Pikkuseikatkin ovat tärkeitä

”PIKKUSEIKAT merkitsevät paljon.” Nämä erään suositun amerikkalaisen laulun nimenä olevat sanat pitävät paikkansa monissa tilanteissa. Pikkuseikat usein paljastavat sydämentilan puhumattakaan siitä, että ne monesti johtavat suuriin asioihin.

Tämän laulun nimeen liittyvän totuuden voitaisiin sanoa sisältyvän Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, lausumaan painavampaan periaatteeseen: ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” – Luuk. 16:10.

Jeesus puhui nämä sanat juutalaisille, jotka olivat Mooseksen lain alaisuudessa. Tuo laki ei koskenut ainoastaan elämän suuria asioita, kuten kymmeniä käskyjä, jotka kielsivät epäjumalanpalveluksen ja murhan, vaan myös näennäisesti pieniä asioita. Israelilaisten ei sallittu esimerkiksi syödä eräitä vesieläimiä, nisäkkäitä ja siivellisiä luomuksia. – 3. Moos. 11:4–20.

Joku olisi voinut järkeillä: Mitä eroa sillä on, onko kalalla evät ja suomut vai ei, kunhan se on hankittu rehellisesti ja maistuu hyvältä? Tai mitä väliä sillä on, märehtiikö nisäkäs ruokansa ja onko sen jalka halkinainen vai ei? Nämä olivat näennäisesti pikkuseikkoja, mutta israelilaisten oli suhtauduttava niihin vakavasti. Israelin Luojalla ja Lainantajalla Jehova Jumalalla oli epäilemättä useita painavia syitä näitten lakien antamiseen silloin, eikä niistä suinkaan vähäisin ollut hänen kansansa estäminen asiattomasti veljeilemästä pakananaapureittensa kanssa.

Se, että Jeesus Kristus arvosti näennäisten pikkuseikkojen vakavasti ottamista, voidaan nähdä hänen aikansa uskonnollisille johtajille esittämistään huomautuksista. Hän nuhteli heitä siitä, että he maksoivat kymmenykset mausteista, hyvin pienistä asioista, ja kuitenkin jättivät huomioon ottamatta paljon painavammat asiat, kuten ”oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden”. Mutta tarkoittiko hän sillä nuhteella sitä, että jos joku teki tärkeämmät asiat, niin hän voi jättää huomioon ottamatta näennäisesti pienet seikat? Ei suinkaan! Sillä Jeesus jatkoi sanoen: ”Näitä”, oikeutta, laupeutta ja uskollisuutta, ”tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää”, noita pikkuseikkoja, kymmenyksien maksamista sellaisista mausteista kuin mintusta ja tillistä. – Matt. 23:23.

Sama periaate soveltuu tänäkin päivänä. Jumalan kansan on pidettävä huoli painavammista asioista: tutkittava Hänen Sanaansa ja kirjallisuutta, joka auttaa ymmärtämään sitä; käytävä kristillisissä kokouksissa, varsinkin paikallisseurakunnan kokouksissa; saarnattava ja opetettava Jumalan valtakunnan hyvää uutista joka tilaisuudessa, suotuisaan ja epäsuotuisaan aikaan, ja tuotettava Jumalan pyhän hengen hedelmää, kuten rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä ja itsehillintää. Nämä ovat epäilemättä ”painavampia asioita”, ja niiden tulee saada osakseen kristityn ensisijainen huomio. Mutta Jehovan kansan ei tule näiden huolehtimisen vuoksi jättää huomioon ottamatta näennäisesti pieniäkään asioita. Niihinkin täytyy suhtautua vakavasti. – Gal. 5:22, 23; 2. Tim. 4:2; Hepr. 10:23–25.

Mitähän nämä mahtaisivat olla? Niihin kuuluu vapaana pysyminen kaikista sellaisista tavoista, jotka ovat joko suoranaisesti tai epäsuorasti tuomittuja Raamatussa väärään uskontoon juurtuvina tai jotka kuuluvat Saatanan asiainjärjestelmään, kuten pyhäpäivien, niin poliittisten kuin uskonnollistenkin, vietto. Vaikka se, ettei vietä niitä, saattaa joistakuista näyttää pikkuseikalta, niin se ei tee sitä vähemmän tärkeäksi Jumalan silmissä, ja kypsät kristityt ymmärtävät tämän seikan. Ketään uskollista israelilaista ei muinoin olisi voitu kuoleman uhallakaan pakottaa syömään sianlihaa ja siten rikkomaan Jumalan lakia. Ja samoin kuin Jehova Jumalalla oli hyvät syyt kieltää silloin kansaansa syömästä eräitä ruokia, kuten verta, niin on hyvät syyt, joiden vuoksi Jehovan kansan tulee nyt pidättyä viettämästä maailmallisia pyhäpäiviä. – Joh. 18:36; 1. Kor. 2:12.

SYNTYMÄPÄIVIEN VIETTO

Haluammeko me pysyä sopusoinnussa Jumalan uskollisten miesten vai pakanoitten kanssa? Hastingsin Uskonnon ja siveysopin tietosanakirjan (Encyclopædia of Religion and Ethics) mukaan syntymäpäivien vietto ulottuu taaksepäin muinaisaikoihin asti, ja varsinkin huomattavien ja tärkeitten pakanoiden syntymäpäiviä pidettiin ja vietettiin suuriarvoisina. Onko tämän maan päällä koskaan vaeltanut huomattavampaa ja tärkeämpää persoonaa kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika? Kuitenkaan Jumala ei nähnyt sopivaksi antaa merkitä muistiin Jeesuksen täsmällistä syntymäpäivää, eikä Raamattu kerro Jeesuksen apostolien viettäneen hänen syntymäpäiväänsä. Herra Jeesus itse käski viettää kuolemansa eikä syntymänsä muistoa. – 1. Kor. 11:20, 23–26.

Ainoat Raamatussa mainitut syntymäpäivän vietot ovat kahden pakanahallitsijan, ja teloitus tahrasi kummankin näistä tapauksista. Faaraon syntymäpäivän vieton tahrasi hänen ylimmäisen leipurinsa teloitus ja kuningas Herodeksen juhlan Johannes Kastajan teloitus. (1. Moos. 40:20–22; Mark. 6:21–29) Ottaen oppia näistä tosiseikoista varhaiskristityt kieltäytyivät viettämästä syntymäpäiviä. Niinpä huomattu historioitsija August Neander sanookin kirjassa Kristinuskon ja kirkon yleinen historia (Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche): ”Syntymäpäiväjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.” Ja Katolinen tietosanakirja (Catholic Encyclopedia, v:n 1911 painos) esittää Origeneen sanoneen: ”Kaikista Raamatun pyhistä ihmisistä ei kenenkään kerrota viettäneen juhlaa eikä pitäneen suuria pitoja syntymäpäivänään. Vain syntiset pitävät suuria riemujuhlia sen päivän johdosta, jona ovat syntyneet tähän maailmaan.”

Näistä seikoista voimme varmistua Jumalan tahdosta asiassa, joten mitä meidän pitäisi henkilökohtaisesti tehdä? Meidän tulee näyttää, että haluamme mukautua Jumalan tahtoon, kieltäytymällä osallistumasta millään tavalla syntymäpäivänviettoihin, olkootpa ne sitten omiamme tai ystäviemme tai sukulaistemme tai joidenkuiden huomattavien henkilöiden. Jos aiomme miellyttää Jumalaa, niin meidän täytyy oppia olemaan uskollisia kaikessa. Tätä periaatetta voidaan valaista myös sillä, että uskollisuus aviositeissä ei velvoita molempia ainoastaan suurissa asioissa vaan myös näennäisesti pienissä seikoissa.

Sen periaatteen totuudenmukaisuuden, minkä Jeesus lausui ja minkä mukaan uskollisuus pienissä asioissa johtaa uskollisuuteen suurissa asioissa, todistaa Danielin kolmen heprealaistoveruksen kokemus muinaisessa Babyloniassa. Kun heidän edessään oli pulma, syödäkö Mooseksen lain kieltämää ravintoa, niin he olisivat voineet puolustautua sillä perusteella, että he olivat vankeina vieraassa maassa, joten heillä ei ollut valinnan varaa siinä asiassa. Mutta millaisen siunauksen he saivatkaan, kun ottivat vakavasti senkin, mikä olisi saattanut näyttää pikkuseikalta! Osoittautui olevan niin, että he Danielin kanssa olivat sekä terveempiä että viisaampia kuin kaikki muut vangit, jotka söivät jatkuvasti kuninkaan herkkuja, joista jotkin olivat todennäköisimmin Babylonin jumalille uhrattuja. Uskollisuus näissä ”pikkuseikoissa” vahvisti heitä epäilemättä siinä määrin, että kun he joutuivat suurempaan koetukseen, sen kuvapatsaan kumartamiseen, jonka kuningas oli pystyttänyt Duuran tasangolle, niin he kykenivät seisomaan rohkeina, lujina ja pelottomina. – Dan. 1:3–21; 3:1–30.

Lisäksi se, että he ottivat lujan asenteen, koitui suureksi todistukseksi Jehova Jumalalle; ja tämäkin on osoittautunut todeksi nykyisinä aikoina. Niinpä Jehovan todistajain vuosikirja vuodelta 1968 (engl.) kertoo seuraavan kokemuksen Brasilianraportissaan: ”Eräs äiti sanoi lähettävänsä pienen poikansa lastentarhaan, mutta selitti ensin yksityiskohtaisesti eräitä seikkoja, jotka saattaisivat tulla esiin ja joita Jumalan sana ei hyväksy. Hän kävi myös opettajan luona ja selitti yksityiskohtaisesti näiden asiain raamatullisen kannan. Kun hän eräänä päivänä meni hakemaan pikku poikaansa, opettaja kutsui häntä ja sanoi hänelle ihailevansa lasta kovasti, sillä hän nousi puolustamaan uskoaan. Eräs lapsista toi kouluun kakun viettääkseen syntymäpäiväänsä, ja opettajalle oli esitetty raamatulliset syyt, miksi Jehovan todistajat eivät vietä syntymäpäiviä, joten hän odotti jännittyneenä, mitä tuo lapsi tekisi. Kun toiset lapset lauloivat syntymäpäivälaulua, niin tämä pikku poika istui ääneti. Kun kakku leikattiin ja hänelle tarjottiin palasta, hän kohteliaasti kieltäytyi ja söi omat eväänsä. Äiti oli erittäin ylpeä poikansa ymmärtäväisyydestä, sillä hän sanoi: ’Poika pitää kakusta hyvin paljon.’” Kun tällaiseen uskollisuuteen siinä, mikä saattaa joistakuista olla pikkuseikka, suhtaudutaan vakavasti, niin se voi auttaa olemaan uskollinen Jumalalle silloinkin, kun joudutaan vaikeampien uskon koetusten eteen.

USKONNOLLISET JUHLAT

On toisiakin tapoja, jotka ovat yleisiä kansoissa. Jotkut niistä ovat pohjimmaltaan uskonnollisia. Miten uskolliset kristityt suhtautuvat niihin? Jehova Jumala antoi muinoin kansalleen sitä ympäröivien kansojen uskonnollisista tavoista seuraavan käskyn: ”Älkää totutelko itseänne pakanain menoon.” – Jer. 10:2.

Nykyään tunnustetaan yleisesti, että joulu on pakanallista perua. Joulukuusi, joulupölkky, misteli ja joulukuun 25. päiväkin tunnustetaan pakanallisiksi alkuperältään. Samaa täytyy sanoa pääsiäismunista ja -jäniksestä.a Joulun ja pääsiäisen vietto kielletään sen tähden apostoli Paavalin sanoilla: ”Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.” ”Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani’.” – 1. Kor. 10:21; 2. Kor. 6:17.

Viisaat kristityt vanhemmat eivät anna herkkätunteisuuden saada itseään sovittelemaan pääsiäis- ja joulunpyhiä koskevassa asiassa. Kristittyjen vanhempien tulee jo varhain varoittaa lapsiaan siitä ansasta, että he mukautuisivat maailmaan, haluaisivat olla kaikkien muiden kaltaisia, pelkäisivät olla erilaisia Raamatun periaatteitten vuoksi. Kristittyjä kielletään mukautumasta tähän asiainjärjestelmään ja sen sijaan muuttumaan uudistamalla mielensä. (Room. 12:2) Oikein kasvatetut lapset iloitsevat siitä, että ovat erilaisia, että maailma oudoksuu heitä. (1. Piet. 4:3, 4) Heitä tulee opettaa näkemään nämä juhlat sellaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat: pakanallisia alkuperältään, Jumalaa häpäiseviä, häpeän ja kaupallisen riiston leimaamia. Silloin he ovat taipuvaisia säälimään niitä, jotka sellaisia harrastavat, eikä kadehtimaan heitä! Samalla vanhempien itsensä on oltava varuillaan, etteivät sovittele, lähetä toivotuskortteja eivätkä laita joulukoristeita kotiinsa näyttääkseen ’kohtuullisilta’ tai ’kunnon ihmisiltä’.

Jokaisen kristityn, jolla on oma liikkeensä, täytyy erityisesti olla varuillaan, ettei anna taloudellisen menetyksen pelon saada itseään koristelemaan liikepaikkaansa pakanallisilla juhlakoristuksilla eikä varastoimaan pakanallisia juhlatavaroita, jotka kaikki kuuluvat suoranaisesti väärään uskontoon, sillä jokainen, joka on antautunut Jehovan todistaja ja antaa voiton tai jonkin muun vaikuttimen saada itsensä sovittelemaan näissä asioissa, syyllistyy luopumukseen. Niin kuin Raamattu selvästi osoittaa, sellaiset, jotka palaavat ’syömään riivaajien pöydässä’, eivät voi enää syödä ’Jehovan pöydässä’.

Voi myös olla kiusaus osallistua pyhäpäiväjuhlallisuuksiin, koska ne on suunniteltu vetoamaan langenneeseen lihaan. Joulumusiikki ja -koristukset samoin kuin pääsiäiseenkin liittyvät voivat miellyttää tunteita. Ja kutsut runsaine ruokineen, juomineen ja tansseineen viehättävät lihaa tilaisuuteen katsomatta. Mutta älköön kukaan kristitty unohtako, että jos haluaa noudattaa synnin lain johtoa, niin se merkitsee kuolemaa, sillä ”jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset”. – Room. 8:8.

Samalla tavalla täytyy katsella pyhän Valentinuksen päivän kutsuja, joita vietetään roomalaiskatolisessa maailmassa. Pyhän Valentinuksen juhlapäivää on kartettava siihen liittyvien seikkojen vuoksi. Se on nimitetty yhden tai useamman roomalaiskatolisen ”pyhimyksen” mukaan, jotka ihmiset eikä Jumala ovat tehneet ”pyhimyksiksi”, ja siihen liittyvät menot ovat pakanallista alkuperää. Sen alkuperästä sanotaan: ”Tapa muinaisessa Roomassa Lupercalia-juhlissa helmikuussa, jolloin muiden menojen ohessa nuorten naisten nimiä pantiin laatikkoon, josta nuoret miehet sattumanvaraisesti ottivat niitä. Kun varhaiskirkon papit havaitsivat mahdottomaksi juuria tätä pakanallista menoa pois, niin he muuttivat sen muotoa.”b Juhlan todellinen tarkoitus oli varmistaa kansan, karjan ja peltojen hedelmällisyys.

Sitä vastaan ei suinkaan ole mitään, että vietetään hyödyllisiä hauskoja hetkiä perheenä, annetaan lahjoja ja lähetetään tervehdyksiä ystäville sen osoitukseksi, että rakastamme heitä. Mutta pitäisi olla ilmeistä, ettei se osoita todellista rakkautta toisia kohtaan, jos tämä tehdään tavalla, joka kannustaa heitä noudattamaan tapoja, jotka itsekin tiedät pakanallisiksi. Eikä sellainen miellytä Jumalaa, ja tosi kristityt haluavat miellyttää häntä!

MUITA JUHLIA

Uskonnolliset juhlat eivät tietenkään ole ainoita. Joitakin vietetään kansojen ja niiden sankareitten kunniaksi. Miten Jehovan todistajat suhtautuvat niihin? He eivät sekaannu siihen, mitä muut ihmiset haluavat tehdä, mutta he ovat syvästi tietoisia siitä, että Jeesus Kristus sanoi, etteivät hänen tosi seuraajansa ”ole maailmasta”. (Joh. 17:16) He tietävät myös Raamatun sanovan, että kun ihminen tahriintuu osallistumisesta maailman asioihin, niin hänen palvontansa ei ole puhdas eikä otollinen Jumalalle. (Jaak. 1:27) Miksi on näin?

Koska, kuten Jeesus osoitti, tämän ”maailman ruhtinas” ei ole Jehova Jumala vaan Saatana, Jumalan vihollinen. (Joh. 14:30) Saatana tarjosi Jeesukselle kaikkia maailman valtakuntia korvaukseksi hänen palvomisestaan, ja hän on aina tähän päivään asti pitänyt kansoja lujasti vallassaan. (Matt. 4:8–10) Maailman olosuhteet nykyään tukevat tätä Raamatun totuutta. Jehovan todistajat uskovat mitä Raamattu sanoo, ja siitä syystä he välttävät osallistumasta pyhäpäivien viettoon, jotka pyrkivät kunnioittamaan jotain vanhan asiainjärjestelmän osaa. He tietävät, että Jumalan valtakunta murskaa pian olemattomiin kaikki tämän maailman valtakunnat, ja se itse pysyy ikuisesti. (Dan. 2:44) Hekin haluavat pysyä ikuisesti, ja siksi he panevat täyden luottamuksensa siihen siunaukseen, minkä Jumala on varannut tottelevaiselle ihmiskunnalle.

Emme pääse siitä mihinkään, että jos haluamme miellyttää Jehova Jumalaa, jos olemme päättäneet rakastaa häntä koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme, niin emme voi pitää tämän asiainjärjestelmän juhlia vaarattomina. Meidän täytyy käsittää niiden välttämisen vakavuus. Uskolliset varhaiskristityt kieltäytyivät vähimmässäkään määrin, henkensä pelastamiseksikaan, suorittamasta tekoja, jotka olisivat suosineet epäjumalanpalvelusta. Niiden, jotka haluavat nyt miellyttää Jehovaa, täytyy noudattaa heidän esimerkkiään. Pitäkööt kristityt kaikissa tällaisissa asioissa mielessään periaatteen: ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” – Luuk. 16:10.

[Alaviitteet]