Suuri maailmanlaajuinen todistus vuonna 1972!
1, 2. Miten laajakantoisesti ja kenen ohjauksessa Jehovan todistajain työtä suoritetaan?
EI OLE epäilystäkään siitä, että Jehovan todistajien työ nykyään on kirkastetun Herran Jeesuksen Kristuksen valvonnassa. Heidän olisi muuten mahdotonta saada niin paljon aikaan vuosi vuodelta, usein suuren vastustuksenkin alaisena. Tämä työ tehdään, aivan niin kuin Jeesus sanoi, että se tehtäisiin. – Matt. 24:14.
2 Sinä havaitset sangen kiinnostavaksi tutkia oheisesta taulukosta kustakin maasta saatuja numerotietoja. Taulukko osoittaa Vartiotorni-seuran 95 haaratoimiston saaneen raportit 208 maasta ja merensaaresta, joissa todistajat ovat ahkerasti saarnanneet ja joihin kuuluu 11 maata, joissa Jumalaa vastaan olevat hallitsijat ovat julistaneet heidän hyvän työnsä laittomaksi.
3. Mikä kaikkien aikojen huippu julistajissa saavutettiin vuonna 1972, ja kuinka monet vertauskuvasivat samana vuonna antautumisensa vesikasteella?
3 Jehovan kansalla on totisesti ollut ”runsaasti tehtävää Herran työssä”, ja tulokset osoittavat, että se ei ole ollut turhaa. (1. Kor. 15:58, Um) Jehovan todistajat saavuttivat uuden huipun Valtakunnan julistajissa, joita oli yhteensä 1 658 990. He ovat siis auttaneet tuhansia näkemään, että on asennoiduttava Jumalan valtakunnan puolelle ja että heidän etunsa on saarnata tämän perustetun taivaallisen hallituksen hyvää uutista taas toisille. Olitko sinä yksi niistä, joilla oli tämä etu, ja onko sinut näin ollen laskettu mukaan tähän Jehovan ylistäjien suureen kuoroon? Jos olit, niin silloin todennäköisesti osallistuit auttamaan joitakuita niistä 163 123:sta vanhurskautta rakastavasta, jotka omistivat elämänsä Jehovan tahdon tekemiseen ja jotka kastettiin kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana. On todella huomattavaa, että niin monta on kastettu yhtenä ainoana vuonna todistukseksi siitä, että he seuraavat kiinteästi Esikuvan Jeesuksen Kristuksen askeleita.
4. Miten paljon aikaa todistajat käyttivät hyvän uutisen saarnaamiseen ja opettamiseen?
4 Katsohan nyt, mitä kaikki ne, jotka ovat saaneet lujan otteen ”todellisesta elämästä” kristittyinä evankeliuminpalvelijoina, pystyivät Jehovan avulla tekemään viime palvelusvuonna. (1. Tim. 6:12, 19) He ovat tosiaan olleet hyvin ahkeria tiedon levittämisessä ”elämän sanasta”. (Fil. 2:16) He käyttivät 291 894 945 tuntia tähän riemulliseen työhön – käyden talosta taloon, tehden uusintakäyntejä, johtaen Raamatun kotitutkisteluja jne. – levittäen Raamattuja, kirjoja, lehtiä ja muuta kirjallisuutta.
5. Mikä on kirjallisuuden levittämisen todellinen tarkoitus, kuten numerot osoittavat?
5 Tavattuaan kiinnostuneita nämä Jehovan todistajat tekivät 135 898 447 uusintakäyntiä ja johtivat 1 269 277 Raamatun kotitutkistelua, monesti koko perheen hyötyessä tutkistelusta. Näitä tutkisteluja johdetaan yleensä kerran viikossa samoille ihmisille noin kuusi kuukautta ja sitten aloitetaan uusia tutkisteluja. Näin ollen niiden ihmisten lukumäärä, joiden kanssa tutkitaan vuoden varrella, on todennäköisesti hyvän joukon yli kaksi ja puoli miljoonaa. Tämä kaikki osoittaa, etteivät Jehovan kristityt todistajat ole joutilasta tai laiskaa väkeä. He tuntevat aikojen kiireellisen tärkeyden ja ovat lähteneet ahkerasti ja tarmokkaasti ’tekemään opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä’. – Matt. 28:19, 20, Um.
6. Mitä suuri ero muistonvietossa läsnä olleitten ja vertauskuviin osallistuneitten luvun välillä ilmaisee?
6 Jehovan todistajien ainoassa vuotuisessa juhlassa, Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistonvietossa, oli läsnä yhteensä 3 662 407 henkeä kautta maailman. Tämä juhla pidettiin maaliskuun 29. päivän iltana 1972 auringonlaskun jälkeen. Tästä suuresta määrästä ainoastaan 10 350 tunnusti olevansa Jeesuksen Kristuksen voideltuja seuraajia, jotka toivovat, että heidät yhdistetään häneen taivaan kirkkaudessa. (Luuk. 12:32; 22:19, 20; Room. 8:16, 17; Ilm. 14:1–4; 20:6) Tämä on vähemmän kuin 0,3 prosenttia läsnä olleista. Suuri enemmistö niistä, jotka olivat viime vuonna läsnä Herran illallisella, odottaa siis iloiten riemullista ikuista elämää maan päällä Jumalan lupaamassa uudessa järjestyksessä, kun tämä paha asiainjärjestelmä on loppunut aivan edessä olevassa ”suuressa ahdistuksessa”. – Matt. 24:3, 20–22; 2. Piet. 3:13.
7. Missä määrin levitettiin Jumalan valtakunnan sanomaa painettuna ympäri maailman viime vuonna?
7 Jumalan valtakunnan julistajilla oli sangen erinomainen vuosi kirjallisuuden levittämisessä ihmisten käsiin, joten nämä saivat mahdollisuuden lukea ja tutkia Jumalan pyhää sanaa Raamattua vapaa-aikanaan. Jehovan todistajat levittivät kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana 18 360 561 sidottua kirjaa ja 9 747 270 kirjasta. He saivat 1 696 260 uutta Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden tilausta ja levittivät sen lisäksi evankeliuminpalveluksessaan 217 109 764 kappaletta näiden erinomaisten lehtien irtonumeroita.
8. Mitä numerotiedot ilmaisevat kokoajan saarnaamispalveluksen eri eduista?
8 Monet Valtakunnan julistajat ovat kokoajan saarnaamistyössä. Kuluneena vuonna oli 13 995 erikoistienraivaustyössä ja lähetyspalveluksessa ympäri maailman, ja 78 031 palveli vakituisina ja tilapäisinä tienraivaajina seurakuntien yhteydessä kautta maailman. Tämä ei ole yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, mutta toivotaan, että palvelusvuonna 1973 monet harkitsevat rukoillen olosuhteitaan ja havaitsevat mahdolliseksi ryhtyä joko vakituiseen tai tilapäiseen tienraivauspalvelukseen ja nauttia siitä. Jos he tekevät näin, niin me ylitämme sen tuntimäärän, joka omistettiin saarnaamistyöhön vuonna 1971, jolloin saavutettiin kaikkien aikojen huippu. Vaikka jäimmekin tänä vuonna 57 430 tuntia jälkeen vuodesta 1971, niin saarnaamistyöhön osallistuvia oli enemmän ja kastettujen määrä oli suurempi.
9, 10. a) Missä määrin Jehova on siunannut tätä saarnaamistyötä muutamina viime vuosina? b) Mikä kysymys näin ollen herää, ja mikä on varsin ilmeinen vastaus?
9 Tästä vuoden 1972 palvelusraportin lyhyestä yhteenvedosta voimme nähdä, että Jehovan todistajat tosiaan iloitsevat maailmanlaajuisesti sen Jumalan runsaasta siunauksesta, jonka nimessä he ovat halunneet vaeltaa. (Miika 4:5) Hän saattaa epäilemättä menestymään sen onnellisen työn, johon he ovat ryhtyneet hänen ylistyksekseen. Ajattelehan sitä! Viitenä viime vuonna on 680 871 henkeä omistanut elämänsä hänen ylimmän tahtonsa tekemiseen!
10 Haluatko sinäkin saada lujan otteen todellisesta elämästä, iankaikkisesta elämästä paratiisimaassa? Jos haluat, niin älä sitten lykkää liittymistäsi näiden Herran Jeesuksen Kristuksen antautuneitten askeleissa kulkijoitten seuraan. Silloin sinäkin voit yhdessä heidän kanssaan osallistua Jehova Jumalan palvontaan ja palvelukseen.
[Taulukko s. 120–123]
JEHOVAN TODISTAJIEN MAAILMANLAAJUISEN TOIMINNAN RAPORTTI PALVELUSVUODELTA 1972
(Ks. painettu julkaisu)