Mutta he sallivat hänen ottaa neljäkymmentäkolme lehteä.

Tischendorf vei löytönsä Saksaan. Hänen löytöään pidettiin erittäin huomiota herättävänä, sillä pergamenttien arvioitiin olevan neljänneltä vuosisadalta jKr. Löytö kiihotti toisiakin oppineita, ja he halusivat saada loput tuosta raamatullisesta aarteesta. Koska Tischendorf ei halunnut keidenkään oppineitten ehtivän luostariin ennen häntä, niin hän piti löytöpaikkansa salassa.

Tischendorf ei ollut rikas mies, minkä vuoksi hänen ei ollut helppoa saada matkavaroja. Mutta vuonna 1853 hän saattoi palata luostariin. Munkit eivät olleet halukkaita yhteistoimintaan. Tischendorf lähti saamatta mitään muuta kuin vähäisen palasen, missä oli muutamia 1. Mooseksen kirjan jakeita.

VUODEN 1859 MATKA

Kului vielä kuusi vuotta, ennen kuin hän voi mennä jälleen luostariin. Hän oli tällä kertaa varovainen ja salasi tarkoituksensa. Ja vaikka hän oli nyt tullut Venäjän tsaarilta saamansa valtakirja mukanaan, niin hän puhui kaikesta muusta kuin Raamatun käsikirjoituksista. Vietettyään useita päiviä viileässä, pimeässä kirjastossa hän oli valmis lähtemään, sillä siellä ei ollut jälkeäkään siitä aarteesta, minkä hän oli kerran pelastanut tulelta. Oliko se kaikki poltettu? Tischendorf pyysi tuomaan kamelit porteille seuraavana aamuna.

Hän puhui viimeisenä iltana huolettomasti luostarin taloudenhoitajalle Raamatun käsikirjoituksista. Kun he menivät hänen kammioonsa nauttimaan virvokkeita, niin taloudenhoitaja huomautti innokkaana osoittamaan oppineisuuttaan: ”Ja minullakin on Septuaginta”, Heprealaisten Kirjoitusten muinainen kreikkalainen käännös. Munkki otti kammionsa oven yläpuolella olevalta hyllyltä punaiseen vaatteeseen käärityn paksun mytyn. Tischendorfin hämmästyneitten silmien edessä eivät olleet ainoastaan ne lehdet, mitkä hän oli pelastanut liekeiltä viisitoista vuotta sitten, vaan myöskin muita Heprealaisten Kirjoitusten ja Kristillisten Kreikkalaisten Kirjoitusten osia. Koettaen salata rajatonta iloaan Tischendorf pyysi saada lainata kokoelmaa siksi yöksi. ”Sitten itsekseni”, Tischendorf sanoi, ”minä päästin ilmoille ilonpurkaukseni. Minä tiesin pitäväni kädessäni yhtä kaikkein arvokkaimmista olemassaolevista raamatullisista aarteista, todistuskappaletta, jonka ikä ja tärkeys ylittivät kaiken, mitä olin koskaan nähnyt tutkittuani kaksikymmentä vuotta asiaa.”

Miten saada munkit taivutetuksi luovuttamaan tämän aarteen – siinä oli Tischendorfin pulma. Hän ratkaisi sen ehdottamalla, että munkit tarjoaisivat sen lahjana Venäjän tsaarille, joka oli Idän ortodoksisten kirkkojen tunnustettu esitaistelija. Pitkien neuvottelujen jälkeen tarjottiin Codex Sinaiticus – miksi käsikirjoitusta ruvettiin kutsumaan – tsaarille. Munkit saivat vuorostaan 9 000 ruplaa. Neuvostohallitus myi v. 1933 käsikirjoituksen British Museumille 115 500 000 mk:sta. Siellä se on tänäkin päivänä, tämä arvaamattoman kallis aarre, yksi tärkeimmistä muinaisista olemassaolevista Raamatun käsikirjoituksista.

Mutta jo ennen Tischendorfin aikaa oli alkanut muinaisten käsikirjoitusten löytämisen pitkä sarja. Voimme palata pitkän matkan taaksepäin erääseen vuoden 1628 päivään, jolloin Kuningas Jaakon Raamatun ilmestymisestä oli kulunut useita vuosia. Eräässä Englannin satamassa purettiin laivasta muuan Idästä tullut pakkaus. Se oli Konstantinopolin patriarkalta Kuningas Kaarle I:lle. Kun kuningas aukaisi lahjan, niin hän löysi hyvin vanhan käsinkirjoitetun kreikkalaisen Raamatun, mikä sisälsi lähes kahdeksansataa vellumlehteä. Kuningas luovutti kirjan oppineille. Se oli kreikkalainen käsikirjoitus neljänneltä vuosisadalta. Sitä ruvettiin sanomaan Codex Alexandrinukseksi. Tämä aarre sytytti uuden innostuksen muinaisiin käsikirjoituksiin. Oppineet tutkivat ympäri Eurooppaa vanhoja kirjastoja. Ennen pitkää tuli päivänvaloon toisiakin raamatullisia aarteita.

Yksi näistä löydöistä on Codex Vaticanus, mikä tunnetaan Vatikaanilaisena käsikirjoituksena n:o 1 209. Sen uskotaan olevan tehty Egyptissä Aleksandriassa niinkuin Aleksandrialainen käsikirjoituskin, mutta se kirjoitettiin monia vuosia aikaisemmin. Oppineet ajoittavat sen varhaisemmaksi vuotta 350 jKr. Kukaan ei näytä tietävän sen pitkää historiaa ja miten se joutui lepäämään Vatikaanin kirjastossa. Vaikka sen löytöön ei liitykään mitään kiehtovaa tarinaa, niin on olemassa kyllin kiinnostava kertomus siitä, miten oppineet yrittivät tutkia tuota käsikirjoitusta, jotta me ymmärtäisimme paremmin Raamattua. Mutta Vatikaanin kirjaston viranomaiset panivat sukupolvien ajan kaikenlaisia esteitä sen tutkimisen tielle.

KUNINGAS JAAKON KÄÄNTÄJÄT EIVÄT SAANEET KÄYTTÄÄ SITÄ

Mikä merkitys näillä ja toisilla raamatullisilla löydöillä on meille? Merkitsevää on tämä: Kuningas Jaakon käännöksen, englantia puhuvan maailman enimmän käytetyn Raamatun, kääntäjät eivät päässeet käsiksi näihin käsikirjoituksiin. Ei Aleksandrialainen käsikirjoituskaan joutunut Raamatun kääntäjien käsiin ennen kuin v. 1628, sen jälkeen kun Kuningas Jaakon Raamattu oli julkaistu vuonna 1611. Englantilaista hyväksyttyä käännöstä paljon tarkemman ja ymmärrettävämmän Raamatun perustus on siis laskettu vuoden 1611 jälkeen.

Esimerkiksi kuningas Jaakon kreikkalaisten kirjoitusten käännös perustui kahdennentoista ja viidennentoista vuosisadan käsikirjoituksiin. Mikä ero nykyisin saatavissa oleviin neljännen vuosisadan käsikirjoituksiin verraten! Ja mitä varhaisempi käsikirjoitus on, sitä todennäköisemmin se luonnollisesti on yleensä vapaa erehdyksistä. Raamatun jäljentäminen käsin kautta vuosisatojen teki sen väistämättömäksi, että jäljentäjien erehdyksiä livahti tekstiin. Kuningas Jaakon käännös perustui näin ollen sellaisten erehdysten pilaamaan kreikkalaiseen tekstiin, mitkä olisi voitu välttää, jos neljännen ja viidennen vuosisadan käsikirjoitukset olisivat olleet kääntäjien saatavissa.

Huolimatta siitä, että tarvittiin uusia Raamatun käännöksiä englannin kielellä, ei tarmokas toiminta tässä suhteessa päässyt vauhtiin ennen kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua. Vuodesta 1900 lähtien on melkein joka vuosi nähnyt uuden englantilaisen raamatunkäännöksen julkaisemisen. Miksi tämä tarmokas toiminta ei alkanut aikaisemmin? Pääasiassa siksi, että kaikkein huomiotaherättävimmät löydöt ovat tulleet yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla sekä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Mitä poikkeuksellisin löytö tehtiin esim. egyptiläisten kaivaessa vanhaa hautausmaata Faijumissa. He kaivoivat esille ruukkuja, jotka olivat täynnä papyruskirjoja. Eräs Englannissa asuva amerikkalainen, Chester Beatty, osti useimmat noista papyruksista. Kun niiden sisältö julkaistiin v. 1931, niin oppineet olivat hämmästyneitä. Siinä oli kolme Kristillisten Kirjoitusten koodeksia eli kirjanmuotoista käsikirjoitusteosta! Siinä oli sata vuotta Codex Vaticanusta ja Codex Sinaiticusta vanhempi kreikkalainen teksti! Nämä papyrukset, jotka sisälsivät katkelmia enimmäkseen Paavalin kirjeistä, tunnetaan Chester Beattyn kokoelmina.

UUTTA VALOA RAAMATUN KIELIIN

Toinen tärkeä syy, miksi uusien käännösten tarpeellisuutta ei ole ymmärretty täysin ennen kuin viime vuosina, on tämä: oppineilla oli vuosisatojen vaihteeseen saakka hämärä käsitys siitä kreikan kielestä, jolla Raamattu oli kirjoitettu. 1890-luvulla arkeologit löysivät kaikenlaisia asiapapereita Egyptistä. Muinaisten kaupunkien ulkopuolella kauan hautautuneina olleista jätekasoista virtasi kaikenlaisia papyruksia – kirjeitä, laskuja, asiakirjoja, sopimuksia, anomuksia, kutsuja, näytelmien ja runojen jäljennöksiäkin. Nuo papyrukset olivat kirjoitetut kreikaksi. Oppineet havaitsivat vasta vuonna 1895, millaista kreikkaa se oli. Se oli samanlaista kreikkaa, millä Raamattukin oli kirjoitettu.

Miksi tämä oli tärkeä löytö? Koska oppineet olivat ajatelleet Raamatun kreikan olevan erikoislajia. He tiesivät, että se ei ollut klassillista kreikkaa eikä ensimmäisen vuosisadan (jKr.) kirjakreikkaakaan. He sanoivat sitä ”raamatulliseksi kreikaksi”. Niin perusteellisesti uskoivat monet oppineet Raamatun kreikan olevan ainoalaatuista erikoiskieltä, että eräs saksalainen oppinut selitti suorastaan Raamatun kreikan olevan ihmekieltä, pyhän hengen neuvomaa kieltä. Mutta Egyptissä tehdyt löydöt osoittivat toista.

Jokapäiväisen elämän asiapaperit, jotka kaivettiin Egyptissä, tarjosivat avaimen Raamatun kreikan ymmärtämiselle. Huomattiin, että kaikkien noiden asiakirjojen kreikka ei ollut klassillista eikä kirjakreikkaa, vaan Raamatun kreikkaa! Ja asiakirjojen kreikka oli ensimmäisen vuosisadan ihmisten jokapäiväistä kieltä! Kristilliset Kreikkalaiset Kirjoitukset kirjoitettiin siis koiné- eli kansan yhteiskreikaksi. Raamatun kreikka ei ollut lopultakaan ainoalaatuista erikoiskieltä. Raamatun kirjoittajat olivat panneet Jumalan sanoman kaikkein yksinkertaisimpaan kieliasuun, yhteisen kansan kielelle.

Tämä Raamatun kreikan tärkeä tuntemus ei ollut kuningas Jaakon Raamatun kääntäjien apuna. Monet kohdat sen käännöksessä ovat siitä syystä outoja tai vaikeita ymmärtää. Esimerkiksi 1. Pietarin kirjeen 2:2 puhuu ”sanan vilpittömästä maidosta”. Nyt havaittiin Egyptissä esiinkaivetuista papyruksista, että sitä sanaa, mikä oli käännetty tässä ”vilpittömäksi”, käytetään hyvin usein koiné-kreikassa ilmaisemaan puhdasta ruokaa tai juomaa. Nykyiset kääntäjät tarjoavatkin siitä syystä meille paljon ymmärrettävämmän tekstin kääntäen sen ”sanaan kuuluvaksi väärentämättömäksi maidoksi”.

Toinen esimerkki on Matteuksen 6:27, missä Jeesus kysyy kuningas Jaakon käännöksen mukaan: ”Kuka teistä voi murehtimalla lisätä kyynärääkään pituuteensa?” Ovatko tavalliset ihmiset huolissaan siitä, kasvavatko he noin puoli metriä pitemmiksi? Tämä käännös on totisesti heikko. Mitä tapahtui? Kun Kuningas Jaakon kääntäjät tulivat tähän kreikkalaiseen sanaan, niin he tutkivat klassillisen kreikan sanakirjojaan ja johtuivat sanaan ”pituus”. He olivat klassillisen kreikan mukaan oikeassa, mutta he eivät tienneet, että Raamattu oli kirjoitettu yhteiskreikan kielellä. Oppineet tietävät nyt, että tämä kysymyksessä oleva sana oli käytössä klassillisten aikojen jälkeen ja että se merkitsi sitten ”elinikää”. Nykyiset käännökset, sellaiset kuin Kristillisten Kreikkalaisten Kirjoitusten uuden maailman käännös, esittävät Jeesuksen kysymyksen näin: ”Kuka teistä voi huolehtimisellaan lisätä yhtään kyynärää elinikäänsä?”

Uutta valoa ei ole tullut ainoastaan kreikan kieleen, vaan myöskin hepreaan. Nykyään oppineiden saatavissa oleva heprean tuntemus on suunnattomasti suurempi kuin Kuningas Jaakon käännöksen tekijöitten käytettävissä oleva. Raamatun kääntäjät voivat näin ollen nykyään antaa meille paremmin ymmärrettävän käännöksen Heprealaisistakin Kirjoituksista.

”ILMIÖMÄINEN LÖYTÖ”

Löydöt ovat myöskin selvittäneet heprealaisen tekstin erehdyksiä ja epäselvyyksiä antamalla meille käsikirjoituskääröjä, jotka ovat vanhempia kuin ne, joihin kuningas Jaakon käännös perustuu. Oppineilla ei ollut viime vuosiin saakka mitään Heprealaisten Kirjoitusten kääröjä, mitkä olisivat olleet vanhempia kuin yhdeksänneltä vuosisadalta jKr. 336:en vuoteen, vuodesta 1611 vuoteen 1947, ei tullut valoon itse asiassa mitään uusia todisteita, mitkä olisivat oikaisseet ennestään saatavissa olevia heprealaisen tekstin lähteitä. Sitten tuli v. 1947 sellaista, mitä eräs arkeologi sanoi ”ilmiömäiseksi löydöksi”.

Kaksi beduiinia oli etsimässä Kuolleelle merelle päin olevassa jylhässä ja kivisessä autiomaassa eksynyttä vuohta. He heittivät kiven kalliossa olevaan pieneen aukkoon ja kuulivat ääniä, mitkä ilmaisivat siellä olevan ontelon. He löysivät luolan, ja sisällä he näkivät kolme suurta ruukkua. Kurkistaessaan niiden sisään he näkivät pitkiä, pyöreitä esineitä pellavakääreessä. Toivoen löytäneensä aarteen he repivät kääreen pois ja havaitsivat pettymyksekseen kirjakääröjä jalokivien sijasta. He myivät ne sittemmin Jerusalemissa olevan Pyhän Markuksen luostarin arkkipiispalle.

Mutta vuoden 1947 löydöt olivat vasta alkua. V. 1949 löydettiin tuo luola uudelleen ja tutkittiin. Sieltä löydettiin satoja kääröjen kappaleita. Vuosina 1952–1953 tutkittiin toisiakin luolia. On löydetty niin paljon käsikirjoituspalasia, että niiden joukossa on edustettuna jokainen Heprealaisten Kirjoitusten kirja mahdollisesti Aikakirjoja lukuunottamatta.

Tärkein kaikista kääröistä oli täydellinen Jesajan käärö noin toiselta vuosisadalta eKr. Siellä oli myöskin selitys Habakukin kirjaan, mikä tarjoaa meille tuon kirjan vanhimman tekstin, mitä meillä on. Nuo kääröt ovat tosiaan noin tuhat vuotta vanhempia kuin ne heprealaiset käsikirjoitukset, joihin Kuningas Jaakon käännös perustuu.

Nuo kääröt on otettu jo käytäntöön. Esimerkiksi Jesajan käärön tutkiminen auttaa nykyisiä kääntäjiä oikaisemaan Jesajan 3:24:nnessä olevan jäljentäjien virheen. Kuningas Jaakon käännös sanoo: ”On oleva . . . palo kauneuden sijasta.” Ennen vuotta 1947 tehdyt nykyaikaiset käännökset käyttävät usein sanaa ”polttomerkki” palon asemesta. Sittenkään se ei ole selvä. Kuten vuonna 1956 julkaistu The Encyclopedia Americanan painos sanoo, niin sana ”polttomerkki” ”edellyttää sellaista yhteisheprealaisen sanan ki merkitystä, . . . mitä sillä ei ole missään muualla Raamatussa. Jesajan Kuolleen meren käärö sisältää viimeiseen riviin lisäsanan, mikä tekee sen kääntämisen mahdolliseksi seuraavasti: ’sillä kauneuden sijasta (on oleva) häpeä’.”

Nyt nousee eteemme eräitä kysymyksiä: Onko meidän käytettävä hyväksemme kaikkea tätä Raamattua koskevan uuden tiedon hämmästyttävää rikkautta? Onko se saatettava auttamaan Jumalan Sanan parempaa ymmärtämistä? Miten me voimme sitten henkilökohtaisesti löytää tämän paremmin ymmärretyn Raamatun?

Suuri osa uudesta tiedosta on jo otettu käytäntöön. Nykykielen käännökset eivät ainoastaan käytä nykyajan ihmisten yleistä kieltä, vaan tarjoavat myös meille täsmällisempiä Raamattuja, ja se merkitsee sellaisia, mitkä voidaan ymmärtää paremmin. Sinä voit siis löytää paremmin ymmärretyn Raamatun hankkimalla nykykielisen käännöksen omaa Raamatun tutkisteluasi varten. Älä anna otaksutun tuttujen sanojen tai runollisen vaikutuksen halun sitoa itseäsi käyttämään yksinomaan Kuningas Jaakon käännöstä [tai muita vanhoja käännöksiä]. Lainaamme Kuningas Jaakon kääntäjiltä itseltään heidän melkein unohdetun esipuheensa sanat: ”Onko Jumalan valtakunnasta tullut sanoja ja tavuja? Miksi meidän pitäisi olla niiden kahleissa, kun voimme olla vapaita?”

[Kuva s. 219]

P. Katariinan luostari