Luota Jumalaan äläkä omaan ymmärrykseesi
HENKILÖT, jotka antautuvat yksinomaisesti Jehova Jumalalle, ymmärtävät, että ihmiskunnan kaikki lopulliset tuomiot ovat hänen käsissään. Kuningas Daavid sanoi pojalleen ja seuraajalleen Salomolle antamissaan jäähyväisneuvoissa: ”Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset.” – 1. Aikak. 28:9; 1. Sam. 16:7.
Näistä syistä meidän ei pitäisi tuntea huolta sen suhteen, minkä tuomion tietyt henkilöt tai ryhmät saavat. Mutta Jehova antaa meille ohjeita, jotta me voisimme omaksua menettelytavan, joka tuottaa meille suotuisan tuomion ja vaikuttaa myös siihen, että toiset saavat oikean aseman Jumalan silmissä.
Kun otetaan huomioon se erittäin hellä suhde ja tunteet, jotka yleensä ovat ilmeisiä lapsiin suhtautumisessa, ja perheansiota koskeva Jumalan periaate, jota on käsitelty edellisissä kirjoituksissa, herää niihin liittyviä kysymyksiä, jotka ansaitsevat tarkastelun.
OTTOLAPSET
Jotkut ovat kysyneet: ’Miten on ottolasten laita? Eivätkö he kuulu siihen perheyksikköön, johon heidät on adoptoitu, ja eikö heidän asemaansa Jumalan edessä määrää heidän kasvatusvanhempiensa asema?’ Ilmeisesti niin on. Jos kasvatusvanhemmat ovat tosi kristittyjä, niin he opettavat Jumalan sanan totuutta lapselle. Jos lapsi on tottelevainen kasvatusvanhemmilleen ja niille Jumalan laeille, jotka hän pystyy ymmärtämään, niin ilmeisesti se, mitä apostoli Paavali sanoi 1. Kor. 7:14:ssä, soveltuu tässä tapauksessa.
Toisaalta voivat ei-kristityt kasvatusvanhemmat kasvattaa lapsen. Näyttää siltä, että häntä pidetään osallisena kasvatusvanhempien tuomiosta Jumalan edessä. On luonnollista, että jos lapsi on kyllin iäkäs erottaakseen oikean väärästä ja jos hän tekee sen osoittaen ehdotonta rakkautta vanhurskautta kohtaan ja haluaa vakavasti tietää totuuden ja noudattaa sitä, vaikka hänen kasvatusvanhempansa eivät niin teekään, niin hän voi saada Jumalan suosion. – Hes. 18:14–18; 33:18, 19.
Jos aviopari on laillisesti adoptoinut lapsen ja siten omaksunut vastuun hänestä, niin heillä on suuri osuus joko hyvään tai pahaan suuntaan lapsen aseman ratkaisemisessa. Mutta henkilöt tai avioparit, jotka vain pitävät lasta kotonaan jonkun sukulaisen puolesta, tai henkilöt, joille maksetaan siksi, että he huolehtivat lapsesta, eivät voi odottaa lapsen pääsevän Jumalan suosion alaiseksi pelkästään siksi, että he ovat huoltajia. He eivät ole vastuussa lapsesta, eikä perheansion periaate sovellu tähän. Mutta jos he kuitenkin lapsen ollessa heidän huollossaan opettavat lapselle Jumalan sanasta siinä määrin kuin pystyvät, niin se koituu tietysti lapsen hyvinvoinniksi, jos hän kuuntelee ja noudattaa oppimiaan hyviä asioita.
Niiden, jotka ovat Jumalan palvelijoita, tulee tehdä kaikki voitavansa opettaakseen toisille totuutta, mutta niiden, joilla ei ole suoranaista vastuuta lapsesta, ei tule ajatella, että heidän olisi sekaannuttava vanhempien oikeuksiin. Jos jollakulla on epäuskoisia sukulaisia, niin vanhempien vastuu sellaisissa epäuskoisissa perheissä on valmentaa lapset, ja Jumala sallii heidän tehdä sen mielensä mukaan. Jos annetaan tilaisuus kertoa sellaisille lapsille totuutta, niin se voidaan luonnollisesti tehdä. Mutta tämän edemmäksi meneminen, esimerkiksi yritys saada lapset lailliseen valvontaansa, olisi toisten asioihin sekaantumista. (1. Piet. 4:15) Jumala ei tee siten; miksi meidän pitäisi? Jätä asiat Jumalalle, joka pitää huolen niistä, joilla on oikea sydän.
EPÄUSKOISEN KANSSA AVIOITUMISESTA KOITUVA VAARA
On huomattava, että vaikka Jumala siunaa perheyksikön, missä ainoastaan yksi on uskova, niin kristityn on hyvin epäviisasta avioitua epäuskoisen kanssa. Sillä vaikka Jumala pitää aviosuhdetta pyhänä, niin se ei merkitse sitä, etteikö hyvin vaikeita pulmia voisi syntyä. Jumalan tien opettaminen lapsille on paljon vaikeampaa uskonnollisesti erimielisessä huonekunnassa. Epäuskoinen saattaa yrittää tehdä tehottomaksi lasten saaman opetuksen tai saattaa yrittää ehkäistä koko opettamisenkin. Tällä olisi haitalliset vaikutukset lapsiin. He eivät ehkä osoittaudu tottelevaisiksi sille, mitä uskova puoliso opettaa, ja jos näin on, niin nämä lapset joutuvat osallisiksi epäuskoista puolisoa kohtaavasta Jumalan tuomiosta.
Voi syntyä hyvin vaikea tilanne, jos epäuskoinen päättää erota uskovasta uskonnollisten eroavuuksien takia. Jos epäuskoinen tahtoo itsepintaisesti erota, niin uskova voi antaa hänen erota. Apostoli Paavali osoittaa, että ”veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut”. (1. Kor. 7:15) Mutta entä jos on lapsia? Epäuskoinen voi yrittää ottaa lapset. Saattaapa tuomioistuin uskoa heidät hänen huoltoonsa. Silloin ei ehkä se pieni mahdollisuus, mikä uskovalla puolisolla on nähdä lapsia ja puhua heille Jumalan tiestä, riitä lasten muovaamiseksi oikealla tavalla. Ja vaikka epäuskoinen eroaisikin jättäen lapset uskovalle, niin millaisen vaikeuden se aiheuttaakaan uskovalle! Se laskee lisätaakkoja kristityn puolison kannettavaksi, koska hänen on elätettävä lapset ja samalla pidettävä huoli heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan oikealla tavalla.
Naimattomien ei pidä tosiaan olla tottelematta apostolin neuvoa, joka koskee heidän omaa hengellistä hyvinvointiaan samoin kuin lastenkin, jotka voivat syntyä liitosta epäuskoisen kanssa. Apostoli ottaa huomioon israelilaisille annetun Raamatun neuvon, ettei pidä solmia avioliittoja epäuskoisten kanssa, kun hän neuvoo leskiä avioitumaan ”vain . . . Herrassa”. – 1. Kor. 7:39; 5. Moos. 7:3, 4.
Toisaalta apostoli sanoo niille, jotka saattavat jo olla aviossa epäuskoisen kanssa tai muissa sitovissa tilanteissa, jotka muodostavat pulmia Jumalan palvelemisen yhteydessä: ”Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.” (1. Kor. 7:24) Jos joku on naimisissa silloin, kun hän tulee tuntemaan totuuden, eikä puolisosta tule uskovaa, niin Jumala pitää siitä huolimatta sitä yhteyttä pyhänä. Mutta naimaton henkilö, joka menee naimisiin epäuskoisen kanssa, ei aseta ensi sijalle yhteyttään Jumalaan. Hän vaarantaa vakavasti hengellisyytensä ja saattaa nuhteettomuutensa ylimääräiseen rasitukseen.
LUOTTAMUS JUMALAN VANHURSKAUTEEN
On muitakin kysymyksiä, jotka heräävät perheansioperiaatteen yhteydessä. Raamattu ei vastaa niihin kaikkiin. Se jättää tuomion kussakin yksityistapauksessa Jehovalle ja hänen Pojalleen, jonka hän on määrännyt tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa. – Apt. 17:31; 2. Tim. 4:1.
Pitäisikö meidän olla huolissamme ja mietiskellä sitä, ketkä varjeltuvat ”suuressa ahdistuksessa” tai ketkä herätetään kuolleista? Jos elämme nyt Jumalan käskyjen mukaisesti ja julistamme hyvää uutista parhaan kykymme mukaan, niin teemme Jumalan tahdon.
Mitä Jehovan tuomioihin tulee, niin jos me tulemme tuntemaan Jumalan, me luotamme häneen ja olemme Aabrahamin kaltaisia, joka tuntien Jumalan oikeudenmukaisuuden ja armon käytti niitä perusteena, mihin nojautuen hän esitti anomuksen jumalattomissa Sodoman ja Gomorran kaupungeissa elävien ihmisten puolesta sanoen: ”Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Jehovan vertaansa vailla oleva armo ilmeni siinä, että hän kuunteli Aabrahamin anomusta aina siihen asti, että jos vain kymmenenkin vanhurskasta miestä löytyisi siltä alueelta, niin Jumala säästäisi kokonaan ne kaupungit. – 1. Moos. 18:22–33.
On siis parempi odottaa Jehovaa sen sijaan, että olisi liiaksi huolissaan, ja samalla tehdä jatkuvasti hänen tahtonsa ilmaisten samaa luottamusta kuin psalmista, joka sanoi: ”Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat.” – Ps. 119:75.