Taito oikaista toista
KUKA tahansa voi oikaista toista. Mutta kyky oikaista toista tavalla, mikä tekee hyvää, on taito. Ei ole tiedettävä ainoastaan mitä sanoa vaan myös milloin ja missä ja miten sanoa se.
Ottakaamme esimerkiksi seuraava tapaus tosielämästä. Olohuoneessa oli joukko koulusivistystä saaneita ihmisiä. Kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina, kun yksi heistä, eräs mies, esitti kiinnostavaa kertomusta. Yhdessä kohdassa hänen vaimonsa keskeytti oikaistakseen hänen tekemänsä pienen kieliopillisen virheen. Selvästi tyytymättömänä aviomies toisti kieliopillisen virheen painottaen sitä entistä enemmän ja jatkoi kertomustaan. Hänen vaimonsa ei ollut ilmeisestikään oppinut taitoa oikaista toista.
Tärkeintä oikaisutaidossa on vaikutin. Vaikuttimen ei tule milloinkaan olla kielteinen, väheksyvä, toisen saattaminen hämilleen eikä katkeruudesta tai pahanilkisyydestä johtuva. Parhain vaikutin oikaisuun on rakkaus. Epäilemättä tuo vaimo, joka oikaisi miestään kieliopillisessa asiassa, teki sen rakkaudesta miestään kohtaan. Hän ei todennäköisesti olisi ajatellut sanoa mitään, jos joku toinen mies olisi tehnyt sen erehdyksen, koska se luultavasti olisi merkinnyt hänelle hyvin vähän. Epäilemättä keinoihin, joilla rakkautta voidaan osoittaa, kuuluu oikaiseminen. Jumalan sana sanoo: ”Ystävän lyönnit ovat luotettavat.” – Sananl. 27:6.
Mutta senkin, joka todella on ystävä ja rakastaa toisia, on kehitettävä empatiaa. Tarvitaan enemmän kuin hyviä aikeita. Niitä voitaisiin verrata voimaan, jota tarvitaan käyttämään koneita. Niin tärkeä kuin voima onkin, on myös tärkeätä, että koneisto on pantu hyvin kuntoon, etteivät hammaspyörät ja laakerit ole liian löysät eivätkä liian tiukat, ja erittäin tärkeä on myös oikea voitelu. Muussa tapauksessa kone kaikesta saatavissa olevasta voimasta huolimatta pian pysähtyy. Samoin sinä et tarvitse oikaistessasi toista ainoastaan hyviä aikeita vaan myös empatian viisautta, ts. kykyä asettua tuon toisen asemaan tietääksesi miten menetellä, jotta oikaisu saisi aikaan hyvää.
Tärkeätä toisen oikaisemistaidossa on varmuus tosiasioista. Saatat luulla tuntevasi ne ja sitten huomata erehtyneesi ja niin joutua tukalaan tilaan, kun olet juljennut oikaista. On myös tarpeellista ottaa huomioon olosuhteet, joilla voi olla merkitystä sen suhteen, onko menettely viisas vai epäviisas, pitäisikö sitä arvostella vai ei. Voi näyttää siltä, että joku on toiminut erittäin huonosti jossain suhteessa, mutta jos tuntisit kaikki tosiasiat, kaikki esteet, joita vastaan hänen oli taisteltava, niin olisit vähemmän taipuvainen oikaisemaan häntä. Niissä olosuhteissa hän ehkä teki todella erittäin hyvin.
Vähäpätöisyyksien oikaiseminen on myös huomion arvoinen. Muuan nuori aviomies valitti kovin vilkkaalle nuorelle vaimolleen: ”Kultaseni, vain kahden minuutin aikana sinä olet oikaissut minua neljä kertaa ja aivan mitättömistä asioista. Oliko sillä nyt todella merkitystä, tehtiinkö nuo pikkuseikat tarkalleen määrätyllä tavalla?” Ei, sillä ei olisi ollut mitään merkitystä, ja vaimo paljasti mainitessaan ne empatian puutteensa. Hänelle oli ilmeisesti kehittymässä paha tapa oikaista puolisoaan tyhjänpäiväisyyksistä, mitättömistä pikkuseikoista, ja hän oli vaarassa tulla nalkuttajaksi. – Sananl. 21:9; 27:15.
Miksi hän teki niin? Miksi monet muut tekevät hänen tavallaan? Se voi hyvinkin johtua jostain tiedostamattomasta tyytymättömyydestä heidän Raamatussa määriteltyyn alamaisuusasemaansa. Tai se saattaa olla kilpailumieltä, josta hän ei itsekään ole tietoinen. Tämä vuorostaan voi johtua hänen aviomiehensä ajattelemattomuudesta. Viisas ja rakkaudellinen aviomies voi tehdä paljon asiain korjaamiseksi osoittamalla aina arvostusta sitä kohtaan, millainen hänen vaimonsa on, ja kaikkea sitä kohtaan, mitä hän tekee miehensä mukavuudeksi, iloksi ja hyvinvoinniksi ruumiillisesti, tunteellisesti ja älyllisesti. – 1. Kor. 11:3, 9.
MILLOIN JA MISSÄ?
Jos oikaisun antaminen näyttää viisaalta, niin on hyvä pitää mielessä, että mikäli mahdollista oikaisu on parasta esittää yksityisesti. Tätä valaisee jälleen tapaus tosielämästä.
Kypsä kristitty valmensi toista kristittyä, erästä äidillistä henkilöä, evankeliuminpalveluksessa talosta taloon. Tapansa mukaan hän silloin tällöin esitti ehdotuksia, miten tämä henkilö voisi parantaa palvelustaan, oikaisten häntä. Jälkeenpäin veli ajatteli tehneensä aika hyvin omistaessaan ajatuksiaan, aikaansa ja vaivannäköään tämän aloittelijan auttamiseksi. Mutta veli näki hänet viimeisen kerran kuukausiin. Mikä oli mennyt vinoon?
Kun eräs toinen kypsä kristitty kävi ottamassa selvää, miksi tuo henkilö oli lakannut käymästä seurakunnan kokouksissa, niin hän sai tietää tämän loukkaantuneen kovasti, koska häntä oli oikaistu toisten kristittyjen läsnä ollessa. Tarvittiin melkoisesti kärsivällistä selittelyä hänen auttamisekseen pääsemään loukkautuneisuudestaan ja näkemään asiat oikeassa valossa. Sen jälkeen hän alkoi jälleen olla kristittyjen tovereittensa seurassa paikallisessa valtakunnansalissa. Mikä läksy se olikaan sille evankeliuminpalvelijalle, joka oli yrittänyt ensi sijassa auttaa häntä! Jollemme ole huolellisia ja osoita empatiaa, niin voimme tehdä enemmän vahinkoa kuin hyvää, vaikka meillä olisi maailman parhaat aikeet.
Varsinkin avioparien on hyvä pitää mielessään tämä periaate. Eräs kristitty avioliittoneuvoja huomautti sattuvasti: ”Miehen ja vaimon on hyvä antaa neuvoja toisilleen mutta aina yksityisesti. Ottakaa huomioon toistenne tunteet. Älkää väheksykö aviopuolisoanne toisten edessä. Eikä ole hyvä tehdä sitä kiusoitellen.” Tämä merkitsee sitä, että vanhemmat eivät oikaise toisiaan lastensa läsnä ollessa.
Mutta täytyy lisätä, että toisinaan vastuuasemassa olevien on annettava oikaisu toisten läsnä ollessa, kuten on mainittu 1. Tim. 5:20:ssä: ”Syntiä tekeviä [harjoittavia, Um] nuhtele kaikkien kuullen.” Mutta sitä ei tehdä vähäpätöisistä asioista, vaan kun joku harjoittaa syntiä. Eikä se tapahdu niinkään synnintekijän vaan kuulijain hyväksi, niin kuin Paavali jatkaa sanoen: ”Että muutkin pelkäisivät.”
MITEN JA KEILLE?
Tuollaisia harvinaisia tapauksia lukuun ottamatta on aina viisasta saattaa oikaistava vastaanottavaiselle mielelle. Eräs tapa, jolla tämä voidaan tehdä, on, että ensin annetaan kiitosta ja tunnustusta. Kun sinulla on ensin jotain suotuisaa sanottavaa, niin voit saada henkilön vastaanottavaisemmaksi oikaisulle. Se auttaa häntä ymmärtämään, ettet ole ennakkoluuloinen, että otat huomioon vahvat ja hyvät puolet samoin kuin heikotkin puolet ja, vielä enemmän, että sinulla on empatiaa ja että sinä käsität, ettei oikaisun saaminen ole todennäköisesti miellyttävää.
Jos haluat hallita taidon oikaista toista, niin sinun täytyy kiinnittää huomiota siihen, miten annat oikaisun. Jollei erehdys ole kovin vakava eikä siihen liity tahallisuutta eikä välinpitämättömyyttä, on parasta ryhtyä esittämään oikaisua lempeällä tavalla, ystävällisesti ja sävyisästi. Seuraava henkeytetty ohje on viisas: ”Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.” (Gal. 6:1) Ystävällisyys ja lempeys tekevät oikaisusi vastaanottamisen toisille paljon helpommaksi. Mutta tämä vaatii itsehillintää, sillä toisen oikaiseminen lempeydessä, ystävällisyydessä ja tyynesti ei ole vähimmän vastuksen tien kulkemista.
Toisen oikaisemisen taito sisältää aseman huomioon ottamisen. Niiden, joilla on valtuus, ei suinkaan tarvitse olla anteeksipyytäviä, kun he viisaasti ja lempeästi esittävät oikaisua niille, jotka ovat heidän huolenpidossaan. Oikaisun antaminen kuuluu aviomiesten, isien, opettajien ja kristittyjen paimenien velvollisuuteen. Nämä itsekin saattavat toisinaan kyllä erehtyä ja tarvita huomionsa kiinnittämistä erehdykseen. Tämä tulee luonnollisesti tehdä mitä kunnioittavimmalla tavalla.
Kristityt evankeliuminpalvelijat voivat hyvin soveltaa kaikkia näitä toisen oikaisua hallitsevia periaatteita saarnaamis- ja opetustoimintaansa. Voitaisiin sanoa, että Jehova Jumala on valtuuttanut heidät antamaan oikaisua kaikille, joiden kanssa he joutuvat kosketukseen evankeliuminpalveluksessaan. Kuinka niin? Siten että heitä on käsketty varoittamaan ihmiskuntaa tätä asiainjärjestelmää uhkaavasta tuhosta. Tämän tehtävän tehokas suorittaminen vaatii sitä, että heidän on hallittava taito oikaista toisia.
Heidän täytyy näin ollen ennen kaikkea olla täysin selvillä asiasta, niin että he tietävät mitä sanoa; heillä täytyy olla myös oikea vaikutin, jotta he voisivat antaa varoituksen sydämensä hyvyydestä, rakkaudesta, vaikkeivät toiset arvostaisikaan sitä. Heidän täytyy ottaa huomioon aika ja paikka eikä vaatia itsepäisesti huomiota sanoilleen, kun toisten ei sovi kuunnella. Eivätkä he tyrkytä sanomaansa niille, jotka eivät arvosta pyhiä asioita, he eivät ’anna pyhää koirille’. Ja kaikkea tätä tehdessään he esittävät lempeästi ja ystävällisesti syyn itsellään olevaan toivoon. Halliten täten taidon oikaista toista he voivat toivoa tekevänsä enimmän hyvää kristillisessä evankeliuminpalveluksessa. – Matt. 7:6; 1. Piet. 3:15.