Lisääntyvä onnellisuus kristillisen taloudellisuuden avulla
JUMALAA rakastavat ovat aina iloinneet tosi palvonnan edistämisestä. Niinpä kun Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa vaelsivat kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistamassa Jumalan valtakunnan hyvää uutista, monet silloin eläneet ihmiset pitivät iloisena etuna heidän auttamistaan aineellisesti. Esimerkiksi Maria Magdaleena, Johanna, Susanna ja muut iloiten ”palvelivat heitä varoillansa”. (Luuk. 8:1–3) Filippin koko kristittyjen seurakunta antoi aineellista omaisuuttaan apostoli Paavalille. Siksi hän saattoikin sanoa heille: ”Tessalonikaankin te minulle kerran, jopa kahdesti, lähetitte, mitä tarvitsin.” He eivät jääneet saamatta Jumalalta palkkaa kristillisen anteliaisuutensa vuoksi. (Fil. 4:14–20) Ei ole epäilystäkään siitä, että monet nykyään elävät olisivat olleet äärettömän kiitollisia tällaisista tilaisuuksista aineelliseen antamiseen tosi palvonnan tukemiseksi.
Heillä on yhä tilaisuus tehdä juuri näin. Jehovan todistajat antavat onnellisina aikaansa, voimaansa ja rahaansa, jotta toiset vilpitönsydämiset ihmiset oppisivat tuntemaan ja tekemään Jumalan tahdon. (1. Tim. 4:16) Meidän aikanamme ei enää ole tarpeellista olla monta vuotta toiveikkaassa odotuksessa. Valtakunnan hallitus on todellisuus. Mikä etu onkaan saarnata Jumalan perustetun valtakunnan hyvää uutista ja tukea sitä työtä aineellisesti olosuhteitten mukaan!
ANTAMISEEN SUHTAUTUMINEN
Koska Jehovan todistajien hanke ei ole kaupallinen, niin heidän kokouspaikkojaan ja toimintaansa ylläpidetään vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Antamiseen ei ole lainkaan pakkoa. Jehovan todistajat ovat tässä varhaiskristittyjen kaltaisia, joista Tertullianus kirjoitti: ”Vaikka onkin jonkinlainen arkku, niin se ei täyty sisäänpääsymaksurahoista, ikään kuin uskonto olisi sopimusasia. Kukin tuo kerran kuussa jonkin vaatimattoman rahan – tai milloin haluaa ja vain jos hän haluaa ja jos hän voi, sillä ketään ei pakoteta; se on vapaaehtoinen uhri.” (Apology, XXXIX, 5) Tällainen järjestely on sopusoinnussa apostoli Paavalin Korinton kristityille kirjoittamien sanojen kanssa: ”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” – 2. Kor. 9:7.
Jehovan todistajat kunnioittavat iloiten Jehovaa sillä, mitä arvokasta heillä on. (Sananl. 3:9) Heidän suhtautumisensa antamiseen on samanlainen kuin israelilaisten Mooseksen aikana, kun heille tarjottiin tilaisuus kunnioittaa Jehovaa antamalla kultaa, hopeaa, kuparia, villaa, pellavaa ja muuta, jotta heidän tabernaakkelinsa olisi voitu rakentaa palvontaa varten. Sydämestään halukkaat toivat ”annin Herralle”, ja se oli ”vapaaehtoinen lahja”. (2. Moos. 35:4–9, 20–29) Ja miten paljon he antoivat? Puhukoon kertomus puolestaan. Mooses sai tällaisen raportin: ”Kansa tuo enemmän, kuin mitä tarvitaan sen työn valmistamiseksi, jonka Herra on käskenyt tehdä.” ”Niin Mooses käski kuuluttaa leirissä ja sanoa: ’Älköön kukaan, mies tai nainen, enää valmistako mitään anniksi pyhäkköä varten’. Ja niin kansa lakkasi tuomasta lahjoja. Sillä kaikkea työtä varten, mikä oli tehtävä, oli jo koottu riittävästi, jopa liiaksikin.” – 2. Moos. 36:4–7.
Monta vuotta myöhemmin kuningas Daavid antoi paljon avustusta temppeliä varten, jonka hänen poikansa Salomo oli rakentava. Koska Daavid oli mielistynyt Jumalansa huoneeseen, hän antoi jopa omistamansa kullan ja hopean siihen tarkoitukseen. (1. Aikak. 29:3) Sitten Israelin rakastettu kuningas kysyi kokoontuneelta kansaltaan: ”Tahtooko kukaan muu tänä päivänä tuoda vapaaehtoisesti, täysin käsin, lahjoja Herralle?” (1. Aikak. 29:5) Vastaus oli totisesti tyydyttävä. Israelin ruhtinaat ja päämiehet antoivat, ja jokainen, ”jolla oli hallussaan jalokiviä, antoi ne Herran temppelin aarteisiin”. Tekivätkö he sen nurkuen? Eivät suinkaan, sillä kertomus sanoo: ”Kansa iloitsi heidän alttiudestaan, sillä he antoivat ehyellä sydämellä vapaaehtoiset lahjansa Herralle; ja kuningas Daavid oli myös suuresti iloissansa.” – 1. Aikak. 29:6–9.
KRISTILLISTÄ TALOUDELLISUUTTA HARJOITTAVA VOI ANTAA
Jeesus Kristus sanoi: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” (Apt. 20:35, Um) Jehova Jumalan uskolliset palvelijat ovat usein kyenneet lisäämään onneaan antamalla sopivasti. He eivät ole kuitenkaan kaikki olleet rikkaita, joilla olisi suuret raha- tai aineelliset varat, mitkä olisivat auttaneet heitä antamaan auliisti ilman ennakkosuunnittelua tai minkäänlaista uhrausta. Israelilaisten oli epäilemättä harjoitettava raamatullista taloudellisuutta kyetäkseen antamaan jotain tabernaakkelia ja temppeliä varten sekä niissä palvelevien ylläpidoksi. Monien varhaiskristittyjen on täytynyt huomata tarpeelliseksi tehdä samoin voidakseen antaa, kun sitä tarvittiin. Samoin on nytkin: voidakseen avustaa Valtakunnan saarnaamistyön edistymistä monien halukassydämisten kristittyjen täytyy suunnitella ja säästää. Heidän täytyy noudattaa Raamatun periaatteisiin perustuvaa taloudellisuutta.
Harvat kristityt ovat aineellisesti rikkaita. Kun he kuitenkin antavat jonkin vaatimattoman summan, niin heidän ei pidä ajatella sen olevan mitätön. Eräässä tilaisuudessa Jeesus huomasi rikkaitten pudottavan lahjansa temppelin raha-arkkuihin. Sitten hän näki puutteessa olevan leskivaimon pudottavan pari vähäarvoista ropoa arkkuun. Hän ei katsonut halveksien leskeä. Hän sanoi sen sijaan: ”Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut. Sillä kaikki nuo panivat lahjansa liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan, koko elämisensä, mikä hänellä oli.” (Luuk. 21:1–4) Se, mitä hän teki, oli erittäin kiitettävää, vaikka hänen lahjansa olikin nimellisesti arvoltaan pieni.
Tuon lesken kaltaiset ihmiset ja muutkin voivat havaita mahdolliseksi onnensa lisäämisen antamalla kristillisesti, jolleivät ole tuhlaavaisia. Tavaroiden viisas käyttö saa ne usein kestämään kauemmin. Sananl. 21:20 ilmaisee tavarain järkevän käytön ja omaisuuden harkitun huollon tarpeellisuuden sanoen: ”Kalliita aarteita ja öljyä on viisaan majassa, mutta tyhmä ihminen syö suuhunsa sellaiset.”
On Jumalan tahdon mukaista, että ihminen nauttii kättensä työn tuloksista. (Saarn. 3:12, 13) Mutta jollei liiallisuuksia vältetä, niin usein ei ole riittävästikään mukavan elämän saamiseksi. Kristillinen elämä ja Jumalan hengen hedelmien, sellaisten kuin itsehillinnän, kehittäminen tekee Jehovan palvelijoille sellaisten äärimmäisyyksien välttämisen mahdolliseksi, jotka voivat niellä rahan, minkä he onnellisesti haluaisivat käyttää kristillisen evankeliuminpalveluksen edistämiseen. (Gal. 5:22, 23) Sananl. 21:17:ssä on sanottu totuudenmukaisesti: ”Puutteen mieheksi päätyy riemujen rakastaja, eikä rikastu se, joka viiniä ja öljyä rakastaa.” Koska kristityt välttävät äärimmäisyyksiä, he eivät ole ainoastaan jumalisia, vaan myös taloudellisempia kuin monet muut ihmiset. Sen sijaan että tällaiset uskolliset käyttäisivät kaikki ylimääräiset varat virkistyksekseen ja ylellisyyksiin, he säilyttävät ne ja saavat mahdollisuuden tehdä mitä haluaisivatkin tehdä. He voivat antaa aineellista avustusta Jumalan valtakunnan hyvän uutisen maailmanlaajuisen saarnaamisen hyväksi.
Välttämällä laiskuutta ja suorittamalla rehellistä työtä kristityt noudattavat myös Raamatun periaatteita ja huomaavat siten usein mahdolliseksi onnensa lisäämisen kristillisellä antamisella. Saarn. 4:5 herättää ajatuksia sanoessaan: ”Tyhmä panee kädet ristiin ja kalvaa omaa lihaansa.” Myös muinainen kuningas Lemuel kertoi kiitoksen sanoin ahkerasti työskentelevästä, toimeliaasta vaimosta. (Sananl. 31:10–31) Apostoli Paavali suositteli rehellistä työtä, jotta ihmisellä ”olisi, mitä antaa tarvitsevalle”. – Ef. 4:28.
KETKÄ PÄÄSEVÄT OSALLISIKSI TÄSTÄ EDUSTA?
Kun Juudean pyhien keskuudessa tuli tarve, niin Korinton kristityt, jotka halusivat auttaa heitä, saivat hyödyllisen ehdotuksen apostoli Paavalilta. Hän kirjoitti: ”Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.” (1. Kor. 16:1, 2) Tällainen järjestely saattaisi osoittautua hyödylliseksi kristillisessä perheessä, missä tunnetaan harrasta antamisen halua.
Kristillisen taloudellisuuden harjoittaminen tarkoittaa järkevää taloudellisuutta. Se merkitsee sitä, että raamatullisten periaatteitten tulee hallita aineellisten varojen käyttöä. Mutta siihen saattaa sisältyä myös järjestely. Samoin kuin joku henkilö tai perhe saattaa säästää varoja jotain kipeää tarvetta varten, kristitytkin voivat säännöllisesti panna eroon varoja avustusta varten tukeakseen tosi palvontaa. Paavalin mielessä oli samanlainen asia, kun hän ehdotti, että korinttolaiset panisivat talteen jotain kodeissaan ”kunkin viikon ensimmäisenä päivänä”. Isä, joka on huonekunnan pää, voi järjestää tällaiset asiat omassa kodissaan, jos hän niin haluaa. (Ef. 5:21–6:4) Siten saattaa olla mahdollista, että perheen useat jäsenet tai he kaikki voivat osallistua asianmukaiseen kristilliseen antamiseen.
On huomattava, että apostoli antoi tässä asiassa neuvonsa Galatian seurakunnille samoin kuin Korintonkin seurakunnalle. Seurakunnat avustivat seurakuntina mielellään. Samalla tavalla nytkin kokonaiset seurakunnat usein antavat ylijäämävaroja Valtakunnan työn edistämiseksi. Ne tekevät tämän laatimalla ja tekemällä päätöksiä tässä mielessä. On luonnollisesti useita halukassydämisiä yksilöitäkin, jotka näkevät mahdolliseksi kristillisen saarnaamistoiminnan avustamisen kautta maan tekemällä henkilökohtaisia lahjoituksia siihen tarkoitukseen. Tämä sopiva antaminen lisää heidän onneaan. Vartiotorni-seuran saamat lahjoitukset tunnustetaan aina kirjeitse. Henkilöt tai seurakunnat, jotka haluavat antaa tällaisia avustuksia, voivat lähettää ne osoitteella: Jehovan todistajat, Kuismatie 58, Tikkurila.
Koska kristityt ovat niin kiinnostuneita Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamistyön edistämisestä, niin jotkut aikovat antaa osaksi tai kokonaan rahansa Seuran käytettäväksi kuoltuaan. Tällaisia lahjoja ei pyydetä, mutta hyödyllisiä tietoja niistä annetaan pyydettäessä.
Jotkut kristityt, joilla on ylijäämävaroja, kuitenkin panevat ne iloiten vaikuttamaan heti Valtakunnan hyväksi. Tällaisen tilaisuuden tarjoaa ”ehdollisten lahjoitusten” järjestely. Ne, jotka käyttävät sitä hyväkseen, voivat ottaa rahaa itselleen, jos tulisi odottamattomia tilanteita. Henkilöt, jotka haluavat lisätietoja ”ehdollisten lahjoitusten” järjestelystä, voivat kirjoittaa edellä olevalla osoitteella.
Kaikki Seuran saamat lahjoitukset käytetään Jumalan valtakunnan sanoman levittämiseen. Näillä varoilla ylläpidetään esimerkiksi lähetyskoteja ja toimintaa eri maissa. Niillä pidetään käynnissä painoja, jotka ovat välttämättömiä raamatullisen kirjallisuuden valmistamiseksi. (Matt. 24:45–47) Matkustavat kierros- ja piiripalvelijat saavat täten mahdollisuuden vierailuihin ja hengellisen avun antamiseen kristillisille seurakunnille kautta maailman. Filippin kristityt auttoivat samaten Paavalia. Toisia kokoajanpalveluksessa olevia avustetaan myös tällä tavalla. Ja paikallisen valtakunnansalin lahjalaatikkoon pannuilla vapaaehtoisilla lahjoituksilla Jehovan todistajat ja muutkin heidän työstään kiinnostuneet tekevät mahdolliseksi näiden kokouspaikkojen ylläpidon, joihin ihmiset voivat kokoontua kuulemaan Jumalan sanan pohdintaa.
Ne, jotka varhaisina aikoina uskoivat Kristukseen, tukivat usein auliisti itsensä Jeesuksen ja niiden toimintaa, jotka seurasivat häntä työskennellen Jehova Jumalan ylistämisessä ja hänen päätöstensä julistamisessa. Sen tekeminen oli etu. Tehdäkseen siten avustajien oli noudatettava terveisiin raamatullisiin periaatteisiin pohjautuvaa taloudellisuutta. Mutta millainen ilo olikaan seurauksena sellaisesta sopivasta antamisesta tosi palvonnan edistämiseksi! Tilanne on samanlainen nytkin. Monet huomaavat Valtakunnan maailmanlaajuisen saarnaamistyön aineellisen auttamisen mahdolliseksi käyttämällä järkevästi rahaansa ja omaisuuttaan. He lisäävät onneaan kristillisellä taloudellisuudella.