Rakkautta vai hullaantumista?
RAKKAUTTA vai hullaantumista? Se on tärkeä kysymys. Miksi? Koska avioliiton onnistumismahdollisuudet riippuvat useissa tapauksissa siitä, rakkausko vai hullaantuminen saattaa kaksi ihmistä yhteen. Tämä kysymys on erityisen tärkeä nuorille, koska pelottavan monet teini-ikäisten avioliitot päättyvät asumus- tai avioeroon, esimerkiksi Yhdysvalloissa joka toinen.
Eikä tämä synkkä kuva ilmaise murhenäytelmää kokonaisuudessaan. Clark W. Blackburnin, Yhdysvaltain perheenhuoltoyhdistyksen pääjohtajan, mukaan ”ei ole epäilystäkään siitä, että murheellisen suuri määrä nuorista pareista, jotka pysyvät avioliitossa, on pettyneitä ja tyytymättömiä avioliittoonsa siinä määrin, että siitä on tullut harmi, ilveily, taakka ja epäonnistuma”.
Nämä nuoret tunsivat epäilemättä olevansa ”rakastuneita”. ”Rakastuneena” oleminen merkitsee sitä, että on vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvan ruumiillisen vetovoiman lumoissa. Se ei itsessään takaa onnea, vaikka se ilmaantumisaikanaan näyttääkin mitä miellyttävimmältä olotilalta ja antaa suuria toiveita. Mutta kun siihen liittyy tietty määrä epäitsekkyyttä, ts. huolta toisen onnellisuudesta ja paljon tervettä järkeä, niin sellainen rakkaus voi johtaa ja monesti johtaakin onnellisuuteen, niin kuin luemme muinaisesta heprealaisesta Iisakista, että ”hän rakastui [Rebekkaan], ja . . . sai lohdutuksen äitinsä menettämisen jälkeen”. – 1. Moos. 24:67, Um.
On luonnollista, että vastakkaisiin sukupuoliin kuuluvat tuntevat voimakasta kiintymystä toisiinsa. Jotta ihmiskunta todella ’lisääntyisi ja täyttäisi maan’, Luoja pani ihmisiin väkevän viehätysvoiman vastakkaista sukupuolta kohtaan. Lääketiede osoittaa, ettei sukupuolivietti juonnu pääasiassa alemmista sukurauhasista vaan keskiaivoista, hypothalamuksesta. Se, että sukupuolivietin keskus sijaitsee aivoissa, selittää myös sen, että tämä vietti vaikuttaa aivojen korkeampiin osiin, kuten ihmisen järjenkäyttöön, mielikuvitukseen ja kunnioitukseen. Kysymys on sen tähden siitä, kumman annamme hallita toista. Annammeko sukupuolivietin hallita korkeampia kykyjä vai korkeampien kykyjen hallita sukupuoliviettiä? – 1. Moos. 1:28.
Hullaantuminen on ilmeisesti epäkypsyyden tuote. Se on määritelty ”voimakkaaksi ja järjettömäksi kiintymykseksi”. Se tekee toisesta henkilöstä pyyteen eli omistamishalun kohteen välittäen vähän tai ei lainkaan siihen liittyvistä vastuuvelvollisuuksista ja usein ottamatta huomioon toisen tunteita tai hyvinvointia, kuten silloin, kun tytöt jumaloivat jotakuta suosittua huvimaailman edustajaa.
Mutta eivät kuitenkaan nuoret yksin hairahdu pitämään hullaantumista rakkautena. Ikä ei suinkaan suojele tältä erehdykseltä eikä kokemuskaan, kuten voidaan nähdä niistä useista tapauksista, joissa eronneet henkilöt eroavat tai asuvat erillään toisen kerran. Hullaantuminen ei ota huomioon tosiasioita. Se ei perustu järkeen eikä periaatteeseen. Hyvin nuori henkilö voi hullaantua hyvin vanhaan henkilöön, naimaton jo naimisissa olevaan tai joku sellaiseen henkilöön, jonka maku, elintapa, periaatteet tai uskonto ovat jyrkästi erilaiset. Sellaisissa tapauksissa kumpikin voi lisätä toisen onnea vain vähän sen mielihyvän ohella, mitä kumpikin voi antaa sukupuolisen vetovoiman takia.
Hullaantumisessa näyttää olevan myös jotain ristiriitaista, koska mitä järjettömämpää se on, sitä voimakkaampaa se todennäköisesti on. Se jättää huomioon ottamatta vanhempien tai ystävien neuvot, ja sen tunnuksena on kiire ruumiillisiin suhteisiin, minkä vuoksi se johtaa joko pettymyksen tunteisiin tai syylliseen omaantuntoon. Se on voimakas, hillitsemätön tunne, mutta toisten hillittömien seikkojen kuten maanjäristysten ja pyörremyrskyjen tavalla se on tavallisesti lyhytikäinen ja tuhoisa.
Jotkut sanovat, että rakkaus on sokea, mutta oikea rakkaus ei ole sokea. Epäilemättä muinainen rakastava Jaakob, josta Raamattu kertoo ja jonka rakkaus kaunista Raakelia kohtaan oli sellainen, että hänen silmissään seitsemän vuotta ”tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä”, näki paljon Raakelissa, ja hänen hellyytensä tätä kohtaan koko hänen elämänsä ajan todisti sen olleen rakkautta eikä hullaantuneisuutta. Jos se olisi ollut hullaantumista, Jaakob ei olisi sitä paitsi jaksanut odottaa seitsemää vuotta, sillä, kuten on sanottu, ”hullaantunut kiirehtii naimisiin”. – 1. Moos. 29:20.
Mutta hullaantuneisuus on sokea ainakin toisen silmänsä osalta. Se näkee ainoastaan mitä haluaa nähdä tai kuvittelee näkevänsä, ja koska se on itsekeskeinen, se on miltei poikkeuksetta tuomittu onnettomuuteen. Hullaantunut henkilö ei tee rehellistä itsetilitystä, ei ota selvää, mitä mahdollisuuksia hänellä on tehdä toinen onnelliseksi ja mitä toiveita on pitkästä ja onnellisesta avioelämästä. Hän ei kysy: mitä meillä on todella yhteistä paitsi se, että me pidämme hyvästä ruoasta, kauniista vaatteista ja huvituksista? Hän jättää huomioon ottamatta sen periaatteen, että ”autuaampi on antaa kuin ottaa”, kuten Jeesus Kristus itse sanoi. – Apt. 20:35.
Huomattakoon kuitenkin, ettei kaikkien epäviisaitten avioliittojen tarvitse päätyä erossa asumiseen tai avioeroon. Kaksi itsekeskeistä, epäkypsää nuorta, jotka huomaavat olevansa avioliiton siteissä, voivat kasvaa yhdessä, oppia sopeutumaan toisiinsa ja rakastamaan toisiaan. He voivat pelastaa avioliittonsa, jos he todella tahtovat. Mutta se vaatii nöyryyttä, kärsivällisyyttä, kestävyyttä, itsehillintää, empatiaa ja toisen epäitsekästä huomioon ottamista. – Gal. 5:22, 23.
Varo siis hullaantumista! Raamattu osoittaa selvästi, että sukupuoliviettiä voidaan ja täytyy hallita, varoittamalla sekä haureudesta ja aviorikoksesta että myös Jumalan palvelijoita menemästä naimisiin epäuskoisten kanssa. (5. Moos. 7:3, 4; 1. Kor. 6:9, 10; 7:39) Tämä itsessään osoittaa, että sukupuolivietin voimaa voidaan hallita ja sitä tulee hallita, ohjata oikeisiin uomiin. Vain silloin se voi luvata onnea; vain silloin se voi koitua kunniaksi Jumalalle ja miellyttää Häntä. – 1. Kor. 10:31.