Ihminen – tehty maata varten
MEIDÄN oma kokemuksemme sanoo meille, että me tarvitsemme maapalloa. Se varaa kaiken aineellisen, mitä me tarvitsemme, kuten ruoan, veden ja vaatetuksen. Ja kuka ei iloitsisi maan kauneudesta, sen majesteettisista vuorista, hiljaisista metsistä ja valtameren kohisevista tyrskyistä?
Ihmiselimistön kemiallinen tutkimus paljastaa, että sen kaikkia alkuaineita voidaan löytää ympärillämme olevasta maasta. Tämä on sopusoinnussa Raamatun lausunnon kanssa, jonka mukaan ihminen tehtiin ”maan tomusta”. (1. Moos. 2:7) On kiinnostavaa, että Raamatun mukaan ensimmäiselle ihmiselle annettiin nimi Aadam, joka voidaan kääntää ’maalliseksi ihmiseksi’. Jumala velvoitti ihmisen hoitamaan maata. Ps. 115:15, 16 osoittaa tosiaan, että maa ’annettiin’ ihmiselle hänen kodikseen.
Mutta ihminen tekee nykyään kokeita avaruustutkimuksen alalla. Voisiko olla, että ihminen soveltuisi kenties aivan yhtä hyvin elämään jollakin toisella kiertotähdellä? Jos hänet on tosiaan tehty maata varten, niin eikö sen pitäisi käydä ilmi useammallakin tavalla kuin vain siitä, että hän tarvitsee ilmaa, vettä ja ruokaa?
Esimerkiksi kiertotähti Jupiterin ’vuorokausi’ kestää vain noin 10 tuntia. Mutta Jupiterin ’vuosi’ on noin 12 maan vuotta. Eikö ihminen voisi saatuaan vähän kokemusta mukautua hyvin tällaisiin aikoihin? Onko hänet todella tehty maan aikatauluja varten? Nykyisen tieteellisen mielipiteen todistus asiasta on kiinnostava.
New Yorkin yliopiston professori John D. Palmer sanoo: ”On täysin ilmeistä, että kyky mitata noin 24 tunnin ajanjaksoja on luontainen ominaisuus alkulimalle”, jota on kaikissa elollisissa täällä maan päällä, ihmisessäkin. Biologian professori Frank A. Brown Northwestern-yliopistosta sanoo: ”Ihmisessä on 24-tuntisia rytmisiä järjestelmiä.”
Näitä vuorokauteen perustuvia ’kelloja’, joita toisinaan kutsutaan ’biologisiksi kelloiksi’, voitaisiin myös sanoa vuorokautisiksi rytmeiksi, mutta on muistettava, että useimmat rytmit eivät ole täsmälleen 24-tuntisia.
24-TUNTISET RYTMIT IHMISESSÄ
Ilmeisimmän näistä rytmeistä ihmisessä sanotaan olevan unen ja valveillaolon jakso. Jokaisesta 24 tunnista käyttävät useimmat ihmiset noin 8 tuntia nukkumiseen ja 16 tuntia toimintaan. Oletko yrittänyt milloinkaan muuttaa tätä jaksoa, ehkä hyppäämällä yhden yön unen yli? Sinä et voi tehdä siten kovin kauan, vai voitko? Elimistösi ei salli sitä.
Kokeilut, joissa on yritetty muuttaa 24-tuntista unen ja valveillaolon jaksoa, ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi. Niinpä unen asiantuntija Nathaniel Kleitman sanoo: ”Yritykset 12-tuntisen rytmin vakiinnuttamiseksi ihmisessä ovat kauttaaltaan epäonnistuneet. . . . Sen paremmin eivät menestyneet yritykset 48-tuntisen rytmin kehittämiseksi laboratoriossamme.” Ihmisen nukkumistottumukset osoittavat, että hänet tehtiin elämään 24-tuntisen jakson mukaan.
Ruumiinlämmön sanotaan myös noudattavan tällaista 24-tuntista rytmiä. Terveen ihmisen keskimääräinen ruumiinlämpö on 37 °C. Mutta tämä vaihtelee joka päivä asteen verran; ruumiinlämpö on säännöllisesti alempi aamutunneilla ja korkeampi iltapäivällä.
Useimmat elimistöön erittyvistä kemikaaleista noudattavat – niin uskotaan – 24-tuntista aikataulua. Katso esimerkiksi, mitä muuan oppikirja vuodelta 1968 sanoo lisämunuaisen ja aivolisäkkeen erittämistä hormoneista:
”Aivolisäkkeen ACTH-toiminta kiihtyy noin kello 3, ja se saavuttaa huippunsa kello 6:n vaiheilla. Tätä seuraa pian kortisolin ja sen johdannaisten määrän nopea lisääntyminen veriplasmassa. On kuin paristot olisivat latautuneet täyteen ihmisen nukkuessa ja valmiit toimimaan aamulla, kun hän herää. Pitkin päivää tapahtuu vähitellen laskua, niin että keskiyöhön mennessä kortisolipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Varhaisten aamutuntien huippulukema on lähes kaksinkertainen myöhäisyön aallonpohjaan verrattuna.”
Mutta otaksukaamme, että henkilö nukkuu päivällä ja työskentelee yöllä. Vaikuttavatko tällaiset seikat näiden rauhasten 24-tuntiseen rytmiin? Sama lähdeteos jatkaa:
”Lisämunuaisen toiminnan rytmi on unesta riippumaton, kuten nähdään yötyöläisistä, jotka säilyttävät alkuperäisen rytminsä; se ei riipu suoranaisesti näöstä, koska sokeilla havaitaan samat vuorokautiset vaihtelut kuin normaaleillakin ihmisillä.” – Textbook of Endocrinology, toim. lääket. tri R. H. Williams.
Säännöllisen vuorokautisen rytmin ajatellaan ilmenneen monissa muissakin ihmiselimistön osissa ja toiminnoissa. Houstonissa Texasissa olevan lääketieteellisen Baylor Collegen lääkäreitten mukaan ”hermoista irrotettu siirretty sydänkin ylläpitää samanlaista vuorokautista rytmiä”. – Science, 14.8.1970.
Koska niin monet rytmit näyttävät vastaavan läheisesti maan vuorokauden pituutta, 24 tuntia, niin on ymmärrettävää, että jotkut tiedemiehet esittävät käsityksenään ’kosmisen’ yhteyden näiden kahden välillä. Niinpä professori Brown sanoo, että luonnon geofysikaaliset jaksot ovat asentaneet ’kellon’ maan elollisiin luomuksiin. Vaikka tämä käsitys ei olekaan laajalti hyväksytty, niin vain harvat asiantuntijat ovat valmiit täysin mitätöimään sen mahdollisen pätevyyden. Voidaanko näitä rytmejä muuttaa sitten avaruudessa?
Ei professori Erwin Bünningin vuonna 1967 toimittaman kirjan The Physiological Clock (Fysiologinen kello) mukaan, joka sanoo: ”Avaruusmatkailun pulmien tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset voivat samoin sopeutua vain vähäisessä määrin ympäristöön, joka poikkeaa huomattavasti 24 tunnin jaksoittaisuudesta.” Professori Bünning päättelee, että kaikki todisteet näyttävät toteen sen lausunnon todenmukaisuuden, jonka saksalainen lääkäri C. W. Hufeland esitti 18. vuosisadalla: ”Kahdenkymmenenneljän tunnin jakso . . . on ikään kuin meidän luonnollisen ajanlaskumme yksikkö.”
Ihminen kuuluu todella 24-tuntiseen aikatauluun perustuvaan ympäristöön.
TOISIA KELLOJA IHMISESSÄ
Vuorokautiset rytmit eivät ole ainoat ihmisessä olevat ’kellot’. Toiset tutkijat kertovat todisteita jaksosta, joka perustuu yhteen maan vuoteen. Huhtikuussa 1971 Scientific American -lehdessä ollut kirjoitus sanoo eräästä tutkimuksesta: ”Tämän aiheen yli 15-vuotinen tutkimus on osoittanut ehdottoman vuosirytmin.”
Mitä on sanottava kuusta? Raamattu osoittaa, että ihmisen piti laskea aikaa niin kuun kuin auringonkin perusteella; Raamatussa viitataan 29,5 vuorokautta sisältäviin kuu-kuukausiin. (1. Kun. 6:37, Um) Nykyinen tosiasioihin perustuva todistusaineisto osoittaa, että kuu vaikuttaa moniin eläinelämän muotoihin, esimerkiksi ostereihin. Se hallitsee myös suuressa määrin maapallon vuorovesiä.
Tämä sai erään Science Digest -lehden kirjoittajan kysymään: ”Jos [kuulla] voi olla suoranaisesti vetävä vaikutus eläviin [eläin]kudoksiin sekä meriin, niin miksei sillä olisi jotakin vaikutusta ihmisiinkin?” Kuun vaiheitten jakson ja ihmiskunnan välillä on ilmeisesti joitakin kiinnostavia vastaavaisuuksia.
Professori Palmer käsittelee kahta:
”Alkeisoppikirjatkin ilmoittavat, että kuukautiskierto kestää keskimäärin 28 päivää . . . Uudelleen suoritettu tarkka tutkimus ajoista, jotka varhaisemmat työntekijät ovat koonneet . . . on nyt osoittanut; että ihmisen kuukautiskierron todellinen keskimääräinen jakso on 29,5 päivää – mikä on täsmälleen synodisen kuukauden pituus. Havaittiin myös, että keskimääräinen raskaudenaika – aika, joka kuluu sikiämispäivän ja synnytyksen välillä – oli täsmälleen yhdeksän kuu-kuukautta (266 päivää).” – Natural History, huhtikuu 1970.
Tällaisen näkyvän yhteyden huomaaminen sai edellä mainitun Science Digest -lehden kirjoittajan kysymään: ’Onko se pelkkä sattuma?’
Onko mahdollista, niin kuin jotkut ovat sanoneet, että samoin kuin on ilmeisiä 24-tuntisia rytmejä, ”on synnynnäisiä alkulimarytmejäkin, joilla on sama jaksoittaisuus kuin kuun vaiheiden jaksolla”?
Voimme ymmärtää toisellakin tavalla, että maa on ihmisen koti, kun tarkastelemme, mitä tapahtuu, kun hän lähtee siitä ja menee avaruuteen.
IHMINEN POISSA KOTOAAN
Poissa maasta, kotoaan, ihminen on luonnottomassa ympäristössä. Avaruus on itsessään hyvin kuolettava; ihminen kuolee hetkessä joutuessaan suojatta avaruuteen. Vaikka ihmisellä on avaruudessa erikoisvarusteet, niin siellä on alituisesti vaanivia vaaroja, joita ihmisellä ei ole omassa ilmakehässään.
Huomattava näiden joukossa on painottomuus. Sen verenkiertojärjestelmää heikentävän vaikutuksen takia ihminen saattaisi kuolla palatessaan maan normaalin vetovoiman piiriin. On sen tähden keksittävä erikoisia keinoja veren virtaamisen valvomiseksi ihmisten ollessa avaruudessa. Koska tämä ei ole tarpeellista maan päällä, niin nämä toimenpiteet eivät täysin onnistu avaruusmatkoilla.
Kun esimerkiksi vuonna 1970 kaksi venäläistä kosmonauttia palasi maahan Sojuz 9:n ennätyslennolta, mikä kuvailtiin ’täydelliseksi menestykseksi’, niin eräs raportti sanoo, että he kokivat vaikeaksi sopeutua jälleen maan vetovoimaan. Lennon aikana ei ainoastaan koettu tavanomaista painon ja lihasjänteyden menetystä, vaan noin 10 päivää jälkeenpäin ”heitä vaivasi myös jossakin määrin sydänverisuoniston epävakaisuus ja heillä oli nukkumisvaikeuksia”. Silmien yhteistoiminnan puutteellisuudesta johtuvasta värien havaitsemattomuudestakin syytettiin pitkäaikaista painottomuudessa oleskelua.
Nämä seikat eivät ole tavallisuudessa pulmia terveille ihmisille heidän maallisessa kodissaan. Mutta – mikä on vielä tärkeämpää – haluavatko ihmiset todella olla poissa maasta? Katsokaamme niitä, jotka ovat olleet avaruudessa. He ovat esittäneet paljon puhuvia lausuntoja, jotka ilmaisevat suoranaisesti ja välillisesti, että maa on todellisuudessa ihmisen koti.
Kun Yhdysvaltain avaruusryhmä kiersi Apollo 8:n kapselissa 110 kilometrin etäisyydellä kuun pinnasta, niin he kuvailivat sitä ”valtavaksi, yksinäiseksi, luotaantyöntäväksi tyhjyydeksi” ilman ”kovinkaan houkuttelevaa elin- tai työpaikkaa”. Tuo kolmihenkinen joukko luki Raamatusta 1. Mooseksen kirjaa korostaen sitä, mitä se sanoo siitä, että maa on ’hyvä’.
Kahden venäläisen kosmonautin sanotaan vuonna 1970 ”kaivanneen kovasti ’maan ravintoa’”. Ja veteraaniavaruusmies V. N. Volkov radioi viime vuoden kesäkuussa muutamia tunteja ennen kuolemaansa ollessaan palaamassa kahden muun kosmonautin kanssa maata kohti Sojuz 11:llä huomionsa maasta: ”Kun katsoo alas, tulee koti-ikävä. Haluaa auringon valoa, raitista ilmaa ja metsässä samoilemista.” Hänkin tiesi, että maa on ihmisen koti.
Tosiaan, ihminen on viimeistä piirtoa myöten maasta. Ja maa on joka tavalla ihanteellisesti sovitettu häntä varten. Tieteelliset havainnot tukevat tätä tosiasiaa. Raamattu on sanonut sen jo tuhansia vuosia. Etkö voi sen tähden luottaa siihen, mitä se sanoo Jumalan tarkoituksesta tehdä pian tämä maa paratiisiksi, vapauttaa se kaikesta pahuudesta? – Matt. 6:9, 10; Luuk. 23:43; Ilm. 21:4, 5.
[Kuva s. 388]
Ihmisten nukkumistottumukset ilmaisevat, että ihminen tehtiin elämään 24-tuntisen jakson mukaan
[Kuva s. 389]
Kuulla on paljon vaikutusta aineelliseen maahan ja sen luomuksiin. Onko pelkkä sattuma, että kuun vaiheitten jakson ja naisen elimistön lisääntymistoimintojen välillä on vastaavaisuuksia
[Kuva s. 390]
Kun ihminen on poissa maallisesta kodistaan, niin häntä vaanivat alati vaarat; esimerkiksi painottomuuden vaikutus verenkiertojärjestelmään voi tappaa ihmisen hänen palatessaan maan vetovoiman piiriin