Jerusalem – kuuluisa kaupunki
MIKÄÄN toinen kaupunki ei esiinny Raamatun historiassa niin huomattavana kuin Jerusalem. Yli tuhat vuotta sen jälkeen, kun Daavid valloitti sen, se oli Jumalan liittokansan Israelin uskonnollisen elämän keskus. Tänne Daavid toi pyhän liitonarkin, ja tänne Salomo rakensi suurenmoisen temppelin. Tähän kaupunkiin vaadittiin jokaista miespuolista israelilaista tulemaan juhliin kolmesti vuodessa. Täällä asuivat Juudan kuninkaat ja hallitsivat alamaisiaan. Aikana, jona Israelin kaksitoista sukukuntaa olivat jakaantuneet kahdeksi valtakunnaksi, eteläisen Juudan valtakunnan historian useimmat tärkeät tapahtumat sattuivat lähellä Jerusalemia, pääkaupunkia.
Jerusalemin historia ulottuu niin kauas taaksepäin muinaisuuteen, että tieto sen iästä ja alusta on kadonnut ajan mittaan. Yli 1 900 vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen tuloa se oli Saalemina tunnettu kaupunki. Aabraham tuli lähelle sitä ja antoi lahjoja sen kuninkaalle Melkisedekille, joka oli Jehova Jumalan pappi. (1. Moos. 14:17–20) Lopulta sen valtasivat jebusilaiset, jotka nimittivät sen Jebusiksi.
Vaikka kaupunkia lakattiinkin kutsumasta Jebusiksi sen jälkeen kun Daavid valloitti sen, niin israelilaiset eivät ilmeisestikään antaneet sille nimeä ”Jerusalem”. Tämä nimi näyttää liittyneen siihen ennen kuin he menivät Luvattuun maahan. Tell el-Amarna -kirjeissä, jotka eräät Kanaanin hallitsijat lähettivät egyptiläisille niihin aikoihin, kun israelilaiset valtasivat maan, on tällä kaupungilla tämä nimi. He käyttävät muotoa ”Urusalim”.
Jerusalem sijaitsee ylängöllä, noin viisikymmentä kilometriä Välimerestä ja noin 780 metrin korkeudella sen pinnasta. Sinne johtavat rantatasangolta laaksot, mitkä leikkaavat Alankomaan eli ne kukkulat, jotka ovat Juudean ylängön ja rantatasangon välissä. Kaksi näistä laaksoista on ollut ammoiset ajat tärkeinä matkareitteinä Jerusalemin ja rannikon välillä. Ne ovat olleet myös monien taistelujen näyttämönä, koska sotajoukot ovat joko hyökänneet Juudean ylänkömaahan niiden kautta tai syöksyneet alas noilta ylängöiltä alankomaalla olevien kimppuun.
Tärkein näistä reiteistä on Aijalonin laakso. Se on leveä tasanko, mikä tarjoaa helppopääsyisen nousun ylämaahan. Useat tiet johtavat tästä laaksosta Gibeonin ylängölle, mikä on joitakin kilometrejä Jerusalemista pohjoiseen. Näitä teitä ja Aijalonin laaksoa pitkin on aina kulkenut helpoin matkareitti Jerusalemista Jopen kaupunkiin, joka on Välimeren rannalla. Taistellessaan amorilaisia vastaan Aijalonin laaksossa Joosua huusi Jehovan puoleen, että hän panisi auringon seisomaan paikallaan. (Joos. 10:5, 12) Kun roomalainen maaherra Gaius Cestius Gallus vetäytyi vuonna 66 pois piirittämästä Jerusalemia, niin juutalaiset aiheuttivat suuria tappioita hänen sotajoukolleen sen perääntyessä niitä teitä pitkin, jotka kulkivat Aijalonin laaksoon johtavien rotkojen kautta. Näiden rotkojen vuoksi oli tie Jerusalemiin vaarallinen sotavoimille. Muutamat hyvin sijoitetut miehet voivat sulkea tien. Sorekin laakso, toinen tärkeä matkareitti, on hiukan etelään Aijalonin laaksosta, ja Jerusalemia puolustava sotajoukko voi sulkea senkin helposti. Kun nämä lännestä Juudean kukkuloille johtavat luonnonportit olivat suljetut, niin Jerusalem oli kohtalaisen turvassa vihollisjoukoilta, jotka silloin tällöin kulkivat rannikkotasankojen kautta.
Jerusalemin itäpuolella oleva tie, mikä yhdisti sen Jerikoon, kulki Juudean autiomaan halki. Tämän alueen syvät rotkot, kilometrin jyrkkä nousu Jerikosta Jerusalemiin 25 kilometrin matkalla ja veden puute tekivät kaupunkiin pääsyn vaaralliseksi hyökkäävälle sotajoukolle.
Jerusalemin läpi kulku pohjoisesta etelään oli yksi päämatkareiteistä. Kaupungin pohjoispuolella tie kulki Sikemin ja Samarian kautta ja yhtyi lopuksi Damaskosta tulevaan valtatiehen, joka kulki Galilean meren rantaa pitkin johtaessaan rannikon paljon kuljetulle valtatielle. Jerusalemin eteläpuolella keskusvaltatie kulki Beetlehemin, Hebronin ja eteläisen Beerseban kaupungin kautta. Sitten se lähti autiomaahan ja ylitti Siinain niemimaan Egyptiin. Toinen autiomaan valtatie tuli Beersebaan Punaiselta mereltä. Näin keskusvaltatie yhdisti Jerusalemin Egyptiin ja etelässä olevaan Punaisen meren satamaan Esjon-Geberiin sekä siihen vilkkaaseen kauppatiehen, mikä kulki Damaskon kautta Mesopotamiaan pohjoiseen.
Jerusalem oli luonnonesteiden suojaama kaikilta muilta puoliltaan paitsi pohjoisesta, joten se oli vaikeasti valloitettava kaupunki. Pohjoispuoli oli se, mistä vihollinen tavallisesti hyökkäsi. Kaupungin itäpuolella on Kidronin laakso, mikä kääntyy kaakkoon ja menee Juudean autiomaahan. Länsipuolella ja kääntyen eteläpuolitse yhtyen Kidronin laaksoon on Hinnomin laakso. Nämä syvät rotkot antoivat kaupungille luonnollisen vahvistuksen sen lisäksi, mikä sillä oli sen takia, että se sijaitsi vuoristoalueella, mihin sotajoukko ei helposti päässyt. Rotkot eivät ole niin syviä nykyään kuin ne olivat ennen, koska niihin on pudonnut jätteitä kaupungista vuosisatojen kuluessa.
Jerusalem on ollut pitkän historiansa aikana piiritettynä monta kertaa ja hävitettynäkin useammin kuin kerran, mutta koskaan ei kerrota sen asukkaitten kärsineen veden puutetta. Torneissa olevat säiliöt, useat altaat ja Giihonin lähde Kidronin laaksossa varasivat heille veden. Varhain kaupungin historiassa hakattiin tunneli kallion läpi paikkaan, missä 12 metriä syvä kuilu laski altaaseen, johon lähteen vesi virtasi. Täten voivat asukkaat turvallisesti saada tarvitsemansa veden.
Koska Jerusalem oli se kaupunki, minkä Jehova Jumala oli valinnut esikuvallisen teokratiansa tyyssijaksi ja temppelinsä paikaksi, siitä tuli huomattava kaupunki ihmiskunnan historiassa. Mutta sillä ei ole enää Jehova Jumalan suosiota. Koska sen asukkaat hylkäsivät ja tappoivat Jehovan Pojan, hän hylkäsi sen. (Matt. 23:37, 38) Vaikka se onkin nykyään kuuluisa muinaisuutensa ja ainoalaatuisen historiansa takia ja vaikka sen asukkaat voivat yksilöinä haluta palvella tosi Jumalaa, niin sillä ei ole enää sitä erikoisasemaa, että se olisi paikka, minkä Jehova on valinnut nimensä sijaintipaikaksi.