He tuntevat kiireellisyyden
”SYKÄHDYTTÄVÄÄ, ehdottomasti sykähdyttävää!” ”Nyt voin kuvitella, millainen vuoden 33 helluntain on täytynyt olla!” ”Tällaista olemme odottaneet vuosikausia!” ”Tämän asiainjärjestelmän loppu on hyvin, hyvin lähellä, ja me kaikki tiedämme sen!” Näin ovat eräät huomioitsijat Jehovan todistajain Brooklynin-päätoimistossa lausuneet ajatuksensa. Mistä? Todistajatovereittensa toiminnan äskeisestä lisääntymisestä joka puolella maailmaa. Kaikkialla olevat Jumalan palvelijat tuntevat syvästi sen kiireellisyyden ilmapiirin, joka on nyt ilmeinen heidän keskuudessaan tänä ihmisen historian kohtalokkaimpana aikana.
Ihmiset näyttävät äkisti joka puolella maailmaa heräävän huomaamaan ne ratkaisevat ja kauhistavat pulmat, jotka vaivaavat tätä sukupolvea, ja monet huomaavat, että yksin Jumala voi ratkaista ne. He haluavat tietää, mitä hänen Sanansa sanoo. Seurauksena on, että sellaiset ihmiset, jotka eivät koskaan ennen ole olleet halukkaita varaamaan aikaa tukeakseen Jehovan todistajien raamatuntutkistelukirjallisuutta, lukevat sitä nyt, ja tuhannet muut käyvät heidän kokouksissaan.
Tekijöihin, jotka ovat auttaneet saarnaamistyön suurta edistymistä, kuuluvat kirjat Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos? ja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Nämä kiinnostavat ja käytännölliset Raamatun tutkimisen apuvälineet ovat jouduttaneet Jehovan todistajien työtä. Kuitenkin heidän lisääntyneen toimintansa pääinnoittaja on Jumalan henki. Jehova tekee dynaamisella pyhällä hengellään palvelijansa tietoisiksi ajan kiireellisyydestä ja tärkeydestä, ja he puolestaan omistavat enemmän aikaa ja ponnistelua hänen työlleen. Jehova Jumala tosiaan jouduttaa nyt kansaansa menemään eteenpäin niin kuin ei koskaan aikaisemmin. Ja se menee eteenpäin!
RAPORTIT OSOITTAVAT HEIDÄN TUNTEVAN KIIREELLISYYDEN
Kuinka riemullista onkaan lukea onnellistuttavia raportteja todistajien lisääntymisestä eri osissa maailmaa! Esimerkiksi vuonna 1942 oli koko Afrikan mantereella ainoastaan 10 070 todistajaa; nyt yli 180 000 julistaa siellä Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Aasiassa oli vuonna 1942 vain 406 todistajaa, ja nyt 21 698 todistaa uskostaan sillä alueella. Euroopassa oli vuonna 1942 ainoastaan 22 796 todistajaa, mutta nyt Euroopassa saarnaa heitä 387 147. Tyynenmeren, Atlantin, Karibianmeren ja Välimeren eri saarilla oli vain noin 5 500 todistajaa vuonna 1942. Nyt noilla saarilla on yli 113 000 Jehova Jumalan evankeliuminpalvelijaa. Vuonna 1942 Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka näkivät ainoastaan noin 76 000 todistajan saarnaavan; tätä nykyä runsaasti yli 500 000 todistajaa edustaa siellä Jumalan valtakuntaa. Tämä kasvu ei ole pysähtynyt, sillä uuden palvelusvuoden ensimmäisessä kuussa raportoi 24 Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran 94 haaratoimistosta eri puolilla maailmaa jatkuvaa lisäystä Jehovan todistajien lukumäärässä niiden valvomissa maissa.
Vaikka Jehovan todistajat iloitsivat 5,6 prosentin kasvusta evankeliuminpalvelijoiden lukumäärässä viime vuonna, niin se ilmiömäinen lisäys tunneissa, jotka he käyttivät saarnaamiseen, osoittaa miten syvästi he tuntevat Jumalan työn kiireellisyyden ja tärkeyden. Ajattelehan sitä hämmästyttävää tosiasiaa, että he käyttivät 208 666 762 tuntia saarnaamistyöhön kuluneena vuonna! Tämä on lähes 25 miljoonaa tuntia enemmän kuin edellisenä vuonna. Se ei johdu yksistään siitä, että kenttäpalveluksessa oli useampia. Eikä heille makseta saarnaamisesta. Muuan nainen Falklandin saarilla huudahti nähtyään todistajien konventtijoukkoja kuultokuvina: ”Mikään järjestö ei voisi koskaan maksaa noin monille ihmisille!” Mikä sen sitten selittää? Se, että he haluavat tehdä kaiken voitavansa jäljellä olevana lyhyenä aikana, panee heidät lisäämään toimintaansa. – Ps. 110:3.
Haluten käyttää aikansa tämän ajan tärkeimmässä työssä Jehovan todistajat tekivät viime vuonna 89 903 578 uusintakäyntiä niiden luo, jotka halusivat tietää enemmän Raamatusta. Tämä on yli 23 miljoonaa uusintakäyntiä enemmän kuin edellisenä vuonna. Ja ota huomioon ne 977 503 raamatuntutkistelua, joita he johtivat joka viikko ilmaiseksi. Se merkitsi 110 494 tutkistelua enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuka ei tempautuisi tämän tarttuvan hengen mukana tekemään tavallista enemmän näinä vaarallisina aikoina!
MONIEN KIIREELLISYYDEN TAJUAVIEN LAAJENTUNUT EVANKELIUMINPALVELUS
Yksi mitä huomattavin todistus kiireellisyyden lisääntyvästä tajuamisesta Jumalan kansan keskuudessa on niiden lukumäärä, jotka järjestivät asiansa niin, että voivat käyttää koko aikansa saarnaamistyössä säännöllisesti tai loma-aikana. Kuluneena vuonna yli 10 000 enemmän kuin edellisenä vuonna ryhtyi innostuneena tähän työhön. Se merkitsi paljon uhrauksia äideille, isille, nuorille ja vanhemmille ihmisille.
Kuubassa, missä Jehovan todistajien on pakko saarnata suurissa vaikeuksissa vainon takia, eräs isä esimerkiksi saavuttaa 154 tuntia saarnaamistyössä joka kuukausi. Omien muistiinmerkintöjensä mukaan hän puhui 408 hengelle Jumalan valtakunnasta viime huhtikuussa. Tämän kaiken hän tekee sen lisäksi, että huolehtii viisihenkisestä perheestään. Toisella puolella maailmaa, Indonesiassa, eräs todistaja, jolla on vaimo ja viisi lasta huollettavana, käyttää loma-aikansa saarnaamiseen.
Tuhannet muut järjestivät asiansa siten, että voivat omistaa enemmän aikaa Jumalan työhön. Yksi heistä oli kuudennellakymmenellä oleva mies, joka meni saarnaamaan eristetylle alueelle Réunionissa. Hänen vaimonsa ja kaksi toveriaan, toinen 67-vuotias ja toinen 15 vuoden ikäinen, menivät hänen kanssaan. Nämä neljä kulkivat jalan tuolle alueelle, missä ei ole tietä. Reppu selässä, matkalaukku toisessa kädessä ja raamatullista kirjallisuutta täynnä oleva suuri salkku toisessa he vaelsivat joenuomaa ylös kymmenen kilometriä kahlaten joen yli neljätoista kertaa. He puhuivat jokaiselle kohtaamalleen ihmiselle. Koko matka merkitsi noin 160 kilometrin kävelyä. Vaikka he palasivat kotiin ruumiillisesti hyvin väsyneinä, niin he olivat hengellisesti ylenmäärin virkistyneitä, koska olivat täyttäneet kiireellisen tärkeän tarpeen julistaa ”hyvää uutista”.
Ajattelehan nuoria, jotka suhtautuvat myönteisesti Jumalan voimaa antavaan henkeen, joka kannustaa lisääntyvään toimintaan. Fidžisaarilla rientää kolme nuorta, joiden ikä on 14, 12 ja 10 vuotta, takaisin kouluun lounaan jälkeen todistamaan niille lapsille, jotka haluavat oppia lisää Raamatusta. Seurauksena heidän rakkaudellisesta huolenpidostaan luokkatovereistaan on, että he johtavat säännöllisesti kahta raamatuntutkistelua kukin. Niin, heidän 8-vuotias veljensäkin johtaa omaa raamatuntutkisteluaan. Heidän äitinsä johtaa neljää, ja heidän isänsä johtaa seitsemää. Näin ollen tämä perhe johtaa yhteensä 18 raamatuntutkistelua. Kuinka riemullista innostusta!
Tällaista rakkaudellista päättäväisyyttä etsiä niitä, jotka ovat kiinnostuneita Raamatusta, voidaan nähdä siinä todistajassa Itävallassa, joka tapasi kiinnostuneen naishenkilön linja-autossa. Koska todistajalla ei ollut tämän osoitetta, niin hän palasi hänen kyläänsä neljä kertaa löytääkseen hänet. Lopulta tämä sisar löysi tuon naisen ja alkoi tutkia Raamattua hänen kanssaan. Meksikossa puhuu erään tehtaan lakaisija myös Raamatusta. Hän meni insinöörin luo työpaikallaan ja puhui hänelle Raamatun totuudesta. Insinööri on nyt Jehovan todistaja. Kuvittele mielessäsi Saksassa oleva innokas todistaja, joka on halvautunut lonkasta alaspäin ja joutuu olemaan rullatuolissa. Hän puhuu kaduilla kaikille, jotka haluavat pysähtyä kuuntelemaan häntä. Hän kirjoittaa kirjeitä, joissa hän selittää Raamatun totuutta, sekä johtaa raamatuntutkisteluja kotonaan. Rautaesiripun takanakin tuhannet todistajat saarnaavat puistoissa, odottaessaan linja-autoja ja lääkärien odotushuoneissa sekä jokaisessa muussa sopivassa tilaisuudessa. Jumalan ylistys kaikuu kaikkialla, ja monet liittyvät siihen kuoroon.
Vuoden 1969 Jehovan todistajien vuosikirja (engl.) on täynnä heidän kokemuksiaan. Sitä lukiessaan tuntee, että halu tehdä enemmän ilmenee Jumalan järjestössä selvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Jehovan todistajat oivaltavat ilmeisesti, ettei nykyään suoritettava saarnaamistyö toistu koskaan, että tilaisuutta osallistua siihen on nyt käytettävä hyväksi lykkäämättä sitä tuonnemmaksi. He käsittävät, että heidän edessään on suuria asioita aivan lähitulevaisuudessa. Hehän tulevat näkemään näitä ”viimeisiä päiviä” koskevien Jumalan ennustusten jäljellä olevan osan täyttymisen silmiensä edessä. Jehova on valmistanut vuosien mittaan järjestöään huolehtimaan siitä ihmisjoukosta, joka nyt tulee siihen. Hän on vahvistanut sitä pitämään huolta näiden ihmisten hengellisistä tarpeista. Haluaisitko sinä liittyä tähän kristittyjen evankeliuminpalvelijoitten seuraan ja auttaa tässä suuressa saarnaamistyössä? Miksi et etsisi heitä käsiisi? – Gal. 6:10.
Ne, jotka vastaavat myönteisesti nyt Jumalan hengen vaikutukseen, saavat tulevaisuudessa katsoa taakseen iloiten ja ilman mielipahaa. Kuinka sanomattoman onnellisia he tulevatkaan olemaan tietäessään auttaneensa toisia saamaan ikuisen elämän Jumalan uudessa järjestyksessä! Niin, ne, jotka tuntevat työn kiireellisyyden ja tärkeyden ja toimivat sen mukaisesti, palkitaan ihmeellisillä siunauksilla.