Mistä sinä kerskut?
KERSKUMINEN ei ole itsessään väärin. Kaikki riippuu siitä, mistä tai kenestä sinä kerskut. Väärästä asiasta tai henkilöstä kerskuminen ei saata olla ainoastaan tyhmää, vaan myöskin vahingollista ja jumalatontakin. Näin esittää asian ihmisen ainoa luotettava Opas, Raamattu.
Jotkut tekevät esivanhemmistaan, kansallisuudestaan tai rodustaan kerskumisen aiheensa; toiset ruumiillisesta viehätysvoimastaan, hienoista vaatteistaan tai muusta aineellisesta omaisuudestaan. Toiset taas kerskuvat sivistyksellisistä, tieteellisistä tai taiteellisista saavutuksistaan. Ja sitten on niitä, jotka kerskuvat uskonnollisilla arvonimillään. Kaikki tällainen osoittaa, että kerskuja ei ymmärrä eikä käsitä suhdettaan Luojaan eikä lähimmäiseensä.
Jumalan Sana kysyy osuvasti kerskujilta: ”Kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?” – 1. Kor. 4:7.
Selittäen voimakkaasti samaa asiaa Jehovan profeetta vertaa ihmistä sahaan ja kirveeseen: ”Korskeileeko kirves hakkaajaansa vastaan, tai suurenteleeko saha heiluttajaansa vastaan?” Äärimmäisyyteen menevää vertailuako? Ei lainkaan! Kuten kirves ja saha ovat täysin riippuvaisia ihmiskäsistä voidakseen suorittaa mitään, niin ihminenkin on tyystin riippuvainen Luojastaan elonkipinänsä, sen ylläpitokeinojen sekä kaikkien henkisten ja fyysisten kykyjensä suhteen. Jos ihmiskunta arvostaisi kaikkialla tätä, niin mikä sopusointu ja rauha vallitsisikaan rotujen, kansojen ja yksilöitten välillä! – Jes. 10:15.
Ehkä joku sanoo: Mutta varmasti minä voin kerskua, jos minä käytän viisaasti ja tarmokkaasti kykyjäni ja tilaisuuksiani, koska monet eivät tee niin. Ei, hän ei voi. Jumalan Sana ehkäisee senkin. Kaikki Jumalan lahjat ovat ensi sijassa ehdollisia. Hän vaatii sen tähden oikeutetusti, että ne, jotka saavat hänen lahjojaan, osoittavat arvostavansa niitä käyttämällä niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Suuri Opettaja Jeesus Kristus esitti asian kerran näin: ”Kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” – Luuk. 17:10.
Sitä paitsi, työskentelemmepä me miten ankarasti ja miten viisaasti tahansa, niin asiaan kietoutuu aina tekijöitä, joita me emme hallitse, jos meillä on menestystä, samoin kuin maanviljelijä on riippuvainen säästä. Jumalan siunaus on tärkein tekijä kristityillä. Pane merkille, miten voimakkaasti apostoli Paavali esitti tämän lihallismielisille korinttolaisille: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Sillä me olemme Jumalan työtovereita.” – 1. Kor. 3:6, 7, 9.
Meidän pitäisi erityisesti varoa kerskumasta hyveistämme tai moraalisesta voimastamme. ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” Apostoli Pietari luuli olevansa niin varma itsestään, että hän kerskui, että vaikka kaikki toiset apostolit jättäisivät Jeesuksen, niin hän ei sitä tekisi, ja hän toisti kerskuntansa, kun Jeesus oli varoittanut häntä, että hän kieltäisi hänet kolmesti vielä sinä yönä. Hän luuli olevansa lujassa asemassa, mutta ennen kuin se yö oli pitkällekään kulunut, Pietari oli osoittanut Mestarinsa sanat tosiksi kieltämällä hänet kolme kertaa. – 1. Kor. 10:12; Matt. 26:31–35, 69–75.
Raamattu osoittaa samaten epäviisaaksi kerskumisemme tulevaisuuden suhteen. ”Älä huomispäivästä kersku, sillä et tiedä, mitä mikin päivä synnyttää.” Miten epävarma elämä on, voidaan nähdä niistä onnettomuuksista, tapaturmista ja vahingoista, joita sanomalehdet ilmoittavat joka päivä. Siksi ”älköön se, joka vyöttäytyy miekkaan, kerskatko niinkuin se, joka sen riisuu” – hän ei ehkä palaa elossa – sillä ”ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen”. Miksi ei? Koska ”aika ja kohtalo kohtaa kaikkia”. – Sananl. 27:1; 1. Kun. 20:11; Saarn. 9:11.
Opetuslapsi Jaakob käyttää ankaria sanoja puhuessaan tällaisista kerskujista: ”Te . . . ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; . . . sen sijaan . . . teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon’. Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.” – Jaak. 4:13–16.
Kenties yleisin ja epäviisain kaikesta tällaisesta inhimillisestä kerskumisesta on sankarinpalvonta, kerskuminen ihmisjohtajista uskonnon, politiikan, liikemaailman, sivistyksen ja muun sellaisen alalla, sekä ihmisen saavutuksista. Kaiken tällaisen kerskunnan ei ole ainoastaan pakosta päädyttävä pettymykseen, vaan se myöskin aiheuttaa Jehova Jumalan vihan. Miksi? Koska luomusten korottaminen ja palvonta riistää Jumalalta sen, mikä kuuluu oikeutetusti ja yksinomaan hänelle. Samoin Yhdistyneitten Kansakuntienkin ylistäminen ihmisen ainoana toivona syrjäyttää Jumalan varaaman parannuskeinon, Jumalan valtakunnan. ”Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä” ja ihmisten saavutuksista! Tämä käsky annettiin ensin, koska jotkut olivat kerskuneet sellaisista ihmisistä kuin apostolit Pietari ja Paavali. Jollei näissä ollut mitään kerskumisen syytä, niin totisesti ei ole mitään kerskaamista kenessäkään nykyään elävässäkään! – 1. Kor. 3:21.
Ja lopuksi huomattakoon, että koko ikuisuudessa ei kenelläkään ole milloinkaan syytä kerskua siksi, että on pelastunut. Se kaikki on johtunut Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä, kuten hänen Sanansa osoittaa selvästi: ”Sillä armosta [ansaitsemattomasta hyvyydestä, Um] te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” – Ef. 2:8, 9.
On yksi ja ainoastaan Yksi, josta me voimme kerskua, ja mitä enemmän me opimme tuntemaan häntä, sitä enemmän me haluamme kerskua hänestä. Hän on Jehova Jumala, Korkein, iankaikkisuuden Kuningas, kaiken elämän Lähde, taivaallisten valojen Isä, kaikkien hyvien lahjojen ja täydellisten antien Antaja; Ainoa, joka on täydellinen voimassa, viisaudessa, oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa. Niin, ”joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra”. – 1. Kor. 1:31; 2. Kor. 10:17.