Vastusta taipumusta kateuteen
EPÄTÄYDELLISESSÄ ihmiskunnassa on voimakas taipumus kadehtia niitä, jotka ovat huomattavassa asemassa, joilla on parempi menestys tai enemmän aineellista omaisuutta. Niin voimakas on tämä taipumus, että Raamattu sanoo: ”Kateuteen taipuvaisena kaipailee se henki, joka on asettunut meihin asumaan.” – Jaak. 4:5, Um.
Vaikka kateuden henki eli taipumus kateuteen ’asustaa’ meissä kaikissa epätäydellisissä ihmisissä, niin se ei tee kadehtimisesta anteeksi annettavaa Jumalan silmissä. Kateellisuus tuomitaan haureuden, irstauden ja juominkien ohella alhaiseksi lihan teoksi, joka estää ihmistä perimästä Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19–21) Mutta miksi Jehova Jumala ilmaisee paheksuvansa näin voimakkaasti kateutta?
Koska kateuden juuret ovat itsekkyydessä, ja se on tyystin vieras Luojan persoonallisuudelle, toiminta- ja menettelytavoille. Jehova Jumalan hallitseva ominaisuus on rakkaus, ja hän tunnustaa hyväksymikseen palvelijoiksi ainoastaan ne, jotka ilmaisevat tällaista rakkautta.
Kateellinen ihminen kieltäytyy ’iloitsemasta iloitsevien kanssa’, koska häneltä puuttuu rakkautta. (Room. 12:15) Hän voi turvautua jopa petokseen, ryöstöön tai muihin epärehellisiin menettelyihin yrittäessään anastaa toisten omistamaa. Tai hän saattaa yrittää halventaa kateutensa kohdetta väheksyen hänen aikaansaannoksiaan asiattomin arvosteluin tai asettaen kyseenalaisiksi hänen kykynsä ja vaikuttimensa. Kateus synnyttää täten riitaa, erimielisyyttä, kiistoja, vihamielisyyksiä ja väkivaltaisiakin ristiriitoja ja tuhoaa suhteita, jotka olisivat voineet muuten olla hyvät lähimmäisten kanssa. Tätä tarkoitetaan Jaak. 4:1, 2:ssa, josta luemme: ”Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa.”
Taipumus kateuteen ei rajoitu tietenkään niihin, jotka yrittävät saavuttaa huomattavan aseman tai menestystä epärehellisin keinoin. Esimerkiksi ahkera työnteko ja tehokkuus ovat kiitettäviä. Kuitenkin saattaa joku panna suuren painon näille, koska hän on taipuvainen kateuteen. Kuinka niin? Koska hän voi tehdä kovasti työtä halusta loistaa toisten edellä töissä, taidossa tai tuottoisuudessa eikä vain saadakseen aikaan jotakin arvokasta. Kateus työntää häntä tavoittelemaan, mitä toiset ovat saavuttaneet, ja itse asiassa ylittämään heidät. Terävänäköinen Saarnaajan kirjan kirjoittaja myöntää tämän: ”Minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.” – Saarn. 4:4, 5.
Kun itsensä kirkastaminen tahrii jonkun vaikuttimen työssä, niin hänessä usein himmenee kaikki kiinnostus ja myötätunto toisia kohtaan. Toisten ruumiilliset ja henkiset rajoitukset saavat vain vähän tai eivät lainkaan huomaavaisuutta. Kilpailu tulee ystävällisen yhteistoiminnan hengen tilalle. Saatetaan käyttää epäoikeudenmukaista arvosteluperustetta, niin että pelkkä määrä tulee vertailun perusteeksi ja jätetään huomioon ottamatta laatu tai vilpitön, epäitsekäs ponnistelu, joka liittyi toisen työhön. Ihmisen arvo päätellään ehkä etupäässä sen perusteella, mitä hän voi aikaansaada, eikä sen perusteella, millainen hän itse on.
Yritykset jättää toiset varjoon ovat varmasti vahingollisia, ja ne, jotka tekevät tällaisia yrityksiä, ’tavoittelevat tuulta’, silkkaa tyhjyyttä. Se, joka julistaa saavutuksiaan ja vertaa itseään toisiin, herättää kilpailua ja kateutta. Yrittämällä vaikuttaa toisiin omalla paremmuudellaan hän kateellisesti kieltäytyy tunnustamasta niitä hyviä ominaisuuksia, joita toisilla saattaa olla. Hän vartioi mustasukkaisesti asemaansa peläten, että toiset saattavat tulla hänen vertaisikseen, jopa ylittääkin hänet. Kaikki tällainen menettely on vastoin kristityille annettua raamatullista ohjetta: ”Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.” – Gal. 5:26.
Jumalan kansan seurakunnissa nykyään on erityisesti vanhinten oltava huolellisia sen suhteen, etteivät ala ajatella liian suuria itsestään ja saavutuksistaan. Se voisi johtaa heidät pidättämään toisia osallistumasta joihinkin etuihin vain siksi, että he itse haluaisivat pysyä huomattavasti näkyvillä. Heidän tulee aina muistaa, että Jehova Jumala on Se, joka antaa kasvun. Seurakunta ei kuulu kenellekään ihmiselle vaan Jumalalle. – Apt. 20:28; 1. Kor. 3:7.
Jos kuka tahansa ihminen tai mikä hyvänsä ihmisryhmä on haluton antamaan toisten osallistua vastuutehtävien hoitamiseen, niin se on toimimista vastoin Jumalan hengen johtoa. Apostoli Paavali neuvoi Timoteusta valvojana antamaan sen, mitä hän oli oppinut, edelleen ”luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan”. (2. Tim. 2:2) Oikea henki on siis, että vanhimmat työskentelevät toisten miesten auttamiseksi seurakunnassa saamaan tarpeelliset ominaisuudet palvellakseen yhdessä heidän kanssaan seurakunnan vastuutehtävien hoitamisessa. Jos he laiminlöisivät tämän peläten joko tietoisesti tai alitajuisesti, että heidän tärkeytensä seurakunnassa vähenisi, niin he eivät työskentelisi ainoastaan omien etujensa vaan koko seurakunnan etujen vastaisesti. On selvää, että monet pätevät miehet voivat suorittaa paljon enemmän työtä kuin ainoastaan yksi tai muutama. Ja mitä enemmän seurakunnassa on päteviä vanhimpia, sitä suurempi on niiden hyvien ominaisuuksien määrä, jotka voidaan yhdistää sen hengellisten etujen edistämiseksi.
Mooses ilmaisi oikean suhtautumisen toisten osallistumiseen etuihin sanoessaan Joosualle: ”Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin että Herra antaisi henkensä heihin!” – 4. Moos. 11:29.
Se, että tätä asennetta ei heijasteta, saattaa johtaa vakaviin seurauksiin. Jeesus Kristus teki maallisen palveluksensa aikana tämän hyvin selväksi apostoleilleen. Kun muuan mies karkotti ilmeisesti Jumalan hengen voimalla demoneja Jeesuksen nimen perusteella, niin apostoli Johannes ja toiset yrittivät pysähdyttää hänet, koska hän ei seurannut heidän mukanaan. He ajattelivat ilmeisesti, ettei se mies kuulunut heidän sisärenkaaseensa, joten hänen voimatekojen suorittamisensa vahingoittaisi heidän toimintaansa. Kuullessaan tämän Jeesus oikaisi heitä. Sitten hän lisäsi voimakkaan varoituksen: ”Joka viettelee [kompastuttaa, Um] yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.” (Mark. 9:38–42) Niin, tuollainen apostolien ilmaisema itsekeskeinen asenne olisi saattanut johtaa uusien ja vaatimattomien kompastumiseen. Jumala ei suhtautuisi kevyesti mihinkään tällaiseen vahingolliseen menettelyyn.
Jos me haluamme hyväksyttyä asemaa Jehova Jumalan edessä, niin meidän tulee ymmärtää kateus siksi, mitä se on – synniksi Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan, niin, rakkaudettoman hengen ilmaukseksi. Ottaen huomioon sen huonon hedelmän, jota kateus tuottaa, meillä on hyvä syy vihata sitä. Tämä viha voi suojella meitä itseämme tulemasta kateellisiksi ja synnyttämästä kilpailua ja kateutta toisissa.