Mistä johtuu onneton perhe-elämä?

TÄMÄ kysymys tehdään nykyään usein. Tosiaan jopa useammin kuin entisinä aikoina. Mutta miksi perhe-elämä on niin usein onnetonta nykyään?

Mitä tarvitaan, jotta ihminen olisi onnellinen? Ihmisen onnellisuus edellyttää hänen ruumiillisten, tunneperäisten ja hengellisten tarpeittensa tyydyttämistä. Mutta miten se tapahtuu? Sitenkö, että ihminen aina tavoittelee aineellista? Jos näin olisi, niin voisi odottaa, että maissa, joissa on korkea elintaso, vietettäisiin onnellista perhe-elämää. Mutta mitä tosiasiat osoittavat?

Tanskan kaltaisissa vauraissa maissa perhe-elämä on selvästi yhä onnettomampaa. Tanskalainen opettaja Estrid Nielsen sanoi: ”Monista kodeista on tullut pieniä täysihoitoloita, joissa kukin perheenjäsen huolehtii itsestään niin hyvin kuin voi.”

Ja useissa maissa, joissa ihmiset nauttivat elämän ”hyvyyksiä”, joihin kuuluu mukava koti, itsemurhien määrä on monesti suuri perheenjäsenten keskuudessa. Eräs Kööpenhaminan päivälehti sanoi äskettäin: ”Nykyisessä Tanskassa on itsemurha jälleen hiipinyt kolmannelle sijalle 15–45-vuotiaitten kuolemansyynä.” Tämän merkityksestä sanoo eräs kirjoittaja Kööpenhaminassa ilmestyvässä lehdessä Berlingske Tidende: ”On yksi tärkeä asia, jota emme saa unohtaa tässä näennäisesti niin huolettomassa hyvinvointimaassa, ja se on, että itsemurhien määrä meidän maassamme on toiseksi korkein maailmassa. Tämä on minusta murheellinen todistus siitä, että aineellinen hyvinvointi ei ole samaa kuin onnellisuus.”

Aineellisista mukavuuksista huolimatta onnettomuutta perheenjäsenten keskuudessa aiheuttaa myös alkoholismi. Tanskassa on alkoholismin takia 25 000 henkeä hoidettavana vuodessa. Sosiaalineuvoja Birgitte Winkel sanoo: ”En ihmettele, että aviomies saa hermoromahduksen paineen alaisena – se on luonnollinen seuraus, kun hänen työnsä asettaa jatkuvasti suurempia tuotannon lisäämiseen tähtääviä vaatimuksia ja hänen vaimonsa vaatii häneltä suurempaa ansaitsemiskykyä. Enkä ihmettele sitäkään, että taloutta hoitavan perheenemännän hermot menevät pilalle yksitoikkoisen ja ikävän taloustyön johdosta, joka ei salli hänen olla riittävästi kosketuksissa toisten ihmisten kanssa, ja että hän etsii usein turvaa alkoholismin ja pillereitten hämäryydestä.”

Entä sitten nuorten perheenjäsenten onnettomuus, mikä ilmenee esimerkiksi yleisessä huumausaineitten väärinkäytössä? Tanskan oikeusministeri sanoi, että huumausaineiden väärinkäyttöön sekaantuneitten lukumäärä Kööpenhaminassa lisääntyi yli 1 400 prosenttia vuodesta 1963 vuoteen 1968! Suurin lisäys on ollut nuorison keskuudessa.

Siitä, että nuoret käyttävät väärin huumausaineita, on syytetty mm. asuntovaikeuksia. Mutta Kööpenhaminan poliisilaitoksen huumausaineosaston johtaja sanoi: ”Nämä väärinkäyttäjät eivät tavallisesti tule pienistä ja huonoista asunnoista. Suurin osa tulee suuremmista ja paremmista asumuksista, joissa heillä on omat huoneensa, nauhurinsa, levysoittimensa ja kaikkea muuta, mitä he saattavat toivoa. Huumausaineitten käyttäjät eivät tule aina kodista, jonka me ymmärrämme olevan huono. . . . heidän suhteensa vanhempiinsa on epävarma. . . . Totuus on, etteivät vanhemmat välitä siitä, missä heidän lapsensa ovat.”

Mikä on siis ilmeistä? Se, että onnettomuus nuorten perheenjäsenten keskuudessa liittyy usein vanhempien valvonnan puutteeseen ja erityisesti siihen, että elämältä puuttuu arvokas tarkoitus. Aineellisten asioitten liiallinen korostus monissa maissa on johtanut tasapainottomaan perhe-elämään.

Monet perheet ovat kääntäneet selkänsä Raamatulle. Seurauksena on, että moraaliarvot ovat järkkyneet, eikä monilla perheillä ole käytännöllisesti katsoen mitään moraaliohjetta.

Jotkut asiantuntijat uskovat näin ollen todellisen syyn perhe-elämän yleiseen onnettomuuteen olevan siinä, että ihmiset ovat hylänneet kirkon. Tanskassa on merkitty kirkon jäseniksi 97 prosenttia väestöstä, mutta vähemmän kuin 3 prosentin uskotaan käyvän kirkossa eivätkä siihenkään määrään kuuluvat käy kirkossa kovin säännöllisesti.

Mutta onko tämä välinpitämättömyys kirkossakäyntiä kohtaan syy? Onko kirkko suoja moraalittomuutta vastaan? Puoltaako se todella korkeita Raamatun periaatteita, ja pitääkö se niistä kiinni, kuten esimerkiksi neuvosta: ”Paetkaa haureutta”? (1. Kor. 6:18) Vai edistääkö kirkko moraalin rappeutumista?

Millaista moraalista apua perhe, erityisesti nuoriso, saa kirkolta? Pappien enemmistö Tanskassa sanoo niin kuin Holmensin kirkon tuomiorovasti Kööpenhaminassa: ”Jokaisen täytyy muodostaa omat moraalimittapuunsa . . . Jos etsit Uudesta testamentista moraalilakeja, niin etsit turhaan.” Kun kirkko esittää Raamatun näin väärin, niin miten perhettä voidaan auttaa?

Kuka hyötyisi esimerkiksi etsimällä neuvoa perhe-elämään kirkosta, jonka pappi sanoi seurakunnan lehdessä: ”Sukupuolisuhteiden rajoittamisella avioliittoon ei voiteta mitään. . . . Eetilliseltä ja kristilliseltä näkökannalta katsoen voi olla oikein, että nuoret ovat sukupuolisuhteissa ennen avioliittoa, ja voi olla aivan yhtä oikein, että naimisissa olevat . . . ovat sukupuolisuhteissa avioliiton ulkopuolella. En sano sen olevan aina oikein, mutta se voi olla oikein, niin, välttämätöntä”? – Vedbœk-Gl. Holte Kirkehilsen, heinä-elokuu 1964.

Ei ihme, että eräs toinen pappi sanoi: ”Nuoret ihmiset Tanskassa tuskin odottavat mitään apua kirkolta.” Ja muuan pappi kirjoitti lehteen artikkelin nimeltä ”Kirkolla ei ole mitään moraalia” ja sanoi: ”Tänä moraalisen hämmingin aikana kirkolla on ainoastaan yksi asia sanottavana: Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” – Rødovre Avis, 12.3.1964.

Tämän huomioon ottaen voimme kysyä: Ovatko kristikunnan kirkot todella edistäneet onnellisen perhe-elämän aikaansaamista? Ovatko ne auttaneet perheitä karttamaan aineellisuuden liiallista korostusta Jumalan sanassa olevan opetuksen laiminlyömisen kustannuksella? Ovatko ne täyttäneet ihmisten hengelliset tarpeet? Eivät!

Vaikka perheet saattavat tuntea olevansa kirkkojen hylkäämiä, niin Jumala tai tosi kristillisyys ei ole niitä hylännyt. Jumalan sana on auttanut satoja tuhansia perheitä löytämään todellisen onnen, kuten saat tietää seuraavasta kirjoituksesta.