30 osa – ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä”
Danielin ennustuksen 11. luvussa ennustettu pitkä taistelu kuvaannollisen Pohjan kuninkaan ja Etelän kuninkaan välillä on nyt ulottunut meidän kristillisen ajanlaskumme 20. vuosisadalle. Saksan keisarikunta perustettiin uudelleen tammikuun 1. päivänä 1871, ja se muodosti pian kolmiliiton Itävalta-Unkarin ja Italian valtakunnan kanssa. Brittiläinen imperiumi vahvisti toisaalta vuonna 1882 valvontansa Egyptin maassa. Näin astui anglo-amerikkalainen kaksoismaailmanvalta todellisuudessa Etelän kuninkaan saappaisiin. Vuonna 1914 jKr. puhkesi sota näiden kahden kuninkaan välillä. Danielin 11:29 ennusti tästä, ettei Pohjan kuninkaalle kävisi nyt samalla tavalla kuin edellisinä aikoina, sillä hän oli nyt ainoastaan toisen luokan valta, ja häntä vastassa ei ollut ainoastaan ensiluokan valta, anglo-amerikkalainen kaksoismaailmanvalta, vaan myöskin taivaassa vuonna 1914 perustettu Jumalan valtakunta.
16. Mitä ne ”Kittimin laivat” olivat ensiksi, jotka tulivat Pohjan kuningasta vastaan?
16 Selittäessään tätä erilaisuutta edellisiin aikoihin verrattuna enkeli sanoi Danielille: ”Sillä Kittimin laivoja tulee häntä vastaan, ja hän peljästyy ja palajaa ja kiukustuu pyhää liittoa vastaan ja toimii; ja hän palajaa ja kääntää huomionsa niihin [on yhteisymmärryksessä niiden kanssa, Le], jotka hylkäävät pyhän liiton.” (Dan. 11:30, Väl) Vaikka Pohjan kuningas olikin aseistautunut toiseksi suurimmalla laivastolla ja monilla tuhoisilla sukellusveneillä, niin hän ei osoittautunut tasavertaiseksi ”Kittimin laivoille”, jotka tulivat häntä vastaan. Nämä eivät olleet kirjaimellisia Kyproksen, muinaisen Kittimin, laivoja, vaikka Iso-Britannia liittikin itseensä Kyproksen saaren marraskuun 5. päivänä 1914 pitääkseen saksalaismielisen Turkin loitolla. Juutalaisen historioitsijan Josephuksen mukaan ei sanaa Kittim sovellettu ainoastaan Kyprokseen, vaan myöskin Italian rannikkoihin. On kiinnostavaa panna merkille, että Italia liittyi sotivaan Englantiin vuonna 1915 Lontoon sopimuksen mukaan ja asetti siten oman laivastonsa Etelän kuninkaan laivaston rinnalle. Mutta ”Kittimin laivat” olivat ensin pääasiassa Ison-Britannian laivasto.
17. Miten lisää Kittimin laivoja tuli myöhemmin, kun seitsemäs maailmanvalta ryhtyi täysin määrin sotaan Pohjan kuninkaan kanssa?
17 Lännestä tuli lisää ”Kittimin laivoja” myöhemmin, kun saksalainen vedenalainen U-20 oli upottanut englantilaisen Cunard-linjan aluksen Lusitanian Irlannin edustalla toukokuun 7. päivänä 1915 ja kun 124 amerikkalaista oli hukkunut. Amerikan ja Saksan välillä syntyi diplomaattinen riita. Asiat pahenivat, ja huhtikuun 6. päivänä 1917 Amerikan presidentti Wilson julisti sotatilan vallitsevan Saksan kanssa. Sitten tuli lännestä amerikkalaisia sotalaivoja taistelemaan Pohjan kuningasta vastaan, ja amerikkalaisia sotajoukkoja virtasi Euroopan mantereelle. Etelän kuningas, anglo-amerikkalainen kaksoismaailmanvalta, oli nyt täydelleen sodassa kilpailevan kuninkaan kanssa. Jo syyskuussa vuonna 1916 englantilaiset olivat kuitenkin tuoneet esiin oudon aseistetun maataistelulaivan Pohjan kuningasta vastaan, telaketjuilla varustetut ”tankit”.
18. Miten Pohjan kuningas auttoi vuonna 1917 maailmankommunismia?
18 Merkityksellistä on, että kun Venäjän tsaari oli vuonna 1917 luopunut kruunusta, niin keisari Vilhelm lähetti Vladimir Leninin Sveitsistä Saksan ja Ruotsin kautta Venäjälle levittämään bolshevismia eli kommunismia Venäjän sotajoukkojen heikentämiseksi. (Näin sanoo kenraali Ludendorff, Adolf Hitlerin liittolainen, muistelmissaan.) Pohjan kuningas auttoi tällä sotajuonella maailmankommunismin asiaa.
19. Milloin Pohjan kuningas ”peljästyi ja palasi”, ja miten ja minkä maailmantapahtumien perusteella vuosi 1914 osoittautui nyt merkitykselliseksi?
19 Mutta marraskuussa 1918 tämä Pohjan kuningas ”peljästyi” ja kääntyi takaisin vetäytyen pois sodasta lyötynä. Keisari Vilhelm, joka oli hallinnut siitä lähtien, kun hänen isänsä Fredrik III kuoli vuonna 1888, luopui valtaistuimesta ja lähti maanpakoon, ja Saksasta tuli tasavalta. Näin päättyi ensimmäinen maailmansota. Se leimasi kuitenkin nälänhätineen, ruttotauteineen ja Jehovan pyhäkköluokan vainoamisineen vuoden 1914 jKr. siksi vuodeksi, jolloin ”seitsemän aikaa”, ”kansain määräajat”, päättyivät ja Jumalan valtakunta syntyi taivaissa ja tämä Perkeleen hallitsema vanha maailma joutui loppunsa ”määräaikaan”. – Matt. 24:7–9; Luuk. 21:10–17.
20. Kun keisari Vilhelm oli nyt maanpaossa, niin miten Pohjan kuningas ”kiukustui pyhää liittoa vastaan”?
20 Keisari Vilhelmin sydän oli ollut pyhää liittoa vastaan. (Dan. 11:28, Väl) Miten Pohjan kuningas ”kiukustui pyhää liittoa vastaan” ja ”toimi” nyt keisari Vilhelmin ollessa maanpaossa kuolemaansa, kesäkuun 4. päivään 1941, asti? Tämä tapahtui itävaltalaisen Adolf Hitlerin noustessa valtaan Saksan katolisten poliitikkojen, esim. Franz von Papenin, avulla. Presidentti von Hindenburg poisti tammikuussa vuonna 1933 Schleicherin Saksan valtakunnankanslerin virasta ja pani siihen Hitlerin von Papenin ollessa varakansleri. Presidentti von Hindenburg julisti sitten: ”Ja nyt, herrat, eteenpäin Jumalan avulla!”a Todellisuudessa se oli ’ETEENPÄIN JUMALAA VASTAAN!’ Jehovan todistajia oli siihen aikaan Saksassa yli 19 200, ja he olivat hyvin huomattuja. Eräs ensimmäisiä tekoja, mitä natsi-Führer Hitler suoritti, oli Jehovan todistajain kieltäminen, heidän todistamisvälineittensä anastaminen ja heidän sulkemisensa vankiloihin ja keskitysleireihin.b Hitleristä tuli huhtikuun 1. päivänä 1933 diktaattori, sillä Saksan valtiopäivät luovutti lainlaadintavaltansa Hitlerin hallitukselle neljän vuoden ajaksi. Tällä vedolla lakkasi Saksan tasavalta olemasta, ja sitä seurasi ”kolmas Saksan valtakunta”. Ensimmäinen oli ollut saksalainen Pyhä Rooman valtakunta vuodesta 962 vuoteen 1806 ja toinen Hohenzollernien keisarikunta vuodesta 1871 vuoteen 1918. Kolmas oli Hitlerin diktatuuri.
21. Miten Pohjan kuningas ”toimi” nyt ’olemalla yhteisymmärryksessä niiden kanssa, jotka hylkäävät pyhän liiton’?
21 Mutta miten hän ”toimi”? Saksa oli hyväksytty Kansainliittoon syyskuun 8. päivänä 1926, mutta natsidiktaattori Hitler marssitti Saksan pois Kansainliitosta lokakuun 14. päivänä 1933. Hän riensi rohkeasti yhdestä maallisesta menestyksestä toiseen liittäen Itävallan ja Tshekkoslovakian sudeettialueet Saksaan ja muodostaen akselivallat, joihin kuului etäinen Japanikin. Hänen menestyksensä johtui suureksi osaksi siitä, että hän ’oli yhteisymmärryksessä niiden kanssa, jotka hylkäävät pyhän liiton’. Oli niitä, jotka väittivät suosivansa Jumalan liittoa Valtakunnan hyväksi, ja näitä olivat kristikunnan papit, varsinkin roomalaiskatolinen hierarkia. Nämä eivät olleet odottaneet oikeudenmukaista Perillistä, Jeesusta Kristusta, tulemaan valtakuntaansa vuonna 1914, vaan perustivat oman uskonnollis-poliittisen hallituksensa ja pystyttivät Pyhän Rooman valtakunnan. Sijaiskansleri von Papen järjesti heinäkuun alussa vuonna 1933 Hitlerin puolesta sopimuksen paavi Pius XI:n kanssa, ja paavi suostui tässä hajottamaan katolisen keskustapuolueen Saksassa vastineeksi siitä, että Hitler lupasi katoliselle kirkolle jatkuvan täydellisen uskonnonvapauden Saksassa. Tämä tasoitti tietä Hitlerin määräykselle, jonka mukaan maassa tulee olla ainoastaan yksi poliittinen puolue, kansallissosialistinen puolue.
22. Mikä oli roomalaiskatolisen tiedonannon mukaan Pohjan kuninkaan sotilaallinen päämäärä, ja miten hänen italialaisen osatoverinsa imperialistinen kunnianhimo ilmeni?
22 New York Times esitti toisen maailmansodan aikana helmikuun 17. päivänä 1940 uutisessa, mikä oli päivätty ”Washingtonissa helmikuun 16:ntena”, seuraavan roomalaiskatolisen tiedonannon: ”[Roomalaiskatolinen pappi] toht. Edmund A. Walsh, [katolisen] Georgetownin yliopiston ulkomaitten palvelua hoitavan koulun johtaja, hahmotteli tänä iltana Saksan sotilaalliseksi päämääräksi Pyhän Rooman valtakunnan uudelleen perustamisen, . . . Toht. Walsh sanoi kuulleensa Adolf Hitlerin lausuvan, että Pyhä Rooman valtakunta, mikä oli saksalainen valtakunta, täytyy perustaa uudelleen.” On hyvin tunnettua, että katolilaiseksi kastetun Hitlerin osakkaana akselivalloissa oli Italian Il Duce, Mussolini, joka allekirjoitti paavi Pius XI:n kanssa vuonna 1929 sopimuksen, minkä perusteella Vatikaaninkaupunki asetettiin riippumattomaksi valtioksi. Mussolinin sotajoukot valtasivat vuosia myöhemmin katolisten pappien siunaamana ei-katolisen Etiopian, ja heinäkuun 9. päivänä 1936 Mussolini julisti caesarien Rooman imperiumin ennallistetuksi sekä kuningas Viktor Emanuelin Etiopian keisariksi. Joulukuussa vuonna 1937 Il Duce Mussolini veti fascistisen Italian pois Kansainliitosta.
”PYHÄKKÖ” JA ”HÄVITYKSEN KAUHISTUS”
23. Miten Jehovan enkeli viittaa tässä kohdassa pyhäkköluokkaan Pohjan kuninkaan yhteydessä?
23 Mutta miten on niiden laita, jotka kieltäytyvät tulemasta yhteisymmärrykseen Pohjan kuninkaan kanssa ja pitävät kiinni Jehovan hallitsevan Pojan valtakuntaa koskevasta pyhästä liitosta? Enkeli vastaa tähän kysymykseen. Sen sijaan että hän käsittelisi toisen maailmansodan monia yksityiskohtia, hän rajoittaa sanansa pääasiassa uskollisen pyhäkköluokan yksityiskohtiin. Tehdessään näin enkeli viittaa huomattavaan muutokseen, mikä tapahtuu Pohjan kuninkaan henkilöllisyydessä ja kansallisuudessa, sanoen: ”Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat [Ja aseita nousee hänen puoleltaan, Jj] ja saastuttavat pyhäkön ja linnoituksen, ja poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen [autioittavan iljetyksen, Le].” – Dan. 11:31,Väl.
24. Mitä kommunistit Venäjällä tekivät sen jälkeen kun keisari Vilhelm oli auttanut heitä vuonna 1917, ja mihin Liittoon uusi Venäjä hyväksyttiin?
24 Maininta ”aseista”, jotka ”nousevat hänen puoleltaan”, merkitsee Pohjan kuninkaan kannattajia, sotilasvoimia, joiden kanssa hän ryhtyy demokraattisen Etelän kuninkaan kanssa toiseen maailmansotaan. Mutta ennen tätä maailmanhallinnosta käytyä sotaa, sen aikana ja sen jälkeen tapahtui hämmästyttäviä asioita. Pohjan kuningas oli jo auttanut maailmankommunismia vuonna 1917, kun vallankumouksellinen Lenin meni takaisin Venäjälle maanpaosta Sveitsistä keisari Vilhelmin hallituksen turvaisassa johdossa. Kommunistit olivat anastaneet sen jälkeen Venäjän hallituksen ja perustaneet Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton totalitaarisine hallituksineen ja diktatuureineen. Tämä SSSR hyväksyttiin Kansainliittoon syyskuun 17. päivänä 1934. Se kävi neuvotteluja läntisten demokratioitten kanssa.
25. Miten kommunistinen neuvostohallitus ’petti läntiset demokratiat’, ja miksi se poistettiin Liitosta?
25 Englanti ja Ranska neuvottelivat elokuussa vuonna 1939 kommunistihallituksen kanssa, kun äkisti tapahtui sellaista, mitä sanottiin ”läntisten demokratioitten pettämiseksi”. Pohjan natsikuningas oli valmis aloittamaan toisen maailmansodan ja tarvitsi suojaa itäiselle sivustalleen. Hän teki tätä varten yhteistoimintaa edellyttäviä sopimuksia Venäjän kanssa. Venäjän pääkaupunki ilmoittikin sitten elokuun 19. päivänä tehneensä seitsenvuotisen kauppasopimuksen Natsi-Saksan kanssa. Elokuun 24. päivänä Moskova aiheutti lisää hämmästystä ja tyrmistystä Lännessä allekirjoittamalla kymmenvuotisen hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Oliko heidän välillään kanssakäymistä? Aika näytti. Syyskuun 1. päivänä valtasivat natsien ”aseet” eli sotajoukot Puolan sytyttäen toisen maailmansodan tulet.c Salamasodan (Blitzkrieg) vauhtia ne ryntäsivät eteenpäin. Sitten komensi kommunistihallitus syyskuun 17. päivänä omat sotajoukkonsa Puolaan toiselta puolen. Viisi päivää myöhemmin ilmoittivat Natsi-Saksa ja kommunistinen Neuvostoliitto sopimastaan rajalinjasta, joka tuli kulkemaan läpi Puolan siepattujen alueitten välillä. Kaksi kuukautta myöhemmin Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, ja Venäjästä tuli ensimmäinen Kansainliitosta erotettu jäsen.
26. Miten kolmas Saksan valtakunta menetti Pohjan kuninkaan aseman?
26 Kommunistinen Venäjä oli melkein kaksi vuotta Pohjan natsikuninkaan liittolaisena. Se oli diktatorinen, se pyrki maailmanhallintoon samoin kuin sen liittolainenkin. Ainoastaan Hitlerin viekas toimenpide hänen hyökätessään Venäjän kimppuun kesäkuun 22. päivänä 1941 pakotti Venäjän demokraattisen Etelän kuninkaan puolelle. Mutta Venäjän taisteleminen läntisten demokratioitten rinnalla auttoi sitä voittamaan Natsi-Saksan ja omaksumaan totalitaarisen, diktatorisen Pohjan kuninkaan aseman. Vuonna 1945 osallistui kommunistinen Venäjä liittolaisten natsilais-fascistisesta vihollisestaan saamaan voittoon. Seurasi voitetun Saksan jakaminen neljän suuren, Ranskan, Englannin, Amerikan ja Venäjän, kesken. Jaltan sopimuksen mukaan Venäjä otti Itä-Saksan. Saksalaista Pohjan kuningasta ei ollut enää olemassa seitsemännen maailmanvallan, anglo-amerikkalaisen maailmanvallan, kilpailijana. Uuden poliittisesti voimakkaan vallan piti astua hänen saappaisiinsa, jotta kilpailu näiden kahden kuninkaan välillä maailmanvallasta jatkuisi lopulliseen loppuunsa eli päätökseensä asti.
27. Miten kilpailu Pohjan kuninkaan ja Etelän kuninkaan välillä on jatkunut toisen maailmansodan päätyttyä vuonna 1945?
27 Kuka voi tehdä tämän? Kuka teki sen? Tapahtumat ilmaisivat pian: Neuvostoliitto, se kommunistinen mahti, joka on siitä asti, kun se otti vallan käsiinsä Venäjällä vuonna 1917, pitänyt maailmanhallintoa päämääränään tähän päivään saakka. Se tunsi voimansa. Se ei vähentänyt sotavoimiaan sodanaikaisesta. Se alkoi toimia voimakkaan asemansa mukaisesti pääkilpailijaansa vastaan. Amerikan Yhdysvallat oli selviytynyt toisesta maailmansodasta maailman voimakkaimpana kansana. Näin alkoi propagandasota ja taloudellinen sodankäynti Amerikan demokratiaa vastaan, kylmä sota. Kommunistinen Venäjä julisti sen toden teolla vuoden 1947 alussa. Länsi-Berliinin kommunistinen saarto, mikä alkoi kesäkuun 26. päivänä 1948, oli kylmän sodan jännittävä piirre, mutta Amerikan ilmasilta voitti sen. Kommunistinen Venäjä esti kauan koko Saksan uudelleenyhdistämistä yhden hallituksen alaisuuteen. Se piti edelleen Itä-Saksaa satelliittina varmistaen sen, että kommunistinen hallitusmuoto perustettiin sinne, ennen kuin se tunnusti Itä-Saksan poliittiseksi valtioksi kommunismin piirissä. Pohjan kuninkaasta ei voida erehtyä toisen maailmansodan jälkeen.
28. Mikä se ”pyhäkkö ja linnoitus” oli, joka saastutettiin?
28 Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana täyttyi seuraava enkelin ennustus: ”Ja saastuttavat pyhäkön ja linnoituksen.” Tämä pyhäkkö on jäännös eli siitä Jehovan ”hengellisestä huoneesta” jäljelläolevat, joka on ”elävien kivien” muodostama. Hän asustaa tässä huoneessa henkensä välityksellä. Jeesus Kristus, hallitseva Kuningas, on tämän pyhäkön eli hengellisen huoneen Pääkulmakivi. Se on Jehovan huone ja pyhitetty yksistään hänen palvontaansa. Siihen on liittynyt nyt niiden antautuneitten hyvää tahtovien ihmisten ”suuri joukko”, jotka palvovat ja palvelevat Jehova Jumalaa ”pyhien” muodostaman pyhäkköluokan seurassa. Pyhäkkö on linnoitus, koska se on voittamattoman hengellisen voiman täyttämä. Se on Kaikkivaltiaalta Jumalalta tulevan voiman täyttämä. Sen voima on koeteltu, ja se on todistettu sillä, että se on varjeltunut toisessa maailmansodassa ja natsismin, fascismin ja stalinismin luhistuessa ja aina tähän päivään saakka.
(Jatkuu)
[Alaviitteet]
a Katso C. J. H. Hayesin ”Contemporary Europe Since 1870”, sivuja 583–.
b Katso vuoden 1934 ”Jehovan todistajain vuosikirjaa” (engl.) sivuja 127–146.
c ”Vuoden 1939 päätapahtumat. – . . . syyskuun 1. päivänä, sodan puhjetessa, Egypti julisti hälytystilan. Seuraavana päivänä Saksan kansalaisia pyydettiin lähtemään maasta ja palaamaan Saksaan.” (”The Encyclopedia Americana”, 1940 Annual, sivu 259b, kappale 2) Vaikka Egypti ei julistanutkaan sotaa Saksalle ja Italialle, niin se näytteli tärkeää osaa tukikohtana, josta Englanti ja sen liittolaiset saattoivat käydä taistelua Italian ja Saksan joukkoja vastaan. Englannin lentokoneet pommittivat vuoden 1940 koko heinä- ja elokuun fascistisen Italian tukikohtaa Tobrukissa, Libyassa, ja Italian lentokoneet pommittivat Englannin tukikohtia Mersa Matruhissa ja Aleksandriassa, Egyptissä. Heinäkuun 9. päivänä 1940 Aleksandriassa, Egyptissä, olevat ranskalaiset laivastoviranomaiset demilitarisoivat tuossa satamassa olevat Ranskan sotalaivat mieluummin kuin uskaltautuivat taisteluun Englannin Välimeren-laivaston kanssa. – Sama, 1941 Annual, sivu 233.
Saksalainen kenraali Erwin Rommel oli tunkeutunut heinäkuun 1. päivään mennessä 1942 natsisotajoukkoineen El Alameiniin, Egyptiin, vain 110 kilometrin päähän Aleksandriasta länteen. – Sama, 1943 Annual, sivu 819b.