Liian vanha, liian nuori, liian heikko, liian vahva?
SANONTA ”oppia ikä kaikki” saa yhä laajemman merkityksen Jehovan todistajain yli 24 000 seurakunnassa yli koko maailman. Tuhansia kaikenikäisiä ihmisiä opetetaan joka vuosi puhumaan lavalta suurille joukoille samoin kuin pitämään lyhyitä raamatullisia saarnojakin muukalaisille heidän kodeissaan. Jos kysyisit, niin useimmat heistä sanoisivat, etteivät he olisi koskaan uskoneet voivansa tehdä sitä, ja kaikki myöntävät, että teokraattinen palveluskoulu on ollut suurimpana apuna.
Mutta: ”Minäkö kouluun jälleen tässä iässä?” saatat kysyä. Otaksukaamme, että teemme lyhyen käynnin paikalliseen valtakunnansaliin katsoaksemme, miten tämä koulu tekee monille edistymisen mahdolliseksi. Kun astumme sisään, meidät esitellään henkilölle, joka johtaa teokraattista koulua, ensimmäistä täksi illaksi määrätyistä kahdesta kokouksesta. Tätä miestä kutsutaan teokraattisen palveluskoulun palvelijaksi, sanotaan meille. Nimitystä ”palvelija” käytetään kaikista, jotka johtavat henkilökohtaisesti jotain työmuotoa seurakunnan muodostavien evankeliuminpalvelijoiden auttamisessa.
”Eikö tällainen seurakunnan koulutus ole hiukan epätavallista uskonnollisessa ryhmässä?” kysymme.
”Kyllähän se on”, koulunpalvelija vastaa. ”Mutta me muodostamme evankeliuminpalvelijoitten seuran, ja kaikki viisi kokousta, jotka me johdamme Valtakunnansalissamme, valmentavat meitä palvelukseemme, jota me suoritamme paikkakunnan kodeissa. Kaikki seurakuntaan kuuluvat osallistuvat siis kokouksiin. Useimmat heistä ovat esimerkiksi ilmoittautuneet teokraattiseen palveluskouluumme, ja kaikki ilmoittautuneet valmistavat ja pitävät vuorollaan lyhyitä saarnoja seurakunnalle.”
KUKAAN EI SAA PÄÄSTÖTODISTUSTA
”Miksi kutsutte sitä ’kouluksi’, ja miten kauan kukin lukukausi kestää?”
”Kutsumme sitä kouluksi, koska se tarjoaa järjestelmällistä opetusta ja edistyvää valmennusta julkisten raamatullisten esitysten pidossa. Tämä kurssi on jatkuva ja on ollut sellainen vuodesta 1943 lähtien, jolloin koulu järjestettiin. Harvat seurakunnastamme ovat olleet koulussa sen alusta lähtien. Tuo harmaatukkainen mies tuolla on yksi heistä. Toivoisin teidän tapaavan hänet, koska hänen on määrä pitää ensimmäinen puheemme tänä iltana.”
Mies näyttää olevan vähän yli viidenkymmenen ikäinen. Hän seisoo pienen huoneen ovella valtakunnansalin takaosassa ja selailee jotain kirjaa, minkä näemme lähestyessämme vuoden 1960 Vartiotornin sidotuksi vuosikerraksi. Toisella kymmenellä oleva poika ja keski-ikäinen nainen istuvat pöydän ääressä kumpikin syventyneinä edessään oleviin kirjoihin ja Raamattuun. Kun meidät esitellään vanhahkolle miehelle, niin me saamme tietää, että tätä pientä huonetta käytetään koulun kirjastona, missä eri raamatunpainokset, Raamatun sanakirjat ja muut raamatulliset hakuteokset ovat kenen tahansa seurakuntalaisen käytettävissä puheita valmistettaessa.
Kysymme uudelta tuttavaltamme: ”Ettekö ole hiukan masentunut, kun ette koskaan pääse koulusta täysin oppineena yli kahdenkaankymmenen vuoden kuluttua? Koulunpalvelija sanoi meille, että pidätte ensimmäisen puheen tänä iltana. Eikö teistä sentään tunnu, että olette oppinut kaiken tähän mennessä?”
”Jos en koskaan pääse koulusta, en lakkaa koskaan oppimasta, eikö niin?” hän vastaa. ”Me perehdymme tietenkin puhumisen perusperiaatteisiin melko nopeasti, mutta me voimme aina edistyä niiden käytössä. Sitä paitsi me saamme aina jotain uutta tutkittavaa.” Hän panee Vartiotornin sidotun vuosikerran takaisin kirjahyllylle ja ottaa toisen kirjan, joka on suunnilleen samankokoinen mutta ohuempi ja kansiltaan tummansininen.
”Tämä on oppikirja, jota nyt käytämme Raamatun ohella, enkä haluaisi mistään hinnasta olla tutkimatta sitä koulussa. Sen nimi on ’Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen’, ja kun olemme päässeet sen läpi runsaassa kolmessa vuodessa, niin olemme lukeneet Raamatun kokonaan ja tarkastelleet jokaisen Raamatun kirjan erikseen monilta näkökannoilta. Lähden joka viikko valtakunnansalista tietäen uutta, mitä olen oppinut.”
”Siinä tuntuu olevan riittävästi syytä jatkamiseen. Mistä aiotte puhua tänä iltana?”
”Puheeni koskee Joosuan kirjaa Raamatusta. Koko seurakunnan tehtäväksi on annettu lukea Joosuan 12 ensimmäistä lukua tämän illan kokousta varten. Olen valinnut teemakseni ’Ehdoton usko ja tottelevaisuus ovat välttämättömät Jehovan siunauksen saamiseksi.’ Koska nyt on ensimmäinen viikko, jolloin käsittelemme Joosuan kirjaa, niin puheeni tarkastelee kirjan taustaa, sen kirjoittajaa, kirjoitusaikaa, sen käsittämää aikaa jne. Aion myös soveltaa sen sisältöä ja joitakin sen periaatteita omaan aikaamme ja osoittaa, miten kirja vaikuttaa elämäämme tälläkin vuosisadalla. Se on viidentoista minuutin puhe nimeltä ’ohjepuhe’, ja sen pitää tavallisesti koulunpalvelija tai joku vanhemmista oppilaista. Seuraavalla viikolla johdan tavanomaisen viisi minuuttia kestävän suullisen kertauksen tästä aineistosta, jotta seurakuntalaiset voisivat selittää, mitä ovat oppineet. Tämän illan suullinen kertaus käsittää kuitenkin eräitä kysymyksiä, joita meillä oli viime viikon kirjallisessa kertauksessamme.”
ILO JA SAAVUTUKSET
”Kirjallinen kertaus? Tarkoitatteko, että teillä on kirjallisia kokeitakin koulussa?”
”Ei nyt aivan kokeita; me kutsumme niitä kirjallisiksi kertauksiksi siksi, että jokainen korjaa oman paperinsa, eikä pisteistä pidetä kirjaa. Se auttaa meitä vain havaitsemaan oman edistymisemme paremmin. Esimerkiksi eräs Amerikan Samoassa oleva lähetystyöntekijäsisaremme kertoi, että uteliaisuus sai jotkut niistä, joille hän johti raamatuntutkistelua, yrittämään joitakin kirjallisia kertauksia, mutta he havaitsivat pian, että heidän on käytävä valtakunnansalin koulussa kotitutkistelunsa lisäksi. Siitä lähtien kertaukset olivat heille ’ilon ja saavutusten lähde’. Mutta koulunpalvelija näyttääkin valmistautuvan aloittamaan kokouksen, niin että käykäämme nyt istumaan.”
Kun seurakunta on laulanut ja joku sen jäsenistä on pitänyt rukouksen, koulunpalvelija aloittaa yhteenvetonsa kirjallisesta kertauksesta, ja meidän on pakko kysyä itseltämme: Miten moneen näistä kysymyksistä osaisimme vastata? ”Luettele ainakin neljä monista 5. Mooseksen kirjan lainopillisista ennakkotapauksista, joita esiintyy nykyajan yhteiskunnan laeissa. Miksi israelilaisten ei pitänyt ’jättää ainoatakaan henkeä eloon’ Luvatun maan kaupungeissa, joita he olivat ryhtymässä valloittamaan? Mikä pantiin vanhempien vastuulle 5. Moos. 11:19:ssä? Oikein vai väärin: Koko 5. Mooseksen kirja painottaa sitä, että Jehova vaatii yksinomaista antaumusta kansaltaan?” Ja niin edelleen. Mutta vastaukset tulevat helposti seurakunnan jäseniltä, eivätkä useimmat heistä edes katso edellisen viikon papereista kirjoittamiaan vastauksia.
OPETUS JA NEUVONTA
Seuraa ohjepuhe, ja sitten esitellään ensimmäisen harjoituspuheen pitäjä. Hän on nuori mies, lähellä kahtakymmentä ja näyttää ensin hiukan hermostuneelta, mutta se unohtuu heti, kun hänen johdantonsa herättää kiinnostuksemme hänen kerrontaansa Joos. 3:1:stä 5:12:een. Kun hän syventyy teemaansa ”Joosua johtaa Israelin Luvattuun maahan”, me muistamme eräitä ohjepuheessa ehdottomasta uskosta ja tottelevaisuudesta esiin tuotuja kohtia, ja Joosuan kirja tulee eläväksi nähdessämme mielikuvituksessamme Jumalan luottavaisen ja uskovan kansan kävelevän kuivin jaloin Jordanin joen yliluonnollisesti jakautuneitten vesien välitse ja sitten pyhittäytyvän suorittaen ympärileikkauksen uuden kotimaansa rajojen sisällä. Neuvoessaan oppilasta koulunpalvelija kiittää häntä siitä, että hänen esityksensä oli opettava ja riittävän kuuluva. Hän sanoo myös, että oppilas on jo edistynyt hyvin voidakseen ilmaista niitä ominaisuuksia puheessaan, jotka hän seuraavaksi pyrkii hallitsemaan ja jotka ovat ”Selvyys ja ymmärrettävyys” ja ”Tauot”.
Naiset pitävät kaksi seuraavaa puhetta, mutta eivät suoraan kuulijoille. Kumpikin puhuu lavalla hänen kanssaan olevalle toiselle oppilaalle. Ensimmäinen kehittelee teemaa ”’Suuri joukko’ vapautettu, koska se uskoi Jehovaan”, ja toinen korostaa, miten ”Väärä halu johtaa kuolemaan”. Ensimmäinen nainen, joka on pitkällä keski-iässä, on puhuvinaan naimisissa olevalle tyttärelleen ja kannustaa häntä käyttäen Raahabin, sen Jerikossa asuneen naisen, esimerkkiä, jonka henki säästettiin, koska hän osoitti uskoa Jehovaan, israelilaisten Jumalaan, ja suojeli niiden kahden israelilaisvakoilijan henkeä, jotka tulivat hänen kotiinsa. Toinen nainen on nuorempi ja puhuu kuin antautumista ja kasteellemenoa harkitsevalle naiselle sekä käyttää kertomusta Aakanista Joos. 7:1–26:ssa antaakseen hänelle ystävällisen varoituksen eräistä tavoista, mitkä tämä nainen on tunnustanut maallisesta työstään. Kumpaakin naista neuvotaan puheen jälkeen, ja koulunpalvelija kiittää kumpaakin siitä, että he käsittelivät käytännöllisesti tehtäviään, ensimmäistä erityisesti siksi, että hän korosti aiheensa teemaa, ja toista hänen vakuuttavasta todistelustaan ja lämmöstä ja tunteesta.
Neljäs ja viimeinen oppilas esitellään. Koulunpalvelija sanoo, että puhujalle on määrätty teema, ”Olkaa rohkeat, sillä Jehova antaa voiton”, ja että hän on sen esittämisessä valinnut otaksutuksi kuulijakunnakseen pienen ryhmän juutalaisia, jotka ovat nähneet näytelmän ”Sijainen” ja pyytäneet häntä Jehovan todistajana selittämään, mitä näytelmässä ollut viittaus Jehovan todistajiin Hitleriä vastustavana liikkeenä tarkoitti. Puhuja vastaa kysymykseen selittäen Jehovan todistajain puolueetonta suhtautumista politiikkaan ja valaisee lyhyesti heidän hengellistä sodankäyntiään Jumalan vanhurskaan hallituksen tukemiseksi, mutta panee painon Joosuan, kuvitellun kuulijakunnan urhean esi-isän, uskonesimerkille. Joosuan menettely ja sen hänelle Jehova Jumalalta tuottama voitto ovat ikimuistoinen esimerkki meille, puhuja lopettaa.
Koulunpalvelija antaa neuvoja viimeiselle oppilaalle ja lopettaa koulun, mutta mielessämme kertaamme kuluneen tunnin ja sitä edeltäneet minuutit. Painamme tämän kokemuksen tärkeyden mieleemme. Nämä miehet ja naiset, joita olemme kuulleet juuri ja joista toiset ovat nuoria, toiset vanhoja, eivät eroa ulkonäöltään viereisessä huoneistossa asuvista, mutta se, mitä he puhuvat, tekee heistä erilaisia. Heidän varmuutensa ja tasapainoisuutensa lavalla, heidän äänensä vakaumuksellisuus ja ilmeinen mielihyvänsä siitä, että he voivat sanoa jotain todella tärkeää ja hyödyllistä kuulijoilleen, saa meidät toteamaan, että tässä on ihmisiä, jotka eivät pelkää antautua opiskelemaan, mutta jotka eivät kuitenkaan ole niin kiinnostuneita omasta kyvystään tai edistymisestään, että eivät välittäisi siitä, että toistenkin on kuultava ’tämä Jumalan valtakunnan hyvä uutinen’.
Kun kiitämme koulunpalvelijaa hänen avustaan vierailumme yhteydessä, niin hänen jäähyväishuomautuksensa näyttää tekevän yhteenvedon täällä viettämästämme illasta: ”Nämä ihmiset ottavat vakavasti apostoli Paavalin neuvon: ’Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.’ Voiko kukaan sanoa: ’Olen liian vanha, liian nuori, liian heikko, liian vahva’ osallistuakseni tällaiseen koulutusohjelmaan?’”