Numerot eivät riitä

Budhalaisia . . . . . . 500 000 000

Roomalaiskatolilaisia 464 000 000

Muslimeja . . . . . . . 300 000 000

Protestantteja . . . . . 225 000 000

Ortodokseja . . . . . . 200 000 000

Juutalaisia . . . . . . . 12 000 000

NUMEROT eivät ole uskon luotettava perustus. Jos kristillisyys olisi perustettu numeroille, niin se olisi epäonnistunut. Kristillisyyden synkimmällä hetkellä, nimittäin silloin kun Jeesus oli kidutuspaalussa, ei yksikään hänen apostoleistaan seisonut hänen rinnallaan. Kuitenkin kristillisyys sai riemuvoiton, mutta ei lukumääränsä puolesta, vaan siksi, että se on Jumalasta.

Suuret numerot ovat omiaan aikaansaamaan väärää turvallisuuden tunnetta. Karkottaakseen kaiken sellaisen harhakuvitelman Mooses sanoi israelilaisille: ”Ei Herra sen tähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne.” Numerot eivät ole vaikuttava tekijä Jumalalle. – 5. Moos. 7:7, 8.

Yksi Jumalan kanssa on valtavampi voima kuin kansoitettu kaikkeus ilman häntä. Jumala voi pelastaa monien tai harvojen avulla. Ottakaamme esimerkiksi tuomari Gideonin tapaus. Hän aloitti 32 000 miestä käsittävän sotajoukon kanssa lähdön hyvin varustettua Midianin armeijaa vastaan, missä oli ainakin 135 000 ensiluokkaista miekkamiestä. Jumala käski Gideonia vähentämään joukkojaan. Gideon vähensi pelkästään kolmeensataan mieheen. Tämän kourallisen kanssa hän lähti taistelemaan midianilaisia vastaan ja saavutti murskaavan voiton. Eron täydensi Jumala. ”Ei mikään estä Herraa antamasta voittoa harvojen kautta yhtä hyvin kuin monien.” – 1. Sam. 14:6; Tuom. 7:1–14.

Kuningas Daavid antoi todennäköisesti perään kiusauksessa käskiessään laskemaan Israelin nuoret miehet saadakseen selville kansan taisteluvoiman. Hän suunnitteli ilmeisesti sotilaallista seikkailua ilman Jumalan ohjetta ja apua. Hän oli turvaamaisillaan lukumäärään. Daavid myönsi myöhemmin, että hän oli ”menetellyt ylen tyhmästi”. – 1. Aikak. 21:1–8.

Demokraattisissa maissa hallitsee enemmistö, mutta se ei ole syy uskoa, että enemmistöt ovat aina oikeassa tai että numeroiden ilmaisema voima merkitsee sitä, mikä on oikein. Ihmiskunnan suunnaton enemmistö vastusti esimerkiksi Nooan ja hänen perheensä omaksumaa menettelyä. Enemmistö oli kumminkin väärässä. Nooa ja hänen perheensä osoittivat varjeltumisellaan olleensa oikeassa. Jeesuksen aikana olivat melkein kaikki sellaisia, jotka eivät uskoneet hänen olevan Kristus. He olivat väärässä. Jumalan toimeenpanema Jeesuksen ylösnousemus kuolleista vahvisti hänen messiaanisuutensa kiistattomasti. Jumala asettaa oikean ja väärän säännöt, ei ihminen. ”Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot [rikkojat, Um] niillä kompastuvat.” – Hoos. 14:9.

Uskontojärjestöillä on nykyään tapana viitata suuriin lukumääriinsä ja rikkauteensa todistuksena niiden nauttimasta Jumalan suosiosta. Roomalaiskatolinen kirkko kerskuu 464 000 000 jäsenestään, mikä on melkein viidesosa maailman väestöstä. Budhan seuraajat kehuvat vielä suuremmasta luvusta, noin 500 000 000:sta. Hindulaisuudella on sen väitteitten mukaan 300 000 000 kannattajaa, muslimeilla 300 000 000 ja juutalaisuudella melkein 12 000 000. Protestantteja on yhteensä maailmassa noin 225 000 000 ja ortodokseja toiset 200 000 000. Edustavatko nämä suuret luvut Jumalan siunausta? Monet kristityiksi tunnustautuvat sanovat niiden edustavan. He viittaavat jäsenten lisääntymiseen kristillisen hedelmän merkkinä.

Eräs vilkkaimmista kasvuilmiöistä viimeisinä kahtenakymmenenä vuonna on ollut nimikristillisyyden lisääntyminen Yhdysvalloissa. ”Vuoden 1955 alkuun tultaessa”, sanoo eräs Reader’s Digestin raportti, ”kirkkojen jäsenluku oli kohonnut 50 miljoonasta 1929 yli 95 miljoonaan – 90 prosentin kasvu, samalla kun väestö oli lisääntynyt ainoastaan 31,4 prosenttia. Saman ajan kuluessa rakennettiin 58 000 palvontapaikkaa lisää, niin että kirkkoja ja synagoogia on nyt yhteensä 295 000.” Eteläisten baptistien jäsenmäärä kasvoi 5 100 000:sta vuonna 1940 9 206 758:aan vuonna 1958, metodistien 7 400 000:sta 9 691 916:een ja episkopaalien 2 200 000:sta 3 274 678:aan. Yhdysvaltojen kirkkojen ja synagoogien jäsenmäärä vuonna 1958 arvioitiin 104 189 678 hengeksi eli 61 prosentiksi 170 500 000 hengen suuruiseksi arvioidusta väestöstä. Jokaisesta sadasta amerikkalaisesta 62 väittää nyt kuuluvansa johonkin kirkkoon, kun vuosisata sitten heitä oli vain 20 sadasta. Yhteisiä tuloja kaikkiin tarkoituksiin ilmoitettiin 53 protestanttisesta ja itäisestä ortodoksisesta ryhmästä vuonna 1958 olleen yli 2 000 000 000 dollaria (650 000 000 000 mk), mikä merkitsi yli kolme kertaa suurempaa lisäystä kuin jäsenmäärässä.

Yhdysvaltojen roomalaiskatolilaiset puhuvat 47,8 prosentin kasvusta vuodesta 1949 lähtien. Vuoden 1959 roomalaiskatolilaisten koko lukumäärä ilmoitettiin 39 505 475:ksi, mikä luku osoittaa 3 481 498 hengen lisäyksen tapahtuneen vuonna 1958. Roomalaiskatolinen kirkko ei ilmoita tulojaan.

Jäsenyys ja tunnetut tulot osoittavat jyrkkää nousua. Kirkkojen rakentaminen on kaikkien aikojen huipussa. Nykyisissä palvontapaikoissa on mukavat penkit, tieteellinen valaistus, iloisenvärisiä kuvioita ja hyvä akustiikka, ovatpa monet varustetut ilmastointilaitteillakin. Mutta edustaako kaikki tämä – nämä numerot, markat ja mukavuudet – kristillisyyttä? Ei välttämättä. Amerikan Kristuksen Kirkkojen kansallisneuvoston apulaispääsihteeri, toht. Roswell P. Barnes, huomautti, että samalla kun uskonto on saanut omaisuutta lisää, ovat rikollisuustapaukset saavuttaneet uuden huipun. Tämä ”hämmästyttävä tosiasia”, hän sanoi, on ”alhaisen moraalisen kurin alla piilevän levottomuuden ja jännityksen oire. Rikkaus ja mukavuus eivät ole tehneet kansaamme vanhurskaaksi eikä onnelliseksi”, hän lausui.

Galatalaiskirjeen 5:22, 23:nnessa mainitut Jumalan hengen hedelmät eivät ole nähtävissä kaikkialla kristikunnassa. Ihmisiä nähdään kirkoissa, mutta kristillisiä periaatteita käytännössä ei nähdä. Avioerojen määrä on korkeimmillaan, aikuisten ja nuorison rikollisuus pahimmillaan, moraalittomuus on vallalla, nuhteettomuutta ja hyvettä pilkataan. Samalla kun huudetaan äänekkäästi rauhaa, niin vain harvat toteuttavat sitä. Ykseyden vaatimukset ja ”kieltäkää pommit” -huudot johtuvat pelosta eivätkä rakkauden periaatteesta.

Uskontojen jäsenmäärät ovat valtavat, mutta numerot eivät yksin riitä. Vanhurskaus, hyvyys, rakkaus, usko ja nuhteettomuus – nämä merkitsevät todella jotain.