Onko elämää kuoleman jälkeen?
IHMISET haluavat tavallisesti uskoa, että kuoleman jälkeen on elämää, sillä ilman elämää ei ole tietoisuutta eikä siis minkäänlaista nautintoa.
Kuitenkin yhä useammat ihmiset, jotka väittävät olevansa realisteja, väittävät kuoleman lopettavan kaiken. He sanovat, ettei ole mitään perustetta uskoa olevan elämää kuoleman jälkeen.
Mutta useimmilla nykyajan ihmisillä ei ole vahvoja vakaumuksia asiassa. Heistä saattaa tuntua, ettei kuolema päätä ihmisen olemassaoloa, mutta he eivät ole kuitenkaan varmoja siitä. Samalla he ovat uteliaita ja haluavat tietää asian. Ehkä sinusta tuntuu juuri tällaiselta.
MIKSI IHMISET HALUAVAT TIETÄÄ
Tällainen mielenkiinto on aivan luonnollista, sillä kuolemahan vaikuttaa lopulta jokaiseen maan päällä. Kun ihminen vanhentuu ja hänen elimistönsä alkaa rappeutua, niin hän tietää kuoleman lähestyvän. Sen ilmeinen väistämättömyys tekee vaikutuksensa nuoriinkin, kuten Raamattu sanoo: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” – Saarn. 9:5.
On siis normaalia, että haluat tietää, mitä tapahtuu, kun sinä kuolet tai omaisesi kuolevat. Lopettaako kuolema todella kaiken? Vai onko olemassa luja peruste uskoa, että kuoleman jälkeen on elämää? Voiko kuollut todella elää jälleen?
PERINTEELLINEN KÄSITYS
On kauan uskottu yleisesti, että ihmisillä on kuolematon, näkymätön sielu, joka jää eloon fyysisen ruumiin kuollessa. Vanhan ajan egyptiläiset uskoivat näin. Mutta muinaisille kreikkalaisille annetaan kunnia tämän perinteellisen käsityksen kehittämisestä. Katolinen pappi Anthony Kosnik selittää 23.1.1969 The Michigan Catholicissa julkaistussa kirjoituksessa:
”He [muinaiset kreikkalaiset] kuvittelivat ihmisen muodostuvan kahdesta eri osasta – aineellisesta, kuolevaisesta ruumiista ja henkisestä, kuolemattomasta sielusta. Yhtyneinä nämä ainekset muodostivat elävän persoonan. Kun ne erotettiin, oli seurauksena kuolema. Kuolemassa ruumiin tiedettiin hajoavan alkuaineisiinsa ja sielun ajateltiin jatkavan erillistä olemassaoloa toisessa maailmassa.”
Kun kreikkalainen ajattelutapa vaikutti Kristuksen kuoleman jälkeisinä vuosisatoina kirkon johtajiin, niin kristikuntakin omaksui tämän katsantokannan. Kosnik sanoo: ”Tämä filosofinen selitys miellytti Tuomas Akvinolaista [huomattavaa kirkkoisää], joka lainasi runsaasti näitä muinaisia filosofeja.” Siten tuli lopulta kristikunnassa vallitsevaksi usko, että ’ihmissielu ei kuole ruumiin mukana, vaan elää edelleen saaden palkan tai tuomion’. Ehkä tämä on ollut sinunkin uskomuksesi.
ONKO TÄLLAISELLE USKOMUKSELLE VAHVAA PERUSTUSTA?
Onko olemassa vahvaa perustusta uskoa tällaista käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä? Onko se todenperäinen uskomus, joka on täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa? On kiinnostavaa panna merkille, että vaikka katolinen kirkko pitää kiinni edellä esitetystä perinteellisestä käsityksestä, niin katolinen pappi Kosnik jatkaa myöntäen:
”Raamatullinen käsitys ihmisestä on aivan erilainen [kuin perinteellinen käsitys]. Ihmistä ei esitetä Raamatussa koskaan ’ruumiin ja sielun’ yhdistelmänä. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa ihmistä pidetään aina yhtenä kokonaisuutena. . . . Vielä enemmän – tätä ruumis-sielu-kokonaisuutta pidettiin olennaisesti kuolevaisena. Ihmisellä ei ole kuolemattomuutta – ei koko- eikä osaolemukseltaan . . . Kuolema on sen tähden samaa kuin olemassaolosta lakkaaminen. Ei ole kuolematonta sielua, joka säilyisi tai eläisi edelleen.”
Raamattu ei tosiaankaan opeta missään kohdassa, että sielu on kuolematon. Tällainen käsitys on päinvastoin omaksuttu ei-kristityiltä filosofeilta. Kanadan yhdistyneen kirkon määräämä 43 protestanttisen teologin muodostama erikoiskomissio tunnusti: ”Ajatus, että ihminen on kahden erillisen osan, sielun ja ruumiin, muodostama, ei ole peräisin Raamatusta; se on peräisin kreikkalaisilta filosofeilta.” – Life and Death – A Study of the Christian Hope, julkaissut Kanadan yhdistyneen kirkon kristillistä uskoa käsittelevä komissio.
Ja vaikka presbyteriaanit yleensä uskovat ihmissielun kuolemattomuuteen, niin eräs presbyteerinen pappi ilmoitti Melbournessa Australiassa ilmestyneen The Age -lehden mukaan 8.12.1967:
”Teologisessa koulutuksessamme osoitettiin jokseenkin selvästi ja minun mielestäni sitovasti, ettei oppia sielun kuolemattomuudesta ole saatu Uudesta testamentista; että se on käsitys, joka näyttää olevan alkuisin kreikkalaisesta, varsinkin Platonin filosofiasta.”
Uskolla, että ihmisellä on sielu, joka elää kuoleman jälkeen, ei ole mitään perustetta Raamatussa. Jumalan sana sanoo: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” ”Kuolleet eivät tiedä mitään.” (Hes. 18:4, 19; Saarn. 9:5) Ajatus, että sielu säilyy elossa ruumiin kuollessa, on epäkristillinen taru. Se ei ole Raamatun totuus.
TODELLINEN TOIVON PERUSTE
Merkitseekö tämä sitten sitä, ettei elämää voida palauttaa entiselleen? Eikö kuolleille ole olemassa mitään toivoa? Ovatko he ikuisesti lakanneet olemasta?
Onneksi näin ei ole, sillä ihmisen Luoja on rakkauden Jumala. (1. Joh. 4:8) Ei olisi järkevää, että tällainen rakkaudellinen Jumala loisi ihmisen, jolla on kiihkeä elämänhalu, eikä sitten varaisi mahdollisuutta tämän halun toteuttamiselle.
Esittääkseen näytteen siitä, että ihmiselämä voidaan saattaa entiselleen, Jeesus Kristus herätti todella ihmisiä kuolleista maan päällä ollessaan. Lasarus esimerkiksi oli ollut kuolleena neljä päivää, niin että hänen sisarensa sanoi: ”Herra, hän haisee jo.” Kuitenkin Lasarus eli jälleen. Jeesus toi hänet Jumalan voimalla takaisin elämään. – Joh. 11:17–44.
Myöhemmin, riippuessaan kidutuspaalussa, Jeesus sanoi katuvalle pahantekijälle: ”Totisesti minä sanon sinulle tänään: Sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:43, Um) Jeesus ei jättänyt mitään sijaa epäilykselle. Se mies oli elävä jälleen. Tämä Jeesuksen lupaus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä hän sanoi varhemmin: ”Hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa [muistohaudoissa, Um] ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” – Joh. 5:28, 29.
Elämään paluusta kuoleman jälkeen on siis todella toivoa! Mutta elämää ei saavuteta ns. ”kuolemattoman sielun” vapauttamisella. Se saavutetaan sen sijaan ylösnousemuksen kautta. Tämä on totuus asiassa.
Ajattelehan nyt: Mielistyykö Jumala ihmisiin, jotka pitävät kiinni valheellisista käsityksistä, jotka ovat ristiriidassa hänen Sanansa Raamatun kanssa? Miellyttävätkö häntä ne, jotka avoimesti tunnustavat, että kirkon opit ovat ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa, mutta silti haluavat pysyä kirkossa? Etkö sinäkin mieluummin olisi sellaisten ihmisten yhteydessä, jotka todella arvostavat Jumalan sanaa? Sinun oma elämäsi riippuu siitä, että teet niin.