Jumalan nimen halventaminen
RAAMATTU on Jumalan, Luojan, sanaa. Se ei paljasta johdonmukaisesti ihmiselle ainoastaan Luojan ominaisuuksia ja töitä, vaan myös hänen nimensä. Se tekee tämän erityisesti alkuperäisessä heprean kielessä, missä Jumalan nimi esiintyy noin 6 900 kertaa tetragrammatonin muodossa eli nelikirjaimisena sanana, mitkä kirjaimet vastaavat JHVH:ta suomessa. Tetragrammaton on yleisesti käännetty ”Jehovaksi”.
Mutta nykyaikaiset raamatunkääntäjät näyttävät ryhtyvän halventamaan tätä kunnioitettavaa, majesteettista ja pyhää nimeä. Niinpä noin kymmenen vuotta sitten komitea, joka tarkasti Amerikkalaisen standardikäännöksen ja valmisti sen tuloksena Tarkistetun standardikäännöksen (engl.), poisti kokonaan Jehovan nimen. Komitean jäsenet antoivat täten ymmärtää, että ne etevät raamatunoppineet, jotka olivat valmistaneet Amerikkalaisen standardikäännöksen ja voimakkaasti perustelleet Jumalan nimen ennallistamista oikeutettuun paikkaansa ja jotka johdonmukaisesti käyttivät sitä kaikkialla, missä esiintyi heprealainen tetragrammaton, olivat täysiä houkkia.
Nyt tulee toinen raamatunkäännös, mikä myös halventaa Jumalan nimeä. Se on englantia puhuvan maailman johtavien juutalaisten raamatunoppineitten komitean laatima, ja sitä esiteltiin New York Timesin etusivulla lokakuun 12. päivänä 1962. Tapa, millä tämä komitea paljastaa taipumuksensa Jumalan nimen halventamiseen, voidaan nähdä sen suhtautumisesta kolmanteen kymmenistä käskyistä. Jehova Jumala ilmaisi tällä käskyllä nimensä tärkeyden ja miten vakavasti hän katselee kaikkia sen pyhyyden rikkomisia. Se kuuluu ”Uuden maailman käännöksen” (engl.) mukaan: ”Sinä et saa ottaa Jehovan, sinun Jumalasi, nimeä arvottomaan käyttöön, sillä Jehova ei jätä sitä rankaisematta, joka ottaa hänen nimensä arvottomaan käyttöön.” – 2. Moos. 20:7, Um.
Ei niin, sanovat ne juutalaiset oppineet, jotka ovat juuri laatineet tämän Heprealaisten kirjoitusten uuden käännöksen. Heidän mukaansa ”[kolmatta] käskyä ei voida selittää määräykseksi pyhyydenloukkausta vastaan, koska siinä merkityksessä se ei olisi ollut riittävän tärkeä siihen asemaan, mikä sillä oli, ja se olisi ollut vailla tarkoitusta. Heprean kielen tarkempi tulkinta”, he väittävät, ”ilmaisee käskyn koskevan sen sijaan väärää valaa.” He ovat sen tähden kääntäneet kolmannen käskyn näin: ”Älä vanno väärin Herran, sinun Jumalasi, nimessä, sillä Herra ei puhdista sitä, joka vannoo väärin Hänen nimessään.” He eivät mainitse tässä Jehovaa.
Heprean kielessä on kirjaimellisesti se ajatus, ettei Jumalan nimeä saa ottaa ”turhaan” eikä ”väärään” käyttöön, ja siten se todellakin kieltää Jumalan nimen käytön väärissä valoissa, kuten sellaiset juutalaiset raamatunoppineet kuin J. H. Hertz, Raamatun Soncino-painoksen toimittaja, huomauttavat. Mutta eihän sitä pitänyt suinkaan rajoittaa yksistään siihen. Miten voimme varmistua siitä?
Siitä, miten yhdeksäs käsky sanoo: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (2. Moos. 20:16) Koska juutalaiset olivat tottuneet vannomaan Jumalan nimessä oikeudessa samoin kuin muissakin tapauksissa, niin tämä käsky kielsi siis myös Jumalan nimen väärinkäytön. (1. Kun. 1:30; Matt. 26:63) Jos kolmas käsky olisi tarkoitettu yksistään väärää Jumalan nimessä vannomista vastaan, niin miksi se toistettaisiin yhdeksännessä käskyssä?
Mooseksen 3. Mooseksen kirjan 24:10–16, 23:ssa kertomasta tapahtumasta ilmenee, ettei Jehova Jumala tarkoittanut ainoastaan, että juutalaiset eivät vannoisi väärin hänen nimessään, vaan myös, ettei heidän pitänyt käyttää sitä millään alhaisella, epäpyhällä eikä halventavalla tavalla, ja että hän piti sitä niin tärkeänä, että teki sen yhdeksi kymmenistä käskyistä ja pani sen kahden ensimmäisen käskyn jälkeen, jotka kielsivät kaikkien muiden jumalien palvonnan. Siinä kerrotaan lyhyesti sanoen erään egyptiläisen miehen ja israelilaisen vaimon pojasta, joka herjasi ”Nimeä” (Um), toivottaen sille pahaa eli kiroten sitä, kun hän riiteli jonkun israelilaisen miehen kanssa. Huomaa, että se tunnettiin yksinkertaisesti Nimenä. Sitä pidettiin niin tärkeänä. Eikä tässä kaikki, vaan ne, jotka kuulivat tämän herjauksen, olivat niin kauhuissaan, että he toivat hänet heti Mooseksen luo käsiteltäväksi. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, jolloin kukaan oli juljennut tehdä näin, sillä Mooseksen piti kysyä itseltään Jehovalta. Ja mikä oli Jehovan tuomiopäätös? Ettei se ollut lainkaan vakavaako? Kaukana siitä! Se oli hengenrikos. Kertomus jatkaa:
”Herra [Jehova, Um] puhui Moosekselle sanoen: ’Vie kirooja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat sen, laskekoot kätensä hänen päänsä päälle, ja koko kansa kivittäköön hänet. Ja puhu israelilaisille ja sano: Kuka ikinä Jumalaansa kiroaa, se joutuu syynalaiseksi. Ja joka Herran [Jehovan, Um] nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä [Nimeä, Um], hänet surmattakoon.’”
Voisiko mikään osoittaa selvemmin, kuinka vakavasti Jehova suhtautui Nimensä herjaamiseen? Ei ole epäilystäkään siitä, että näin vakava rikos kiellettiin kymmenissä käskyissä. Kertomus osoittaa, että Israelin lapset toteuttivat Jehovan käskyn.
Kolmatta käskyä ei tosiaankaan voida rajoittaa vain väärän valan kieltämiseen. Se soveltui myös Jumalan nimen kaikenlaisen epäpyhän käytön kieltämiseen. Tämä auttaa meitä ymmärtämään, kuinka vakava asia on Jehovan nimen omaksuminen arvottomalla tavalla, so. tulemalla kutsutuksi yhdeksi hänen kansastaan, niin kuin muinaiset israelilaiset ja nykyiset Jehovan todistajat, ja kuitenkaan elämättä sen mukaisesti, mikä väittää olevansa, yhtenä Jehovan todistajista.
Vaikka kymmenet käskyt eivät sidokaan sinänsä kristittyjä, niin niiden periaatteet sitovat heitä. Jos maailman hallitsijoitten, niin uskonnollisten kuin poliittistenkin, nimiin tulee suhtautua kunnioittavasti, niin totta kai kaikkeuden Yksinvaltiaan Hallitsijan nimeen sitä enemmän. Kristityille on kymmenet käskyt supistettu kahteen suureen käskyyn, jotka koskevat rakkautta Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. Kaikki, jotka rakastavat Jehova Jumalaa koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan, antavat hänen nimelleen sille kuuluvan kunnioituksen ja arvon eivätkä ota sitä mihinkään arvottomaan käyttöön. – Mark. 12:29–31.