Katso alati eteenpäin!
HUOLELLINEN autonajaja katsahtaa tämän tästä taustapeiliinsä. Hän tekee näin erityisesti silloin, kun hän haluaa vaihtaa kaistalta toiselle, kääntyä sivutielle tai pysähtyä. Mutta kohdistaako hän pysyvästi huomionsa tuohon taustapeiliin? Ei lainkaan! Hänen silmänsä, huomionsa, on kohdistunut pääasiassa edessä olevaan tiehen.
Huolellisen autonajajan mallia on kaikkien hyvä noudattaa. Me teemme hyvin erityisesti, jos pidämme tämän neuvon mielessämme silloin, kun huomaamme haluavamme viipyä menneisyyden kielteisissä asioissa. Me voimme hyötyä taakse katsomisesta silloin tällöin, mutta meidän ei pitäisi viipyä niissä asioissa siinä määrin, että annamme niiden varjostaa edessä olevan.
Sinä olet saattanut esimerkiksi menettää kotisi jonkin onnettomuuden, kuten tulipalon, tulvan tai hirmumyrskyn, kohdatessa. Tai olet voinut menettää kaikki säästösi jossakin taloudellisessa romahduksessa, tai kenties joku lähiomaisistasi on äkkiä kuollut. Näiden ikävien tapahtumien miettimisestä ei tule mitään hyötyä vaan ainoastaan murhetta. Vaikka voisit nyt nähdäkin, miten jokin onnettomuus olisi voitu välttää, ei sinulla ole mitään syytä kiduttaa itseäsi ajattelemalla sitä, ikään kuin voisit sovittaa erehdyksesi tekemällä olosi kurjaksi. Mikäli mahdollista, hyödy menneistä huonoista kokemuksista. Auttakoot ne sinua saamaan paremman arvostelukyvyn, olemaan huolellisempi. Iloitse sitten niistä siunauksista, joita sinulla nyt on!
Heprealaiset kirjoitukset kertovat henkilöistä, jotka tekivät sen erehdyksen, että miettivät alinomaa menneitä onnettomuuksia. Esimerkiksi eräät juutalaiset, jotka palasivat Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, viettivät säännöllisesti eräitä itsemääräämiään paastoja, murehtien nähtävästi niitä onnettomuuksia, jotka he ja heidän maansa olivat kärsineet babylonialaisten käsissä. Mutta Jehova Jumala nuhteli profeetta Sakarjan kautta näitä miehiä tämän johdosta. Heidän käskettiin katsoa eteenpäin niihin iloihin ja siihen menestykseen, joiden piti tulla, kun ”kaupungin torit tulevat olemaan täynnä poikasia ja tyttösiä, jotka leikkivät sen toreilla”. – Sak. 7:1–8:15.
Tällaista epätervettä taipumusta katsoa taaksepäin eikä eteenpäin voi olla myös, kun joku on tehnyt meille vääryyttä, ehkä syvästi loukannut meitä jollain tavalla. Onko viisasta katsoa jatkuvasti taaksepäin tähän tapahtumaan ja tehdä olomme kurjaksi sen takia? Ei suinkaan! Ystävällistä ja viisasta on päinvastoin antaa anteeksi ja unohtaa. Katso eteenpäin kohti parempia suhteita tuon henkilön kanssa. Sinusta tuntuu paremmalta sen johdosta, ja tuo toinenkin henkilö hyötyy.
Jehova Jumala on antanut totisesti erinomaisen esimerkin tässä suhteessa. Raamattu kertoo, että ”niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme”. Hän ei katso jatkuvasti taaksepäin niihin, eikä meidänkään tule katsoa taaksemme toisten meitä kohtaan tekemiin rikkomuksiin. – Ps. 103:12; Ef. 4:32.
Neuvon katsoa eteenpäin voidaan sanoa soveltuvan erityisesti kaikille, jotka ovat lähteneet seuraamaan Jeesusta Kristusta hänen askeleissaan. Jeesus varoitti: ”Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.” Jokainen, joka katsoo kaivaten taakseen siihen, mistä hän luopui ollakseen Jeesuksen Kristuksen seuraaja, osoittaa sillä katuvansa Kristuksen seuraajaksi tulemistaan. Kukaan sellainen ei varmastikaan ole soveliasta ainesta Jumalan valtakuntaan. – Luuk. 9:62.
Apostoli Paavali antoi meille erinomaisen esimerkin eteenpäin katsomisesta. Kerrottuaan eduistaan ja suositustodisteistaan juutalaiseen asiainjärjestelmään kuuluvana hän jatkaa: ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana . . . unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää”, edessä olevaa päämäärää. – Fil. 3:8, 13, 14.
Tämä ei merkitse sitä, että meidän pitäisi halveksia muistojen siunausta. Kun apostoli Paavali vietti päiviä, kuukausia ja vuosia vankilassa Roomassa, niin hän katsoi epäilemättä mielihyvin taakseen niihin moniin iloisiin ja hedelmällisiin kokemuksiin, jotka hän oli saanut saarnatessaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista kansojen ihmisille. (2. Tim. 4:7) Samoin kaikki, jotka ovat palvelleet Jumalaa useita vuosia, voivat katsoa iloiten taakseen sitä tietä, mitä Jumala on johdattanut heitä. Mutta samalla he ymmärtävät, että siunatuimmat ajat ovat vielä edessäpäin, kun Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niin kuin taivaassa ja kun ei ole enää kuolemaa, ei surua eikä itkua eikä kipua. – Matt. 6:10; Ilm. 21:4.
Vaikka kristityillä on aina ollut syytä katsoa eteenpäin, niin nyt on syytä siihen enemmän kuin koskaan, niin, se on nyt kiireellisen tärkeätä. Kerrottuaan opetuslapsilleen Jerusalemia ensimmäisellä vuosisadalla kohtaavasta onnettomuudesta Jeesus sanoi: ”Joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.” (Matt. 24:17, 18) Eikö se ole vielä tärkeämpää nyt, nykyisen asiainjärjestelmän ”viimeisinä päivinä”? Yhtä tärkeä on varoitus, jonka Jeesus antoi: ”Muistakaa Lootin vaimoa!” Häntä oli varoitettu katsomasta taakseen, mutta hän ei noudattanut sitä varoitusta, ja se maksoi hänelle hänen henkensä. Hän katsoi taakseen epäilemättä kaivaten. Älä tee hänen erehdystään! – Luuk. 17:32.
Ole viisas, noudata Jumalan sanan neuvoa, katso alati eteenpäin! Unohda takana oleva, olkoonpa se sitten epäonnistumisia, erehdyksiä, vammoja tai yli tarpeen olevaa aineellista. Samalla kun nautit nykyisistä siunauksista, katso toiveikkaasti eteenpäin siihen vanhurskauden riemuvoittoon, jolloin ”entisiä ei enää muisteta”. – Jes. 65:17.