28. osa – ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä”

Me tutkimme nyt kirjoitussarjasta ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä” 10. lukua, minkä nimi on ”Pohjoinen Etelää vastaan”. Tämä koskee niiden välistä sotilaallista ja poliittista kaksintaistelua, joita Danielin ennustuksen 11. luku nimittää ”Pohjan kuninkaaksi” ja ”Etelän kuninkaaksi”. Näiden kahden kuvaannollisen kuninkaan vastineet todellisuudessa muuttuvat ajan kuluessa. Syyrian hellenististen kuninkaitten huone keski-idässä näytteli yli kaksisataa vuotta Pohjan kuninkaan osaa. Mutta Syyriasta tehtiin vuonna 64 eKr. Rooman provinssi, jonka pääkaupunki oli Antiokia, ja viimeistään tällöin tuli Rooman valtakunnan hallitsijahuoneesta Pohjan kuningas. Keisari Caesar Augustus kuoli vuonna 14 jKr., ja hänen poikapuolestaan Tiberiuksesta tuli hänen seuraajansa, ”kelvoton” henkilö, kuten Danielin 11:21 sanoo hänestä.

63. Miten ”sotajoukkojen tulva huuhtoutui” sitten ”pois hänen edestänsä”?

⁶³ Silloin kun Tiberiuksesta tuli Pohjan kuningas, oli hänen veljenpoikansa Germanicus Caesar Rooman sotajoukkojen komentaja Reinillä. Kohta Tiberiuksen valtaistuimelle nousun jälkeen puhkesi vaarallinen kapina näiden joukkojen keskuudessa, mutta Germanicus pidätti tyytymättömät joukot marssimasta Roomaan. Germanicus johti vuonna 15 (jKr.) joukkonsa germaanien sankaria Arminiusta (Hermannia) vastaan ja ajoi hänet pakoon vangiten hänen puolisonsa Thusneldan ja kukistaen Arminiuksen seuraavana vuonna. Lopulta muuttui Rooman ulkopolitiikka eli Rooman rajapolitiikka rauhalliseksi ja saavutti hyvän menestyksen. ”Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta rajoittuivat rajoilla olevien Rooman sotavoimien velvollisuudet toisella puolella olevien kansojen tarkkailuun, kun ne hävittivät toisiaan.”a Tällä tavalla pidettiin ”sotajoukkojen tulva” kurissa eli se ”huuhtoutui pois hänen edestänsä” ja ”meni murskaksi”.

64. Miten myöskin ”liiton ruhtinas” murskattiin kuolemassa silloin?

⁶⁴ Myöskin ”liiton ruhtinas” murskattiin kuolemassa. Tämä ei ollut kukaan ylimmäinen pappi, jonka Rooman poliittiset edustajat olisivat panneet virkaan. Se oli sen liiton Johtaja, minkä Jehova Jumala oli tehnyt Aabrahamin kanssa maan kaikkien perheitten siunaamiseksi. Se oli tässä liitossa luvattu Aabrahamin Siemen. Se oli Jeesus Kristus. Jeesus seisoi vuoden 33 (jKr.) niisanin 14:ntenä, pääsiäispäivänä, maaherran palatsissa (Praetoriumissa), Jerusalemissa, Pontius Pilatuksen edessä, joka edusti keisari Tiberiusta ja jonka edessä juutalaiset papit syyttivät Jeesusta maanpetoksesta keisaria vastaan. Jeesus sanoi roomalaiselle maaherralle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. . . . minun valtakuntani ei ole tästä lähteestä.” Jotta roomalainen maaherra ei vapauttaisi syytöntä Jeesusta, niin juutalaiset huusivat Pilatukselle: ”Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan. . . . Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” Silloin roomalainen maaherra luovutti uuden laesa majestasia (”majesteettirikosta”) koskevan lain mukaan Jeesuksen ”murskattavaksi”, naulittavaksi kidutuspaaluun. – Joh. 18:36; 19:12–16; Mark. 15:14–18.

65. Miksi laki ”laesa majestas” vahvistettiin, ja mikä sai keisari Tiberiuksen epäsuosioon?

⁶⁵ Koska keisari Tiberius oli erittäin epäluuloinen, niin hän oli laajentanut laesa majestas -lain käsittämään myöskin hänen omaa henkilöllisyyttään kohtaan tehdyt loukkaukset, ja hän edisti myöskin ilmiantojärjestelmää. Maasta tuli kuin poliisivaltio, ja hänen hallituksensa jälkipuoliskosta tuli hirmuhallitus. Roomalainen kirjailija Plinius Vanhempi sanoi Tiberiusta ”ihmisistä synkimmäksi”. Koska hän oli niin pidättyväinen, umpimielinen ja itseensä sulkeutunut, niin kansa ei voinut ymmärtää häntä, ja tämä saattoi hänet epäsuosioon.

66. Minkä kanssa keisari Tiberius oli liitossa ja missä määrin, ja kuinka hänestä tuli vahva ”vähällä väellä”?

⁶⁶ Puhuen yhä etukäteen Tiberiuksesta enkeli sanoi Danielille: ”Siitä saakka kun liittoudutaan hänen kanssansa, hän harjoittaa petosta. Hän lähtee liikkeelle ja saa ylivallan vähällä väellä.” (Dan. 11:23) Tiberius oli perustuslain mukaan liitossa Rooman senaatin kanssa, hän oli riippuvainen siitä muodollisesti, perustuslain nojalla. Todellisuudessa hän luotti kuitenkin ”vähään väkeen”. Mihin ”väkeen”? Pretoriaanikaartiin, minkä keisari Augustus oli perustanut vuonna 13 eKr. keisarin henkivartiostoksi Rooman sotaväen ylipäällikön persoonaa suojelevan henkivartion tapaan. Tämä keisarin vartiosto oli tähän saakka nähty vain lähellä Roomaa pieninä osastoina. Tiberius muutti tämän. Suosikkinsa Sejanuksen, pretoriaanikaartin päällikön, neuvosta Tiberius pani nämä vartijat pysyvästi leiriytymään täysivahvuisina lähelle kaupungin muureja. Hän piti tällä järjestelyllä kurissa kaikki kansan rauhattomuudet. Tämä antoi suuren merkityksen kaartin komentajalle. Kaarti alkoi nauttia erikoisetuja ja tuli aikanaan niin voimakkaaksi, että se saattoi panna keisareita virkaan tai kukistaa heidät valtaistuimelta tahtonsa mukaan. Keisari Tiberius pysyi voimakkaana tämän noin 10 000 miehen vahvuisen vartioston avulla. Ilman suurtakaan vaivaa kukistettiin mikä tahansa Rooman valta-alueella hänen auktoriteettiaan vastaan syntynyt kansannousu. Hän teki comitia-nimellä tunnetut kansankokoukset melkein kokonaan merkityksettömiksi.

67, 68. Miten hän meni provinssin lihavimpiin seutuihin tehden, mitä hänen isänsä ja hänen isiensä isät eivät olleet tehneet, mutta miten hän kuitenkin kuoli?

⁶⁷ ”Keskellä rauhaa hän hyökkää [menee, Le] maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” (Dan. 11:24) Tiberius teki näin sen lisäksi, että hän ilmaisi epäluuloisuuttaan suureksi osaksi Sejanuksen, pretoriaanikaartin päällikön, vaikutuksesta, kunnes lopulta Sejanus itsekin joutui epäillyksi ja tapettiin.

⁶⁸ Keisari Tiberius kohdisti lakkaamatta suurta huolta Rooman provinsseihin. Hän jätti kuollessaan kaikki valtakunnan alaiset kansat kukoistavaan tilaan, jollaista ne eivät olleet kokeneet Augustuksen aikana eli aikaisemmin eivätkä saaneet nähdä uudelleen. Hallituksen säästäväisyyden takia olivat verot pienet, ja Tiberius saattoi ilmaista anteliaisuutta, kun ajat olivat poikkeuksellisen huonot jossain. Jos valtakunnan edustajat, soturit, maaherrat tai muut virkailijat, sortivat jotakuta alaistaan ja edistivät jonkinlaista epäsäännöllisyyttä asioitten käsittelyssä, niin he voivat olla varmoja keisarin kostosta. Luja vallanote säilytti yleisen turvallisuuden ja rauhan sekä Italiassa että ulkomailla. Liikenneyhteyksien parantaminen auttoi kauppaa eteenpäin. Rooman ankarimpina pidetyillä hyveillä keisari piti huolen siitä, että asiat hoidettiin hyvin ja tasaisesti sekä Roomassa että sen ulkopuolella. Lakeja paranneltiin monissa suhteissa, ja yhteiskunnallisia ja moraalisia suhteita turvattiin pitämällä kiinni keisari Augustuksen toimeenpanemista parannuksista ja edistämällä niitä. Roomalainen historioitsija Tacitus kuvailee kuitenkin Tiberiuksen henkilöllisyyden ”harkituksi teeskentelyksi ja ulkokultaisuudeksi alusta pitäen”. Häntä pidettiin tyrannina, eikä häntä kunnioitettu hänen maaliskuun jälkipuoliskolla vuonna 37 jKr. tapahtuneen kuolemansa jälkeen jumalaksi julistamisella. Hän oli ”kelvoton” henkilö!

69. Miten Pohjan kuningas, Claudiuksen muodossa, kehitti valtakuntaa yhä edelleen, ja minkä keisarin hallitessa se saavutti suurimman laajuutensa?

⁶⁹ Tiberiusta seurasi keisari Gaius, jota sanotaan yleensä Caligulaksi ja jota seurasi vuorostaan hänen setänsä Claudius vuonna 41 jKr. Sen lisäksi, mitä Tiberius oli tehnyt Pohjan kuninkaana Rooman valtakunnan parantamiseksi, Claudius huolehti valtakunnan kehityksestä edelleen niiden suuntaviivojen mukaan, mitkä Augustuksella oli mielessään. Eräs asiantuntija sanoo: ”Riippuvaisuusasemassa olevat valtiot yhdistettiin valtakuntaan, Etelä-Englanti valloitettiin, lännen roomalaistaminen sai voimakkaan sysäyksen, Roomassa ja Italiassa toimeenpantiin yleisiä töitä, ja keisarillisen virkavallan järjestelmä kehittyi nopein askelin.”b Eräs historia sanoo: ”Claudiuksen aikana toimeenpantiin valtion tärkeä laajentaminen, kun hän lähetti vuonna 43 jKr. sotajoukon Englantiin ja lisäsi valtioon eteläosan saaresta Britannian provinssina. Englannin rajaa työnnettiin myöhemmin kauemmas pohjoiseen ja se turvattiin puolustuslinjalla. Trajanus (98–117 jKr.) . . . jonka kunnianhimona oli muodostaa suuri itämainen valtakunta, ryhtyi hyökkäyssotaan, missä hän kukisti parthialaiset Persiassa ja liitti Armenian, Mesopotamian ja Assyrian valtakuntaan provinsseina. Tämä merkitsee Rooman leviämistä suurimpaan laajuuteensa, mutta Trajanuksen seuraaja jätti nämä hänen idässä valloittamansa alueet.”c

70. Kuka Pohjan kuninkaasta tulee Danielin 11:25:nnessä, ja kenen kunnianhimoisista aikeista tuli hänen hallitessaan vaara valtakunnalle?

⁷⁰ Jatkaen profeetallisen Pohjan kuninkaan toiminnan ennakkokatselmustaan Jehovan enkeli sanoi Danielille: ”Ja hän panee liikkeelle voimansa ja rohkeutensa Etelän kuningasta vastaan, hyökäten suurella sotajoukolla. Mutta Etelän kuningas varustautuu sotaan suurella ja ylen väkevällä sotajoukolla. Hän ei kuitenkaan kestä, sillä häntä vastaan hankitaan juonia. Ja ne, jotka syövät hänen pöydästään, tuhoavat hänet, ja hänen sotajoukkonsa huuhdotaan pois [ja tuon toisen sotajoukko saa ylivallan, Le], ja on paljon kaatuneita ja haavoitettuja.” (Dan. 11:25, 26) Pohjan kuninkaasta on tullut tämän jakeen mukaan keisari Aurelianus (270–275 jKr.). Eräs hänen suurista pulmistaan oli Syyrian autiomaassa Palmyrassa hallinnut kuningatar Zenobia. Muinainen kaupunki Palmyra hyötyi roomalaisten ja Persiassa asuvien parthialaisten välisistä sodista. Kun keisari Hadrianus kävi tuossa kaupungissa noin vuonna 130 jKr., niin hän nimitti sen Adrianopolikseksi. Siitä tuli roomalainen siirtokunta ja tärkeä sotilastukikohta. Persian kanssa käydyt sodat nostivat Palmyran poliittisesti tärkeään asemaan joksikin aikaa, ja siitä tuli muutamiksi vuosiksi Rooman-idän valtiatar. Siitä tuli vaara Roomalle kuningatar Zenobian kunnianhimoisten pyrkimysten takia. Hänen alkuperäinen nimensä oli Bathzabbai. Hänen aviopuolisonsa, kuningas Odenathus, oli idän ylipäällikkö. Kun tämä kuoli (266/267 jKr.), niin Zenobia suunnitteli asemansa korottamista hänen asemansa yläpuolelle tekemällä Palmyrasta Rooman valtakunnan idässä olevan hallitsevan kaupungin. Ollen jo taitava hallituksen hoidossa hän otti käsiinsä hallitusohjat kokonaan.

71. Miten Zenobia joutui poikineen Etelän kuninkaan aseinaan Rooman valtakuntaan nähden?

⁷¹ Hänen ylipäällikkönsä oli Zabda, hänen aviopuolisonsa sukulainen, ja Palmyran sotajoukko valtasi hänen johdollaan Egyptin vuonna 270 jKr. muka varmistaakseen sen Roomalle, sillä oli olemassa kruunun tavoittelijoita, jotka kiistivät Rooman keisarin arvovallan Niilin virran varrella. Zenobia johti tätä valloitusta, ja hänen poikansa hallitsi Egyptiä kuninkaan arvonimellä, kun taas hänen äitiään kutsuttiin kuningattareksi. Palmyran sotajoukkojen varuskuntia perustettiin Vähään-Aasiaan länteen jopa Ancyraan (nykyisin Turkin Ankara) saakka ja Euroopan Byzantionia vastapäätäkin. Zenobiaa alettiin kutsua Augustaksi eli keisarinnaksi. Kun Aurelianus tuli Rooman keisariksi vuonna 270 jKr., niin hänestä tuli Pohjan kuningas. Hän ymmärsi pian, että kuningatar Zenobian kunnianhimoinen politiikka pani Rooman valtakunnan yhtenäisyyden vaaraan. Aurelianuksen toisella vuodella rikkoutuivat hänen ja kuningatar Zenobian välit. Zenobia saattoi nyt odottaa Pohjan kuninkaan hyökkäystä, ollen itse häneen nähden Etelän kuninkaan asemassa. Zenobia oli saavuttanut maallista suuruutta yhdistämällä autiomaan arabit egyptiläisiin. Paitsi Mesopotamiaa ja osaa Vähästä-Aasiasta hänellä oli myöskin Egypti ja Syyria. Hän voi luottaa arabeihin ja armenialaisiin, mutta ei kovin vahvasti syyrialaisten uskollisuuteen.

72. Mikä Pohjan kuninkaan oli pantava liikkeelle, ja miten Etelän kuninkaan oli varustauduttava, ja mihin riita johti?

⁷² Aurelianukselta vaadittiin sekä voimansa että rohkeutensa liikkeelle panemista noustakseen tätä Egyptin ja Assyrian sotaista kuningatarta vastaan. Tämän taas puolestaan oli varustauduttava sotaan Pohjan kuninkaan kanssa erittäin suurin ja voimakkain sotajoukoin kahden kenraalinsa Zabdan ja Zabbain johdolla. Aurelianus valloitti ensin Egyptin takaisin itselleen Probuksen avulla. Sitten hän valmistautui suurelle sotaretkelle Vähään-Aasiaan ja Syyriaan. Zenobia ja hänen kaksi kenraaliaan voitettiin Emesan (nykyään Homs) luona, ja hän vetäytyi Palmyraan. Vaikka autiomaat suojasivat tätä kaupunkia, niin Aurelianus piiritti lopulta tuon vahvasti linnoitetun ja runsain muonavaroin varustetun kaupungin ja jatkoi piiritystä. Zenobian rohkeus petti sen aikana. Hän ja hänen poikansa pääsivät ulos kaupungista ja pakenivat kohti Persiaa apua hakemaan. Roomalaiset ottivat heidät kiinni Eufrat-virran rannalla. Piiritetyt palmyralaiset menettivät rohkeutensa ja luovuttivat kaupungin vuonna 272 jKr. Aurelianus säästi Zenobian hengen ja vei hänet Roomaan voittosaaliikseen suureen triumfikulkueeseensa, joka marssi läpi keisarikunnan pääkaupungin vuonna 274.d Tämän jälkeen Zenobian sallittiin viettää loppu elinaikansa roomalaisena leskirouvana.

73. Miten Pohjan kuningas ei kestänyt niiden edessä, jotka söivät hänen ruokaansa ja aiheuttivat hänen kukistumisensa?

⁷³ Ei ainoastaan Zenobia ollut Etelän kuninkaan osassa kukistunut Rooman asemahdin edessä, vaan hänen voittajansakin, keisari Aurelianus, kukistui salaliittolaisten edessä. Rooman senaatti antoi hänelle oikeutetusti arvonimen Rooman valtakunnan ennallistaja. Hän oli ensimmäinen Rooman keisari, joka kantoi otsaripaa, ja mitalleissa häntä kutsuttiin Herraksi ja Jumalaksi. Triumfivuotensa loppupuolella hän lähti sotaretkelle persialaisia vastaan. Hänen odottaessaan Traakiassa tilaisuutta mennä salmen ylitse Vähään-Aasiaan ne, jotka söivät hänen ruokaansa, toteuttivat ilkeät suunnitelmansa häntä vastaan ja murskasivat hänet. Hän oli menossa kutsumaan sihteeriään Erosta tekemään tiliä eräistä epäselvistä asioista. Eros yllytti eräät upseerit vehkeilemään keisaria vastaan laatimalla väärennetyn luettelon miehistä, jotka oli merkitty kuolemaan ja joihin nämä upseerit kuuluivat. Tämän luettelon näkeminen pani heidät suunnittelemaan hänen salamurhaamisensa.

74. Miten ”toisen sotajoukko” sai ylivallan Pohjan kuninkaan ollessa edelleen kysymyksessä, niin että monet kaatuivat tapettuina?

⁷⁴ Pohjan kuninkaan vaiheet eivät päättyneet keisari Aurelianukseen. Häntä seurasi toisia hallitsijoita, ja jonkin aikaa olivat lännen hallitsija ja idän hallitsija samassa valtakunnassa. Näiden alaisuudessa huuhdottiin Pohjan kuninkaan sotajoukko pois, ja monet kaatuivat surmattuina, kuten oli ennustettu, pohjoisesta tulevien raakalaisten hyökkäyksissä. Nämä hyökkäykset torjuttiin neljännelle vuosisadalle asti, jolloin nuo raakalaiset murtautuivat menestyksellisesti läpi. Gootit ja germaanit huomasivat, etteivät Rooman sotajoukot olleetkaan enää voittamattomia. Kun he nyt olivat murtautuneet Rooman rajojen lävitse, niin hyökkäys seurasi toistansa. Kuudennen vuosisadan alkuun tultaessa he olivat hajottaneet Rooman valtakunnan lännessä, ja germaaniset kuninkaat hallitsivat Italiassa, Englannissa, Galliassa, Espanjassa ja Pohjois-Afrikassa. Valtakunnan itäosassa oli Konstantinopoli (Byzantion) kestänyt uhkaavan hunnin Attilan edessä, joka lähti sitten länteen.

75. Miten Rooman valtakunta jakaantui lopulta kahteen osaan ja kahden keisarin alaisuuteen, ja miten Egypti joutui lopuksi Englannin suojeluun?

⁷⁵ Keisari Konstantinus (324–337) tunnusti kristillisyyden yleisesti suositun muodon valtion uskonnoksi ja toimi vuonna 325 jKr. Nikean kirkolliskokouksen puheenjohtajanakin Nikomedeiassa, Vähässä-Aasiassa, mikä oli noin viidenkymmenen kilometrin päässä Byzantionista. Hän muutti myöhemmin keisarin asunnon Roomasta Byzantioniin. Siellä hän perusti toukokuun 11. päivänä vuonna 330 jKr. uuden keisarillisen pääkaupungin ja vihki sen Uudeksi Roomaksi eli Konstantinopoliksi. Mutta vain yksi Rooman valtakunta oli vielä olemassa. Valtakunta jaettiin lopulta myöhemmän keisarin Theodosiuksen kuollessa tammikuun 17. päivänä vuonna 395 hänen poikiensa kesken, Honoriuksen saadessa läntisen osan ja Arkadioksen itäisen, pääkaupunkinaan Konstantinopoli. Egypti lankesi Konstantinopolin osalle ja tuli Rooman valtakunnan itäisen lohkon provinssiksi. Vuonna 641, kun Heraklios oli idän keisarina, Egyptin pääkaupunki Aleksandria kukistui muhamettilaisten saraseenien käsiin ja Egyptistä tuli kalifien eli Muhammedin seuraajien provinssi. Kauan jälkeenpäin, vuosina 1516–1517, tuli Egyptistä turkkilainen provinssi, jota pasha hallitsi. Kun ensimmäinen maailmansota puhkesi vuonna 1914, kuului Egypti Turkille, ja sitä hallitsi kediivi eli varakuningas. Kediivi Abbas pasha erotettiin tuona vuonna joulukuun 18. päivänä, koska hän oli asettunut saksalaisten puolelle, ja Egypti julistettiin brittiläiseksi suojelualueeksi, jolloin pidettiin erityisesti silmällä Suezin kanavan suojelemista.

76. Milloin ja miten Itä-Rooman keisarikunta päättyi?

⁷⁶ Konstantinos P. XII oli idän viimeinen hallitsija, joka nousi valtaistuimelle vuonna 1448. Muhamettilaiset olivat yrittäneet toistamiseen valloittaa Konstantinopolia. He onnistuivat siinä lopulta yritettyään vuosisatoja. Turkkilainen sulttaani Mahomet (Muhammed) II piiritti sitä viisikymmentä kolme päivää ja valtasi sen toukokuun 29. päivänä 1453. Itä-Rooman valtakunta päättyi lopullisesti sen valloitukseen.

77. Minkä piispojen sarjan mukana nousi uusi poliittis-uskonnollinen hahmo, ja milloin tuli sopivaksi puhua Itäisestä valtakunnasta ja Läntisestä valtakunnasta?

⁷⁷ Rooman valtakunnan läntisessä osassa nousi uusi uskonnollis-poliittinen hahmo Rooman katolisena piispana, erityisesti paavi Leo I Suuressa, joka on huomattu paavikunnan todellisena perustajana viidennellä vuosisadalla. Paavi otti ajan mittaan tehtäväkseen Länsi-Rooman keisarikunnan keisarin kruunaamisen. Tämä tapahtui, kun paavi Leo III kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren joulupäivänä vuonna 800 jKr. Roomassa Länsi-Rooman keisarikunnan hallitsijaksi. Paavi Leo III sanoi: ”Kaarle Augustukselle, Jumalan kruunaamalle, suurelle ja rauhaisalle hallitsijalle, elämä ja voitto.” Siitä lähtien otaksuttiin siis poliittisen hallitsijan hallitsevan ”Jumalan armosta”. Mutta eräs äskeinen historioitsija sanoo kuitenkin: ”Kaarle Suuren kruunaus oli vallananastus, sillä Konstantinopolin hallitus oli yhä laillisesti hallitseva auktoriteetti valtakunnassa.”e Tämä oli totta, vaikka siihen aikaan istuikin Konstantinopolin valtaistuimella naispuolinen vallananastaja, keisarinna Irene (780–802). Tästä kohdasta eteenpäin on sopivaa puhua Itäisestä keisarikunnasta ja Läntisestä keisarikunnasta, jotka molemmat väittivät olevansa kristillisiä. Kaarle Suuri lisäsi toisen pään valtamerkkinsä kotkalle osoitukseksi siitä, että Rooman ja Saksan valtakunnat oli yhdistetty.

[Alaviitteet]