Elonkorjuuseen lähetettyjen raportti
1. Vaikka elonkorjuuaika saattaa olla lähestymässä loppuaan, niin mitä Jehovan todistajat ovat jatkuvasti tehneet?
SAATTAA olla, että me lähestymme elonkorjuuvuosien loppua, mutta niin kauan kuin vielä on aikaa, meidän kaikkien tulee tehdä innokkaasti työtä. Jehovan todistajat ovat työskennelleet ympäri maailman ahkerasti palvelusvuonna 1966. He käyttivät miljoonia tunteja yrittäessään tehdä opetuslapsia kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielien miehistä ja naisista ja onnistuen hyvin. Ne, jotka tutkivat totuutta Raamatun kotitutkisteluissa jonkin aikaa, useita vuosiakin, ja jotka lopulta arvostivat sitä ihmeellistä työtä, minkä Jehova haluaa tulevan suoritetuksi maan päällä näinä ”viimeisinä päivinä”, ovat ilmaisseet halunsa osallistua Jehovan todistajain tekemään työhön. He ovat ilmaisseet julkisesti haluavansa olla elonkorjaajia, työskennellä Herran, Kristuksen Jeesuksen, alaisuudessa.
2. Kuinka monta kastettiin viime vuonna, ja mitä he nyt tekevät?
2 Niissä 199 maassa, joissa Jehovan todistajat ovat saarnanneet kuluneena palvelusvuonna, on 58 904 henkilöä omistanut elämänsä Jehovan tahdon tekemiselle ja vertauskuvannut antautumisensa vesikasteella. Tosin 5 489 vähemmän antoi elämänsä Jehovalle vuonna 1966 kuin edellisenä vuonna, mutta kun pysähdymme ajattelemaan, että 58 904 henkeä otti tämän suuren askeleen elämässään, niin se on suurenmoista. Tästä lähtien hekin ovat evankeliuminpalvelijoita, jotka menevät talosta taloon saarnaten, että taivasten valtakunta on tullut lähelle, samoin kuin Jeesus teki. He antavat myös varoitusta tämän pirullisen maailman tuhosta ja Kristuksen Jeesuksen alaisesta tulevasta uudesta asiainjärjestyksestä. Millainen tilaisuus heillä onkaan nyt opettaa totuutta toisille iankaikkisesta elämästä, joka saadaan Kristuksen uhrin ansioitten perusteella! Nämä uudet kristityt evankeliuminpalvelijat ovat nyt liittyneet noihin moniin toisiin elonkorjaajiin, jotta niiden ihmisten viimeinen suuri korjuu voisi tapahtua, jotka etsivät nöyryyttä ja vanhurskautta. Muista, että Nooa kokosi perheensä arkkiin, ja he pelastuivat. Haluatko sinä pelastua?
3. a) Mitä kiinnostavia kysymyksiä tehdään Jehovan todistajille heidän evankeliuminpalvelustoiminnastaan? b) Mikä vakava johtopäätös on tehtävä joistakuista, jotka ovat laskeneet ”kätensä auraan”?
3 Olitko sinä yksi niistä yli miljoonasta kristitystä Jehovan todistajasta, jotka omistivat aikansa ja tarmonsa tämän hyvän uutisen saarnaamiseen? Kuinka monta tuntia niistä viime vuonna saarnaamiseen omistetuista 170 664 897 tunnista sinä käytit hyvän uutisen levittämiseen käymällä talosta taloon ja johtamalla raamatuntutkisteluja ihmisten kodeissa? Vai olitko sinä yksi niistä, jotka laskettuaan kätensä auraan ’katsoivat taaksensa’? Tai löysitkö jonkin verukkeen sille, ettet ollut yksi Jeesuksen opetuslapsista? Vuoden raportista käy ilmi, että koko joukko sellaisia, jotka olivat Jehovan todistajia, löysi riittävästi syitä, jotka saivat heidät vakuuttuneiksi siitä, ettei heidän enää tarvitse palvoa ja palvella Jehovaa eikä käydä kokouksissa heidän Jumalansa huoneessa. Sellaiset ajelehtivat pois. Kuitenkin on vielä tilaisuus ennen kuolemaa pyytää anteeksi ja osallistua Jumalan hyvyyteen palaamalla evankeliuminpalvelukseen.
4. Vaikka 58 904 kastettiin, niin mitkä seikat saatetaan huomioomme?
4 Jos kaikki, jotka edellisinä vuosina pyhittivät elämänsä Korkeimmalle Jumalalle Jehovalle, olisivat pysyneet hänen järjestössään aina vuoteen 1966 asti, niin säännöllisissä julistajissa olisi tapahtunut suurempi kasvu kuin meillä koskaan on ollut. Vaikka vuosiraportti osoittaa, että 1 058 675 säännöllisesti toimivaa Valtakunnan julistajaa osallistui kenttäpalvelukseen viime palvelusvuoden joka kuussa, niin se merkitsee kuitenkin ainoastaan 24 407:n lisäystä edelliseen vuoteen. Mutta 58 904 kastettiin. Missä ne toiset 34 497 olivat, joita ei voida ottaa laskuun mukaan? Jos oletamme, että yksi prosentti väestöstä kuolee vuoden aikana, niin se merkitsisi noin 10 000 hengen vähennystä. Mutta missä ne muut ovat? Onko materialismi vetänyt heidät puoleensa? Onko maailman irstas elämä ja moraaliton käytös kietonut jotkut heistä? Missä on se rakkaus Jehovan järjestöä ja hänen palvelustaan kohtaan, mikä heillä ennen oli?
5. a) Onko meidän pääteltävä siitä, että jotkut maat eivät raportoi kasvua, että elonkorjuu on niissä päättynyt, ja miksi on näin? b) Mitä sellaista eräissä maissa on tapahtunut, mikä osoittaa elonkorjuun yhä jatkuvan ripeästi?
5 Kun erittelemme sivuilla 72–75 esitettyä maailmanraporttia, niin näet, ettei eräissä maissa ollut lainkaan kasvua. Onko meidän uskottava, että elonkorjuu on suoritettu niissä maissa? Ei, koska niissä kastettiin joitakin henkilöitä. Ja vaikkei olisi kastettukaan, niin Jehovan todistajat eivät voi lopettaa saarnaamista, koska Kristus Jeesus sanoi: ”Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14) Tämä merkitsee sitä, ettemme ole vielä suorittaneet loppuun saarnaamistyötä, ja lisäksi monissa kansoissa on yhä valtava kokoaminen käynnissä. Tutki Argentiinan, Brasilian, Chilen, Kongon (Kinšasan), Dominikaanisen tasavallan, Japanin, Nicaraguan, Portugalin, Puerto Ricon ja Espanjan raporttia! Olipa eräissä rautaesiripun takaisissakin maissa 3 tai 4 prosentin kasvu. Emme ole luonnollisestikaan julkaisseet näissä kansoissa olevien julistajien lukumäärää niissä Jehovan todistajia painavan raskaan vainonkäden takia. Mutta kokoaminen on käynnissä, ja elonkorjuun täytyy jatkua. Se ei ole vielä loppuun suoritettu.
6. Mikä osoittaa, että Jehovan kansalla kautta maailman on suuri kiinnostus elonkorjuutyötä kohtaan?
6 Koska Jehovan kansa uskoo elonkorjuuajan jatkuvan kaikkialla, se on omistanut 170 664 897 tuntia kenttäpalvelukseen ja saarnannut mahdollisimman monille ihmisille hyvin tuloksin. Ihmiset ovat tosiaan niin kiinnostuneita heidän sanomastaan, että piti tehdä 60 902 000 uusintakäyntiä niiden auttamiseksi, jotka halusivat tietää enemmän Raamatusta. Ihmisten kodeissa johdettiin joka viikko 802 473 säännöllistä raamatuntutkistelua. Tämä merkitsee sitä, että vuonna 1966 johdettiin yli 31 000 raamatuntutkistelua enemmän kuin edellisenä vuonna. Mitä Jehovan todistajat aikovat tehdä kaikille näihin 802 473 raamatuntutkisteluun osallistuville ihmisille?
7, 8. Miten tärkeä on luja perustus hengellisessä rakennustyössämme, ja mitä Jehovan todistajat niin ollen haluavat tehdä?
7 Meidän on hyvä kysyä itseltämme: ’Jos johdamme Raamatun kotitutkistelua, niin millaisista aineksista rakennamme?’ Rakennammeko me hyvistä lujista aineksista, kuten kullasta, hopeasta ja jalokivistä, opettaessamme totuutta näille ihmisille? Vai olemmeko pikemminkin huolimattomia, välinpitämättömiä opetuksessamme ja käytämme sellaisia aineksia kuin puuta, heinää ja olkia? Hyvä kristitty ei rakenna tulenaroista aineksista, koska hänen työnsä palaisivat silloin poroksi tulisten koettelemusten päivänä. Paavali sanoi: ”Sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.” (1. Kor. 3:12, 13) Olisi mitä masentavinta elonkorjaajalle nähdä korjaamansa sadon palavan poroksi. Millainen rakentaja sinä olet? Yritätkö sinä tuottaa todellisia kristittyjä?
8 Jehovan kristityt todistajat koettavat varmasti esittää totuutta selvästi johtaessaan raamatuntutkistelujaan ja osoittaa ihmisille, mikä vastuu liittyy kristittynä olemiseen, niin että kun he antavat elämänsä Jumalalle ja vertauskuvaavat sen vesikasteella, he pysyvät totuudessa lujina loppuun asti. Millaisen ilon tämä tuokaan Kristuksen Jeesuksen uskollisille seuraajille!
9. Miten toimeliaita Jehovan todistajat olivat raamatullisen kirjallisuuden levittämisessä?
9 Kirjan ’Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella’ painaminen monilla kielillä teki Jehovan todistajille mahdolliseksi levittää 5 382 371 sidottua kirjaa. Harrastus, jota Jehovan todistajat osoittivat tämän kirjan levittämisessä, vei jonkin verran sitä aikaa, mikä on tavallisesti käytetty uusien tilausten hankkimiselle Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdille. Vaikka sidottujen kirjojen levitys lisääntyikin yli 900 000 kappaleella, niin uusien tilausten saanti Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdille väheni näin ollen noin 140 000:lla. Seura havaitsi kuitenkin palvelusvuoden lopussa tarpeelliseksi painaa enemmän Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä kuin edellisenä vuonna. Yhteistuotanto nousi 230 175 323 lehteen, joista 118 770 627 oli Vartiotorneja ja 111 404 696 Herätkää!-lehtiä.
10. a) Esitä pääpiirtein eräitä vaikeuksia, joita Jehovan todistajat ovat kohdanneet maailmanlaajuisessa saarnaamistyössään. b) Mitä useimmat maailman ihmiset näyttävät tekevän Jumalan totuuden kuulemisen suhteen?
10 Jehovan kristityillä todistajilla oli mitä riemullisin vuosi siitä huolimatta, että ihmisiä oli vaikeampi saada päättäväisesti asennoitumaan Jehovan valtakunnan puolelle ja astumaan evankeliuminpalvelukseen. Sellaisissa maissa kuin Kuubassa, Espanjassa, Portugalissa ja varsinkin rautaesiripun takaisissa maissa todistajien oli kestettävä paljon vainoa ja kiusaa, mutta he ovat kiitollisia tilaisuudestaan palvella Jehova Jumalaa. Burmassa määrättiin kaikki lähetystyöntekijät lähtemään maasta. Mutta mitkään näistä tapahtumista eivät masentaneet Jumalan palvelijoita. He ovat edelleenkin ponnistelleet eteenpäin iloiten kaikissa noissa maissa. Mutta on yhä vaikeampaa löytää ihmisiä, joilla on kuulevat korvat ja näkevät silmät ja sydän, joka voidaan kääntää jälleen Jehovan puoleen. On tullut ratkaisun aika, ja näyttää siltä, että suurin osa ihmisistä ympäri maailman tekee jyrkän ratkaisun. Vaikka heillä onkin korvat, joilla kuulla, niin he eivät kuuntele, ja vaikka heillä on silmät, joilla nähdä, he kieltäytyvät näkemästä, koska he eivät halua oman sydämensä ymmärtävän eivätkä halua todella kääntyä ja saada parannusta Jehovalta. Mutta vaikka enemmistö niistä ihmisistä, jotka muodostavat maailman monet kansat, sukukunnat ja kielikunnat, onkin mielentilaltaan tällaista, niin Jehovan todistajien velvollisuus on mennä Jumalan työntekijöinä elonkorjuuseen. He muistavat Jeesuksen sanat: ”Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.” (Luuk. 10:3) He eivät peräydy eivätkä käänny takaisin. Heidän rukouksensa on, että he palvelusvuonna 1967 löytäisivät enemmän ihmisiä, jotka haluavat tietää, mikä Jehovan tahto on heidän suhteensa, ja jotka haluavat lähteä pois tästä pahasta asiainjärjestelmästä. Miljoonat ihmiset tietävät, että tilanne ei voi jatkua tällaisena, sillä jos se jatkuu tällaisena, niin ihmiskunta tuhoaa itsensä. Jehovan todistajat haluavat auttaa kaikkia, joita voivat, tietämään, mitä Raamattu sanoo elämää ja kuolemaa koskevista tärkeistä asioista, auttaakseen ihmisiä valitsemaan elämän.
11. a) Mitkä askeleet voidaan ottaa Raamatun sanomaan tutustumiseksi? b) Mihin johtopäätökseen Jehovan todistajat ovat tulleet tänä elonkorjuuaikana?
11 Te, jotka olette lukeneet tämän raportin ja jotka haluatte tietää, mitä Raamattu sanoo meidän ajoistamme, voitte vapaasti kirjoittaa oman maanne Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuralle ja pyytää, että joku Jehovan todistaja lähetetään puhumaan teille Jumalan sanasta. Tai jos tiedätte, missä Jehovan todistajat kokoontuvat kaupungissanne tai kylässänne, niin miksi ette tutustuisi heihin ja tutkisi Raamattua? Kaikkialla maailmassa on 24 910 Jehovan todistajain seurakuntaa. Heidän koko maailmassa nykyään suorittamansa työ on samanlaista kuin sekin, mitä Jeesus teki. Jeesus kulki kautta maan opettaen ja saarnaten totuutta, ja hän löysi opetuslapsia, jotka halusivat tulla tuntemaan totuuden. Niinäkin päivinä monet uskoivat, mitä kuulivat, mutta eivät tehneet mitään sen suhteen. Mitä sinä teet? Tutkitko sinä tarkoin? Jokaisen elämässä täytyy tulla aika, jolloin hänen on tehtävä ratkaisu, erityisesti hänen luettuaan ja tutkittuaan Pyhää Raamattua. Kun kuulet kutsun: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”, niin mitä sinä vastaat? Kaikki Jehovan kastetut todistajat ovat tehneet tämän ratkaisun. He haluavat olla ihmisten kalastajia, ja he ovatkin, jos ’he seuraavat häntä’. – Matt. 4:19.
[Taulukko s. 72-75]
JEHOVAN TODISTAJIEN MAAILMANLAAJUISEN TOIMINNAN RAPORTI PALVELUSVUODELTA 1966
(Ks. painettu julkaisu)