Varo lahjoja!
MIKSI annetaan neuvo: ”Varo lahjoja!”? Eikö meitä käsketä ”antamaan”? Ja eikö ole totta, että ”antamisessa on enemmän onnea kuin ottamisessa”? Miten me voisimme saada tämän suuremman onnen, jos toiset kieltäytyisivät vastaanottamasta meidän lahjojamme? – Luuk. 6:38; Apt. 20:35, Um.
Tämä kaikki on täysin totta, mutta on lahjoja ja ”lahjoja”. Kypsä kristitty antaa tarpeen ja ansion perusteella, niin kuin apostolin neuvo kehottaa. Meidän tulee antaa veljillemme, jotka tarvitsevat, ja pitää kaksinkertaisen palkan arvoisina niitä, jotka tekevät ankarasti työtä saarnaamisessa ja opettamisessa. (1. Joh. 3:17; 1. Tim. 5:17) Mutta kristitty ei anna se sivuajatus mielessään, että lahjan saaja voi asemansa perusteella tehdä hänelle jonkin palveluksen, eikä velvoittaakseen häntä johonkin. Eikä ainoastaan lahjan antajan tule tutkia oman sydämensä vaikuttimia, vaan myöskin lahjan saajan tulee tehdä se ja ottaa lahja vastaan ainoastaan, jos hänellä on syytä uskoa, että lahja tarjotaan vilpittömässä mielessä.
Raamattu neuvoo siksi erityisesti niitä, jotka ovat vastuuasemissa ja jotka voivat sen tähden tehdä vuorostaan palveluksen, varomaan lahjojen vastaanottamista: ”Sinä et saa vääristellä oikeutta. Sinä et saa olla puolueellinen etkä ottaa lahjusta.” ”Sinun ei tule ottaa lahjusta [antia; lahjaa, reunam].” – 5. Moos. 16:19; 2. Moos. 23:8, Um.
Tuomari ja profeetta Samuel noudatti uskollisesti näitä käskyjä, ja niin hän voikin vaatia pitkän elämänsä lopussa Israelin kansalta vastausta kysymykseen: ”Kenen härän minä olen ottanut tai kenen aasin minä olen ottanut tai keneltä minä olen petollisesti riistänyt tai kenet minä olen murskannut tai kenen kädestä minä olen ottanut vaiennuksekseni rahoja, jotta minä ummistaisin silmäni sen johdosta?” Kansan oli vastatessaan myönnettävä: ”Sinä et ole petollisesti riistänyt meiltä, etkä sinä ole murskannut meitä, etkä sinä ole ottanut lainkaan mitään yhdenkään ainoan kädestä.” Pane merkille: Samuel ei ollut ottanut keneltäkään yhtään mitään! Kuinka monesta poliitikosta voitaisiin sanoa näin nykyään? – 1. Sam. 12:3, 4, Um.
Sitä ei voitu sanoa tosiaankaan edes Samuelin pojista, sillä me luemme, että ”he olivat taipuvaisia tavoittelemaan epäoikeudenmukaista hyötyä, ja heillä oli tapana ottaa lahjuksia ja vääristellä oikeutta.” Eräs syy, minkä Israelin vanhemmat miehet esittivät Samuelille halutessaan kuningasta, oli: ”Sinun omat poikasi eivät ole vaeltaneet sinun teitäsi.” – 1. Sam. 8:3–5, Um.
Mutta kuningas ei parantanut asioita, ei ainakaan pitkäksi ajaksi, sillä langennut ihmisluonto on se, mikä se on. Jumala nuhtelikin siksi Jesajan aikaan Israelin kansaa: ”Sinun ruhtinaasi ovat kapinallisia ja varkaitten tovereita. Jokainen rakastaa lahjoja ja tavoittelee palkkioita.” – Jes. 1:23, Ak.
Yhdysvalloissa on viime vuosina annettu ja otettu niin paljon ”lahjoja” Washingtonissa, että kirjat, sanomalehdet ja aikakauslehdet ovat olleet täynnä kertomuksia paljastuksista. Tilanne oli niin häpeällinen, että se sai lainlaatijat määräämään komitean tekemään ”ehdotuksia siveellisen tason parantamiseksi liittovaltion hallituksessa”, millä myönnettiin, että siveellisyys oli kaikkien aikojen aallonpohjassa.
Tämä lahjojen antamista ja ottamista koskeva asia ei rajoitu vain politiikkaan. Julkinen lehdistö kertoi keväällä 1957 eräästä Yhdysvaltain lounaisosassa asuvasta pappismiehestä, James J. Stewartista, joka pantiin viralta salaisessa kuulustelussa, koska hän oli toiminut niiden kirkon viranomaisten menettelyä vastaan, jotka kiusaten pyytelivät ”rakkauden lahjoja” alaisuudessaan olevilta papeilta, mitkä lahjat he vuorostaan antoivat piispoilleen.
Sanomalehtien otsikot kertoivat suunnilleen samaan aikaan ammattiyhdistysvirkailijoitten epärehellisistä menettelyistä. Teollisuuden huipuilla olevat eivät kertoneet ainoastaan ”lainojen” ja suoranaisten lahjojen antamisesta ammattiyhdistysten virkailijoille, vaan syyttivät eräissä tapauksissa olleen yleinen tapa, että hallituksen virkailijat olivat oikeuttaneet moisten lahjojen antamisen, jopa varanneet tarvittavan rahan, kun hallituksen sopimukset olivat kyseessä.
Kansainvälisen naisten vaatetustyöntekijäin liiton esimies Dubinsky oli melko huomiota herättävä poikkeus. Hän ei ainoastaan määrännyt sääntöä, mikä kielsi jyrkästi kaikkia liittonsa virkailijoita ottamasta lahjoja työnantajilta, vaan vaati myöskin, että niiden, jotka olivat ottaneet lahjoja ennen tämän säännön vahvistamista, täytyi tunnustaa hänelle niin tehneensä. Miksi hän laati tällaisen säännön? Koska hän tiesi, että tuollaiset lahjat tekivät ”turmelevan vaikutuksen” ammattiyhdistyksen virkailijoihin. Hän painotti täten sitä, mitä Jumalan Moosekselle 3 500 vuotta sitten antama laki sanoi lahjojen eli lahjusten ottamisesta, nimittäin että ne sokaisevat ”selvänäköiset miehet ja voivat vääristää vanhurskaitten miesten sanat”. Niin, ”lahjus tuhoaa ymmärryksen”. – 2. Moos. 23:8, Um; Saarn. 7:7, As.
Joku voi lapsellisesti ajatella ottaessaan lahjan näennäiseltä ystävältä, että siinä ei ole mitään väärää, mutta kun hän tekee siten, niin hän joutuu huomaamattaan kiitollisuudenvelkaan antajalle ja sidotuksi häneen, ja hänen arvostelukykynsä vääristyy, huomatkoonpa hän sitä tai ei. Neuvoa olla ”varovaisia kuin käärmeet ja kuitenkin viattomia kuin kyyhkyset” voidaan soveltaa hyvin tähän lahjojen antamiseen ja ottamiseen. Viisas ihminen ajattelee kahdesti, ennen kuin hän ottaa lahjan keneltäkään, jos hän on siinä asemassa, että voi tehdä tuolle henkilölle palveluksen. Raamattu on totisesti lamppu ja valo kaikille, jotka haluavat tehdä sitä, mikä on oikein. – Matt. 10:16.