Kun Kristus tulee Valtakunnan kirkkaudessa

MONIA ihmisiä ympäri maailman kiinnostaa kovasti aika, jolloin Jeesus Kristus tulee Valtakunnan kirkkaudessa. Jumalaa pelkäävät ihmiset ovat vuosisatoja odottaneet sitä. Jeesus itse herätti paluunsa odotusta kertomalla neljälle luokseen Öljymäelle tulleelle opetuslapselleen:

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.” – Matt. 25:31, 32.

Onko mitään keinoa saada selville tämän kohtalokkaan tapauksen aika? Kun Jeesus palaa, häntä ei ilmeisestikään nähdä ihmissilmin, koska hänen sanotaan tulevan näkymättömine enkeleineen. Onko siis Raamatussa pätevää todistusta, joka vahvistaa ajan, jolloin Jeesus tulee näkymättömänä Valtakunnan kirkkaudessa? Katsokaamme.

”PAKANAIN AJAT”

Tuo neljän opetuslapsen ryhmä oli kysynyt Öljymäellä Jeesukselta, milloin upea juutalainen temppeli kukistuisi ja mikä olisi hänen toisen läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän lopun eli ”lopun ajan” merkki. (Matt. 24:1–3; Luuk. 21:5–7; Dan. 12:4) Käsiteltyään näitä asioita jonkin verran ja puhuen Jerusalemia kohtaavasta hävityksestä Jeesus sanoi: ”He [juutalaiset] kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat [kansain määräajat, Um] täyttyvät.” – Luuk. 21:24.

Ajanjakso, jota sanat ”pakanain ajat” tarkoittavat, on todella tärkeä merkitykseltään, sillä Jeesus yhdistää läheisesti sen toista läsnäoloaan Valtakunnan kirkkaudessa koskevaan esitykseen. Se on todellisuudessa se avain, jonka ymmärtäminen ilmaisee vakuuttavasti ajan, jolloin Jeesus tulee kirkkaudessaan. Se ansaitsee sen tähden huolellisen tutkimisen.

KREIKKALAISEN ”AJAT”-SANAN MERKITYS

Tässä Luuk. 21:24:ssä käytetty sana ”ajat” johtuu kreikkalaisesta sanasta kairos (mon. kairoi), joka erään kreikantuntijan mukaan ”merkitsi määrättyä eli rajoitettua aikaa, ajanjaksoa, toisinaan otollista eli sopivaa aikaa”.a Sanaa kairos käytetään tämän tähden Raamatussa ”elonajasta”, ”hedelmäin ajasta” ja ”viikunain ajasta”. – Matt. 13:30; 21:34; Mark. 11:13.

On kiinnostavaa, että sanaa kairos käytetään myös tulevien aikojen tai tilaisuuksien yhteydessä Jumalan järjestelyissä eli ’aikataulussa’, varsinkin kun Kristuksen toinen läsnäolo ja hänen valtakuntansa on kysymyksessä. Esimerkiksi apostoli Paavali puhuu pyhästä ”salaisuudesta”, jonka Jumala paljastaa ”aikojen [kairon] täyttyessä”, jolloin hän ”oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki”. – Ef. 1:9, 10; ks. myös Apt. 1:7 ja 3:19.

Ottaen huomioon sanan ”ajat” (kairoi) merkityksen Raamatussa käytettynä voidaan syystä odottaa, että sanonta ”pakanain ajat” ei tarkoita mitään epämääräistä. Päinvastoin se tarkoittaa ”määrättyä eli rajoitettua aikaa”, jolla on tarkalleen määrätty alku ja loppu.

Mutta milloin nämä ”pakanain ajat” alkavat? Milloin ne loppuvat? Ja mitä tapahtuu, kun tämä määrätty ajanjakso päättyy? Vastaukset näihin kysymyksiin liittyvät ehdottomasti Jeesuksen viittaamaan Jerusalemin tallaamiseen, kunnes ”pakanain ajat” täyttyvät.

KANSAT TALLAAVAT JERUSALEMIA

Kirjaimellista Jerusalemin kaupunkia tarkoitetaan ilmeisesti, kun Jeesus kuvailee hävitystä, joka oli kohtaava ja joka kohtasi Jerusalemia vuonna 70. Rooman sotajoukot hajottivat silloin maahan kaupungin ja tuhosivat sen upean temppelin. Mutta sanonta ”pakanain ajat” vie ennustuksen kauas ohi sen ajankohdan. Monet Raamatun selittäjät ovat havainneet tämän. Esimerkiksi tunnettu F. C. Cookin selitys sanoo tästä tekstin kohdasta: ”On erotettava suuren ennustuksen ehdottoman eskatologinen [ts. Jeesuksen toista läsnäoloa koskeva] osa siitä osasta, joka kuuluu varsinaisesti Jerusalemin hävitykseen.”

Niinpä kun Jeesus puhui ”Jerusalemin” tallaamisesta, kunnes ”pakanain ajat täyttyvät”, hän ei selvästikään tarkoittanut kirjaimellisen Jerusalemin kaupungin tallaamista vaan jotain muuta ja suurempaa. Mitä? Saadaksemme sen selville tutkikaamme, minkä merkityksen henkeytetty Raamattu antaa Jerusalemille.

Jerusalem oli Israelin kansan pääkaupunki, kansan, jonka Daavidin suvun kuninkaiden sanottiin ”istuvan Jehovan valtaistuimella”. (1. Aikak. 29:23, Um) Jerusalem edusti sen tähden Jumalan asettaman hallituksen istuinta eli Daavidin huoneen välityksellä toimivaa esikuvallista Jumalan valtakuntaa. Se oli Siioninvuorineen ”suuren kuninkaan kaupunki”. (Ps. 48:2, 3) Jerusalem tuli sen tähden edustamaan kuningas Daavidin hallitsijasuvun valtakuntaa, samaan tapaan kuin Washington, Lontoo, Pariisi ja Moskova edustavat nykyisten kansojen hallitusvaltoja, ja niihin viitataan sellaisina virallisissa uutisissa.

Daavidin suvun hallitsijain valtakunnan tallaaminen ei alkanut vasta silloin, kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin kaupungin vuonna 70. Se alkoi vuosisatoja aikaisemmin tuon kuningassuvun kukistuessa vuonna 607 eaa., jolloin Babylonian kuningas Nebukadnessar hävitti Jerusalemin ja vangitsi Daavidin suvun valtaistuimelta syöstyn kuninkaan Sidkian ja maa jäi autioksi.b (2. Kun. 25:1–26) Tämä oli sopusoinnussa Sidkialle kohdistettujen profeetallisten sanojen kanssa: ”Ota pois käärelakki, nosta pois kruunu. Tämä ei jää tällensä: . . . Raunioiksi, raunioiksi, raunioiksi minä panen tämän; eikä tästä ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus, ja minä annan sen hänelle.” – Hes. 21:25–27.

Sen, ”jolla on oikeus” Sidkian menettämään Daavidin suvun kruunuun, osoitetaan Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa olevan Kristus Jeesus. Enkeli, joka ilmoitti hänen tulevan syntymänsä, sanoi hänestä: ”Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.” – Luuk. 1:32, 33.

Kun kuningas Sidkia syöstiin valtaistuimelta vuonna 607 eaa. ja Jerusalem ja Juuda autioitettiin, niin pakanavallat vallitsivat siis koko maailmaa. Kuningas Daavidin hallitsijasuvun valtakunta keskeytyi. Niin ollen Jerusalem, joka edusti ”Daavidin valtaistuinta”, joka piti annettaman sille, jolla on oikeus, Jeesukselle Kristukselle, oli oleva jatkuvasti tallattavana niin kauan kuin Daavidin huoneen kautta toimiva Jumalan valtakunta pidettäisiin alhaisessa, toimettomassa tilassa pakanavaltojen alla.

Jeesus Kristus ei ottanut oikeuttaan hallita Valtakunnan kirkkaudessa, kun hän oli ihmisenä maan päällä. Pakanat tallasivat yhä Jerusalemia ensimmäisellä vuosisadalla. Milloin Jehova Jumalan valtakunta hänen voideltunsa Jeesuksen Kristuksen kautta piti siis tulla korotetuksi ottamaan vallan? Milloin Kristus oli aloittava loistavan hallitsemisensa? Vastaus on profeetallisessa Danielin kirjassa Raamatussa, mihin Jeesus viittasi ainakin kahdesti esittäessään ennustuksen läsnäolostaan Valtakunnan kirkkaudessa. – Vrt. Matt. 24:15, 21:tä Dan. 11:31:een ja 12:1:een.

NÄKY KUVAANNOLLISESTA PUUSTA

Danielin kirjasta tapaamme kuvan, joka on piirretty maan hallinnosta ”pakanain aikojen” hallitusaikana. Tämä tieto liittyy siihen kuvaannolliseen näkyyn, minkä Jumala antoi Babylonian kuninkaalle Nebukadnessarille.

Näyssä oli suunnattoman suuri puu, jonka taivaasta tullut enkeli käski hakkaamaan poikki. Puun kanto sidottiin sitten rauta- ja vaskikahleilla. Sen piti jäädä siihen tilaan kedon ruohikkoon, kunnes ”seitsemän aikaa” oli kulunut. Ennustus sanoi: ”Hänen sydämensä muutetaan, niin ettei se ole ihmisen sydän, ja hänelle annetaan eläimen sydän. Ja niin kulukoon häneltä seitsemän aikaa. . . . että elävät tietäisivät Korkeimman hallitsevan ihmisten valtakuntaa ja antavan sen, kenelle hän tahtoo, ja asettavan sen päämieheksi ihmisistä halvimman.” (Lue koko Danielin näky Dan. 4:7–14:stä.)

Tämä näky täyttyi totisesti Nebukadnessarissa itsessään. Hän koki seitsenvuotisen hulluuden ja harhaili ympäri kuin eläin kedolla, minkä jälkeen hän toipui. (Dan. 4:28–32) Jotkut ajattelevat sen tähden näyn soveltuvan profeetallisesti ainoastaan häneen. He näkevät tässä näyssä pelkästään esitetyn ikuisen totuuden Jumalan ylimmyydestä kaikkiin muihin valtoihin, inhimillisiin tai otaksutusti jumalallisiin, nähden. Ja vaikka he myöntävät tämän totuuden eli periaatteen soveltuvan laajemmalti kuin Nebukadnessarin omaan tapaukseen, niin he eivät näe sen koskevan mitään nimenomaista ajanjaksoa tai jumalallista aikataulua.

Mutta koko Danielin kirjan tutkiminen osoittaa, että aikatekijä on huomattava kaikkialla sen esittämissä näyissä ja ennustuksissa. Tässä kirjassa kuvattuja maailmanvaltoja ja tapahtumia ei näytetä erillisinä eikä umpimähkäisinä ja jättäen aikatekijän epäselväksi, vaan päinvastoin historialliseen kehykseen tai aikajärjestykseen sopivina. – Vrt. Dan. 2:36–45; 7:3–12, 17–26; 8:3–14, 20–25; 9:2, 24–27; 11:2–24; 12:7–13.

Lisäksi Danielin kirja Raamatussa viittaa yhä uudelleen siihen lopputulokseen, joka muodostaa sen ennustusten teeman: Jumalan valitun, ”Ihmisen Pojan”, hallitseman universaalisen ja iankaikkisen Jumalan valtakunnan perustamiseen. ”Ja katso”, sanoo yksi Danielin ennustus, ”taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; . . . Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.” Tämä on Daavidin suvun hallitsija Jeesus Kristus, joka tulee Valtakunnan kirkkaudessa. – Matt. 25:31; Dan. 7:13, 14; 4:14; 2:44.

Danielin kirja erottuu muista Heprealaisissa kirjoituksissa myös siksi, että se viittaa ”lopun aikaan”, jolloin Kristus tulee kirkkaudessaan. – Dan. 8:19; 10:14; 11:35, 40; 12:4, 9; Matt. 24:3.

Edellä olevan huomioon ottaen ei näytä johdonmukaiselta ajatella, että näky kuvaannollisesta ”puusta” ja viittaus ”seitsemään aikaan” ei sovellu muuhun kuin seitsemään hulluuden vuoteen ja niitä seuranneeseen toipumiseen ja valtaan paluuseen, mitkä eräs Babylonian hallitsija koki. On ainakin kolme voimakasta syytä uskoa, että tämä pitkähkö näky ja sen selitys otettiin Danielin kirjaan, koska ne paljastavat ”pakanain aikain” keston ja Kristuksen hallitseman Jumalan valtakunnan perustamisajan.

Ensiksi sen antamisaika: se kriitillinen historian ajankohta, jolloin Jumala, Kaikkeuden Suvereeni, oli sallinut sen valtakunnan kukistua, jonka hän oli perustanut liittokansansa keskuuteen. Toiseksi henkilö, jolle näky paljastettiin, nimittäin juuri se hallitsija, joka toimi Jumalan välikappaleena tuossa kukistamisessa ja joka siten sai maailmanherruuden Jumalan sallinnalla, ts. minkään Jehova Jumalaa edustavan valtakunnan häiritsemättä. Ja kolmanneksi koko näyn teema, joka on: ”Että elävät tietäisivät Korkeimman hallitsevan ihmisten valtakuntaa ja antavan sen, kenelle hän tahtoo, ja asettavan sen päämieheksi ihmisistä halvimman.” – Dan. 4:14.

Tärkeä merkitys on myös tässä profeetallisessa näyssä käytetyillä vertauskuvilla. Puita on käytetty muuallakin esittämässä hallitusvaltoja, Jerusalemissa ollutta Jumalan esikuvallista valtakuntaakin. (Vrt. Tuom. 9:6–15; Hes. 17:1–24; 31:2–18.) Kannon panemisen versomaan ja ”virpi”- eli ”vesa”-kuvauksen huomataan useita kertoja esittävän hallituksen uudistamista tietyssä rungossa eli sukuhaarassa varsinkin Messiasta koskevissa ennustuksissa. (Jes. 10:33–11:10; Jer. 23:5; Sak. 6:12, 13) Jeesus sanoi itse olevansa ”Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa”. – Ilm. 22:16.

NÄYN MERKITYS

On ilmeistä, että näyn ydin on se, että Jehova Jumalalla on vastustamaton suvereenisuus ”ihmisten valtakunnassa”, ja tämä opastaa näyn täyteen merkitykseen.

Puun osoitetaan ensiksi soveltuvan Nebukadnessariin, joka oli siihen historian aikaan hallitsevan maailmanvallan, Babylonian, pää. Kuitenkin oli ennen kuin Nebukadnessar valloitti Jerusalemin tästä kaupungista hallitseva Jumalan esikuvallinen valtakunta se väline, jonka kautta Jehova ilmaisi oikeudenmukaisen suvereenisuutensa maahan nähden. Mutta sallimalla tuon esikuvallisen Jerusalemin valtakunnan kukistua Jehova antoi Daavidin suvun kuninkaitten kautta ilmaisemansa oman näkyvän suvereenisuudenilmaisun katketa. Maailmanherruuden ilmaiseminen ja käyttö ”ihmisten valtakunnassa” minkään Jumalaa edustavan valtakunnan häiritsemättä siirtyi nyt pakanakansojen käsiin. – Valit. 1:5; 2:2, 16, 17.

Näiden tosiasiain valossa ”puun” nähdään esittävän Nebukadnessarin lisäksi Jumalan valtakunnan maailman suvereenisuutta eli -herruutta.

Jumala tekee kuitenkin tässä selväksi, ettei hän ole ainaiseksi luovuttanut tätä maailmanherruutta pakanavalloille. Näky osoittaa, että Jumalan itsehillintä, jota rauta- ja vaskikahleet puun ”kannon” ympärillä esittävät, oli jatkuva ”seitsemän aikaa”. (Dan. 4:13, 20, 22) Sitten, koska ”Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa”, Hän oli antava maailmanherruuden ”kenelle hän tahtoo”: kirkastetulle ”Ihmisen Pojalle”, Jeesukselle Kristukselle! (Dan. 4:14; 7:13, 14; Matt. 25:31) Näin ollen piti kuvaannollisen ”kannon”, joka esittää Jumalan pidättävän suvereenia oikeuttaan käyttää maailmanherruutta ”ihmisten valtakunnassa”, versoa jälleen hänen Poikansa valtakunnassa. – Ps. 89:28, 36–38.

Mutta milloin sen piti täsmälleen sanoen tapahtua? Milloin piti noiden kuvaannollisten ”seitsemän ajan” eli ”pakanain aikojen” päättyä? Milloin oli Jerusalem eli ”Jerusalemina” esitetyn Daavidin huoneen kautta toimiva Jumalan valtakunta lakkaava olemasta tallattu? Niin, milloin ”hän, jolla on oikeus” ’Daavidin valtaistuimeen’, oli tuleva Valtakunnan kirkkaudessa? – Hes. 21:27; Luuk. 1:32.

”SEITSEMÄN AJAN” PITUUS

Nebukadnessarin henkilökohtaisesti kokiessa näyn täyttymyksen ”seitsemän aikaa” olivat ilmeisesti seitsemän vuotta, joiden kuluessa hän myöntää tulleensa hulluksi ja jättäneen valtaistuimensa ja menneensä syömään ruohoa kuin raavaat kedolla. (Dan. 4:30–33) On huomattava, että kun Raamattu kuvailee pakanavaltojen maailmanherruutta, niin se esitetään käyttäen kuvaannollisesti eläimiä, jotka vastustavat Jumalan pyhää kansaa ja sen ”ruhtinasten ruhtinasta”. (Vrt. Dan. 7:2–8, 12, 17–26; 8:3–12, 20–25; Ilm. 11:7; 13:1–11; 17:7–14.) Ja sanakirjantekijät osoittavat sanan ”aikaa” (arameaksi iddan) käytettynä Danielin ennustuksessa merkitsevän tässä ”vuotta”.c

Täten käytetyn vuoden pituus ilmoitetaan 360 päiväksi. Tälle on vahvistava todistus Ilm. 12:6, 14:ssä, missä kolmen ja puolen ajan osoitetaan olevan ”tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää”. (Vrt. Ilm. 11:2, 3:een.) Jos kolme ja puoli kuvaannollista ”aikaa” on 1 260 kuvaannollista päivää, niin kaksi kertaa kolme ja puoli (eli seitsemän) kuvaannollista ”aikaa” on kaksi kertaa 1 260 päivää eli 2 520 päivää. Mutta nämä eivät ole suuremmassa täyttymyksessään ”pakanain aikain” pituuden yhteydessä kirjaimellisia päiviä. Mitä ne sitten ovat?

Raamatun kertomuksessa voidaan käyttää nimenomaista päivien määrää esittämässä profeetallisesti vastaavaa määrää vuosia, kuten voimme nähdä lukemalla 4. Moos. 14:34:n ja Hes. 4:6:n. Vain soveltamalla näissä esitettyä sääntöä ”päivä kutakin vuotta kohti” tämän ennustuksen ”seitsemään aikaan” voi Danielin 4. luvun näyllä olla merkitsevä täyttymys kauan sitten olleen Nebukadnessarin päivien jälkeen, niin kuin tähän mennessä esitetyt todistukset antavat aihetta odottaa. Nämä ”seitsemän päivää” edustavat sen tähden 2 520 vuotta.

Tulokset, joihin on päästy, kun on pidetty profeetallisia ”seitsemää aikaa” 2 520 vuoden ajanjaksona, on ehkä voimakkain todistus niiden oikeasta merkityksestä. Kuten olemme osoittaneet, ”pakanain ajat” alkoivat Jerusalemin kukistumisesta ja tallaamisesta ja Juudan autioittamisesta, mikä tapahtui seitsemännen juutalaisen kuukauden, tišrin, keskivaiheilla eli noin 1. lokakuuta vuonna 607 eaa. Kun laskemme 2 520 vuotta tuosta ajankohdasta (ottaen huomioon, ettei eaa:n ja ya:n välissä ole ”nolla”-vuotta), niin tulemme vuoden 1914 syksyyn, jolloin Jumalan salliman pakanahallinnon ”seitsemän aikaa” päättyivät.

MITÄ SE MERKITSEE

Tämä merkitsee sen tähden sitä, että ”pakanain ajat” täyttyivät vuonna 1914. Jerusalemin tallaaminen päättyi silloin. Jumalan valtakunta, joka toimii kuningas Daavidin huoneen kautta, otti vallan ja alkoi hallita. Jeesus Kristus, ”jolla on oikeus”, asetettiin silloin kuninkaaksi ja hänelle annettiin ”Daavidin, hänen isänsä, valtaistuin”. – Hes. 21:27; Luuk. 1:32.

Tämä ei vastoin eräitten odotuksia merkitse sitä, että Jeesus olisi silloin alkanut hallita maallisessa Jerusalemissa. Hän alkoi sen sijaan hallita Jerusalemissa, ”joka ylhäällä on”. (Gal. 4:26) Kauan odotettu messiaaninen valtakunta on taivaallinen hallitus, jonka istuin on Raamatun kuvaannollisesti sanomassa ’elävän Jumalan kaupungissa, taivaallisessa Jerusalemissa’. (Hepr. 12:22) Tästä syystä Jeesus sanoi kanssaan Öljymäellä olleille neljälle opetuslapselle, että hän palaa kirkkaudessa kaikkine enkeleineen ja ”istuu kirkkautensa valtaistuimelle”. – Matt. 25:31.

Me elämme sen tähden onnellisesti ”maailman lopussa”, ”lopun aikaa”. (Matt. 24:3; Dan. 12:4) Se, mitä on tapahtunut vuodesta 1914 lähtien, vahvistaa tämän. Vuonna 1914 syttyi ihmiskunnan historian ensimmäinen maailmansota. Se oli ensimmäinen, ei yksistään Euroopan eikä Afrikan eikä Aasian herruudesta, vaan maailmanherruudesta käyty sota. Tämän ja muiden silmiinpistävien vuotta 1914 seuranneena aikana ilmenneiden piirteitten vertaaminen tekstiyhteyteen, missä Jeesus viittaa ”pakanain aikoihin”, paljastaa ilmeisen täyttymyksen. Juuri se, minkä Jeesus ja hänen apostolinsa sanoivat olevan hänen toisen läsnäolonsa tunnus, on kaikkialla nähtävänä! – Luuk. 21:7–33; 2. Tim. 3:1–5; 2. Piet. 3:3, 4; Ilm. 11:15–18.

Tämä merkitsee sitä, että laillinen hallitsija Jeesus Kristus toimii nyt työssä erotellen ”toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista”. Hän merkitsee sinut joko varjeltavaksi perimään ”sen valtakunnan, joka on ollut teille valmistettuna”, tai tuhottavaksi nopeasti lähestyvässä Harmagedonin taistelussa. On siksi elintärkeätä, että hankit tiedot siitä, mitä sinun täytyy tehdä kuuluaksesi siihen ihmisten suureen joukkoon, joka pelastetaan Harmagedonista. – Matt. 25:31–46.

[Alaviitteet]