Lukijain kysymyksiä

● Usein keskustellaan paljon siitä, mikä on ”sopivaa” ja mikä ”sopimatonta” pukeutumisessa. Voimmeko me todella asettaa mitään sääntöjä sen suhteen? Jollemme, niin miksi olla siitä niin huolestunut? – USA.

Raamattu itse ei esitä yksityiskohtaista kuvausta siitä, millainen on ”sopiva” vaatetus. Toisaalta se tarjoaa meille kaiken tarvitsemamme ollaksemme täysin vakuuttuneita vaatetuksemme sopivaisuudesta. Miten?

Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa meille on varattu mittapuu. Siinä oleva kertomus osoittaa, ettei pukukysymys ollut mikään pulma ensimmäisellä ihmisparilla heidän synnittömyyden tilassaan. Vasta kun he olivat tehneet syntiä, kun he alkoivat tuntea häpeää ja syyllisyyttä, he vaatettivat itsensä. Millä? Kertomus sanoo heidän tehneen ”vyöverhot” eli ”lanneverhot” (Um) viikunapuun lehdistä. (1. Moos. 3:6, 7) Sekö on mittapuu meille?

Ei, sillä Jumala piti ilmeisesti näitä vaatteita sopimattomina. Vaikka Jumala karkotti ihmisparin puutarhakodista hänen lakinsa tahallisina rikkojina, niin hän näki ansaitsemattomassa hyvyydessään sopivaksi varata heille vaatetuksen. 1. Moos. 3:21 sanoo: ”Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut [pitkät vaatteet, Um] nahasta ja puki ne heidän yllensä.” Ihmisen Luoja ei siis ainoastaan kohdellut näitä ihmisiä arvokkaasti – niin lainrikkojia kuin he olivatkin – vaan samalla antoi mittapuun ihmisen vaatetukselle.

Miten pitkät nämä ”pitkät vaatteet” olivat? Tässä käytetyn heprealaisen sanan ymmärretään merkitsevän polviin tai nilkkoihin asti ulottuvia pitkiä vaatteita. Oikeuttaako tämä tuomitsemaan jokaisen puvun, jonka pituus ei ulotu täsmälleen näihin kahteen kohtaan, polviin ja nilkkoihin? Ei, sillä se merkitsisi yritystä sisällyttää sanoihin ”pitkät vaatteet” sellaista täsmällisyyttä, mitä niissä ei ole. Se voisi johtaa sellaisiin hyödyttömiin väittelyihin kuin onko puvun ulottuminen polven ala-, keski- vai yläpuolelle raja sopivan tai sopimattoman puvun välillä. Asetetun mittapuun ydinkohta jäisi näkemättä. Mikä se on?

Se on se, että vaatteet olivat ”pitkät” verrattuina lyhyisiin ”lanneverhoihin”. Ne eivät siis peittäneet ruumista vain niukasti vaan runsaasti.

Ei ole mitään syytä epäillä sitä, että tämä mittapuu opasti sen jälkeen niitä, jotka yrittivät miellyttää Jumalaa. Se näyttää itse asiassa olleen yleinen mittapuu ihmiskunnalla. Tämän vahvistavat ne todisteet, jotka meillä on muinaisista vaatetustyyleistä.

Tämä sama mittapuu siirtyi ilmeisesti kristilliseen seurakuntaan ensimmäisellä vuosisadalla. Apostoli Paavali kirjoitti, että naisten tulee ’olla säädyllisessä puvussa, kaunistaa itseään kainosti ja siveästi’. (1. Tim. 2:9) Tässä oleva ”pukua” vastaava kreikkalainen sana (katastolé) merkitsee kirjaimellisesti ’alas laskemista’. (Yksinkertaisempi sana stolé viittaa pohjimmaltaan pitkään, väljään vaatteeseen; vrt. Mark. 16:5, Luuk. 15:22 ja Ilm. 7:9.) Olivatpa sellaiset vaatteet minkä mallisia hyvänsä, niin ne peittivät selvästi runsaan alan.

Miksi Jumala antoi sellaisen mittapuun kuin hän antoi? Se oli ehdottomasti ihmisen hyväksi niin kuin kaikki Jumalan teot ovat. Ihmiset ovat synnin johdosta alttiita himolle ja helposti taipuvaisia moraalittomuuteen. Niiden, jotka pyrkivät miellyttämään Jumalaa, on taisteltava vääriä taipumuksiaan vastaan tässä suhteessa. Sillä mittapuulla, jonka Jumala asetti vaatettaessaan Aadamin ja Eevan, hän rakkaudessaan varasi huomaavaisesti yhden keinon tämän taistelun tekemiseksi hiukan helpommaksi.

Ei niin, etteivät olosuhteet sallisi käyttää toisenlaisia vaatteita tarpeen tullen. Eräät työt tekisivät tavanomaisen pitkän puvun epäkäytännölliseksi – kuten esimerkiksi kalastajien työ, jota eräät Jeesuksen varhaiset opetuslapset suorittivat. Näin ollen voitaisiin järkevästi käyttää joissakin töissä ja muissa toimissa (kuten uitaessa) lyhyempää vaatetusta. (Vrt. Joh. 21:3, 7:ään.) Mutta meidän täytyy omasta kokemuksestamme myöntää, että kun on ilmeisen järkevää ja tarkoituksenmukaista käyttää tällaisia vaatteita, niin ei vaikutus huomioitsijaan ole sama kuin silloin, kun niiden käyttöön ei ole mitään ilmeistä syytä. Se, mitä Jumala teki vaatettaessaan Aadamin ja Eevan, on kuitenkin perusmittapuuna opastamassa meitä. Ja, kuten on osoitettu, sitä vaatetusta kuvailtiin paremmin ”pitkäksi” kuin ”lyhyeksi”.

Joku voisi sanoa: mutta jollei mitään nimenomaisia yksityiskohtia ole esitetty, niin miten me tiedämme, onko puku säädyllinen vai säädytön, onko se liian lyhyt tai liian tiukka tai muuten arveluttava?

Jumalan sana kirjoitettiin normaaliälyisten ihmisten ymmärrettäväksi. Jos isä kieltää poikaansa lyömästä pikkusiskoaan tai huutamasta hänelle, niin käsittääkö poika sen merkitsevän sitä, ettei hänen pidä koskettaakaan siskoaan eikä puhua hänelle? Vaatiiko eron käsittäminen suurta älyä? Eikö lapsikin tietäisi, milloin hän antaisi vain ystävällisen taputuksen verrattuna koskemaan tarkoitettuun lyöntiin tai puhuisi normaalisti verrattuna huutamiseen? Jos voimme ymmärtää aste-eron tällaisissa asioissa, niin miksi olisi vaikeata kenenkään meistä soveltaa Raamatun mittapuita vaatetukseen, tietää onko jokin kohtuullista vai äärimmäistä, hyvin istuva vai tiukka, säädyllinen vai turhamainen?

Jos olemme epävarmoja, niin miksemme tarkkailisi toisia ympärillämme? Aitojen kristittyjen seurakunnassa on runsaasti henkilöitä, jotka varmasti ilmaisevat Jumalan henkeä elämässään ja osoittavat tosi arvostusta hänen Sanansa neuvoja kohtaan. Millainen on vaatetuksemme heidän vaatteisiinsa verrattuna?

Suurin huolemme vaatetuksen suhteen onkin todella varmistautuminen siitä, että täytämme kaksi kaikkein tärkeintä sääntöä: sen, että rakastamme Jumalaa, ja sen, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme. Koska me rakastamme itseämme, niin on luonnollista ja sopivaa, että me miellytämme itseämme silläkin, millä tavalla me pukeudumme. Mutta meidän ei pidä tehdä tätä siten, ettemme samalla miellyttäisi toisia. Vaikka meillä olisikin oikeus tehdä siten, niin rakkaus estäisi meitä jättämästä huomioon ottamatta heidän tunteitaan ja etujaan. (1. Kor. 10:24; 13:4, 5; Fil. 2:4) Vaatetuksestamme nauttimisen pitäisikin itse asiassa suureksi osaksi johtua siitä tunteesta, että toiset havaitsevat ulkoasumme miellyttäväksi.

Monet ovat luonnollisesti nykyään mieltyneet säädyttömyyteen. Heitä miellyttävä pukeutuminen vetäisi puoleensa heidän huomionsa – ja saisi heidät tekemään ehdotuksensa. Se voisi saada meidät lankeamaan esimerkiksi haureuteen, aviorikokseen tai jopa homoseksuaalisuuteen. Kenenkään ei pitäisi olla niin lapsellinen, että ei uskoisi näin olevan. Ketä sinä siis yrität miellyttää sydämessäsi?

Yhtä suurena huolena on vaara houkutella joku toinen lankeamaan moraalittomuuteen. Kristus Jeesus sanoi: ”Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.” (Mark. 9:42) Kuka tahansa, joka pitäisi vaatetusta, jonka tarkoitus olisi herättää himoa toisessa, voisi syyllistyä kristityn toverinsa kompastuttamiseen. Tahdotaanko tällä sanoa, että Jumala jättää tuhon omaksi jonkun vain hänen vaatteittensa lyhyyden tai tiukkuuden vuoksi? Ei; se johtuisi pikemminkin siitä, että hänen kiihottava pukunsa johtuu vanhurskaudenrakkauden vähyydestä, ja siitä, että se sen sijaan paljastaa hänen sydämessään olevan rakkauden siihen, mikä on pahaa Jumalan silmissä.

Tosiaan, jos Jumalan sana antaisi meille nimenomaiset ja yksityiskohtaiset kuvaukset ja säännöt siitä, mitä meidän tulee pitää yllämme, niin koko asia päätyisi vain meidän mukautumiseemme tai mukautumattomuuteemme niihin. Mutta nyt Jumalan meille antamat säännöt panevat koetukselle sen, mitä olemme sisäisesti, mitä on sydämessämme ja siihen liittyvässä omantunnon taipumuksessa ja miten paljon otamme huomioon toisten hengellisen hyvinvoinnin.

Koko kysymys supistuu siis tähän: Jos sinulla on syytä uskoa, että pukusi on arveluttava, ei ainoastaan yhden tai kahden mielestä vaan monien mielestä, varsinkin niistä, joita rakastat – perheesi ja uskonveljiesi mielestä – niin muuttaisitko sitä? Haluaisitko tehdä niin? Ja, mikä vielä tärkeämpää, jos sinulla olisi syytä uskoa, että ulkoasusi vaikutus voisi olla vahingoksi toisille sen heidän mielessään ja sydämessään herättämien ajatusten laadun tähden, niin katuisitko vilpittömästi sitä ja korjaisit sen nopeasti?

Jotkut luonnollisesti voivat asettaa sääntöjä vaatetuksen suhteen. Ketkä? Aviomiehet ja isät. Miehen huonekunnan kaikki jäsenet kantavat hänen nimeään, ja se, mitä he tekevät, heijastuu hänen nimeensä. Hän voi Jumalan asettamana perheen päänä kieltää jonkin vaatteen arveluttavana.

Otammeko me huomioon sen vaikean tehtävän, mikä vanhemmilla nykyään on heidän yrittäessään suojella lapsiaan laajalle levinneeltä rikollisuudelta? Jos otamme, niin emme tahallamme vaikeuta heidän ponnistelujaan olemalla välittämättä pukumme säädyllisyydestä. Miksi tekisimme heidän vaikean ponnistelunsa vielä vaikeammaksi?

Entä seurakunnan vanhimmat eli valvojat? He eivät voi asettaa sääntöjä Raamatun sisältämien ohjeitten yli sen suhteen, mitä vaatteita seurakunnassa olevat käyttävät. Mutta he voivat käyttää omaa tietoaan, ymmärrystään ja viisauttaan ratkaistessaan, antaako joku selvästi huonon esimerkin vai ei vaatetusta koskevien Raamatun periaatteitten suhteen. He voivat päättää, etteivät anna huomattavaa asemaa sellaiselle antaessaan toisille tehtäviä, jotta he edustaisivat tai palvelisivat seurakuntaa seurakunnankokouksissa. Tätä toimenpidettä ei ohjaa vain yhden tai kahden henkilön mieltymykset tai ennakkoluulot vaan vanhimmiston mielipide sen punnitessa kaikkia herätettyjä vastaväitteitä.