Välillinen rukous

Eräs mies, joka asui kerran Tiibetin kielletyssä kaupungissa Lhasassa, kirjoitti kokemuksistaan heinäkuussa 1955 ilmestyneessä ”The National Geographic Magazine”-lehdessä. Hän mainitsi, että tiibetiläiset käyttävät rukouslippuja ja -myllyjä. Hyvinvoipien kodeissa ovat rukousmyllyt suuria. Eräässäkin tiibetiläisessä kodissa, Lhasan entinen asukas sanoi, oli suunnaton, kahden ja puolen metrin korkuinen rukousrumpu. Rikkaan isännän puolesta rukoilemishommaan palkatut miehet pyörittivät sitä yötä päivää. Eräässä philadelphialaisessa sanomalehdessä ollut lyhyt uutinen pani ajattelevat ihmiset miettimään, että jotkut kristityiksi tunnustautuvat eivät eroa paljoakaan sellaisesta tiibetiläisestä, joka palkkaa toiset ”esittämään” rukouksiaan. ”The Sunday Bulletin” sanoi (kesäk. 26. 1955):

”Eräs Scarsdalessa (N.Y.) oleva kirkko on kokeillut keksinnöllä, mikä antaa merkillisen mekaanisen sävyn kaikkein läheisimmälle uskonnolliselle kokemukselle. Se tarjoaa päivän aamu- ja iltarukousta puhelimitse. Ken tahansa valitsee numeron SC 3–4567, kuulee levytetyn yhden minuutin rukouksen, niin kuin hän saisi säätiedotuksen ottamalla toisen numeron. Vaikutus on ollut hämmästyttävä. . . . Sana on levinnyt muihin kaupunkeihin, ja New Yorkin puhelinyhdistys on peloissaan huomatessaan, että puhelujen tulva ruuhkautuu sen johdoille ja pakottaa uusien laitteitten asentamisen. . . . Ei näytä juuri uskottavalta, että niin monet sadat olisivat soittaneet numeroon SC 3–4567 vain kuullakseen levytetyn äänen.” Monet kristikunnassa harjoittavat välillistä rukoilemista, niin kuin pakanalliset tiibetiläiset, pannen mekaanisen välineen tai kirjan ihmissydämen sijaan.