Älä anna vasemman kätesi tietää!
SUURI Opettaja oli ihmisluonnon terävin huomioitsija, mitä maa on milloinkaan nähnyt. Hän keksi erehtymättömästi salaisimmatkin vaikuttimet ja puhui säälimättömästi niitä vastaan. Hän sanoi kerran eräässä huomautuksessaan yleisestä inhimillisestä heikkoudesta:
”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa. Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” – Matt. 6:1–4.
Miten läpitunkevat nämä Suuren Opettajan sanat ovatkaan! Kuinka hyvin Jumalan Poika ymmärsikään ihmisluonnon, erityisesti langenneen, epätäydellisen ihmisluonnon! Meidän ei tarvitse ajatella kirjaimellisen torven soittamista, mutta me olemme taipuvaisia kuuluttamaan omaa hyvyyttämme. Raamatun sananlasku sanoo: ”Monet huutavat hyvyyttänsä kukin, mutta kuka löytää luotettavan miehen?” Meitä neuvotaan sen tähden sopivasti: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi.” Jokin teko saattaa näyttää anteliaalta, mutta jos me kiinnitämme siihen huomion, niin siitä tulee pelkästään meidän maineemme sijoitus. Vaikuttimemme tulevat epäilyttäviksi, ja me paljastamme itsemme ylpeyden ja ulkokultaisuuden syytökselle. – Sananl. 20:6; 27:2.
Mutta mitä Jeesus tarkoitti kieltämällä meitä antamasta vasemman kätemme tietää, mitä oikea kätemme tekee almujen ollessa kyseessä? Se ilmaisee ensiksikin antamisemme suurinta salaisuutta. Koska vasen käsi toimii kovin läheisesti oikean kanssa miltei kaikessa, mitä teemme, niin jotta vasen kätemme ei tietäisi, me emme saa suinkaan kerskua armeliaisuudentöistämme läheisimmälle toverillemmekaan, olkoonpa se sitten vaimo tai mies. Jeesus teki tällä voimakkaalla kuvauksella selväksi myöskin sen tärkeän periaatteen, että meidän päähuolenamme tulisi olla Jumalan eikä ihmisen hyväksynnän saaminen.
Ei niin, etteikö olisi aikoja, jolloin huomion kiinnittäminen omiin hyviin tekoihimme tekisi hyvää, kuten silloin, kun painotamme jotain tai yritämme saada toiset noudattamaan hyvää menettelytapaa. Kuningas Daavid esim. viittasi niihin aarteisiin, mitkä hän lahjoitti temppelin rakentamiseksi Jehovalle, kultaan ja hopeaan, joiden arvo oli hyvän joukon yli 29 miljardia markkaa. Samoin ovat toisetkin Jehovan uskolliset palvelijat sekä ennen hänen päiväänsä että sen jälkeen, Jumalan Poika mukaan lukien, maininneet toisinaan hyvistä töistään. Mutta tätä ei ole kuitenkaan koskaan tehty, jotta saataisiin ylistystä ihmisiltä. Se on päinvastoin tehty Jumalan kirkastamiseksi, niin kuin Daavid jatkoi sanoen Jehovasta: ”Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet.” Tai se on saatettu tehdä toisten innoittamiseksi tekemään samalla tavalla, kuten silloin kun Paavali luetteli toimintaansa ja kestämiään vaikeuksia kristittynä evankeliuminpalvelijana, lähetystyöntekijänä ja apostolina, minkä johdosta hän voi sanoa: ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.” – 1. Aikak. 29:3, 4, 13, 14; 1. Kor. 11:1; 2. Kor. 6:3–10; 11:12–33.
Suuri Opettaja, Jumalan Poika, ymmärsi totisesti tarkoin ihmisluonnon. Hän tiesi hyvin, että ”petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” Jeesus Kristus voi ymmärtää ihmisen sydäntä Jumalan Sanan ja pyhän hengen eli toimivan voiman avulla. – Jer. 17:9.