Kristikunnan hengellinen nälkä
Onko mitään todistuksia kristikunnan hengellisestä nälästä?
Olet luultavasti kuullut kristikunnan laajalle levinneestä tietämättömyydestä Raamatun suhteen. Olet lukenut siitä törkeän moraalittomuuden ja hälyttävän rikollisuuden määrästä, mikä ilmenee kristinuskoa tunnustavien ihmisten keskuudessa. Todennäköisesti olet lukenut, mitä kasvattajat ja papit ovat sanoneet tästä nälänhädästä. Harvardin yliopiston rehtori on varoittanut ”hyvin laajalle levinneestä uskonnollisesta tietämättömyydestä”. Tammikuun 21. p:n New Yorkin Timesista 1957 voidaan lukea Manhattanin Madison Avenuella olevan presbyteerisen kirkon papin David Reedin lausunto. Hän selitti, että maailmaa uhkaa ”uskonnollinen tyhjiö, jonka kaltaista ei ole milloinkaan aikaisemmin nähty”.
Koska kristikunnalla on Jumalan Sana Raamattu, niin miksi on hengellistä nälkää?
Jumala sanoo meille syyn: ”Minun kansani on tehnyt kaksi pahaa: he ovat hylänneet minut, elävien vetten lähteen, ja ovat hakanneet vesisäiliöitä, jotka eivät voi pitää vettä.” (Jer. 2:13, As) Kristikunnan uskonnot ovat harhailleet pois Jumalan Sanasta. Ne ovat hakanneet itselleen ihmistekoisia säiliöitä, jotka eivät voi pitää mitään todellista hengellistä virvoitusta. Papit myöntävät tämän. Saarnaaja Earl L. Douglas kirjoitti Pittsburghin Post Gazetteen marraskuun 5. pnä 1953 ja kysyi: ”Miksi me olemme epäonnistuneet niin usein yrityksissämme pappeina?” Hän vastasi: ”He tulevat etsimään elämän leipää, ja me tarjoamme heille useasti filosofiaa, yhteiskuntatiedettä, sielutiedettä, politiikkaa ja ajankohtaisten tapausten yleiskatsauksia.” Nämä ovat murtuneita säiliöitä, joissa ei ole hengellisen totuuden elävää vettä.
Saavatko kristikunnan papit käyttää Raamatun mukaan perimätietoa ja filosofiaa hengellisen ravinnon aineksina?
Kristikunnan fundamentalistipapit ovat täyttäneet uskontunnustuksensa monilla perimätiedoilla, kuten kolminaisuus-, sielun kuolemattomuus-, iankaikkisen vaivan ja kiirastuliopeilla. Nämä tekevät tyhjäksi Jumalan Sanan, samoin kuin fariseusten perimätiedot tekivät Jeesuksen päivänä. Kun fariseukset tuomitsivat Kristuksen siksi, että hän hylkäsi perimätiedot, niin Jeesus antoi vastaiskun: ”Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? . . . te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.” – Matt. 15:1–9.
Kristikunnan modernistipapit ovat muodostaneet yhdessä Raamatun kriitikkojen ja kehitysopin kannattajien kanssa lukemattomia maailmallisen filosofian selityksiä. Tällä ei ole mitään ravintoarvoa hengellisenä ruokana. Kristuksen apostoli sanoi varoittaen meitä siitä: ”Varokaa: saattaa kenties olla joku ihminen, joka vie teidät saaliinaan ihmisten perimätiedon mukaisella filosofialla ja tyhjällä petoksella, maailman alkeisasioitten mukaan eikä Kristuksen mukaan.” – Kol. 2:8, Um.
Onko Raamatun mukaista, että kristikunnan uskonnot hankkivat rahaa kymmenyksillä, keräämällä kolehtia ja käyttämällä rahapelejä?
Kymmenykset eli kymmenennen osan antaminen tuloista koski ainoastaan juutalaisia. Se oli yksi Mooseksen Lain säädöksistä. Kristus poisti kuolemallaan tämän Lain, niin että ei juutalaisilla kristityilläkään ollut velvollisuutta pitää sellaisia säädöksiä kuin kymmenysten maksaminen. Raamattu sanoo: ”Hän poisti vihan lihansa avulla, säädöksien muodostaman käskyjen Lain.” – Ef. 2:15, Um.
Eikä kolehdin kerääminen ole kristillinen tapa. Me muistamme, kuinka Jeesus näki kerran erään lesken pudottavan kaksi pientä rahaa temppelin raha-arkkuun. Mutta tätä arkkua ei kuljetettu ympäri, vaan se oli paikallaan.
Bingopelit, arvat ja muut keinottelumenetelmät ovat vastoin Raamatun kristityille antamaa sääntöä: ”Me olemme hylänneet ne salakavalat asiat, joita on hävettävä.” Kun israelilaiset alkoivat uhrata joillekuille pakanallisille onnenjumalille, niin Jumala sanoi heille: ”Te, jotka hylkäätte Jehovan, . . . jotka valmistatte Sattumalle pöydän ja vuodatatte uhrijuomaa Kohtalolle – teidät minä määrään miekan omiksi.” – 2. Kor. 4:2, Um; Jes. 65:11, 12, As.
Painottamalla rahan kokoamista ja laiminlyömällä hengellisen ravinnon papit ovat aikaansaaneet tilanteen, mikä on samanlainen kuin se aika Israelissa, jolloin Jumalan profeetta sanoi: ”Sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan [Jehovan] he turvaavat, sanoen: ’Eikö Herra [Jehova] ole meidän keskellämme?’” Jeesuksen sanat niille, jotka käyttivät Jumalan temppeliä kaupallisiin tarkoituksiin, soveltuvat nykyään: ”’Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi’, mutta te teette siitä ryövärien luolan.” – Miika 3:11; Matt. 21:13.
Kun papit ottavat sellaisia arvonimiä kuin ”Isä” ja ”Kunnianarvoinen”, niin noudattavatko he Raamatun esimerkkiä?
Arvonimen käyttö osoittaa, miten papit ovat kääntyneet pois käyttämästä Raamattua ohjekirjanaan, sillä kristitty ei sano missään kohdassa Raamattua itseään ”kunnianarvoiseksi”. Kuningas Jaakon raamatunkäännöksessä esiintyy ”kunnianarvoinen” ainoastaan kerran, ja se sovellutetaan silloin yksin Jumalaan: ”Pyhä ja kunnianarvoinen on hänen nimensä.” – Ps. 111:9.
Arvonimen ”Isä” käyttäminen ilmaantui Jeesuksen päivänä. Kuten nähdään Knoxin katolisesta raamatunkäännöksestä, niin Kristus esitti Matteuksen 23:8, 9:nnessä säännön kaikkien tosi kristittyjen seurattavaksi: ”Teidän ei tule vaatia arvonimeä rabbiini; teillä on vain yksi Mestari, ja te kaikki olette yhtäläisesti veljiä. Eikä teidän tule sanoa ketään ihmistä maan päällä isäksenne; teillä on vain yksi Isä, ja hän on taivaassa.”
Pitäisikö kristikunnan pappien osallistua kansojen poliittisiin asioihin ja riitaisuuksiin?
Jakelemalla poliittista rehua ja sekaantumalla politiikkaan papit ovat saattaneet laumansa alttiiksi hengelliselle nälälle. Kristus ei tarjoillut koskaan politiikkaa hengellisenä ruokana, torjuipa hän kansan suunnitelman tehdä hänestä poliittisen johtajan: ”Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä.” Kristuksen peruste oli selvä: ”Minä en ole osa maailmasta.” ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” Tosi palvontaan kuuluu siis, kuten Raamattu sanoo, että ”varjeltautuu tahrattomana maailmalta”. Papit sekaantuvat politiikkaan, pyytävätpä Jumalan siunausta maasotajoukoille ja laivastoille. Mutta Jumalan Sana sanoo: ”Avionrikkojat, ettekö te tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Kuka tahansa haluaa siis olla maailman ystävä, hän tekee itsestään Jumalan vihollisen.” – Joh. 6:15; 17:16; 18:36; Jaak. 1:27; 4:4, Um.
Kun papit ja seurakuntalaiset rukoilevat tämän maailman puolesta, niin noudattavatko he Kristuksen esimerkkiä?
Papit eivät tarjoa rukouksessakaan hengellistä ravintoa. Papit rukoilevat tämän maailman puolesta. Mutta Kristus rukoili: ”En minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut.” Miksi Jeesus ei rukoillut tämän maailman puolesta? Koska hän tiesi, että tämän maailman jumala on Perkele eikä Jehova Jumala, niinkuin Raamattu osoittaa selvästi: ”Tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut epäuskoisten mielen.” ”Koko maailma on tuon jumalattoman vallassa.” Hengellisesti nälkää näkevät ihmiset rukoilevat tämän maailman puolesta, mutta Raamatulla ravitut kristityt tottelevat Raamatun käskyä: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.” – Joh. 17:9; 2. Kor. 4:4; 1. Joh. 5:19; 2:15.
Onko kristillistä arvostella toisia uskontoja vai pitäisikö kaikkien liittyä yleiskirkolliseen liikkeeseen?
Jos kristikunnan uskonnoitsijat olisivat hyvin hengellisesti ruokittuja, niin he eivät välittäisi arvostelusta, sillä totuus voi aina seisoa eksytystä vastaan ja voittaa sen. Koska juutalaisuuden papit tarjosivat väärää hengellistä ravintoa, niin he eivät pitäneet Jeesuksen arvostelusta. Jeesus käytti hengellisiä totuuksia paljastaakseen heidät vääriksi uskonnoitsijoiksi. Hän sanoi pappeja ”ulkokullatuiksi”, ”sokeiksi taluttajiksi”, ”tyhmiksi ja sokeiksi” ja ”käärmeiksi, kyykäärmeitten sikiöiksi”. Sanoipa Jeesus monille uskonnollisille vastustajille: ”Te olette isästänne Perkeleestä.” Ja Kristuksen apostoli sanoi eräälle väärälle profeetalle, joka tarjoili väärää hengellistä ravintoa: ”Sinä Perkeleen lapsi, kaiken vanhurskaan vihollinen, etkö sinä lakkaa vääristelemästä Jehovan oikeita teitä?” – Matt. 23:13, 16, 17, 33; Joh. 8:44; Apt. 13:10, Um.
Kristus hylkäsi yhteisuskon. Hän ei liittynyt vääriin uskonnollisiin johtajiin saadakseen vain ulkonaista ykseyttä ja ollakseen siten pakotettu luopumaan joistakin hengellisistä totuuksista. Kristikunnan papit tekevät näin. Mutta Kristus sanoi seuraajilleen: ”Älkää heistä välittäkö. He ovat sokeita . . . taluttajia.” Sen sijaan että tosi kristityt liittyisivät yleiskirkolliseen liikkeeseen, he noudattavat Jumalan käskyä: ”Älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin paljastakaa ne.” – Matt. 15:14; Ef. 5:11, Catholic Biblical Assn.
On epäkristillistä kieltäytyä paljastamasta väärää hengellistä ravintoa.
Onko kristityille Raamatun mukaan sopivaa käyttää kuvia ja patsaita palvonnan apuna?
Koetinkivi, minkä avulla saadaan selville hengellisen ravinnon aitous, on Kristuksen itsensä asettama periaate: ”Jumala on henki, ja niiden, jotka palvovat häntä, täytyy palvoa häntä hengessä ja totuudessa.” Kristuksen apostolit osoittivat myös tämän oikeaksi. Tässä seuraa eräitä heidän lausuntojaan sellaisena kuin ne esiintyvät Raamatun katolisissa käännöksissä: ”Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.” ”Jos me vain kiinnitämme silmämme siihen, mitä ei nähdä, eikä siihen, minkä voimme nähdä.” ”Jos me olemme Jumalan lapsia, niin me emme saa kuvitella, että jumalallinen luonto voidaan esittää ihmisen taiteen ja ajatuksen veistämässä kullassa tai hopeassa tai kivessä.” – Joh. 4:24, Knox; 2. Kor. 5:7, Dy; 2. Kor. 4:18; Apt. 17:29, Knox.
Kuvat ja epäjumalat eivät auta kristityn hengellistä kasvua, vaan ne johtavat hengelliseen aliravitsemukseen ja kuolemaan, niinkuin monsignore Knoxin Psalmista 115:5–8 (113:13–16, Knox) tekemä katolinen käännös osoittaa: ”Niillä on suu, ja kuitenkin ne ovat vaiti; silmät niillä on, ja kuitenkin ne ovat sokeita; korvat niillä on, ja niiltä puuttuu kokonaan kuulo; nenä, eikä kuitenkaan mikään haju voi saavuttaa niitä; tunteettomat kädet, liikkumattomat jalat; niiden kurkku ei voi päästää koskaan äännähdystäkään. Sellainen olkoon kaikkien niiden loppu, jotka niitä tekevät, sellainen kaikkien niiden palkka, jotka turvaavat niihin.”
Ei ole siis ihme, että apostoli Johannes varoitti kristittyjä: ”Lapsukaiset, varokaa epäjumalia.” – 1. Joh. 5:21, Catholic Biblical Assn.
Ennustaako Raamattu kristikunnan hengellisen nälänhädän?
Kyllä Jumala ennusti profeettansa kautta: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra Jehova, että minä lähetän nälän maahan, en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Jehovan sanojen kuulemisen nälän.” – Aam. 8:11, As.
Toipuvatko kristikunnan uskonnot hengellisestä nälästä?
Kristikunnan hengellinen nälkä on tullut vain pahemmaksi nimikristillisyyden 1 600-vuotisen olemassaolon aikana. Nälänhätä vallitsee, niinkuin papit myöntävät, ”ennen näkemättömässä mittakaavassa”. Se ei ole tie toipumiseen.
Raamatun ennustukset osoittavat sitäpaitsi, että kun Jumalan Harmagedonin-sota puhkeaa, niin kristikunta tuhoutuu: ”Sillä katso, minä alan aikaansaada pahaa siinä kaupungissa, minkä minä kutsuin nimelläni; . . . Minä kutsun miekan maan kaikkien asukkaitten kimppuun, sanoo sotajoukkojen Jehova.” Vaikka kristikunta ei koskaan toivukaan, niin yksilöt kristikunnan nälkäänäkevien uskontojen joukosta voivat toipua, ja monet tekevätkin niin nykyään. – Jer. 25:29, As.
Miten sinä voit välttyä kärsimästä kristikunnan kohtaloa?
Hylkää kristikunnan nälän vaivaamat uskonnot. Mene sinne, mistä voit saada todellista hengellistä ravintoa, mikä on vapaata filosofiasta ja perimätiedoista. Osallistu niihin yltäkylläisiin hengellisiin pitoihin, mitkä ennustettiin näiksi päiviksi: ”On tulossa aika, jolloin sotajoukkojen Herra [Jehova] valmistaa pidot tällä meidän vuorellamme; ei niin mureaa lihaa, ei niin mehukasta viiniä, lihaa, mikä tippuu rasvaa, hyvin siivilöityä viiniä.” – Jes. 25:6, Knox.
Missä nämä hengelliset pidot ovat? Sinä osallistut niihin pieneltä osalta lukiessasi tätä Vartiotornin numeroa. Mutta on paljon enemmänkin. Voidaksesi nauttia siitä liity Jehovan todistajien uuden maailman yhteiskuntaan. Tämä lehti on joutunut sinulle heidän kauttaan. Löydä Jumalan valtakunnan ravitsevat totuudet. Opi tietämään, miten sinä voit varjeltua Harmagedonissa Jumalan uuteen maailmaan. Salli Jehovan todistajien tuoda itsellesi ilmaiseksi hengellistä ruokaa. Tutki sitä. Vertaa sitä Raamattuun. Katso itse – tämä on Jumalan profeetan ennustamaa hengellistä ravintoa: ”Jokainen janoinen tulkoon vetten luo, ja jolla ei ole rahaa, tulkoon, ostakoon ja syököön! Tulkaa, ostakaa viljaa rahatta ja viiniä ja maitoa hinnatta! Miksi tuhlaisitte rahanne siitä, mikä ei ole leipää, ja ansionne siitä, mikä ei tyydytä? Jos te vain kuuntelette minua, niin te saatte syödä sitä, mikä on hyvää, ja te saatte iloita runsaasta ravinnosta.” – Jes. 55:1, 2, Ak.