Uhkaako sivistystämme luhistuminen?
MERKILLE pantava materialistinen edistys, mitä on tapahtunut viimeisten kuudenkymmenen vuoden aikana, on lingonnut sivistyksemme hevosten ja rattaitten aikakaudesta suihkukoneitten ja leimuavien rakettien aikakauteen. Muutos on ollut hämmästyttävä, varsinkin näin lyhyenä ihmisen historian ajanjaksona. Mutta kun me olemme nyt saavuttaneet teknillisten keksintöjen korkean tason, niin onko olemassa vaara, että meidän sivistyksemme luhistuu niin kuin aikaisemmatkin sivistysmuodot, kun ne olivat saavuttaneet tietyn loistokautensa? Sortuuko se sisältäpäin tulevan moraalisen rappeutumisen johdosta? On paljon ihmisiä, jotka pelkäävät näin käyvän. He näkevät pelottavia yhtäläisyyksiä meidän sivistyksemme ja noiden kukistuneitten sivistysmuotojen välillä.
Kanadalainen sanomalehti Victoria Daily Times ilmaisi tällaista näkemystä sanoessaan: ”Materialismi – salahauta, mikä ahmaisi menneet sivistysmuodot – vaarantaa läntisen yhteiskunnan tulevaisuuden, varoitti senaattori Donald Cameron puhuessaan 300:lle koulujen johtokuntien jäsenelle. . . . Hän sanoi, että nykyisen yhteiskunnan ja niiden hävinneitten sivistysmuotojen välillä, mitkä ’tulivat rikkaiksi, heikoiksi, välinpitämättömiksi ja tylsiksi – ja kuolivat’ – vallitsee ’pelottava samanlaisuus’.” Wilkes-Barren Record esitti samantapaisen lausunnon: ”Hyvä elämä ei muodostu ainoastaan tarvikkeista. Hyvään elämään kuuluu luonne, päättäväisyys, kestävyys ja uhrautuvaisuus, kun uhria tarvitaan yhteisessä asiassa. Olkoonpa kansa miten rikas hyvänsä, jos sen jäsenet vajoavat laiskan itsekylläisyyden kuiluun, jos sen arvot rajoittuvat yhä enemmän puhtaasti materialistiseen, silloin se kansa on tuomittu perusteelliseen tuhoon.”
Se tosiasia, että nykyinen yhteiskunta on tulossa kiinnostuneemmaksi mukavasta elämästä, aineellisista omaisuuksista, helpoista töistä ja nopeasta rahanansaitsemisesta kuin moraalisista periaatteista, osoittaa, että sen arvot rappeutuvat. Yhteiskunnallisen aseman perusteena näyttää olevan se, miten paljon henkilöllä on tuloja, siitä välittämättä, miten hän ne saa. Sama piti paikkansa muinaisessa materialistisessa Roomassakin ennen sen kukistumista. Paljon rahaa omistava mies on nykyään mies, jota ihaillaan, jota kunnioitetaan suuresti yhteiskunnassa, joka tavallisesti valitaan poliittisiin virkoihin. Hänen omistamansa aineellinen omaisuus vaikuttaa ihmisiin enemmän kuin köyhän miehen moraaliset hyveet. Auto, millä joku ajaa, koti, missä hän asuu, hänen kantamansa vaatteet ja hänen seuransa, ne antavat hänelle aseman tässä materialistisessa yhteiskunnassa. Nämä eivät ole elämän tärkeitä arvoja. Vain rappeutuva yhteiskunta luulee niiden olevan.
Vaikka monet ihmiset saattavat puhua suurellisesti moraalisista arvoista, niin vain harvat elävät todellisuudessa niiden mukaan. Tämä ilmenee siitä, että silloin tällöin tapahtuu lahjusten vastaanottamista näennäisesti rikkeettömän moraalin omaavien poliittisten johtajien joukossa, lahjontaa, jopa murtovarkauksia lain toimeenpanoviranomaisten keskuudessa, kataluuksia liikemaailmassa, petoksia ns. visailuun osallistuvien kilpailijoitten puolelta, näennäisesti hyvämaineisten työntekijöitten suorittamia varkauksia ja henkilökohtaisen menestyksen tavoittelua toisten ihmisten kustannuksella. Eivätkö nämä menettelyt ilmaise moraalisesti sairaan sivistyksen?
”Meidän arvomme, meidän ihanteemme ovat päälaellaan”, sanoi toht. Laurence Gould, Carletonin collegen rehtori. ”Me ylistämme huulillamme henkisiä arvoja, mutta annamme etusijan minkkiturkeille ja Cadillaceille.” Tämän maailman nurinkuriset moraaliset arvot oikeuttavat usein varastamisen, kun se suoritetaan rikkailta. Koska suuri osa Kanadan ja Amerikan työntekijöistä ajattelee tällä tavalla, niin työnantajat kärsivät yhteensä noin miljardin dollarin vuotuisen tappion työntekijöitten varkauksien johdosta. Se on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin ammattirikollisten aiheuttama yleinen tappio. Eikö varastaminen ole moraalisesti yhtä väärin, kun rikas yhtiö joutuu uhriksi, kuin silloinkin kun uhrina on köyhä mies? Miten moraalilla voisi olla venyvä mittapuu?
Koska nykyinen yhteiskunta on sallinut moraalisten ja henkisten arvojen rappeutua, niin ei pitäisi hämmästyttää, että rikollisuuden ja petoksen nähdään lisääntyvän nykyajan nuorten keskuudessa. Eikö heidän moraalinsa ole heijastuma siitä yhteiskunnasta, missä he elävät? Aikuiset voivat tuskin odottaa lasten elävän sellaisen moraalisen mittapuun mukaan, mitä he itsekään eivät noudata. Harry M. Grant, Kanadan Monctonin koulujen apulaisylitarkastaja, sanoi: ”Tapahtuu ylen usein, että ihmiset pyytävät kouluja yksityiskohtaisesti opettamaan sellaisia asioita, joita he eivät yleensä noudata käytännössä.” Hän jatkoi sanoen, että yhteiskunnallisen ja moraalisen rakenteen rappeutumisesta on lisääntyviä todistuksia.
Enemmän kuin materialistista edistystä tarvitaan sivistyksen tekemistä yleväksi ja kestäväksi. Tarvitaan myös korkeita moraalisia arvoja ja rakkautta Ylimpään Yksinvaltiaaseen, Jehovaan. Koska teknillinen edistyminen on saattanut nykyisen yhteiskunnan viisaaksi omissa silmissään, niin se on kääntänyt selkänsä Jehova Jumalalle. Sen materialistiset arvot vetävät sen ateismiin, ja sen ajattelijat menevät kovin pitkälle mielikuvituksessaan löytääkseen selityksen ihmisen olemassaololle tarvitsematta tunnustaa Luojaa. Tällainen ateistinen ajattelu ei kehitä kunnioitusta moraalin jumalallisia ominaisuuksia kohtaan. Se repii ne. Se kannustaa ihmisiä pystyttämään rappeuttavia materialistisia mittapuita aikaansaaden olotilan, missä kukaan ei voi luottaa lähimmäiseensä.
Koska meidän sivistyksemme noudattaa samaa materialistista ja kevytmielistä suuntaa kuin hävinneet sivistysmuodotkin, niin kuinka se voisi odottaa kestävänsä? Kuten Jumala lopetti sen sivistyksen, mikä vallitsi ennen vedenpaisumusta, ja kuten hän on lopettanut Sodoman ja Gomorran sivistysmuodot moraalisen turmeluksen takia, niin hän lopettaa nykyisen sivistyksenkin. Hän on punninnut sen vaa’assa ja havainnut sen köykäiseksi. Se luhistuu tulevassa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa”. (Ilm. 16:14, Um; 2. Piet. 3:5–7) Lisääntyvä moraalisten mittapuitten halveksinta on ennustettu merkki sen lopun läheisyydestä. Vanhurskautta rakastavat ihmiset voivat toivoa näkevänsä sen kukistuttua nousevan uuden sivistyksen korkeine moraalisine ja hengellisine arvoineen. Se kestää Jumalan siunaamana määräämättömään aikaan saakka.