Lukijain kysymyksiä
● Sopiiko naineen naisen jättää miehensä, jos he eivät voi tulla hyvin toimeen keskenään? Miksi Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran ensimmäisen presidentin C. T. Russellin vaimo jätti hänet? – USA.
Raamattu ei suosittele avio- eikä asumuseroa vain siitä syystä, että mies ja hänen vaimonsa eivät tule hyvin keskenään toimeen. Apostoli Paavali kirjoitti henkeytettynä: ”Naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.” – 1. Kor. 7:10, 11.
Kristityn naisen pitäisi siis tehdä kaikkensa saadakseen aikaan paremmat, rakkaudellisemmat suhteet mieheensä, sen sijaan että turvautuisi asumuseroon, kun avioliitossa syntyy vaikeuksia. Ymmärtäen avioliiton Jumalan säätämäksi ja lahjaksi ihmiskunnalle vaimon tulee haluta saada avioliittonsa koitumaan sen Antajan Jehova Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi. Hänen tulee huolellisesti varoa antamasta miehelleen mitään syytä haluta lähteä, sillä epäuskoisen miehen tulee kyetä näkemään, että hän saa kiittää tosi kristillisyyttä siitä, että hänen aviopuolisonsa on tullut rakastavammaksi, ystävällisemmäksi, huomaavaisemmaksi ja ymmärtävämmäksi vaimoksi. Tämä olisi sopusoinnussa apostoli Pietarin antaman neuvon kanssa: ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka eivät ehkä ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa [syvässä kunnioituksessa, Um].” – 1. Piet. 3:1, 2.
Epäuskoinen mies tahtoo kuitenkin toisinaan kristityn vaimonsa oivallisesta käytöksestä huolimatta itsepintaisesti jättää hänet. Pitäisikö uskovan vaimon siinä tapauksessa yrittää estää miestään lähtemästä hänen luotaan? Tai tulisiko kristityn miehen estää epäuskoista vaimoa jättämästä häntä? Ei. Raamattu sanoo: ”Jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.” – 1. Kor. 7:15.
Saattaa toisinaan tapahtua, että vaimo, joka väittää olevansa kristitty, jättää uskovan miehensä. Mies voi syvästi pahoitella asumuseroa ja aivan oikein toivoa sovintoa. Mutta entä jos vaimon lähteminen johtuu miehen päänasemaa koskevasta kiistakysymyksestä tai erimielisyys johtuu jostakin muusta raamatullisesta periaatteesta?
Siinä tapauksessa kristitty aviomies ymmärtää, ettei hän voi sovitella asemassaan perheen päänä eikä tehdä mitään myönnytystä, mikä olisi Raamatun vastainen, saadakseen aikaan sovinnon. Jumala on käskenyt kristittyä aviomiestä heijastamaan Jumalan kunniaa. Jos hän luopuisi päänasemastaan, niin se merkitsisi kristillisen seurakunnan pään, Jeesuksen Kristuksen, häpäisemistä ja häpeän tuottamista Jehova Jumalalle. – Vrt. 1. Kor. 11:3–7.
C. T. Russell arvosti raamatullista asemaansa aviomiehenä, mikä ilmenee siitä, miten hän käsitteli vaimoonsa liittyviä asioita. Kirjeessään, joka oli päivätty 27.12.1899, hän selitti eräälle Englannissa olevalle henkilökohtaiselle ystävälleen, miksi hänen vaimonsa oli lähtenyt hänen luotaan, ja ilmaisi myös tunteensa sen suhteen sanoen:
”Rakas sisaremme Russell sairastui samaan tautiin, mikä on iskenyt toisiinkin – varsinkin lehtisessä ’Salaliitto paljastettu’ mainittuihin. Heidän vaikeutenaan oli sama kuin suurella Vastustajallakin alussa – kunnianhimo ja halu mullistaa asiat tämän kunnianhimon tyydyttämiseksi.
”Me avioiduimme yli 20 vuotta sitten, ja 13 vuotta tuosta ajasta sisar Russell oli kaikkea, mitä voitiin pyytää rakastavalta, jalolta, tosi vaimolta, ja salaliiton aikana hänellä oli yhä tämä asenne siinä määrin, että hän vapaaehtoisesti teki matkan läpi useitten osavaltioitten S. D. Rogersin perässä ja oikaisi hänen herjaavat lausuntonsa. Mutta se erittäin lämmin vastaanotto, minkä rakas sisaremme sai edellä mainitussa tilanteessa, lietsoi suorastaan liekkiin sen kunnianhimoisen hengen, joka oli jo alkanut vaikuttaa. Hän näytti unohtaneen, ettei häntä otettu vastaan pelkästään hänen itsensä vuoksi vaan myös Herran työn edustajana ja miehensä edustajana.
”Hän palasi tuolta matkalta hyvin itsetietoisena ja siinä suhteessa kovin erilaisena kuin hän oli ollut aikaisemmin – erityisesti avioelämämme ensimmäiset kymmenen vuotta. Tämä henki näytti voimistuvan eikä heikkenevän, kunnes noin neljä vuotta sitten hän alkoi ’taistella’ kunnianhimonsa tyydyttämiseksi. Sinä muistanet, että lähes neljä vuotta sitten hänen nimensä poistettiin hänen pyynnöstään toimittajien luettelosta ja sen jälkeen liitettiin kaikkiin artikkeleihin, jotka hän kirjoittaisi VARTIOTORNIIN. Seuraavaksi hän vaati enemmän tilaa ja vapautta kirjoittaa, mitä hän halusi, ilman mitään oikaisua tai arvostelua. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes sanoin hänelle ystävällisesti mutta selvästi, että minä en voinut ajatella olevan Herran tahto kannustaa häntä osallistumaan lainkaan työhön niin kauan kuin hän ilmaisi niin kunnianhimoista henkeä. Siitä päivästä lähtien ei ole julkaistu lainkaan hänen kirjoituksiaan.
”Seuraavaksi hän yritti pakottaa minut antamaan hänelle tilaa jne. eli sen, mitä hän piti asianmukaisena vapautenaan kykyjensä käytössä. Tätä varten hän kutsui kaksi veljeä tapaamaan minua Matt. 18:15:n mukaan. Hän oli täysin pettynyt tuloksiin, sillä veljet sanoivat hänelle selvästi, että heidän ymmärtääkseen hänen herättämänsä kysymys ei kuulunut lainkaan heidän tai kenenkään muunkaan päätäntävaltaan; että sikäli kuin hänen mielipiteensä opasti heitä, Herra ei ollut erehtynyt pannessaan asiat veli Russellin käsiin, ja jos hän milloin hyvänsä näkisi sopivaksi muuttaa järjestelyjä, niin hän oli yllin kyllin kykenevä tekemään sen, ja että he voivat antaa hänelle vain hänen toiveittensa vastaisia neuvoja, niin paljon kuin he pahoittelivatkin tätä hänen pettymystään ylennyksensä suhteen.
”Sisar Russellin ja hänen (luonnollisten) sisariensa seuraava toimenpide oli järjestää naisten ristiretki minua vastaan Alleghenyn seurakunnassa. Seurauksena pantiin liikkeelle melkoisesti herjauksia ja väärinesityksiä, sillä heidän tarkoituksiaan ei tietenkään olisi edistänyt sen selvän koruttoman totuuden kertominen, että sisar Russell oli kunnianhimoinen jne. Voit helposti ymmärtää asemani; miehenä olin epäedullisessa asemassa, ja herjaukset jatkuivat, enkä kyennyt tekemään mitään niiden ehkäisemiseksi, ja kuten hyvin tiedät, minulla ei ollut halua lausua sanaakaan sitä valitsemaani toveria vastaan, jota hellästi rakastin ja jota yhä hellästi rakastan.
”Pian sitten tämä naisten salaliitto kehittyi huippuunsa ja koitui pieneksi seulonnaksi enemmistön Herran kaitselmuksesta selvitessä siitä ansasta ja ainoastaan noin kuuden tai kahdeksan meidän kaksisataisesta joukostamme vahingoittuessa siitä. Sisar Russellin seuraava toimenpide oli antaa lisäpontta alkuun pannuille herjauksille jättämällä minut – hän näet toivoi, että menisin hänen perässään ja tekisin joitakin myönnytyksiä saadakseni hänet takaisin. Mutta tässä hän erehtyi, ja kun hän halusi tulla takaisin, minä kielsin sen tyystin, ellei hän lupaisi järkevästi tunnustaa noudattaneensa vuoden ajan väärää menettelyä ja antaa jotakin vakuutta siitä, että on ystävä eikä vihollinen. Katsoin, että Herra oli minut vapauttanut ja että jos asettuisin jälleen hänen valtaansa ilman järkeviä takeita, menettelisin omasta puolestani väärin. Siitä on nyt kaksi vuotta. Hän asuu kaupungissa äitinsä ja sisartensa kanssa ja pitää pientä uskonnollista kokousta, jossa hänen ystäväpiirinsä käy. Näen hänet usein, kohtelen häntä huomaavaisesti ja toivon aina hänelle vain kaikkea hyvää hänen nykyisen ja ikuisen hyvinvointinsa suhteen.”
Tehden yhteenvedon vaimonsa asiasta C. T. Russell kirjoitti: ”Sisar Russellia vaivasi kunnianhimoinen henki niin kuin toisiakin, ja Herran kaitselmuksessa näytti kolme vuotta sitten tästä lukien, ettei häntä enää liitettäisi [Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran] julkaisujen yhteyteen, ennen kuin tulisi aika, jolloin hän mahdollisesti osoittaisi perusteellisen sydämen muutoksen tässä asiassa.”
C. T. Russell toimi ilmeisesti oikein tehdessään voitavansa ollakseen ystävällinen ja huomaavainen vaimoaan kohtaan. Mutta Raamatun mukaan hän ei voinut luopua päänasemastaan sovinnon aikaansaamiseksi.