24. osa – ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä”
Jumalan profeetallinen Sana ja historialliset tosiasiat osoittavat, että Kansainliitto ei ollut Jumalan valtakunnan maallinen kuva eikä evankeliumiin juurtunut, vaan Jumalan valtakunnan ihmistekoinen herjaava korvike, minkä kristikunnan johtajat hyväksyivät asettaen siten ”hävityksen kauhistuksen” temppeliin palvottavaksi. Kristikunta teki tällöin samoin kuin uskonnoitsijat tekivät tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten valitessaan Rooman ”keisarin” Jehova Jumalan Kuninkaan, Kristuksen Jeesuksen, asemesta. Jehovan todistajat kiinnittivät tähän yhä voimakkaammin huomiota, kun Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran päävirkailijat olivat vapautuneet vankeudesta ja kun toiminta alkoi uudelleen. Vuosien 1919 ja 1922 suurissa konventeissa samoin kuin ”Vartiotornissa” esitettiin ”hävityksen kauhistus” voimakkaasti mm. päätöksessä, jonka nimi oli ”Todistus maailman hallitsijoille”. Siinä sanottiin suoraan, että Kansainliitto-sopimuksen alkuunpanija ja isä on Saatana Perkele ja että hänen tarkoituksensa on vieroittaa siten ihmiset pois tosi Jumalasta ja siitä keinosta, millä Hän tuo todellisen pelastuksen ihmiskunnalle. Kansainliiton ilmoitettiin täydellisenä epäonnistumana luhistuvan.
42. Miten tämä Päätös esitettiin yleiselle kuulijakunnalle, ja miten se vastaanotettiin?
42 Ei ainoastaan Jehovan pyhän kansan konventti hyväksynyt innokkaasti tätä Päätöstä sinä perjantaina, vaan se esitettiin seuraavana sunnuntai-iltana yleiselle kuulijakunnalle, mikä täytti Royal Albert Hallin. Seuran presidentti piti silloin mestarillisen puheen Päätöksen tueksi ja laajennukseksi. Kansainliitto paljastettiin kaikille ei ainoastaan ”hävityksen kauhistuksena”, vaan myöskin Ilmestyskirjan 17:11:nnen ”kahdeksantena” kuninkaana, Brittiläisen maailmanvallan ollessa seitsemäs ”kuningas” ja Kansainliiton pääkannattaja. ”Vetäytyköön Englanti siitä pois huomenna, niin se kukistuu heti”, selitti Joseph F. Rutherford, kättentaputusten pauhatessa. Puheen jälkeen, mikä kuvaili ihmiskunnan siunauksia Jumalan valtakunnan alaisuudessa, tuo suunnaton yleisö nousi ylös yhtenä miehenä ilmaisten suosionsa juuri kuvaillulle Jumalan hallitukselle.
43. Keille tämä todistus annettiin sitten, ja miten ”kauhistava rikos” paljastettiin siten?
43 Seuraavana päivänä vaikenivat Lontoon sanomalehdet suurimmasta, tärkeimmästä aikain uutisesta, lukuunottamatta Daily News lehteä, joka omisti koko sivun Päätökselle ja yleiselle esitelmälle.a Kuitenkin levisi lehden Daily News vuoden 1926 toukokuun 31. päivän numeron koko sivusta jäljennöksiä laajalti, ja Päätös julkaistiin ympäri maailman. Todistus annettiin maan kansoille, Kansainliitto paljastettiin siksi, mikä se oli, ja vastuu lankesi sinne, mihin se kuuluikin. Mutta seitsemäs maailmanvalta ja muut maailman poliittiset vallat eivät ottaneet todistusta huomioon. Ne eivät kääntyneet ”hävityksen kauhistuksesta” kannattamaan Jumalan julistettua valtakuntaa. Niiden jatkuva ”pedon kuvan” palvonta nähtiin elävästi syyskuun 8. päivänä 1926, kun Saksa päästettiin jälleen hyvämaineisena kansojen perheeseen myöntämällä sille pääsy Kansainliittoon. Mitä tällainen ylenkatse sitä sanomaa kohtaan, minkä Jehova julisti Kansainliitosta Perkeleen suunnittelemana, ihmistekoisena Kristuksen hallitseman Jumalan valtakunnan hätävarana, merkitsi? ”Rikosta” Jumalaa vastaan, ”kauhistavaa rikosta”, mikä pelästyttää ja hämmästyttää kaikkia, jotka kaipaavat ja rukoilevat Jumalan lupaamaa valtakuntaa, mitä hänen Kristuksensa hallitsee. Miten inhottava menettely maailman kansojen puolelta!
44. Mistä me voimme näin ollen ruveta laskemaan 2 300 iltaa ja aamua, ja milloin ne päättyivät?
44 Jos me hyväksymme tämän ”kauhistavaa rikosta” tai ’autioksi tekevää rikosta’ koskevan ennustuksen täyttymykseksi, niin milloin pyhäkön pitäisi olla ”voittoisa” (Jj), ”saatettu kunniaan” (Ro), ”todistettu oikeaksi” (Le), ”puhdistettu” (As, KJ, LXX) tai ”asetettu jälleen oikeuteensa”? Sen piti olla ”kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua” tuon rikoksen jälkeen, mikä on niin kauhistava ja varmasti autioitukseen johtava. Jos sovellutetaan Raamatun sääntöä profeetallisten aikojen laskemisessa, kuten on jo esitetty,b ottaen 360-päiväisen profeetallisen vuoden perusmitaksi, niin 2 300 iltaa ja aamua tekee kuusi vuotta neljä kuukautta ja kaksikymmentä päivää, joissa on kussakin ilta ja aamu. (1. Moos. 1:5, 8, 13, 19, 23, 31) Laskemme nyt tästä Lontoon kansainvälisen konventin alusta, toukokuun 25. päivästä 1926, ja havaitsemme, että nuo 2 300 iltaa ja aamua tuovat meidät lokakuun 15. päivään 1932.
45. Mitä Vartiotorni-Seuran virallinen lehti osoitti tuosta aikamäärästä?
45 Miten Jehovan ”pyhäkkö” puhdistettiin, saatettiin kunniaan tai ennallistettiin oikeaan tilaansa tuohon aikaan tultaessa? Tutki Jehovan todistajain virallista lehteä The Watchtoweria siltä päivältä. [Joulukuun 1. päivän Vartiotorni 1932, sivu 367] Huomaa sivu 319. Sillä sivulla esitetään Päätös, minkä Jehovan todistajain New Yorkissa oleva seurakunta hyväksyi lokakuun 5. päivänä 1932. Se vaati seurakuntajärjestön puhdistusta, sen ennallistamista Jehovan pyhäkköluokan oikeudenmukaiseen tilaan. Miten? Vapauttamalla järjestö ”valituista vanhimmista” eli vanhimmista, jotka oli valittu vanhimman virkaan siten, että seurakunnan jäsenet ojensivat kätensä yleisellä demokraattisella valintatavalla, muinaisen Kreikan valtioitten ja demokraattisen anglo-amerikkalaisen kaksoismaailmanvallan poliittiseen tapaan.
46, 47. a) Miten seurakunnat olivat menetelleet vanhinten asettamisessa virkaan, ja mihin tämä oli johtanut? b) Minkä Päätöksen ”Vartiotorni” lehti esitti hyväksyttäväksi?
46 Jehovan pyhäkköluokan seurakunnat olivat valinneet vuosikymmeniä paikallisesti miehiä vanhimmiksi noudattamalla paikallisseurakunnassa äänestystä käsiä nostamalla. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että ymmärrettiin väärin Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa kuvailtu, ensimmäisellä vuosisadalla noudatettu apostolinen menettelytapa.c Kirjoitus ”Jehovan järjestö” ilmestyi nyt Jumalan valitsemana aikana The Watchtowerissa, 1. osa elokuun 15. päivän numerossa 1932, ja 2. osa seuraavassa, syyskuun 1. päivän numerossa [lokakuun 15. päivän ja marraskuun 1. päivän Vartiotorneissa]. Tämä paljasti ”valittujen vanhimpien” järjestelmän olevan tämän maailman demokraattisen osan mukainen ja siitä syystä saastainen eikä teokraattinen, ei sen suuren Teokraatin valtaan alistuva, joka hallitsee pyhäkköään ylhäältä alaspäin. Tämä demokraattinen vanhinten valitseminen oli johtanut siihen, että tähän virkaan määrättiin monia, jotka eivät olleet todellisuudessa kypsiä eli hengellisesti täysikasvuisia, jotka ajattelivat olevansa vapaita ylemmästä valvonnasta, jotka tunsivat omahyväisinä paikallisseurakunnassaan, kuin heidät olisi määrätty johtamaan sitä, ja jotka mielestään olivat pääasiassa vastuussa sille seurakunnalle, miltä he olivat odottaneet ääniä. Tämä oli johtanut sen maailmanlaajuisen todistamistyön paljoon jarrutukseen tällaisten ”vanhimpien” taholta, mitä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura edisti kussakin seurakunnassa olevan palvelusedustajansa välityksellä. Kirjoitus ”Jehovan järjestö” päättyi siten, että se esitti kaikkien seurakuntien hyväksyttäväksi Päätöksen, missä sanottiin mm.:
47 ”Sen tähden olkoon päätetty, että koska Raamatussa ei ole mitään määräystä seurakunnan vanhimman virkaan valitsemisesta, niin me emme valitse tästedes ketään vanhimman virkaan; että kaikki Jumalan voidellut ovat Raamatun käyttämän määritelmän mukaan vanhimpia ja Kaikkeinkorkeimman palvelijoita. . . . Palvelusjohtaja, jonka me asetamme ehdokkaaksi ja jonka Seuran toimeenpaneva johtaja nimittää ja jonka tulee olla jäsenenä tämän ryhmän palveluskomiteassa.”
48. Mitä lokakuun 15. p:n ”The Watchtowerissa” 1932 ollut ilmoitus merkitsi sen tähden, ja miten tämä oli sopusoinnussa ”kahdenkymmenen neljän vanhimman” ja ”seitsemän tähden” kanssa?
48 Jehovan todistajain seurakunnat kaikkialla maailmassa hyväksyivät tämän Päätöksen. Lehdessä The Watchtower lokakuun 15. päivänä 1932, 2 300 illan ja aamun lopussa, ollut ilmoitus oli Jehovan näkyvän yhdyskanavansa välityksellä antama virallinen ilmoitus, että hänen voideltujen ”elävien kivien” muodostama pyhäkkönsä oli puhdistettu, saatettu kunniaan ja vanhurskautettu. Se oli ennallistettu oikeudenmukaiseen tilaansa mitä tulee demokraattisesti valittujen ”vanhimpien” poistamiseen ja seurakunnan valvojan teokraattiseen määräämiseen. Ne kaksikymmentä neljä vanhahkoa persoonaa, jotka apostoli Johannes näki taivaallisessa näyssään kruunattuina ja istumassa valtaistuimilla Korkeimman Jumalan valtaistuimen ympärillä, eivät olleet suinkaan alhaalla maan päällä olevien seurakuntien demokraattisesti valitsemia. He olivat kaikkeuden Yksinvaltiaan valitsemia ”vanhimpia” heidän täyden kristillisen kasvunsa ja todistetun nuhteettomuutensa perusteella. Varmasti olivat myöskin ne ”seitsemän tähteä”, jotka Johannes näki kirkastetun Jeesuksen Kristuksen oikeassa kädessä ja jotka kuvasivat Jehovan voidellun pyhäkköluokan seurakuntien ”enkeleitä” eli valvojia, täysi-ikäisiä ”vanhimpia”, joita eivät olleet valinneet ja joita eivät hallinneet seurakunnat seitsemännen maailmanvallan demokraattisella menettelytavalla, vaan teokraattisen järjestön Ylin Pää Jeesuksen Kristuksen välityksellä. (Ilm. 1:16, 20; 2:1; 4:4, 10, 11) Hyvällä syyllä oli maan päällä olevan pyhäkköluokan jäännös saatettu sopusointuun tämän teokraattisen säännön kanssa Jehovan määräaikana.
49. Mitä ”The Watchtowerin” kesäkuun numerot 1938 selittivät sen jälkeen, ja minkä päätöksen lehti esitti hyväksyttäväksi?
49 Se oli ainoastaan oikea alku, sillä pyhäkkö piti tehdä joka suhteessa teokraattiseksi. Kuusi vuotta myöhemmin julkaisi The Watchtower kirjoituksen ”Järjestö”, minkä 1. osa oli kesäkuun 1. päivän numerossa 1938 ja 2. osa seuraavassa, kesäkuun 15. päivän, numerossa [elokuun 1. ja 15. päivän Vartiotornissa 1938]. Tämä kirjoitus alkoi sanoilla ”Jehovan järjestö ei ole millään lailla kansanvaltainen [demokraattinen]. Jehova on korkein, ja Hänen hallituksensa eli järjestönsä on ehdottomasti jumalanvaltainen [teokraattinen].” Tämä kirjoitus ehdotti myöskin kunkin seurakunnan hyväksyttäväksi päätöksen, missä tunnustetaan, että ”Jumalan hallitus on puhdas jumalanvalta”, ja pyydetään ”Seuraa” hänen näkyvänä edustajanaan järjestämään seurakunnan Jumalan palvelukseen sekä määräämään teokraattisesti ylhäältä käsin seurakunnan eri palvelijat. – 2. osa, § 15.
50. Mikä toimenpide seurasi tätä päätöstä, mikä uudelleenjärjestely tapahtui sitten, ja mihin tämä johti?
50 Tämän teokraattisen päätöksen hyväksyivät Jehovan todistajain seurakunnat kaikkialla, missä niitä oli, ja Seuran Brooklynin (N. Y.) päämajassa oleva näkyvä hallitseva elin ryhtyi järjestämään teokraattisesti kaikkia sitä haluavia seurakuntia. Kaikki sen jälkeen perustetut uudet seurakunnat on järjestetty teokraattisesti tällä tavalla aivan alusta lähtien. Tämä on johtanut Jehovan antautuneen kansan parempaan, rauhaisempaan ja tuottoisempaan järjestöön Jesajan 60:17:nnen täyttymyksenä. Tämä teokraattinen järjestö läpäisi toisen maailmansodan tosin seitsemännen maailmanvallan ja sen liittolaisten ja vihollisten suuresti vainoamana. Mutta teokraattinen järjestö ei kumartanut millään tavalla pelokkaana halpamaisessa orjuudessa diktatorisia eikä sotilaallistettuja hallituksia eikä lakannut mitenkään uhraamasta Jehova Jumalalle jokapäiväistä, jatkuvaa ja alituista polttouhria, hänen ja hänen valtakuntansa ylistämistä.
51. Mitä oikeassa tilassa oleva pyhäkkö teki jatkuvasti, ja mitä ennustuksen täyttymystä se odottaa?
51 Puhdistettuna, vapautettuna ja oikeassa teokraattisessa tilassaan ollen pyhäkkö on suorittanut jatkuvasti Jumalan palvelusta tähän saakka siitä huolimatta, mitä kuvaannollinen ”vähäpätöinen sarvi”, ”kuningas, kasvoilta röyhkeä”, saattaa vielä tehdä. Pyhäkköluokka odottaa enkeli Gabrielin tästä ovelasta poliittisesta ”kuninkaasta” Danielille antaman selityksen täydellistä täyttymystä: ”Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa [varoittamatta, Ts] hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan. Ja näky illoista ja aamuista, josta oli puhe, on tosi. Mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa.” – Dan. 8:25, 26.
52. Mikä on ollut seitsemännen maailmanvallan räikein erehdys, ja mitä sille täytyy näin ollen tapahtua?
52 Anglo-amerikkalainen kaksoismaailmanvalta on yhä asemassaan Raamatun ennustusten toimivana seitsemäntenä maailmanvaltana. Se ei ole antanut paikkaansa uhkaavalle kommunistiblokille, mikä on kerskunut avoimesti, että se asettuu lopulta maailmanhallintoon. Räikein erehdys, minkä seitsemäs maailmanvalta on tehnyt, on se, että se on noussut ylvästellen ruhtinasten Ruhtinasta, Jehova Jumalaa, vastaan, joka otti valtansa vuonna 1914 (jKr.) ja joka on koko maan ja sen ruhtinasten, ’kasvoiltaan röyhkeän kuninkaankin’, yläpuolella ja Korkein. (Ps. 83:19) Erityisesti tästä syystä seitsemäs maailmanvalta murskautuu pian, ei kommunismin käden, vaan yli-inhimillisen käden eli voiman lyömänä.
53. Missä tilassa on nyt iltoja ja aamuja koskeva näky tämän ”kaukaisen ajan” jälkeen, ja mitä on vielä odotettavissa?
53 Jumalan valtakunta, jota vastaan seitsemäs maailmanvalta on tehnyt kauhistavan ”rikoksen”, lyö sen ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sodan” aikana, niin kuin Nebukadnessarin unessa vuoresta lohkaistu kivi iski perättäisten maailmanvaltojen vertauksellisen kuvan jalkoihin ja jauhoi sen tomuksi tuuliin. Iltoja ja aamuja koskeva näky ei ole enää suljettu. Se on avattu tuhansien vuosien ”kaukaisen ajan” jälkeen. Suurin osa näystä on jo täyttynyt. Kuvaannollinen ”kuningas, kasvoilta röyhkeä”, on vielä murskattava Jumalan kädellä. Sitten tulee Jehova Jumala, joka asuu henkensä välityksellä pyhäkössään, kunniaansaatetuksi Kaikkeuden Yksinvaltiaana. Hänen tahtonsa täytyy tapahtua maan päällä.
(Jatkuu)
[Alaviitteet]
a Katso lokakuun ”Vartiotornista” 1926 sivuja 147–153; ja helmikuun ”Kultaisesta Ajasta” 1927 sivuja 22–29.
b Katso kesäkuun 15. p:n ”Vartiotornin” 1959 sivulta 287 kappaletta 40. Muista, että kolmastoista juutalainen kuukausi lisätään säännöllisesti seitsemän kertaa jokaisena yhdeksänätoista vuotena kuuajan tasoittamiseksi aurinkoajan kanssa karkausvuosineen.
c Katso C. T. Russellin kirjoittamaa, vuonna 1904 kustannusoikeudella suojattua kirjaa ”Uusi luomus” sivuilta 332–339; maaliskuun 15. p:n ”Zion’s Watch Toweria” 1906 sivulta 91, kappaleesta 7. Katso myös lokakuun 1. p:n ”Vartiotornia” 1959 sivulta 448 (kappaleesta 29) sivulle 450, kappaleeseen 38.