Kutsuissa tarvitaan kristillistä kohtuutta

JUUTALAISET hääjuhlat olivat muinoin iloisia tilaisuuksia, joissa soitettiin, tanssittiin, syötiin ja juotiin. Johanneksen 2. luvusta saamme tietää, että Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa olivat tällaisessa juhlassa Galilean Kaanassa. Vaikkei Raamattu nimenomaan sanokaan Jeesuksen osallistuneen kaikkeen tässä mainittuun, niin hän antoi lisänsä juhlallisuuksiin valmistamalla yliluonnollisesti viiniä, juomaa, joka tekee ihmisen iloiseksi. – Ps. 104:15; Joh. 2:1–11.

Merkitseekö tämä sitä, että Jeesus ajatteli minkä tahansa olevan sopivaa kutsuissa? Ei. 1. Tim. 3:2 (Um) sanoo, että kristittyjen valvojien, joiden tulee antaa hyvä esimerkki seurakunnan muille jäsenille, on oltava ’kohtuullisia tavoissaan’. Ja Jeesus moitti fariseuksia heidän ”kohtuuttomuudestaan”. – Matt. 23:25, Um.

Kristityt ovat onnellisia ihmisiä, jotka palvelevat ”onnellista Jumalaa”. (1. Tim. 1:11, Um) He iloitsevat toistensa rakentavasta seurasta. Kun he toimeliaassa elämässään ovat toistensa seurassa kutsuissa, niin se on miellyttävää. He tietävät tietysti, että inhimillisen epätäydellisyyden vuoksi tällaisissa tilaisuuksissa voisi kehittyä sellaista, mikä on sopimatonta, mutta he pyrkivät välttämään sitä olemalla kohtuullisia.

Millä tavoilla tulee kutsujen heijastaa kristillistä kohtuullisuutta? Me voimme valaista oikeaa asennetta tarkastelemalla vihkiäisiin liittyviä hääjuhlia.

HÄÄJUHLAT

Se seikka, että Jeesus oli hääjuhlissa, osoittaa, ettei kristitylle morsiamelle ja sulhaselle ole sopimatonta kutsua läheisiä ystäviään ja sukulaisiaan iloitsemaan heidän avioitumisestaan hääjuhlissa. Punoipa Kristus kolme vertaustakin hääjuhla-asetelman yhteyteen. – Matt. 22:1–13; 25:1–13; Luuk. 14:7–11.

Meidän ei tule kuitenkaan päätellä, että hääjuhla on välttämätön. Se ei ole. Jos pariskunta haluaa järjestää hääjuhlan ja olosuhteet sallivat sen, he voivat tehdä niin. Mutta monet kristityt ovat menneet onnellisesti naimisiin ilman hääjuhlaa vihkimisen jälkeen. Ja niiden, jotka suunnittelevat häiden järjestämistä, kannattaa harkita huolellisesti asiaa, jotta se, mitä tehdään, ilmaisisi kristillistä kohtuullisuutta.

Maailmallisille hääjuhlille on usein tunnusomaista kohtuuttomuus. Ensiksikin kustannukset ovat kohtuuttomat; eräs New Yorkin sanomalehti ilmoitti: ”[Amerikkalaiset] tulevat kuluttaneeksi kesäkuusta 1968 kesäkuuhun 1969 noin 7,2 miljardia dollaria [30 mrd. mk] suunnilleen 1 800 000 hääjuhlaan, johon hyvin monilla heistä ei olisi todellisuudessa varaa. . . . Tämä raha kuluu enimmäkseen hääjuhlien järjestämiseen.” Kohtuuttomuuteen mennään myös syömisessä, juomisessa ja huvittelussa. On tärkeätä, että kristityt karttavat sellaista kohtuuttomuutta.

Miten suurellinen tulisi hääjuhlan olla? Sen voi hääpari ratkaista. Eräät vanhemmat Pohjois-Amerikassa kuluttivat niin paljon tyttärensä häihin, että heidän oli muutettava toiselle paikkakunnalle löytääkseen lisätyötä niiden maksamiseksi. Muistuttaako tämä kristillistä kohtuullisuutta vai onko se pikemminkin ”elämän korskeutta”, joka ”ei ole Isästä, vaan maailmasta”? – 1. Joh. 2:16.

Eräs valvoja Länsi-Afrikassa mainitsi tekijän, mikä lisää tätä pulmaa: ”Kun tulee tunnetuksi, että on tulossa häät, niin koko seurakunta ja jotkut lähiseurakunnistakin ajattelevat, että heidän täytyy olla häissä, kutsutaanpa heidät tai ei. Jotkut luulevat, että naimisiin menevien velvollisuus on järjestää hääjuhlat ja varata runsaasti ruokaa ja juomaa kaikille läsnä oleville.” Mutta tällainen katsantokanta ei ole sopusoinnussa Jeesuksen opetusten kanssa. Kahdessa hääjuhlia koskevassa vertauksessaan hän mainitsi ’kutsutut’ vieraat. (Matt. 22:3; Luuk. 14:8) Puhuipa hän joistakuista, jotka käännytettiin pois, koska heidän juhlaan tuloonsa ei ollut varauduttu. – Matt. 25:11, 12.

Eräitten Torontossa Kanadassa pidettyjen vihkiäisten jälkeen pariskunta nautti hääaterian vain hyvin harvojen ystävien ja sukulaisten kanssa, ja tarjosi myöhemmin kevyttä välipalaa seurakunnalle yleensä. Düsseldorfissa Saksassa oli vihkimisen jälkeen ainoastaan 16 henkeä eräässä ravintolassa pidetyssä juhlassa. Tämä tarjosi tilaisuuden vapaaseen keskusteluun. Rahan, mikä säästyi, kun hääjuhla pidettiin vain pienelle joukolle, pariskunta käytti viisaasti uudessa tehtävässään erikoistienraivaajina. Toiset olisivat tosin varmaan halunneet olla juhlassa, mutta he ymmärsivät, ettei aviopari voinut, niin kuin sulhanen sanoi, ”kutsua kaikkia”. He iloitsivat kuitenkin siitä, että saivat osallistua pariskunnan onneen olemalla valtakunnansalissa kuulemassa vihkiäispuhetta.

Naimisiin menevä pari voi siis päättää, tuleeko hääjuhlassa olemaan paljon ihmisiä vai ainoastaan harvoja, kutsutaanko heidät vai onko sinne ”vapaa pääsy” vai pidetäänkö hääjuhlaa lainkaan. Ne, jotka ovat kehittäneet kristillistä kohtuullisuutta, elävät ”siveästi [terveen järjen mukaisesti, Um] ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa”. – Tiit. 2:12.

KOHTUUS TOIMINTASUUNNITTELUISSA

Tuleeko hääjuhla erityisesti suunnitella? Tulee. Kaanan hääjuhlassa oli ”edeskäypä” eli ”juhlan johtaja” (Um). (Joh. 2:8) Sulhanenhan on viime kädessä tietysti vastuussa hääjuhlasta, rahoittipa sen kuka tahansa. Mutta hän voi järjestää jonkun avukseen pitämään huolta siitä, että ’kaikki tapahtuisi säädyllisesti ja järjestyksessä’. (1. Kor. 14:40) Eräs hengellisesti kypsä kristitty Rhodesiassa huomautti: ”Mitä suurempi joukko, sitä enemmän järjestelyä tarvitaan, jos tahdotaan kaiken sujuvan joustavasti. Suunniteltu ohjelma on suuri apu.”

Kahdella naimisiin menneellä kristityllä Elsinoressa Tanskassa oli sukulaisia, jotka eivät olleet tosi palvojia. He ajattelivat, että jos nämä maailmallismieliset ihmiset kutsutaan juhlaan, niin olisi vaikea olla varma siitä, että kaikki pysyisivät kohtuudessa. Siksi heidän oppaanaan oli sulhasen lausunto: ”Me halusimme siinä tilaisuudessa olla hengellisten veljiemme seurassa.” Aterian aikana hänen isänsä, yksi Jehovan todistajista, pyysi eri henkilöitä, joille oli annettu tieto etukäteen, esittämään lyhyesti ohjelmaa. Kaikki tuossa pienessä ryhmässä pitivät ohjelmasta, joka oli toisinaan kevyttä, toisinaan vakavaa. Aviomies sanoi myöhemmin onnellisena: ”Jos minun pitäisi järjestää se uudelleen, niin järjestäisin sen täsmälleen samalla tavalla.”

”Chilessä ei hääjuhlia ilman tanssia juuri pidetä fiestana”, sanoi eräs kristitty Etelä-Amerikassa. Olisiko väärin tanssia kristillisissä häissä? Ei tanssiminen sinänsä ole väärin, mutta siihen liittyy vaaroja, jotka tulee ottaa huomioon. Eräs valvoja Nigeriassa huomasi, että se, mikä on puhdasta ja sopivaa, voi valmistaa ”tietä suositulle maailmalliselle musiikille, joka tavallisesti vetoaa sukupuolisuuteen ja herättää halun aistilliseen tanssiin. Tämä olisi tuhoisaa läsnä oleville.”a

Ymmärtäen näin voivan tapahtua, varsinkin jos vuokrataan maailmallinen soittoyhtye, eräs evankeliuminpalvelija Nova Scotiassa otti nauhalle sen musiikin, mitä hän halusi soitettavan hääjuhlassaan. Tanssi pysyi siten sopusoinnussa kristillisen moraalin ja kohtuuden kanssa. Monet nauttivat noissa häissä ryhmätanssista.

Toinen huomattava piirre noissa häissä oli se, ettei niissä tarjoiltu lainkaan alkoholipitoisia juomia. Se ei johtunut siitä, että ne olisivat kristityiltä kielletyt, sillä Jeesuskin valmisti viiniä Kaanassa. Mutta sulhanen ajatteli tässä tapauksessa, että jotkut tuolla alueella olisivat voineet kompastua, jos alkoholijuomia olisi tarjoiltu. Hän ajatteli sanoja: ”Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu.” (Room. 14:21) Jos häissä tarjoillaan tällaisia juomia, niin tulee olla riittävästi mietoja juomia niille, jotka pitävät niitä parempina. Jeesuksen aikana ei ilmeisesti ollut juutalaisten keskuudessa tavatonta, että hääjuhlissa juovuttiin. (Joh. 2:10) Kristittyjen tulee sen tähden olla nykyään hyvin varovaisia, ettei kohtuuttomuudella pilata sellaisia onnellisia tilaisuuksia. – Sananl. 23:20, 21.

Tarvitseeko juhlan jatkua hyvin myöhään ollakseen onnistunut? Ei. Muuan valvoja eräässä latinalais-amerikkalaisessa maassa sanoi, että toisinaan ”hääjuhlat jatkuvat varhaisiin aamutunteihin. Pääateria tarjoillaan kello 23.30. Tiedetään hyvin, että seuraavana aamuna kenttäpalvelukseen kokoontuvat ryhmät saavat heikon tuen.” Vaikka maassa olisikin tapana juhlia niin kauan, niin tarvitseeko kristittyjen noudattaa tapoja, jotka tekevät heidät niin väsyneiksi seuraavana päivänä, etteivät he jaksa asianmukaisesti palvella Luojaansa? Ilmaisisiko se kohtuullisuutta? Päinvastoin, hengellisesti kypsien kristittyjen laatimat järjestelyt ovat sopusoinnussa seuraavan neuvon kanssa: ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” – 1. Kor. 10:31.

Jos kristityt haluavat siis pitää sellaisia kutsuja kuin esimerkiksi häät, niin niitä ei pidä valmistaa maailman meluisten, kohtuuttomien juhlien mallin mukaan, joitten vitsauksena on liiallisuus. Niiden tulee sen sijaan olla hyvin järjestettyjä, onnellisia tilaisuuksia, jotka ilmentävät kristillistä kohtuutta. Edellä mainittu Nova Scotiasta oleva kristitty sanoi: ”Kolme vuotta myöhemmin kävimme seurakunnassa, ja siellä yhä muistettiin häät hyvänä esimerkkinä.” Kuinka miellyttäviä ovatkaan kristillisen kohtuullisuuden hedelmät!

HÄÄLAHJAT

Eräissä maissa on tapana, että morsiamen ja sulhasen ystävät ja sukulaiset pitävät lahjakutsut jolloinkin ennen häitä. Yhdysvalloissa sitä kutsutaan usein ”lahjakuuroksi”, koska läsnäolijat voivat niin sanoaksemme antaa ”satamalla” lahjoja pariskunnalle.

Tämäkään ei ole suinkaan välttämätöntä, eikä sellaisissa maissa olevien, joissa tällainen ei ole yleistä, tarvitse ajatella, että se pitäisi ottaa käytäntöön. Mutta jos tällaiset kutsut suunnitellaan, niin senkin tulee kuvastaa kristillisiä periaatteita kohtuus mukaan luettuna. Mitä edellä on sanottu ruoasta, juomasta ja viihdytyksestä,b soveltuu tällöinkin.

Erityinen huomautus on kuitenkin paikallaan lahjoista. Miten surullista olisikaan, jos joku häihin kutsuttu kristitty ajattelisi, ettei hän voi ottaa kutsua vastaan, koska hän ei voi antaa kallista lahjaa tai ei minkäänlaista lahjaa. Haluaisivatko tosi kristityt saattaa ketään tällaiseen tilanteeseen? Lahjan oletetaan olevan vapaaehtoinen kiintymyksen ilmaus. Tällainen ilmaus voi saada monenlaisia muotoja, eikä silminnähtävän lahjan jossain nimenomaisessa tapauksessa tule olla velvoitus.

Joissakin paikoissa lahjat ryhmitetään yhteen eikä niihin kiinnitetä antajien nimiä. Miksi? Nämä kristityt tuntevat Jeesuksen neuvon, ettei lahjoja pidä antaa antajan ylistykseksi. (Matt. 6:1–4) He ajattelevat, että jos joku ei tuo lahjaa, toinen tuo pienen kiintymyksen merkin ja taas toinen kalliin lahjan, niin voisi syntyä rakkaudetonta vertailua sen suhteen kuka antaa ja mitä. – Matt. 7:12.

Merkitseekö tämä sitä, että on väärin ilmaista olevansa jonkin lahjan antaja? Ei, siitä ei ole kysymys. Joissakin paikoissa kristityt antavat häissä ja lahjakutsuissa lahjat henkilökohtaisesti tai merkitsevät nimensä lahjoihin kiinnitettäviin kortteihin. Mutta jos lahjat avataan tai asetetaan näytteille, niin antajia ei ilmoiteta julkisesti. Tällä lailla ei synny tukalia tilanteita.

Ihmiset, jotka eivät palvo Jehovaa, järjestävät usein kohtuuttomia kutsuja, jotka osoittavat, että he ovat ”hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia”. (2. Tim. 3:4) Mutta Jehovan palvelijat osoittavat hänen henkeytetyn Sanansa opastamina kypsän arvostuksensa lausuntoa kohtaan, joka ansaitsee tulla toistetuksi: ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31) Näin he eivät tule kutsuista omatunto vaivautuneena vaan tuntien tyydytystä sen tähden, että ovat miellyttävästi rentoutuneet ja samalla hengellisesti rakentuneet.

[Alaviitteet]